Kummelista tuttu Timo Kahilainen: ”Haikeus herää, kun usein öisin teen yhä sketsejä Heikki Silvennoisen kanssa”.

Työhuoneessa

Kustavilainen lipasto muistuttaa ajasta, jota ei enää ole. Se on tehty 60–70-luvun taitteessa Kangasalan ammattikoulussa, jossa isäni oli puutyöopettajana. 

Kun kävin lapsena koululla, isän oppilaat tuntuivat ihan aikuisilta, vaikka olivat teinipoikia. Muutamista tuli myöhemmin ystäviäni. He ovat kertoneet saaneensa isältäni elämänmittaisen käsityötaidon ja itseluottamuksen. 

Isä oli hyvä opettaja, mutta myös ankara äijä. Häneltä opin, että jos jotain haluaa saavuttaa, se vaatii tiettyä ehdottomuutta. 

Isä oli hyvä opettaja, mutta myös ankara äijä.

Hän kävi sodat ja sai pahoja paleltumia, mutta jaksoi tehdä töitä ja pääsi 1963 ammattikoulun opettajaksi. Muistan työstetyn puun huumaavan tuoksun, joka tuli isän mukana kotiin. Isä kuoli 1974.

Kirjahyllyssä

Sain äitini äidiltä 3-vuotiaana pehmojäniksen. Se istuu nyt kirjahyllyssä. Isä antoi sille nimen Hodiko. Ehkä se tuli jostain lapsenjollotuksestani. Lopulliseksi nimeksi muotoutui Hodiko Gracias Von Jander Jaanowitsh. 

Vuosien varrella äiti vaihtoi sille pään, korvat, silmät, kädet ja yhden jalan. Toinen korva ommeltiin vahingossa väärinpäin. 

Pelleilin ystävieni kanssa Hodikolla pitkään, koska sen naaman sai hassuihin ilmeisiin. Käyttö oli niin kovaa, että kaverista tuli lopulta lähes karvaton. 

Tämä on sukupolvikysymys, mutta monessa asiassa vähemmän on enemmän: meillä oli yksi lelu ja siitä tuli paras frendi. Nykyään lapsella voi olla jopa stressi, jos joka joulu saa viisi uutta pehmolelua – valitse niistä sitten lempikaverisi.

Ulkovarastossa

Abun huippukelat ovat olleet kovassa käytössä yli 30 vuoden ajan. Pienenä kävin kavereiden kanssa mato-ongella. 

Aikuisena aloitin kalastusharrastuksen. Kävi hyvä tuuri, kun yhdessä kalastusliikkeessä oli poistomyynti. Ostin heti neljä Abun kelaa. Laadussa ei kannata säästää, hinnassa joskus voi. 

Monessa asiassa vähemmän on enemmän: meillä oli yksi lelu ja siitä tuli paras frendi. 

Kalastuksessa yhdistyy hyvä seura ja rauhallisuus. Vesille ei lähdetä myrskyssä. Vesillä nautitaan hetkestä, saaliin saamisen jännityksestä ja lopulta ruuasta. 

Olen viettänyt lapsesta asti kesät Kangasalan järvillä. Se on osaltaan kiinnittänyt minut tänne.

Kaiuttimen päällä

Sketsihahmoni Kalevi Härvän peruukki kaiuttimen päällä muistuttaa Kummelin porukasta. 

Halusimme alusta asti panna likoon persoonamme, ja meillä oli tärkeä viesti: itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Kuvaavaa on, että Heikki Silvennoinen ehdotti minua porukkaan, koska olen niin lyhyt. 

Aluksi uskaltamisen kynnys oli korkea. Omien epävarmuuksien näyttäminen kameran edessä oli todellakin epämukavuusalueelle menemistä. Lopulta oli helpotus nauraa itselleen uudella tasolla. Mörkö häviää, kun sille nauraa. 

Mörkö häviää, kun sille nauraa. 

On tärkeää, että olen voinut helpottaa ihmisten oloa. Vanhat Kummelit ovat monille eskapismia. Sketsit tuovat mieleen vanhat ajat ja asiat, kaverit ja perheen, tunteet ja muistot. 

Osa haikeudesta johtuu siitä, että elämästä on menettänyt tuon ajan. Haikeus herää minussakin, kun usein öisin teemme mielessäni Hessun kanssa yhä sketsejä.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 4/2026 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.