Maanantaina edemennyt ohjaaja, teatterineuvos Kalle Holmberg, 77, oli vaimonsa omaishoitaja puolentoista vuoden ajan. ET:n haastattelussa joulukuussa 2015 hän kertoi tuosta ajasta ja siitä, miten hän seurasi omaa loppunäytelmäänsä.

Viime syyskuun 29. päivä kello viiden ruuhkan aikaan teatterineuvos, ohjaaja Kalle Holmberg, 76, käveli Finlandia-talolta kohti Etu-Töölön kotiaan.

Hän ei ollut jaksaa perille asti, vaan pysähtyi Manalan puistoon puoleksi tunniksi, keräämään voimia.

Hän oli juuri puhunut sadoille kuulijoille edesmenneen vaimonsa omaishoitamisesta. Hän oli hoitanut Ritva Holmbergia puolitoista vuotta, vuodesta 2013, jolloin tämä sairastui keuhkosyöpään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

ÖISIN KUN, Kalle Holmberg valvoo, hän kävelee kodissaan tai lähtee ulos. Hän on kärsinyt unettomuudesta vuosikausia. Hän haluaa välttää unilääkkeitä, kuten silloinkin, kun hänen vaimonsa sairastui .

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ritva Holmbergin ensimmäinen oire alkuvuonna 2013 oli huonovointisuus. Hän hakeutui lääkäriin. Testit osoittivat, että tulehdusarvot olivat koholla. Niitä ei saatu heti laskemaan. Käynnistyi lääkärikierre, saatiin diagnooseja, haettiin lääkkeitä.

Holmberg tajusi pian, että kyse oli vakavammasta.

Kun ensimmäisestä lääkärikäynnistä oli kulunut kolme viikkoa, Holmberg istui yhdeksän aikaan illalla palaverissa. Hän näki, että puhelimeen oli tullut soitto, Ritva oli soittanut. Sitten puhelimeen saapui tekstiviesti tyttäreltä Anninalta: Mikset vastaa?

Puoli kymmeneltä Ritva sai miehensä kiinni. Hän soitti syöpäklinikan eteisestä ja kertoi, että hänelle etsitään juuri huonetta. Diagnoosiksi oli varmistunut keuhkosyöpä.

Ritva kertoi asian rauhallisesti, itku tuli vasta seuraavana päivänä.

– Sinä kuolemantuomion yönä minä en levännyt lainkaan, Kalle Holmberg sanoo.

HOLMBERGIN ETU-TÖÖLÖN kodissa on vain kauniita, vanhoja tavaroita. Kaikkialla on siistiä, kauniin siistiä. Eteisen ja olohuoneen valaisevat jalka- ja pöytälamput. Tunnelma on hämärän kotoisa.

Koti on Ritva Holmbergin sisustama. Kalle Holmberg ei ole koskenut sisustukseen, vaikka hän on karumman, tyhjän tilan mies.

Holmberg katselee ympärilleen.

– En minä rupea näitä lavastuksia muuttamaan.

Tuossa on kauniilla, punaisella plyysillä vuorattu istuinryhmä, antiikkilamppuja, vanhoja kirjoja täynnä oleva kirjahylly, ja tuossa ikoniseinä, joka muistuttaa Holmbergien 1980-luvun alusta alkaneesta ortodoksisesta vakaumuksesta.

Ikoniseinän alla ortodoksipapit kävivät pitämässä rukouspalveluja Ritvalle.

Ritvan makuuhuone on lähes entisellään.

Sängyllä on kaunis, kukallinen sängynpeitto ja ikkunalla orkidea. Se alkoi kukkia uudelleen kesällä, tasan vuosi Ritvan kuolemasta.

Holmberg istuutuu nojatuoliin. Sovitaan, että sinutellaan, vaikka Holmberg ei vieläkään ole tottunut siihen, että kaupoissa huikataan "no mitäs sulle".

Muistellaan, kuinka Ritva ja Kalle päätyivät yksiin voimakkaasta intohimosta jo parikymppisinä, ja kuinka tytär Annina syntyi vuoden yhteiselon jälkeen.

– Anni on ollut mukana aina, Holmberg sanoo.

Hänestä tuntuu, että 1960-luku, jolloin kaikki tapahtui, on aivan vieressä, tuossa noin.

Perhe eli yhdessä vuodet, joiden aikana pariskunta ohjasi ja kirjoitti hengästyttävän määrän näytelmiä ja käsikirjoituksia ja ravisutti suomalaista teatterimaailmaa radikaalisuudellaan ja suoruudellaan.

Kalle Holmberg kirjoitti käsin kaksi kirjaa, jotka Ritva Holmberg kirjoitti puhtaaksi, usean kerran.

Perhe selvisi myös Kalle Holmbergin vauhdikkaiden nuoruusvuosien synnyttämästä alkoholismista ja siitä, että tämä tunnistaa itsessään nykyäänkin lievää taipumusta maanis-depressiivisyyteen.

Töitä hän teki aina maanisella otteella, mutta viime vuosina alakuloisuus on dominoinut.

– Jos sinä et istuisi siinä, voisin hyvinkin istua tässä ja vain katsella ikkunasta ulos, Holmberg sanoo.

– Ritvalle se olisi ollut mahdotonta.

KUN SYÖPÄDIAGNOOSI TULI, Ritva lopetti tupakoimisen. Hän oli polttanut 15-vuotiaasta. Hän ryhtyi tutkimaan luonnonlääketiedettä ja selvitti keuhkosyövästä kaiken. Hän halusi jatkaa elämäänsä.

Lääkärit vaihtuivat moneen kertaan, heitä oli yli kymmenen, eikä juuri kukaan heistä ottanut potilasta vastaan tavalla, jolla Ritva ja Kalle Holmberg olisivat toivoneet.

– Seurustelivat näyttöpäätteen kanssa sen sijaan, että olisivat kohdanneet meidät, Holmberg sanoo.

Hän tuntee silti empatiaa lääkäreitä kohtaan. Hän uskoo, että nämä joutuvat ottamaan tilanteessa roolin.

– He pelkäävät ihmistä itsessään, Holmberg arvelee.

Läheiset eivät pelästyneet syöpää. "Nuoret" kummipojat, kuten ohjaaja Kristian Smeds ja näyttelijäntyön professori Hannu-Pekka Björkman, tai vaikkapa käsikirjoittaja Taina West pysyivät vierellä ja myös pitivät Holmbergin "tässä uudessa, kipeässä ajassa". Muitakin rohkeita saattohoitajia ilmestyi.

– Vanhat ystävät uusiutuivat, Holmberg sanoo.

Vuoden 2013 syksyllä Ritva ja Kalle ehtivät lähteä vielä "häämatkalle" Berliiniin, missä olivat molemmille rakkaat teatterimuistot 1960-luvulta.

Joulua kohti Ritvan vointi huononi. Vuoden 2014 alussa hän joutui Meilahden sairaalaan. Ja sieltä kotiin, takaisin sairaalaan, kotiin.

KALLE HOLMBERG ALKOI VÄSYÄ. Niin väsyi Anninakin. Mutta molempien oli jaksettava. Ritva ei halunnut olla yksin.

Toukokuussa 2014 Ritva pääsi toisella yrittämällä Terhokotiin saattohoitoon. Aluksi se tarkoitti sitä, että Terhokodin hoitajat tulivat Holmbergeille kotiin hoitamaan. Ritva ja Kalle saivat tutustua kahteen hyvään lääkäriin, joille ei ollut vaikeaa kohdata sairastumista ja kuoleman odottamista. He ystävystyivät.

Sitten Ritva siirrettiin Terhokotiin Pohjois-Haagaan.

Touko-kesäkuun vaihteessa Ritva halusi vielä viimeisen kerran kotiin, hyvästelemään sen. Ajatusta pidettiin Terhokodissa hankalana, mutta lopulta yksi hoitajista ilmoitti ottavansa vastuun. Ritva tuotiin pyörätuolissa Töölöön.

Kaksi ortodoksipappia piti rukouspalvelun, ja sen jälkeen Ritva halusi hyvästellä jokaisen huoneen erikseen. Hän viipyi jokaisessa huoneessa hetken ja itki.

"Seuraavaan", hän pyysi.

Hoitaja odotti sohvalla, kunnes koti oli hyvästelty.

Kalle Holmberg ei ollut saada pyörätuolia takaisin hissiin ja survoi sen sinne.

