Näyttelijä Esko Roine, 72, on kokenut kaksi avioeroa. Kolmannella kerralla hän seurusteli 15 vuotta ennen häitä, ja se kannatti.

"Jos seurustellessa jokin asia yhdessäolossa epäilyttää, kannattaa miettiä, meneekö naimisiin. Ihmisen on helppo pettää itseään. Mutta rakastunut ei halua neuvoja.

Ihminen ei muutu, varsinkaan avioliitossa. Korkeintaan näkee selvemmin, kuka toinen oikeastaan on.

Olen seurustellut lähes koko ikäni. Jos olisin malttanut seurustella pitempään, aiemmat liitot olisivat ehkä jääneet solmimatta. Minusta on aina parin vuoden jälkeen tuntunut siltä, että minun kuuluu kosia. Paitsi nykyisessä liitossani, jossa olimme 15 vuotta yhdessä ennen avioitumista. Minä olin tuolloin 58-vuotias, vaimoni 44.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ensimmäiset ja toiset hääni olivat vaatimattomat, mutta kolmannet räjäyttivät pankin. Kutsuimme 60 ihmistä Lempäälän kirkkoon ja jatkoimme vielä tanssimaan erikseen varattuun juhlatilaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kahden näyttelijän liitto tarkoittaa samoja työaikoja, jolloin näemme toisiamme arjessa. Vain keikat eri kaupunkeihin vähän rassaavat. Ajattelemme työstä ja elämästä samalla tavalla, olemme samanlaisia.

Läheiseni eivät ole koskaan kritisoineet liittojani. Eron hetkellä minulta on kysytty, onko minulla kaikki hyvin, se on riittänyt. Uudelleenavioituminenkaan ei ole ahdistanut minua, sillä en sure asioita etukäteen.

Minut on jätetty ja minä olen jättänyt, enkä pysty sanomaan, kumpi on vaikeampaa. Kumpikin aiempi liitto on ollut ainutlaatuinen, kumpikin ero yhtä kamala.

Solmin ensimmäisen avioliittoni 22-vuotiaana teatterikouluajan kurssitoverini kanssa, ja olimme yhdessä kymmenen vuotta. Ero oli valtava pettymys. Taistelimme oikeudessa kahden lapsemme huoltajuudesta. Minä sain sen, mutta tyttäreni kaapattiin äitinsä luokse asumaan. Nykyään olen molempien lasteni kanssa hyvissä väleissä.

Toisen kerran avioiduin 34-vuotiaana. Erosimme kymmenen vuoden kuluttua minun tahdostani. Työskentelimme eri aloilla ja yhteiset hetket olivat harvassa. Yritys muuttaa elämää ei onnistunut. Nykyään olemme hyvissä väleissä."

Teksti on osa ET-lehdessä 6/2017 julkaistua artikkelia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla