Televisiokasvo Jaakko Saariluoma suhtautuu asioihin huumorilla. Hän on opettanut itseironiaa myös lapsilleen.

live / nauhoitettu

Nautin suorista lähetyksistä, joissa mitään ei voi korjata jälkikäteen. Olen kiitollinen, että olen saanut urallani tehdä monipuolisesti töitä juontajana, näyttelijänä, koomikkona ja ohjaajana.

Vuosi sitten minulla piti olla pitkästä aikaa oma stand up -kiertue, josta ehdin tehdä kolme keikkaa ennen kuin korona iski. Ensin siirsin kiertuetta, mutta lopulta jouduin perumaan sen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Onneksi töitä riittää televisiossa. Olen esiintyjä ja kaipaan vuorovaikutustilanteita, jotka ovat nyt koronan takia vähissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

järjestelmällinen / suurpiirteinen

Olen ihmisenä suurpiirteinen, ja arjessa ajatukseni lähtevät helposti vaeltelemaan. Mutta silloin, kun oikeasti keskityn, osaan olla tarkka.

Kun kirjoitan puolitoistatuntista stand up -esitystä, kerään pikkuhiljaa materiaalia pieneen muistikirjaani. Ideat pitää laittaa ylös heti, muuten ne unohtuvat.

Työhuoneeni kirjoituspöydällä pyörii paljon erilaisia idealappuja, koska muistikirja on aina kadoksissa silloin, kun sitä tarvitsisi.

 

spontaani / suunnitelmallinen

Innostun helposti ja keksin paljon ideoita. Viimeisin spontaani tekoni oli remontoida keittiö ja olohuone.

Alun perin meidän piti vaimoni kanssa asentaa keittiöön muutama kaasulevy lisää, mutta huomasimme, että pinnatkin kaipasivat päivitystä. Sitten tilasimme remonttimiehet kunnostamaan myös keittiön yhteydessä olevan olohuoneen.

Parin kuukauden evakko remontin alta kannatti: nyt tuntuu kuin olisi muuttanut uuteen kotiin.

 

vitsailija / tosikko

Suhtaudun asioihin huumorilla enkä ota itseäni liian vakavasti. Olen onnistunut opettamaan itseironiaa myös nyt jo aikuisille pojilleni.

On terveen itsetunnon merkki, että osaa nauraa itselleen ja omille mokilleen. Itseään ei kuitenkaan pidä alentaa: on osattava seisoa omien mielipiteidensä takana.

 

Kissa / koira

Meillä on kaksi hovawart-koiraa, kymmenvuotias Kafka ja kolmekuinen Pami. Otimme uuden pennun, koska ajattelimme, että isompi ehtii vielä kasvattaa pienempää.

Koiranpennun hoito tuntuu siltä, kuin samaan pakettiin olisi pistetty juuri kävelemään oppinut vauva ja pidätyskyvytön vanhus. Olen nauranut vedet silmissä Pamin touhuille. Kaikki on sille uutta, eikä peräpää pysy mukana etuosan liikkeissä.

 

etuajassa / viime tipassa

Vaimoni sanoo minua aikaoptimistiksi. Kuulemma kuvittelen saavani tehtyä asiat puolessa tunnissa, vaikka oikeasti niihin menee tunti ja vartti.

Olen ollut tällainen aina, kouluunkin jouduin lapsena yleensä juoksemaan. En pidä myöhästelytaipumuksestani, mutten osaa korjata asiaa.

 

autolla / julkisilla

Työni on pirstaleista, ja päivässäni on niin monta menoa, etten mitenkään ehtisi hoitaa niitä ilman autoa. Parhaimmillani olen ajanut vuodessa 60 000 kilometriä.

Pidemmillä matkoilla kuuntelen podcasteja ja puhun puhelimessa handsfreen kautta. Yritän muistaa pysähtyä välillä myös tauoille.

On pysäyttävää havahtua ratissa siihen, että on ollut omissa ajatuksissaan eikä ole tarkkaillut tietä kunnolla.

 

puisto / metsä

Tykkään patikoida. Metsä on arvoituksellinen, mutta rauhoittava paikka. Kodistani on lyhyt matka metsään, ja menen sinne ainakin viitenä päivänä viikossa. Välillä käyn tunnin hölköttelyllä, välillä pidemmillä reissuilla.

 

hurjapää /varovainen

Olen työni puolesta päässyt valvotuissa oloissa kokemaan, miltä tuntuu ajaa auto mereen tai törmätä sillä toiseen.

Posse-ohjelman stunttitemppujen teko on pelottanut, mutta toisaalta itsensä ylittäminen on euforinen tunne.

Minusta töissä pitääkin vähän jännittää. Se kertoo hyvästä keskittymisestä.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2021.

Sisältö jatkuu mainoksen alla