Kirjailija Pirkko Saisio on purjehtinut pelotta kovissa tuulissa, ja rohkeasti hän on ajanut itselleen tärkeitä asioita, vaikka olisi tiennyt siitä seuraavan raskastakin kritiikkiä. Nyt hän on huomannut itsessään uudenlaista varovaisuutta: veneen kyydissä on nimittäin jo kolmatta polvea.

Kun katselee Isonkarin majakkasaarta silmiä siristyttävässä alkukesän auringossa, on vaikea kuvitella, että pari päivää aikaisemmin se oli kunnon kevätmyrskyn riepoteltavana.

– Ensimmäisenä päivänä yritettiin syödä ulkona, mutta kun tillit lähtivät pöydältä lentoon, kerättiin äkkiä kamat ja siirryttiin sisälle, päivittelee Pirkko ”Saikki” Saisio, 66, Isonkarin kallioilla.

Sisällä ”naukui ja tömisi”, kun yli 20 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli töni vanhaa luotsimökkiä, jossa Pirkko ja hänen puolisonsa elokuvaohjaaja Pirjo ”Honksu” Honkasalo yöpyivät. Kirjailija katseli iltaisin ikkunasta pimeälle merelle, jossa isot laivat menivät ja ”ranta sykki valoa”.

Saisio tuli lammaspaimeneen vähän”viran puolesta”.

Hän on Metsähallituksen kansallispuistokummi – Isonkarin majakkasaari kuuluu Selkämeren kansallispuistoon ja sen luonto on poikkeuksellisen hieno. Saarella pesii yksi Suomen suurimmista riskiläyhdyskunnista, ja siellä kasvaa peräti 380 kasvilajia.

Saision lisäksi kummeja ovat myös muun muassa juontaja ja malli Saimi Hoyer ja ravitsemusasiantuntija Patrik Borg. Kummit vievät luonnossa liikkumisen sanomaa eteenpäin.

Lammasaitaus on luotsimökiltä vajaan kilometrin päässä saaren toisella puolella, majakan vieressä. Paimenten tehtäviin kuuluu lampaiden laskeminen päivittäin – on varmistettava, että ne pysyvät aitauksessaan. Juotavaa ei tarvitse kantaa; lampaat saavat riittävästi nestettä mehevän ruohon mukana, mutta sen sijaan ravinnenappuloita on heiteltävä niille päivittäin.

– Muut hommat on helppoja, mutta lampaiden laskeminen vaikeaa. Kun laskussa pääsee vauhtiin, ne kipittävät limittäin ja lomittain, ja taas on aloitettava alusta, Pirkko sanoo.

Kippareilla kiehuu

Kirjailija on pukeutunut niin kuin näissä keleissä kuuluu. Punainen villamyssy ei ole ulkona yhtään liikaa, vaikka aurinko jo näyttäytyykin. Yllä on Hailuodossa kudottu tuhti villapaita, jonka ansiosta Saisio menisi täydestä majakanvartijana. Majakoita hän ei ole vartioinut, mutta veneen ruoria kääntänyt senkin edestä.

Saikilla on ollut yhteinen vene Honksun kanssa lähes 30 vuotta, ja siinä ajassa on menty läpi myrskystä jos toisestakin. Meri on kiehunut, mutta niin on kiehunut kippareillakin. Kumpi on pääkippari?

– Se ei ole vielä tullut selväksi näinä vuosina, Saikki naurahtaa, eikä Honksu asiaa kiistä.

Luotsimökin tuvan pöydällä on kasa kirjoja, päällimmäisenä Muumipappa ja meri, mutta puhuri ja aallot tekivät mielen niin rauhattomaksi, ettei kirjoihin tullut tartuttua. Saisio istuu ikkunan vierellä, meri näkyy siitä hyvin.

Meri oli Pirkko Saision lapsuudessa äärellä ja tuttu.

Helsingissä asuttiin, mutta perheessä ei ollut venettä eikä mökkiä. Kesiä Pirkko vietti mummonsa luona Vartiokylässä, joka oli 40- ja 50-luvuilla maaseutua.

Pirjo Honkasalo sen sijaan on viettänyt lapsuutensa Porissa ja hänen sukunsa on kotoisin Lyökin saarelta, josta tuli sittemmin Saikin ja Honksun perheen kesäpaikka. Ajatus omasta veneestä syntyi siellä.

– Kun oltiin meren äärellä, sitä halusi lähteä katsomaan sitä maisemaa, Saikki sanoo.

Pariskunta hankki moottorivene Dianan 1988. Pirkon tytär Elsa täytti Dianan ensimmäisenä kesänä seitsemän vuotta. Elsa vietti veneessä aikaansa paitsi ystäviensä ja Pirkon sisarten lasten kanssa myös Katto Kassista tai Neiti Etsiviä lukien.

– Eiväthän lapset jaksa katsoa hitaasti ohimenevää maisemaa ja nauttia siitä. Elsa viihtyi kuitenkin melko hyvin aloillaan, kun hänellä oli kirja kädessä. Veneessä oli usein myös ystäviämme ja heidän lapsiaan, ja kävimme paljon tuttujen mökeillä.

Karkea työnjako veneessä on ollut sellainen, että Honksu hoitelee köydet ja kansihommat ja Saikki suunnittelee reitit ja navigoi. Honksu luonnehtii kumppaniaan ”vähän liian rohkeaksi” merenkävijäksi. Hän itse on yrittänyt jarrutella koviin keleihin menijää, mutta useimmiten sinne on kuitenkin lähdetty.

Selvitty on – toisinaan kuin ihmeen kaupalla.

– Alkaen Dianan neitsytmatkasta: moottori sammui ja sen sijaan että olisimme ajatuneet avomerelle, kelluimmekin suoraan tutun ihmisen laituriin. Lisäksi siellä sattui olemaan korjaaja paikalla! Saikki muistelee vieläkin ihmeissään.

Ja taas moottori sammui!

Kahden naisen ja yhden tytön venereissuista voi lukea Pirkko Saision kirjoittamasta Lokikirjasta (Siltala 2010). Köysi jää kiinni potkuriin, bensa loppuu, ajetaan kiville... merielämä on seikkailua, väliin suorastaan vaarallista, mutta kirjailija kertoo tapahtumat niin, että lukija pyrskähtelee tuon tuosta.

Erityistä jännitystä aiheutti Dianan moottori, sillä oli taipumus sammua milloin missäkin. Korjaajia onneksi löytyi hätätilanteissa, kunhan kipparit jaksoivat kuunnella joka kerta toistuvaa kysymystä: ”Mihinkäs miehet on paatista jääneet?"

Myrskyt koettelivat Dianaa ja perheen keskinäistä sopua. Veneen kylkiin tulleita kolhuja paikattiin Sikaflexillä ja taas mentiin.

"Jälkikäteen on käynyt ilmi, että monet tilanteet olivat Elsalle pelottavia."

– Mutta kuinka olisin voinut sen tietää, kun ei hän mitään puhunut.

Tytär kasvoi veneilykesien aikana ”laivakoirasta täkkäriksi ja täkkäristä jungmanniksi ja lopulta taitavaksi merenkulkijaksi”, kuten Pirkko Lokikirjan omistussanoissa kirjoittaa. Nykyisin Elsa veneilee miehensä, viisivuotiaan poikansa ja toukokuussa syntyneen tyttärensä kanssa Saimaalla vuokraveneellä. Äidin ylpeys näkyy Saisiosta, kun hän kuvailee Elsan olemista vesillä.

– Kyllä Elsa on tarpeellinen niin navigoimassa kuin venettä kiinnittämässä.

Saisio arvelee, että lapsuuden reissujen ansiosta tytär on oppinut olemaan paikallaan niin veneessä kuin luonnossa yleensäkin, ja hän osaa nauttia siitä.

– Hän varmasti siirtää sitä samaa myös lapsilleen.

Poika ei pysy paikallaan

Viisivuotias tyttärenpoika Remu on myös päässyt isoäitinsä kanssa veneretkille, mutta toistaiseksi vasta pikkuveneellä ja päiväseltään.

– En voisi kuvitellakaan, että olisin ottanut poikaa purjeveneeseen vielä viime kesänä, enkä ole varma tästäkään kesästä. Eihän se pysy paikallaan hetkeäkään!

Pirkko Saisio on saanut todeta, että pojat ovat erilaisia kuin tytöt, ainakin keskimäärin, ja siinä missä Elsa jaksoi istua kirja kädessä veneen perässä, tämän poika ei ole hetkeäkään paikallaan. Aikuisen silmien on seurattava hellittämättä pientä menijää, erityisesti vesillä.

– Olen tullut varovaisemmaksi iän myötä, Pirkko Saisio myöntää.

"Vaaraa ajattelee enemmän kun kyydissä on oma lapsenlapsi."

Ajanvietteet ovat kuitenkin samanlaisia kuin aikoinaan oman lapsen kanssa. Remun kanssa he ovat tehneet retkiä lähisaarille, kuten Sammoon ja Ruskioon.

– Kävelemme ja etsimme linnunpesiä. Syömme eväitä. Ja saari on aina kierrettävä, jotta näemme, mikä se on saariaan.

Luonnonyrttipestoa pöytään

Talvikuukaudet Saisio viettää Honksun kanssa Madeiralla, ja Suomen ajan he jakavat kaupunkiasunnon, Lyökin saaren ja veneen välillä. Pirkko Saisio on tuottelias kirjailija, mutta vapaallekin on aikansa.