– Osasia lenteli.

– Puhuminen on vastalääkettä ikkunasta ulos tuijottamiselle, Kalle Holmberg sanoo.
– Puhuminen on vastalääkettä ikkunasta ulos tuijottamiselle, Kalle Holmberg sanoo.

SITTEN TULIVAT viimeiset juhlat.

Terhokodin alakerrassa oli juuri sopiva huone, johon mahtui 30 ihmistä. Siellä järjestettiin Ritvan 70-vuotisjuhlat kodin hyvästelyä seuraavana päivänä. Näyttelijä Esko Salmisesta lähtien ystävät tulivat paikalle ja esittivät ohjelmia.

Holmberg seurasi vaimoaan. Tämä jaksoi kaksi tuntia ja nukkui juhlien jälkeen kolme vuorokautta.

Kalle Holmbergin 75-vuotisjuhlat vietettiin Terhokodissa perheen kesken.

Tässä vaiheessa näkyi jo, kuinka lääkitys oli muuttanut Ritvaa. Aviomies katsoi vierestä, mitä kemiallinen muutos aivoissa teki ihmiselle.

"Kalle on kamala. On pitänyt heittää se ulos, kun ei anna käyttää tietokonetta", Ritva sanoi hoitajille.

Hän olisi halunnut myös alkaa siirrellä rahoja pankkitililtä toiselle, jolloin Holmberg sadatteli, että jos ei olisi tietokoneita, ei olisi sitäkään ongelmaa.

Ritvalla säilyi halu huolehtia lähimmäisistään viimeiseen asti. Vielä saattokotiaikanakin hän etsi tietoa ja mietti, olisiko olemassa vielä jokin hoitokeino, jolla hänet voitaisiin pelastaa.

Kuolemasta hän ei suostunut miehensä kanssa jatkuvasti puhumaan. Kun tämä yritti, Ritva sanoi: "Kalle, vaihda jo levyä."

Mutta Holmberg ajatteli kuolemaa.

Hän oli tiennyt alusta asti, että jos vaimon diagnoosi oli niin raju ja sairauden eteneminen niin selkeää, oli selvää, että se veisi kuolemaan.

– En halveksinut ihmeparantumisia, mutta en toivonut ihmeitäkään, hän sanoo.

Eniten helpotti se, että Terhokodissa ei puhuttu uneen vaipumisesta ,vaan kuolema oli kuolema.

Holmberg sanoi vaimolleen, että hän itse joutaisi kyllä lähtemään, hän oli jo elämästä kyllin saanut.

HEINÄKUUSSA 2014 alkoivat hurjat helteet.

Holmberg ja Annina vuorottelivat Ritvan luona. Välipäivinä Holmberg palasi kotiin, virikkeettömään tilaan lepäämään.

Holmberg huomasi, että tytär alkoi väsyä. Hän kehotti tätä lähtemään maalle Ruovedelle pariksi päiväksi lepäämään, ja Annina lähti.

Seuraavana päivänä yöhoitaja Petri soitti kymmeneltä illalla ja kertoi, että Ritvan vointi huononee.

– Ole valmiina, hän sanoi.

Kahdelta yöllä Petri soitti ja sanoi, että nyt kannattaisi lähteä. Holmberg hyppäsi taksiin. Ritva ei tullut tajuihinsa.

Aamulla yhdeksän maissa lääkäri sanoi, että alkoi olla minuuteista kiinni. Holmberg soitti tyttärelle ja kehotti lähtemään heti. Jännitettiin, ehtiikö tytär.

Ritva hengitti vielä, kun Annina perheineen saapui. Kello 14.55 hengitys pysähtyi.

Holmberg tunsi suunnatonta väsymystä. Voipumista, mutta ei ahdistusta.

Tämä on sitten tältä osin ohi.

Lääkäri Juha Hänninen saapui paikalle ja kirjasi kuolinajaksi 15.25. Ei pidä paikkaansa, totesi Holmberg, mutta kuuli, että kuolinajaksi kirjataan se hetki, jolloin lääkäri on todennut tilanteen.

– Hyvä esimerkki siitä, että kaikki mitä on paperissa, on vain osa totuutta, Holmberg sanoo ja myhäilee.

Kun perhe vainajan kuntoon laittamisen jälkeen sai palata paikalle, Ritva näytti perheensä silmissä kuin nukkuvalta prinsessalta.

METROPOLIITTA AMBROSIUS siunasi Ritvan Pyhän kolminaisuuden kirkossa, ja hänet vietiin seuraavana päivänä Valamoon.

Holmberg lähti kesäpaikalleen Ruovedelle ja nousi puuveneeseen. Hän souti saattosoudun, neljätoista kilometriä. Samaa reittiä oli soudettuRitvan kanssa .

Se jäi veneen viimeiseksi souduksi, sillä seuraavana kesänä vene todettiin lahonneeksi.

Holmbergista tuntui monta kuukautta, että hän oli joko matkalla Terhokotiin tai sieltä pois.

Pari kuukautta myöhemmin hän lähti Valamoon pidemmäksi aikaa ja pyysi saada toimia kirkkovahtina. Hän nautti. Ei tarvinnut kuin ojentaa tuohuksia.

– Istuin vain. Katsoin, mitä tapahtuu. Olin ohjaajana läsnä, mutta minun ei tarvinnut ohjata. Siinä oli korkeampi ohjaus läsnä.

Kotoa Holmberg löysi papereita, joita Ritva oli valmistellut kuolemansa jälkeistä aikaa varten.

– Löysin paperin, johon Ritva oli kirjoittanut minun kuukausimenoni. Hän oli kirjannut ylös, paljonko minä tarvitsisin rahaa kuukaudessa.

HOLMBERG ISTUU rauhassa nojatuolissaan ja myöntää, että on pitänyt opetella tekemään uusia asioita. Onneksi tytär auttaa. Ja huumorintajua riittää.

"Isä on iltatähteni", on Annina sanonut.

– Hän sai vanhoilla päivillään uuden lapsen, tällaisen epäkäytännöllisen vanhuksen, Holmberg nauraa.

Välillä on vain niin vaikeaa, kun maailma muuttuu niin nopeasti.

Vähän aikaa sitten Holmberg meni lähellä kotiaan olevaan pankkiin hakemaan isomman summan rahaa. Siellä kerrottiin, että pankista ei saa enää nostaa lainkaan käteistä.

Holmberg nostaa kätensä ilmaan.

Ritva suodatti tällaisen maailman Holmbergille.

– Liittyikö sitten geneettisyyteen vaiko naiseuteen, mutta hän otti notkeammin vastaan maailman muutoksen, Holmberg sanoo.

Tässä sohvaryhmän ääressä Holmberg keskustelee elämän mielekkyydestä ystävien kanssa. Viisi tuntia ei ole aika eikä mikään, kolme hurahtaa hetkessä. Nytkin on keskusteltu kolmatta tuntia.

Tässä on istunut Athosvuoren munkki, joka on sanonut, että "ei sinun Kalle tarvitse olla yhtään huolissasi, sillä Ritva on täällä".

Ritvasta muistuttaa koko koti.

– Tunnen olevani ohjaaja vaimoni lavastuksessa, ilman käsikirjoitusta.

Puolentoista vuoden surun aikana Holmberg on ehtinyt käydä läpi myös omaa elämäntarinaansa. Tunnustella, vieläkö on mielekästä elää omaa elämää.

"Minä en ohjaa tätä loppunäytelmää."

– Enkä ohjannut vaimoni kuolemannäytelmääkään, hän toteaa.

Viime kesänä hän vietti kaksi kuukautta kesäpaikassa Ruovedellä ja päätti, ettei suunnittele tulevaisuutta. Se saa mennä niin kuin parhaaksi katsoo.

Hän mietti erästä Suomussalmen hautausmaan ristiä, jossa oli teksti:

Tänäpänä minä, huomennapa sinä.

– Ehkäpä minullekin on suotu vielä aikaa ja energiaa katsoa, miten tämä näytelmä lopulta päättyy.

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 20/2015.

Kalle Holmberg

Syntynyt: 21.6.1939 Mikkelissä, asui Helsingissä.
Perhe: Tytär Annina ja tämän perhe. Vaimo Ritva Holmberg kuoli 2014.
Työ: Eläkkeellä ohjaajan ja käsikirjoittajan työstä.
Harrastukset: Teatteri, lukeminen, käveleminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla