Tällä viikolla Yleltä irtisanoutunut urheilutoimittaja Kaj Kunnas kasvoi jo lapsesta asti urheiluselostajaksi. Se on vaatinut hyvää muistia, kielitaitoa ja ymmärtävän vaimon.

Urheiluselostaja Kaj Kunnas on irtisanoutunut Yleltä perhesyistä. Hänen vaimonsa sairastaa rintasyöpää. Kunnas ehti työskennellä Ylellä 27 vuotta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. 

Kaj Kunnas kertoi ET-lehdelle työstään ja elämästään vuonna 2016.

 

Mitä yhteistä on Salpausselän kisoilla, nuorten jääkiekon MM-otteluilla tai Monteralin olympialaisilla 1976? Kaikki ne Kaj Kunnas on selostanut. Tosin Montrealin vain vanhemmilleen lapsuudenkodin olohuoneessa Karkkilassa.

– Vanhempani varmaan ajattelivat, kun siinä television edessä sopotin, että onkohan tuolla jokin ruuvi löysällä, mutta antoivat jatkaa. Rakastin jo lapsena ihan valtavasti urheilua, Kunnas hymähtää.

Ennen varsinaista urheiluselostajan ammattia Kunnas ehti silti opiskella ihan muuta, englantilaista filologiaa, mutta kun hän vastavalmistuneena näki Ylen ruotsinkielisen urheilutoimituksen työpaikkailmoituksen, se oli siinä.

– Selostin ensimmäisen urheiluselostuksen Simo Sappisen muistokisoista 1989. Sen kesto oli 3.20. Muistan sen edelleen hyvin, sillä kuuntelen sen säännöllisesti uudelleen, ihan opetusmielessä. Niin huono en ole koskaan enää ollut, joten jotain kehitystä on sentään tapahtunut!

Sienimetsään ilman urheilutuloksia

Kaj Kunnas istuu Ylen Jälkihiki-ohjelman kulisseissa. Tänään ei ole ohjelman kuvauspäivä, joten vain muutama lamppu valaisee toimittajan olemusta.

Kunnas myöntää olevansa vähän väsynyt. Takana on työntäyteinen talvikisa-aika, viimeisimpänä Salpausselän kisat.

– Kisoissa töitä tehdään kelloon katsomatta, ja yöunet tuppaavat jäämään vähäisiksi.

Tosin töitä Kunnas tekee muutenkin ilman kellokorttimeininkiä. Hän vain ei miellä sitä työnteoksi. Iltaisin hän kyttää vielä ennen nukkumaanmenoa viimeiset urheilutulokset, aamuisin heti herättyään ensimmäiset uutiset.

Olen työnarkomaani, mutta onneksi minulla on ymmärtäväinen vaimo. Ihan vakavasti, aina välillä vieläkin hämmästelen, että saan tästä intohimostani palkkaakin.

Miten 52-vuotias Kunnas sitten pitää itsensä fyysisesti vireessä?

– Matkustelemalla, sienestämällä ja innostumalla kaikesta uudesta. Olen sitä mieltä, että elämä on hyvää, kun aamulla on kiva herätä. Yleensä on. En märehdi ikävissä, vaan suuntaan kiinnostukseni positiivisiin juttuihin, mies toteaa. 

Mutta silti vaikkapa pitkän matsin selostamisen jälkeen Kunnaskin on ihan rättipuhki. Se on aina pienoinen urheilusuoritus, erityisesti tietysti aivoille ja äänihuulille.

"Jos ääni on oikein tukossa, kulautan ennen selostusta pienen calvados-hömsyn, niin kyllä se yleensä siitä."

Urheiluselostaminen on kuitenkin niin palkitsevaa, että se peittoaa väsymyksen. Kun Kunnas laittaa luurit päähänsä ja alkaa selostaa, kaikki muu kuin selostettava häviää ympäriltä.

Kunnas myöntää siis olevansa unelma-ammatissa, mutta jos hän saisi elää toisen elämän, hän haluaisi olla näyttelijä.

