Kirjailija Tommi Kinnunen: ”Anoppilassa saan olla tekemättä mitään”

 vanha   / uusi

Asun perheeni kanssa 150-vuotiaassa puutalossa. Viihdyn talon verkkaisessa tunnelmassa. Vanhat seinäpaneelit, tarjoiluväliköt ja hylätyt hillokellarit rakentavat tarinaa ajasta, joka on jo jäänyt taakse. Huonekorkeus on 3,5 metriä. Taloa on korjattu koko sen olemassaolon ajan, ja olen vain yksi helmi pitkässä helminauhassa. En ikinä haluaisi rakentaa omakotitaloa, joka olisi ikään kuin muistomerkkini. Pidän yllä tätä taloa, kun asumme tässä, ja sitten joku muu jatkaa.

spontaanius/   rutiinit 

Olen muuttunut spontaanista rutiini-ihmiseksi. Olin nelikymppinen, kun tulin isäksi, ja lapsen syntymä muutti kaiken. Lapselle on turvallisempaa, että asiat tapahtuvat aina samalla tavalla. Aiemmin tuli lähdettyä yhtäkkiä elokuviin tai teatteriin, mutta enää emme käy missään. Olemme puolisoni kanssa myös keski-ikäistyneet. Viikonloput vietämme torpallamme Laitilassa.

Ruokarytmi on aina ollut minulle tärkeä, ja meillä syödään joka ilta kuudelta. Sen jälkeen luen tyttärelleni ääneen kirjaa. Pidän rutiineista.

apukokki /   mestarikokki 

Lapsena autoimme sisarusteni kanssa äitiä keittiöaskareissa, eikä meillä ollut erikseen naisten ja miesten töitä. Koulussa valitsin kaverini kanssa kotitalouden valinnaisaineeksi, ja olimme ainoat pojat kotitalousluokassa.

Teen ruuat perheessämme. Usein tilaan raaka-aineet ja reseptit netistä. Syömme paljon kasvisruokaa ilman sen suurempaa aatteellista syytä. Lihamakaronilaatikko maistuu aina samalta, mutta kasvisruokien makumaailma on meille uusi. Tykkään maustaa ruuat intialaisittain.

  puulla   / sähköllä

Talossamme on viisi toimivaa kakluunia. Ostimme onneksi klapeja tulevan talven tarpeisiin jo heinäkuussa. Teen tulet illansuussa, ja siitä alkaa laskeutuminen verkkaisempaan ja hiljaisempaan aikaan ja iltaan. Kakluunien lämmittäminen ja puiden pöyhiminen on mukavaa puuhaa.

  työ   / vapaa-aika

Haluaisin enemmän vapaa-aikaa, mutta ajankäyttöni kallistuu työnteon puolelle. Opettajan työnkuva on laajentunut valtavasti, mutta töihin ei ole yhtään enempää aikaa. Kolumnien kirjoittamisen ja kirjailijavierailut olen jättänyt ajanpuutteen takia.

Kirjani olen kirjoittanut vuorotteluvapaalla ja virkavapaalla. Kirjoittaminen on henkireikäni ja omaa aikaani. En tiedä, johtuuko se minusta vai ammatistani, mutta arjessani ei ole rajaa, mistä alkaisi vapaa-aika. Kun käymme kerran kuussa anoppilassa Nuutajärvellä, saan olla täysin rauhassa. Siellä minun ei tarvitse tehdä mitään eikä kukaan odota minulta mitään. Nukahdan heti sohvalle tai vierashuoneeseen.

  halaaminen   / kättely

Eteläpohjalaisen äitini suku on aina ollut hyvin halailevaa sorttia. Niin olen minäkin. Niitä, joita en uskalla halata, kättelen. En ole mikään etätervehdys-ihminen. Korona-aika oli minulle vaikea, koska ei voinut edes kätellä ketään. Meidän perheessä halataan, ja anoppikin on oppinut siihen. Kerran hän sanoi meidän siellä ollessamme, että ”otetaan nyt Kinnuset”. Sitten me kaikki halasimme toisiamme.

vaatekauppa / ­  rautakauppa  

Rauta- ja vanhan tavaran kaupat sekä rakennusapteekit ovat ihania, mutta vaatekauppoja inhoan. Ostoskeskukset ovat mielestäni hirvittäviä paikkoja. Ne ovat täynnä tavaraa, jota kukaan ei oikeasti tarvitse.

Ostan aina saman merkin paitoja, sillä tunnen mittani. Turussa on pieni housukauppa, jonka vanha omistaja näkee heti päältä, mitkä housut sopivat minulle. Homma hoituu vartissa.

Vanhan tavaran kaupoissakin enimmäkseen vain hypistelen tavaroita. En tarvitse mitään. Minulla on enemmän kaikkea kuin edes hurjimmissa unelmissani olen elämältä toivonut.

  Koira   / kissa

Meidän ei pitänyt enää hankkia koiraa. 17-vuotiaana kuollut koiramme jatkoi kuitenkin elämää tyttäremme piirustuksissa. Ensin tytär piirsi sen tummilla väreillä, sittemmin koira muuttui vaaleammaksi mutta ei koskaan kadonnut. Se leijaili taivaalla tai istui puun takana tai pensaan vieressä. Korona-aikana päätimme hankkia uuden jackrusselinterrierin, Nopan.

Juttu on julkaistu ET-lehdessä 20/2022.