Kyra Kyrklund on kokenut ja kylmähermoinen kilpailija. Viime vuosina hänen sisuaan on testannut agressiivinen syöpä, mutta  kesällä 2017 tilanne on valoisa. Lue ET-lehden tekemä haastattelu syksyltä 2014.

Kouluratsastaja ja valmentaja Kyra Kyrklund, 63, lupaa tulla meitä vastaan Billingshurstin juna-asemalle.

– Avoautolla, Kyra lisää puhelimessa.

Tuota pikaa hopeanharmaa avomersu kaartaa hiljaiselle juna-asemalle Etelä-Englannissa. Kyra istuu kuskin paikalla lierihattu päässään.

Puoli vuotta sitten Kyra Kyrklundilla ei ollut avoautoa eikä lierihattua – eikä pienintäkään ajatusta niiden hankkimisesta. Hän ei ollut vielä kuullut sairastavansa aggressiivista rintasyöpää.

Pelko vaihtuu Rytmiin

Kyra Kyrklund oppi tärkeän läksyn pelon voittamisesta jo 11-vuotiaana.
Hän oli pudonnut satuloimattoman työhevosen selästä edelliskesänä kummitätinsä kartanolla.

Pudottuaan Kyra roikkui ravaavan hevosen ohjaksissa, mutta selvisi lopulta luunmurtumilla ja käden kipsaamisella. Kun hän uhosi nousevansa uudestaan hevosen selkään, vanhemmat näkivät viisaammaksi viedä hänet ratsastuskouluun.

Matka Helsingin Ruskeasuon ratsastuskoululle ei ollut helppo. Onnettomuus palasi yksityiskohtaisesti mieleen, sydän hakkasi ja pelko painoi harteilla. Kyra päätti olla puhumatta pelostaan, sillä halu hevosen selkään oli väkevämpi kuin kipeät muistot.

Hän kipusi pelkonsa kanssa Rytmi-nimisen ruunikon selkään. Sen jälkeen hänen arjessa ja juhlassaan on ollut tasan yksi asia, ratsastus.

Ratsastus on tuonut Kyra Kyrklundin elämään ystävät, työ- ja asuinpaikat, arvokisamenestyksen, kuuluisuuden, aviopuolison ja elämäntyön, josta hän ei taida jäädä edes ­eläk­keelle.

– Kilpaileminen ja ratsastus ovat olleet niin tärkeitä, etten ole paljon ehtinyt katsoa sivuilleni, Kyra myöntää.

Nykyiseen puolisoonsa Richard Whiteen Kyra tutustui vasta nelikymppisenä. Lapsia he eivät ehtineet hankkia.

Elämästä 50 vuotta on mennyt ratsastuksen ehdoilla.

– Minulla ei ole ollut ikinä välivuotta. Lomakin on ollut kymmenen päivää lämpimässä joka viides vuosi.

Kun Kyra kuuli keväällä sairastavansa rintasyöpää, hän päätti että seuraavan vuoden ajan sairaus ja siitä toipuminen saavat määrätä tahdin.

– Sairaus panee väkisin pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä.

Ja minähän näytän

Kun Kyra riisuu eteisessä lierihattunsa, alta paljastuvat sytostaattihoidossa ohentuneet hiukset. Morris, kolmevuotias länsigöötanmaanpystykorva, haukkuu ja pyörii jaloissa. Kyra pehmenee silmissä.

Viinkinkiajalta asti tunnetun paimenkoirarodun kasvatusoppaissa korostetaan, että rotu pitää huomiosta ja haluaa sitä joskus liikaakin, joten kasvatuksessa pitää olla johdonmukainen ja päättäväinen.

Siihen Kyra ei kykene – tai kykenee omalla tavallaan. Olohuoneen nurkassa on Morrisin pehmoeläinvuori, joka kasvaa joka matkan jälkeen yhdellä uudella tuliaisella.

Kyran olemus on sekoitus hellää ja karskia. Kirosanat maustavat käheä-äänistä puhetta, mutta olemus on lämmin ja välitön.

Kyra Kyrklund on saanut urallaan vaikeatkin hevoset aisoihin, mutta tupakanpolttoa hän ei ole onnistunut lopettamaan.

– Yritän säännöllisesti vähentää.

Kyra aloitti tupakoinnin herkässä teini-iässä. Lähes ensimmäisissä ratsastuskisoissaan hän sai palautetta miespuoliselta tuomarilta, että hän ratsastaa hyvin, mutta on valitettavasti niin paksu, että häntä on ikävä katsella ja pisteitä täytyy vähentää.

– En ikinä unohda sitä. Päätin että näytän sille. Kun halusin laihtua, aloitin ­tupakoinnin.

Helppo se on sanoa

Kyra Kyrklundin motto sopii huippu-urheilijalle: jos on tahtoa, löytyy tie.
Tahdosta Kyra Kyrklundin menestys kouluratsastajana ei ole jäänyt kiinni. Voitonhalua on riittänyt kuusiin olympialaisiin ja kymmenien grand prix -tasoisten hevosten ­kasvattamiseen.

Yksi hevosista on ollut ylitse muiden – Matador. Sillä Kyra voitti MM-hopeaa vuonna 1990. Niin hyvällä hevosella piti olla mahdollisuudet mitaleille jo vuoden 1988 olympialaisissa.

– Se yritys kaatui omiin virheisiini. Mutta ilman niitä virheitä olisin tuskin voittanut sitä MM-hopeaa.

Hevosen kouluttaminen grand prix -tasolle kestää kuutisen vuotta. Täydelliseksi ratsastajaksi kasvamiseen ei riitä ihmiselämä.

– Vaikka sinulla olisi ympärillä viisaita ihmisiä, jotka sanovat varo sitä, tee näin ja älä tee noin, neuvot eivät auta ennen kuin tunnet asiat ihollasi.

Tukholman MM-hopean jälkeen Matadorin omistaja päätti lyödä rahoiksi ja Kyra menetti elämänsä ­hevosen.

– Isälläni oli tapana sanoa, että asioi­ta, joihin ei voi vaikuttaa, ei kannata jäädä suremaan.

Kyra ei sure myöskään saavuttamatta jääneitä olympiamitaleja.

– Siinä vaiheessa, kun jotain ei ole, kuvittelee että sen saavuttaminen muuttaa elämän. MM-hopean jälkeen tajusin, että elämäni ei muuttunut ensinkään. Paremmin muistaa ne hetket, kun asiat eivät menneet niin kuin niiden piti mennä.

Sellainen hetki oli viimeksi maaliskuussa, kun Kyra oli käynyt maaseutua kiertävässä mammografia-autossa ja hänet kutsuttiin jatkotutkimuksiin. Hän ei osannut olla huolissaan, terve nainen.

Tahtoo avoauton!

Ensimmäinen huhtikuuta Kyran rinnasta otettiin koepala. Viikon päästä tuli vastaus ja viikko siitä hänet ­leikattiin.

Syöpä varmistui tutkimuksissa HER2-positiiviseksi, joita on noin 20 prosenttia rintasyövistä. Kyseessä on rintasyövän aggressiivisempi muoto ja hoidot ovat sen mukaiset: leikkauk­sen jälkeen kahta solumyrkkyä, sädehoitoa, herseptiini-nimistä lääkettä ja lopuksi hormonihoitoa.

– Lääkäri sanoi, että hoito kestää vuoden eikä se ole kivaa. Mutta sitten kun se on ohi, sen pitäisi olla ohi.

Kun tapaamme, toinen solumyrkkykuuri on vasta alkuvaiheessa. Kyra ajaa Lontooseen hoitoon joka maanantai seuraavan seitsemän viikon ajan.

– Odotas, kun näytän yhden kuvan.

Kyra kaivaa tietokoneeltaan kuvan tammimetsästä, joka näkyy keittiön ikkunasta. Kuva on samalta ajalta, kun tieto sairaudesta tuli. Keväinen metsä oli juuri muuttunut keijukellomereksi. Kuvassa keijukellojen keskellä voi havaita pienen polunpätkän.

– Tämä kuva minulla on koko ajan mielessäni, vuoden pituinen matka. Sen jälkeen haluan nähdä taas tämän saman kukkaloiston.

Kyra on sietänyt hoitoja melko hyvin, mutta ratsastamisen hän on toistaiseksi jättänyt ja keskittyy valmentamiseen sen minkä hoidoilta jaksaa.

– Olen puhunut enemmän ihmisten kanssa. Ostin myös avoauton. Jos ei muuta, niin halusin ainakin auton, jolla on kiva ajaa niihin hoitoihin.