– Vaimo onkin joskus epäillyt, että olen narsisti, joten tykkään olla esillä, Kunnas nauraa.

Kotisohvien palkanmaksajat

Kaj Kunnas on työskennellyt Ylen urheilutoimittajana lähes 30 vuotta. Suomeksi hän on selostanut tosin vasta muutamia vuosia. Ne vuodet ovat tuonneet hänet ihan uudella tavalla julkiseksi henkilöksi. Palautetta tulee välillä paljon ja se on Kunnaksen mielestä hyvä juttu.

– Kyllä se niin on, että katsoja ja kuuntelija on mulle pomoja, nehän maksaa mun palkkanikin, Kunnas hymähtää.

Ei hän tietysti pysty vastamaan jokaiseen soittoon tai viestiin. Mutta usein pyrkii, sillä se on yksinkertaisesti nastaa.

– Enhän mä tyhjyyteen hölise selostuksiani, niillä on aina vastaanottaja.

Tyyli ei tule muuttumaan

Mutta entä kaikki se negatiivinen palaute, jota värikäs selostaja on myös saanut niin paljon, että siitä on uutisoitukin?

– Tottakai, kun tulee viestejä, joissa vaikka uhataan vaimoani, niin se tuntuu jo sairaalta, järjettömältä ja pelottavalta. Silti positiivisia viestejä tulee niin paljon enemmän kuin negatiivisia, että olen päättänyt iloita kivoista. Ja tietysti oppia jotain järkevästä ja rakentavasta kritiikistä, vaikka tyyliäni en muuta, sillä olen tällainen.

Tällaisella Kunnas tarkoittaa sitä, kuinka hän innostuu ja improvisoi. Hän toteaa olevansa lähetysten ohjaajien painajainen, sillä hän ei koskaan mieti juontojaan tai haastattelujaan liian valmiiksi. Suorissa lähetyksissä hän haluaa yllättää niin itsensä kuin haastateltavansakin.

– Viimeksi tuli oikein kunnolla palautetta siitä, että jääkiekon nuorten MM-kisoissa pidättelin tasavallan presidenttiä suorassa haastattelussa. Usein tilanteet näyttävät vähän toisilta televisioruudussa kuin ne oikeasti ovat, lähinnä presidentti oli huolissaan, että olemme pelaajien tiellä, Kunnas hymähtää.

Jääkiekko on lajeista se, joka herättää kuulijoissakin usein eniten tunteita. Sen selostamista myös Kunnas rakastaa ehkä kaikkein eniten.

"En pidä väkivallasta, mutta jokin jääkiekon brutaaliudessa kiehtoo."

– Kuten vanha opettajani sanoi kerran ensi kertaa lätkämatsissa ollessaan, siinä voi melkein kuulla luiden katkeilevan.

No, nyt päivien pidetessä talvilajeista aletaan siirtyä hiljalleen vihreämmille kentille. Kesällä on edessä olympialaiset, tosin selostajavalinnat Rioon ovat vielä Yleisradiossa auki.

– Totta kai lähden, jos kutsu käy. Olen kokenut tässä työssä lähes kaiken, mutta olympiakullan selostaminen on vielä kokematta.

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä vuonna 2016.

Sirpa Vaaranmaa, 65, on viettänyt puolet elämästään pyörätuolissa. Aviomies jätti, mutta erotiikka ja kauneudenjano eivät hävinneet elämästä. Eikä varsinkaan huumori.

Oli kaunis ja kuuma aamu Tansanian maaseudulla vuonna 1984. Sirpa Vaaranmaa oli pienen Samuli-poikansa kanssa palaamassa Kilwasta Mtwaraan. Perhe oli Afrikassa YIT:n kehitysyhteistyöprojektissa rakentamassa maanosaan kaivoja.

Kuljettaja ajoi Landroverilla sikäläisittäinkin kovaa. Auto kierähti ympäri, ja Sirpa lensi kyydistä.

Apuun tulleet miehet puhuivat vain swahilia. Sirpa nostettiin kuorma-auton lavalle. Hänen oikea kätensä oli murtunut, jaloissa ei ollut tuntoa ja hänen oli vaikea hengittää. Pojan päästä valui verta.

– Voin niin huonosti, että hyvästelin poikani ja sanoin, että isä pitää sinusta kyllä huolta.

Toinen elämä

Helsinkiläisen rivitalon huoneisto on avara ja viehättävä. Ikkunaverhoissa leijuu ruusuja. Työhuoneen verhot ovat Lauri Tähkän suunnittelemat ja niissä lukee "Rakastan sinua". Muistitaululla on valokuva, jossa mallivartaloinen nuori nainen poseeraa keltaisissa bikineissä Afrikan hietikolla.

Nyt Sirpa Vaaranmaa pystyy jo puhumaan 32 vuoden takaisista tapahtumista kyynelehtimättä.

Onnettomuuden jälkeen hänet vietiin pieneen savikyläsairaalaan ja sieltä pienlentokoneella Dar-Es-Salamiin intialaiseen sairaalaan, jossa käsi kipsattiin. Kokovartalokipsiäkin yritettiin, mutta kipu oli niin kova, että kipsauksesta luovuttiin. Suomeen hänet lennätettiin vasta kolmen päivän kuluttua tapahtuneesta tavallisella reittilennolla.

Hän oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Häneltä, joka oli koko ikänsä harrastanut tennistä, lentopalloa ja lenkkeilyä, vietiin yhtäkkiä pois kaikki fyysisyys.

Teholla maatessaan Sirpa toivoi olevansa kuollut.

– Ensimmäinen, laadukas elämäni päättyi Afrikkaan. Tämä toinen elämäni on ollut ihan persiistä. Mutta senkin kanssa olen oppinut olemaan. Mielikuvitusta kehiin ja niin paljon huumoria kuin ikinä jaksaa.

Kipu lähtee huutamalla

Sirpalle kävi kuten monelle vakavasti vammautuneelle naiselle: aviomies jätti hänet melko pian.

– Olin säälittävä reppana, paituli päällä, ei tissiliivejä. Onneksi poikani piti minua kiinni arjessa.

Samuli oli hauska ja sosiaalinen, kutsui bussikuskitkin kylään ja ehdotteli perheelle uusia isiä.

Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.
Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.

Monet konkreettiset asiat ovat kuitenkin olleet esteenä fyysisen rakkauden toteutumiselle, eikä Sirpa osaa kuvitella sen enää olevan hänelle mahdollista.

Sirpan vatsassa on reikä, josta tulee letku. Pissa valuu letkua pitkin pohkeessa olevaan pussiin. Housuissa on varmuuden vuoksi vaipat. Vatsassa on myös jääkiekon kokoinen baclofen-pumppu, joka helpottaa jalkojen spastisuutta, kramppeja. Sirpa on toiminut pari vuotta hoitovälineen valtakunnallisena vertaistukihenkilönä.

Kolme kertaa viikossa hänellä on ulostuspäivä ja siinä vessassa mukana avustaja.

– Kivuissa ei luulotautia ole olemassakaan. Alaselkääni ja alavatsaani särkee, ja välillä jalkoihin iskee salaman kaltaisia kipuja.
Musiikki toimii terapiana. Apulanta laulaa, että "kipu lähtee huutamalla, alastomana lattialla".

Välillä Sirpa antaakin huudon tulla. Tärkeä on myös Edu Kettusen kappale Saatanan kone, älä hyydy.

– Minähän en hyydy. Tarvitseeko elämän aina olla helppoa? Ei tarvitse! Sirpa sanoo.

"Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluan enää kokea fyysistä."

Miehiä ja erotiikkaa

Sirpa on toki kokenut ihastumisia, mutta.

– Ikäiseni miehet... Ei minulle riitä se, että istutaan käsi kädessä keinutuoleissa. Olen myös tottunut asumaan yksin. Ehkä yhteiselämä onnistuisi, jos miehellä olisi oma kämppä ja paljon työmatkoja ulkomaille.