– Päätimme jo aikaa sitten, että kesät pyhitetään vesillä olemiselle ja lomailulle.

Viimeisin romaani Signaali ilmestyi viime syksynä, ja Kansallisteatteriin luvattu kolmas musikaali on tulossa ensi-iltaan 2018.

Jos aihe olisikin jo valmiina, sitä emme saa tietää. Keskeneräisistä töistään Saisio ei hiiskahda. 2011 ensi-iltansa saanut HOMO! oli suuri menestys. Viime keväästä asti mennyt SLAVA! Kunnia. on ollut niin loppuun varattu, että se jatkaa ohjelmistossa jouluun saakka.

"Onhan se palkitsevaa, että katsojia ja lukijoita on paljon."

– Ihmisiä vartenhan tätä työtä tehdään, Saisio toteaa.

Lähes päivittäin hän saa myös suoraa palautetta vastaantulijoilta. Tässä suhteessa suomalaiset ovat muuttuneet.

– Nyt uskalletaan kommentoida, ja se tuntuu mukavalta.

Honksu tulee tupaan ja ehdottaa iltaruuan tekemistä. Hellan yläpuolella on muiden mausteiden lisäksi purkki parmesania ja japanilaista mirin-kastiketta.

– Niitä tarvitaan luonnonyrttipestoon, jonka pohjana on vuohenputkenalkuja ja ruohosipulia, Honksu selittää.

– Purkkiruokia ei ole tällä matkalla syöty, Saisio sanoo.

Hyvästi lampaat

Seuraavana aamuna tuuli on tyyntynyt ja ilmassa on jo kesän lämpöä. Luotsimökin kynnyksen alle oli aamutuimaan luikerrellut kyy. Saisio kiirehti ehdottamaan majakkaisännälle, että tämä ruiskuttaisi muovivaahtoa oven karmien koloihin – jotta puistattava otus ei säikäyttäisi seuraavaa paimenta.

Lammaspaimenviikko on lopuillaan ja edessä on paluu Helsinkiin.

– Vähän hirvittää jo etukäteen se meteli ja liikenne, jota kaupungissa on kuunneltava, Saisio sanoo ja puistelee päätään.

Mökillä ja veneellä on parasta avara maisema ja hiljaisuus. Ja elokuun ihanat yöt.

– Heinäkuu sen sijaan on melkoista hulinaa venesatamissa – sinne ei tahdo sekaan mahtua.

Häntä viehättää myös meren ja luonnon arvaamattomuus.

– Merellä tilanne on aina uusi, ja on mentävä sen ehdoilla. Vaikka suunnittelee lähtevänsä aamulla eteenpäin, ei voi etukäteen tietää ihan varmasti, onnistuuko se.

Viime töikseen Isollakarilla kirjailija laskee lampaat – se ei ole yhtään helpompaa kuin viikon alussa, mutta 15 niistä lopulta taitaa olla. Hän menee yhdessä Honksun kanssa päärakennukseen katsomaan Isokari-aiheisia matkamuistoja. Ikkunoista näkyy, kuinka lampaat kipittävät kylki kyljessä kohti päärakennusta.

– Ne tulivat jättämään teille hyvästit, huikkaa majakan emäntä Nora Hildén ohimennessään.

– Yhyy, Saisio äännähtää.

"En halua edes ajatella, mitä niille tapahtuu syksyn tullen."

– Kaiken lisäksi Lyökin mökillä meitä odottava kissavahti oli ostanut ruuaksi lampaankyljyksiä, Pirkko toteaa lakonisesti.
Hän ostaa Honksun kanssa kaksi modernia, meriaiheista huopaa, joihin kietoutuneena kelpaa lämmitellä purjeveneessä niinä elokuun ihanina iltoina.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin ET-lehdessä 12/2015.

 

Lammaspaimeneksi kesällä 2017?

Metsähallituksen viidessä luontokohteessa laiduntaa kesällä lampaita, jotka pitävät avoimina niittyjä ja perinnemaisemia.
Lammaspaimen vaihtaa eläimille juomavettä, siirtää niitä tarpeen mukaan laitumelta toiselle ja seuraa niiden kuntoa. Lampaat on myös laskettava päivittäin.

Paimen saa yöpyä Metsähallituksen vuokratuvalla. Kohdekohtaisesti viikon hinta on 350 tai 400 euroa. Maksulla katetaan kohteen ylläpitokuluja ja luonnonhoidon kustannuksia.

Haluatko paimeneksi kesällä 2017? Lue lisää  ja osallistu lammaspaimenviikkojen arvontaan 16.1. klo 12 – 25.1. klo 12.00 osoitteessa www.luontoon.fi

Arvota suoritetaan helmikuun 2017 aikana.

Tiedot päivitetty 27.10.2016