Avoauton ostettuaan Kyra sattui lukemaan lehtijutun, jossa kerrottiin että suuri osa Britannian avoautojen ostajista on yli viisikymppisiä naisia, jotka ovat eronneet tai sairastuneet.

– En ollutkaan niin erikoinen kuin kuvittelin.

Kyra ei ole silti katunut hankintaansa.

– Kun aurinko paistaa ja laskee katon alas, elämä tuntuu aika hyvältä.

Huolella harkittu liitto

Kyra muutti miehensä Richard Whiten kanssa Snowhillin tilalle Sussexiin kymmenen vuotta sitten. Pari tutustui vuonna 1990 Saksassa. Naimisiin he menivät 17 vuoden harkinnan jälkeen vuonna 2007.

– Ei se enää tästä paremmaksi muutu, joten miksei, Kyra vastaa kysymykseen naimisiinmenopäätöksestä.

Kyra ja Richard ovat sekä työtovereita että pariskunta. Ulkojäsenenä perheeseen kuuluu myös Mia Pettersson, jonka Kyra ja Richard houkuttelivat edellisestä työpaikastaan Ruotsista avukseen Englantiin.

– Muutin tänne vuonna 2000. Onhan tämä työtä, mutta enemmänkin elämäntapa. Olen oikeastaan perheenjäsen, Mia huikkaa keittiöstä.

Kyra kehuu pariskunnan työnjakoa. Hän ja Richard täydentävät toisiaan sekä ratsastuksessa että elämässä.

– Minä näen mahdollisuudet, Richard näkee myös mahdolliset ongelmat. Se on aika hyvä yhdistelmä.

– Ja jos asiat menevät päin persettä, hän ei ylireagoi.

Se on jo nähty

Kyran taipumus nähdä mahdollisuudet on vienyt hänet pitkälle. Lukion jälkeen hän päätti elättää itsensä kouluratsastuksella, vaikka suomalaisia esikuvia ei juuri ollut.

Kyra lähti oppiin Ruotsin Strömsholmaan ja sieltä Laukon kartanoon. Oman kilpatallin hän perusti vuonna 1976.

1990-luvun alussa Kyra sai kutsun Ruotsiin Flyingenin valtionsiittolan kouluratsastuksen päävalmentajaksi. Myös Richard tuli töihin Flyingeniin ja alkoi valmentaa avovaimoaan.

Viitisentoista sitten Kyra oli jälleen valinnan edessä. Hän ei kokenut Flyingenin kehityssuunnitelmia enää omikseen, vaan päätti perustaa Richardin kanssa oman valmennuskeskuksen Englantiin. Ensimmäiset vuodet kuluivat vuokratiloissa, kunnes Snowhill löytyi 10 vuotta sitten.

Tilalla oli valmiina kaikki tarvittava: päärakennus, tallitilat 20 hevoselle, laitumia, maneesi sekä tammilehto ja puutarha kaupan päälle.  

Kyra päätti luopua lupaavimmasta hevosestaan Tip Topista ja laittaa rahat tilaan. Ensimmäistä kertaa elämässä miellyttävä asia vei voiton arvokisasijoituksista. Hän ei ole katunut valintaansa.

– Minulla ei ole enää sitä draivia, että haluan välttämättä olympialaisiin ja olen valmis luopumaan kaikesta muusta. Se on nähty.

Kunnianhimo ja tavoitteellisuus kanavoituvat toisaalle. Kyra arvelee puhuvansa hevosta aika hyvin, mutta parantamisen varaa on edelleen.

Huutaminen ei kannata

Hevosten kouluttaminen on muuttunut kolmenkymmenen viime vuoden aikana perin pohjin. Käskeminen ja komentaminen ovat vaihtuneet hevosten käyttäytymisen tutkimiseen ja ymmärtämiseen.

– Kun aloitin, homma oli komentamista. Jos ei tapahtunut mitä halusit, huusit kovempaa. Jos ei vieläkään tapahtunut, huusit perkele.

Ei ihme, että ääni on vieläkin käheä. Kyra vaihtoi tyyliä kuultuaan ensimmäistä kertaa mentaalivalmennuksesta.

– Ymmärsin, miten uutta voi oppia ja miten kauan oppiminen kestää. ­Rauhoituin.

Nykyään Kyran tavoite on saada asiansa perille mahdollisimman huomaamattomasti ja pienillä avuilla.