Unissaan Sirpa Vaaranmaa ei ole koskaan pyörätuolissa. Hän käy lenkillä Björn Borgin kanssa tai saunoo Taneli Mäkelän kyljessä. Ja saa orgasmejakin.

– Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluaisin enää kokea fyysistä yhdyntää. Tai mistä sen tietää, jos vastaan tulisi oikein hyvä tyyppi, jolla on elämänkokemusta. Ehkä kuitenkin menisin mieluummin Kappeliin syömään Jari Sillanpään kanssa ruokalistan a:sta ö:hön ja ehdottaisin, että voisin ryhtyä hänen henkiseksi valmentajakseen.

Sirpa Vaaranmaan silmissä pilkahtaa.

Hän nauttii katsellessaan komeita miehiä. Rion olympialaisia hän katsoi lähes vuorokaudet ympäri.

– Kymmenottelija Ashton Eaton! Siinä on mies minun makuuni.

Erotiikkaa Sirpalle on jo se, että pitää itsestään huolta. Hän havahtui kiinnittämään huomiota asiaan vuonna 2003 kohdatessaan Vantaan hotellissa kreikkalaisen komistuksen. Mies osoitti pyyteetöntä huomiota, ja pari tapaili jonkin aikaa.

– Aloin pukeutua joka päivä kauniisti, käydä kampaajalla ja meikata. Esteettisyys on ollut siitä lähtien hyvin tärkeää.

Vastikään lounasravintolassa Sirpan pöytään tuli istumaan miellyttävä vanhempi herrasmies, joka sanoi Sirpan muistuttavan Katri Helenaa.

– Meillä oli pitkä ja mieleenpainuva keskustelu, joka lainehti ihmisyydestä politiikkaan. Kirjoitin päiväkirjaani: "Wau, mikä iltapäivä!"

Ei vähättelylle

Kerran viikossa Sirpa pyrkii lähtemään ulos, usein ostoskeskukseen.

– Tykkään katsella ihmisiä ja syödä ravintoloissa. Olen moottoriturpa, kova höpöttelemään kuten isäni oli. Viimeksi minulla oli hauskaa kirjakaupassa kolmen pohjoiskarjalaisen mummon kanssa.

Sirpa on ollut Jari Sarasvuon koulutuksessa Kaapelitehtaalla, ja siellä tehty aarrekartta on edelleen seinällä. Kartassa lukee, että Sirpan tavoite on pysyä hyvännäköisenä elämänsä loppuun asti.

Jari Sillanpäälle Sirpa sanoi konsertin jälkeen, että miestä on helppo rakastaa, koska hän on lavalla niin aidosti läsnä. Kumpikin alkoi itkeä. Mutta hyvää se vain teki: itku puhdistaa sielun.

– Rakastan diivoja. Ihmisen ei tarvitse vähätellä itseään, jos on jossakin hyvä.

Hulvaton tyyppi

Kriiseistä selviää vain elämällä ne läpi. Sirpa haluaisi olla vertaistukiaikuinen.

– Miksei vaikkapa sairaaloissa ole huonetta, joissa istuisi "kuuntelija"? Lääkärille tai psykiatrille voi olla vaikea puhua, mutta pelottaisiko, jos oven takana istuisin minä pyörätuolissa? Voisin olla potilaan ja asiantuntijan välikäsi. Kukaan meistä ei voi toista pelastaa, mutta jos sisällä on pienikin itu, sitä voidaan yhdessä ruokkia.

SPR:n kursseille Sirpa ei enää jaksaisi lähteä.

– Eikö muka enää osata olla kavereita ilman kursseja? Voihan kutunjuusto! Kyllä minuakin joskus vituttaa, mutta aikuinen löytää ongelmiinsa ratkaisun.

– Pyörätuoli ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä, vaan ne ainekset ovat olleet minussa olemassa. Haluan, että minusta jäisi sellainen muisto, että oli se Sirpa Vaaranmaa aika hulvaton tyyppi.

Lue myös: Tällainen on Sirpan päivä

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2016.

Passi ja hammasharja -ohjelmasta tutulla Tino Singhillä on nykyään yritys, joka tuottaa lapsille terveellistä ruokaa. ET:n Mitä kuuluu -palstalla kysellään tunnettujen ihmisten kuulumisia.

Passi ja hammasharja -ohjelman juontajana tutuksi tullut Tino Singh teki ohjelman jälkeen 15 vuotta töitä elintarvikkeiden markkinoinnin parissa. Vanhempi väki tunnistaa hänet yhä joskus kadulla. 

– Jos joku tarttuu minua käsipuolesta, onnittelen häntä yleensä hyvästä muistista. Onhan ohjelman viimeisten jaksojen esittämisestä kulunut jo 22 vuotta, Tino nauraa.

Tino on onnellinen siitä, että Passi ja hammasharja jätti hänelle positiivisen julkisuuskuvan. Hyvistä kontakteista ja esiintymiskokemuksesta on ollut paljon hyötyä myöhemmässäkin työelämässä.

Tärkeintä Tinon elämässä on kuitenkin isänä oleminen.

– Isyys on mullistanut elämäni. Ennen naureskelin miehille, joilla oli työpöydällään lastensa kuvia tai jotka halusivat näyttää niitä puhelimestaan. Nykyään olen yksi noista ylpeistä isistä.

Tinon poika aloitti koulun tänä syksynä.

– Hän ihan hermostui, kun yhä uudestaan kyselin, jännittääkö. Minä jännitin hänen koulunmenoaan paljon enemmän kuin hän itse.

Uusi työ terveellisen ruuan parissa

Pian poikansa syntymän jälkeen Tino alkoi pohtia sitä, minkälaista ruokaa lapsille tarjotaan. 

– Tuntui väärältä, että työtäni oli saada vanhemmat ostamaan lapsilleen vaikka mahdollisimman paljon sokerilimua, Tino toteaa.

Tinon tuttu oli tullut myös juuri isäksi. Molemmat isät ihmettelivät, miksi aikuiset saivat ravintolassa valita salaatin ja pihvin väliltä, mutta lapsille tarjottiin vain nauravia nakkeja.

– Lapsille tarjottava ruoka vaikutti huonolaatuiselta ja lihottavalta, suoraan sanottuna kauhealta kuralta. Päätimme aloittaa tuttuni kanssa yrityksen, joka tuottaisi lapsille erityisen terveellistä ruokaa, Tino kertoo.

Tino haluaa kasvattaa lapsensa neljän periaatteen mukaisesti. Ne on koottu yhdessä Helsingin yliopiston ravitsemustieteilijöiden ja lääkäreiden kanssa.

1. Ravitsemus

Tinon mielestä esimerkiksi kuidun hyödyllisyyttä lasten ruokavaliossa aliarvioidaan.

– Kuidut ovat erityisen tärkeitä lapsen ravitsemuksessa ja painonhallinnassa, sillä ne täyttävät ja antavat kylläisyydentunnetta, mutta niistä ei saa kaloreita.

2. Liikunta

– Lapsen liikkumista kannattaa tukea esimerkiksi harrastamalla hänen kanssaan tai viemällä häntä harrastuksiin.

3. Lepo

– Lepo unohdetaan liian usein lasten päivärytmistä. Jokainen lapsi tarvitsee yksilöllisen määrän lepoa palautuakseen. Uni on myös yhteydessä painonhallintaan, kasvuun, muistiin ja kehitykseen, Tino sanoo.

4. Vuorovaikutus

– Jo pienillä lapsilla, joiden vanhemmat käyttävät koko ajan älylaitteita, on todettu hidastumista kognitiivisessa kehityksessä. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat tärkeässä osassa, kun lapsi opettelee ottamaan kontaktia ympäröivään maailmaan ja käyttämään kieltä.

Tino Singhin kuulumisia kerrotaan myös ET-lehden numerossa 19/2017.