– Ratsastaessa etsin sitä fiilistä, ettei tarvitse tehdä mitään, vaan yhteisymmärrys hevosen kanssa on lähes täydellinen.  

Kyra on tehnyt parhaat tuloksensa oreilla, joita pidetään vaikeasti hallittavina.

– Ruuna on helpoin. Kerrot vaan sille, että nyt teet näin. Orilta pitää ensin kysyä, että voisitko tehdä näin. Tammat ovat kaikkein vaikeimpia. Niille pitää lähettää ensi pari kirjallista anomusta, Kyra nauraa.

Tosin yksi sääntö orien kanssa pitää muistaa, muuten käy köpelösti.

– Orin kanssa ei auta joutua konfliktiin, jossa se huomaa olevansa vahvempi osapuoli. Jos tulee ristiriita, sinun pitää tietää, että voitat sen.

Syövänkään kanssa ei neuvotella. Kyran ranteessa on helmiäisnauha ja siinä 10 kirjainta: FUCK CANCER.

ET:n haastattelun jälkeen Kyra Kyrklundin hoidot jatkuivat. Uusimpien tietojen mukaan syöpä ei ole uusiutunut. Helsingin Sanomien haastattelussa 10.6.2017 Kyrklund, 65, kertoo toipumisestaan. Hän ratsastaa edelleen viitenä päivänä viikossa, mutta aikoo ottaa aikaa yhä enemmän myös itselleen ja pitää kerrankin kunnon kesäloman.

 

Kyra Kyrklund

Syntynyt 1951 Helsingissä, asuu Billings­hurstissa Englannissa.

Ammatti Kouluratsastaja, valmentaja ja ­hevosalan yrittäjä. Edustanut Suomea kuusissa olympialaisissa ja ollut kolmesti viidennellä ­sijalla. Voitti kouluratsastuksen MM-hopeaa ­Tukholmassa vuonna 1990.

Perhe Aviopuoliso Richard White, länsi­göötanmaanpystykorva Morris ja talouden­-hoitaja Mia Pettersson.

Harrastaa Puutarhan hoitoa ja kuuntelee ­
musiikkia lähes kaikkiruokaisesti.

Vierailija

Rintasyöpään sairastunut Kyra Kyrklund: "Haluan nähdä ensi kevään keijukellot"

Kaikkea hyvää Kyralle ja Richardille! Mukava lukea kuulumisiasi. Uskon, että selätät taudin,kun käyt läpi tämän "matokuurin" ja jatkat legendaarista työtäsi upeiden eläinten parissa. Toivon myös, että otat seuraavaksi projektiksesi tumppaamisen,lopullisesti...tupakasta ei seuraa mitään hyvää, päinvastoin... Olet ollut minun sekä tuhansien muiden hevostyttöjen idoli, kymmenet ikäpolvet ovat kiertäneet kaviouraa mielessään sinä ja upea,kiiltävänmusta Matador. Upeinta ja arvostettavinta on...
Lue kommentti

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.

Oliko se Jannen soittama väärä nuotti viululla ja sitä seurannut painokas anteeksipyyntö vai pelkkä nuoren muusikon olemus, joka vangitsi Aino Järnefeltin sydämen? Joka tapauksessa Ainosta tuli säveltäjälle loppuelämän sulostuttaja, tuki ja ryhtikin.

Ennen kuin on päästy nuoren musiikinopiskelijan Janne Sibeliuksen ja kulttuurisuvun tyttären Aino Järnefeltin katseiden vaihtoon ja helsinkiläissivistyneistön illanviettoihin, on käytävä katsomassa, mistä kaikki alkoi 150 vuotta sitten.

Hämeenlinnan Hallituskatu 11:ssa on 1860-luvulla kaupunginlääkäri Johan Julius Sibeliuksen ja Maria Charlotta o.s. Borgin koti. Joulukuun 8. päivänä puolen yön jälkeen ulkona on pakkasta peräti 17 astetta, mutta makuukammarissa nurkassa lämmittää kakluuni. Johan ja Maria Sibeliuksen perheeseen on juuri syntynyt poika, pikkuveli 2-vuotiaalle Lindalle. Poika saa nimekseen Johan Christian Julius.

Isä Johan Sibelius kirjoittaa tammikuussa veljelleen Pehr Sibeliukselle ja kutsuu tätä katsomaan uutta perheenjäsentä. "Me alamme kutsua häntä Janneksi, edesmenneen veljemme muistoksi." Tämä oli siis kauppalaivankapteeni Johan ”Janne” Sibelius, joka kummitteli Jannen elämässä vielä myöhemminkin.

Musisoiva hutilus

Kun Janne oli kaksivuotias, isä kuoli kaupungissa riehuneeseen pilkkukuumeeseen ja äiti jäi lasten kanssa yksin. Perhe oli konkurssissa, sillä Johan Sibelius oli hoitanut raha-asiansa kehnosti. Maria Sibelius joutui muuttamaan äitinsä, leskiruustinna Borgin luo. Maria sai pian miehensä kuoleman jälkeen vielä kolmannen lapsen, Christianin.

Jannen ympärillä oli hyväntahtoista sukua niin isän kuin äidin puolelta. Alakoulun Janne kävi äidinkielellään ruotsilla, mutta siirtyi 9-vuotiaana suomenkieliseen kouluun.

Pojalla oli viljas mielikuvitus, ja hänen kätensä hakeutuivat pianon koskettimille jo varhain. Hän soitti kappaleita korvakuulolta, mutta tapaili myös ennestään tuntemattomia sävelkulkuja, omasta päästään. Musikaalisuus periytyi kummankin vanhemman puolelta.

Lakiopinnot saivat jäädä. Janne halusi tehdä musiikkia.

Isoäiti Borg yritti pitää Jannelle kuria, poika kun kadotteli tavaroitaan ja teki koulussa töitä vain sen verran, ettei jäänyt luokalleen. "Janne-slarven" eli Janne-hutilus, niin isoäiti kutsui tulevaa säveltäjä-mestaria.

Äidin kirjeissä kuului normaali äidin huoli lapsistaan, Jannen musikaalisuuteen äiti ei ottanut kantaa. Sen sijaan isän sisko Evelina ymmärsi Jannen lahjakkuuden ja piti huolta, että tämä harjoitteli soittoa. 7–8 vuoden ikäisenä alkoivat soittotunnit äidin siskon Julia Borgin hoteissa. Murrosiässä piano vaihtui viuluun. Elokuussa 1883 nuori Sibelius kertoi kirjeessään, että on säveltänyt trion.

Sibelius muutti ylioppilaaksi tulon jälkeen Helsinkiin, ensin lainopilliseen tiedekuntaan. Hän kirjautui myös musiikkiopistoon, Sibeliusakatemian edeltäjään, ja pian lakiopinnot saavat jäädä. Musiikkia, sitä hän halusi tehdä.

Kun Janne soitti viululla väärin, hän kääntyi Ainoon päin, kumarsi ja pahoitteli.

Förlåt!

Helsingissä musiikinopiskelija vietti vilkasta seuraelämää. Hän ystävystyi Armas Järnefeltin, Ainon veljen kanssa. Armas oli kertonut lahjakkaasta opiskelutoveristaan kotonaan, ja tulevan säveltäjän persoona alkoi kiehtoa Ainoa jo ennen kuin hän oli edes tavannut tätä.

Järnefeltien lähipiiriin kuulunut Hilma Wiik-Arina muisteli kirjeessään, että nuoret kohtasivat ensimmäisen kerran "appelsiiniviftissä" – nämä olivat koti-iltoja, joissa nuoret söivät appelsiineja ja keskustelivat. Järnefelteilläkin sellaisia pidettiin, ja Arina-Wiikin mukaan Ainon appelsiininsyönti muuttui kovin vaikeaksi, kun Sibelius astui sisään. Katseiden vaihto oli intensiivinen.

Armas Järnefelt puolestaan on muistellut kohtaamista korostaen musiikin roolia. Armas soitti illanvietossa pianoa ja Janne viulua. Kun Janne oli soittanut yhden väärän äänen, hän oli kääntynyt Ainoon päin, kumartanut ja sanonut: "Förlåt."

Vaikka kyse oli suurista tunteista heti ensi katseesta lähtien, suhteen alussa oli omat mutkansa. Janne lähti Berliiniin opiskelemaan, ja yhteydenpito Ainoon jäi. Hän heilasteli Betty Lerchen kanssa, sävelsi tälle jopa valssin. Aino pahoitti mielensä.

Ainon rakkaus ei horjunut.

Jannen palattua Suomeen asiat alkoivat kuitenkin edetä vauhdilla, ja umpirakastunut pari meni salaa kihloihin, ennen kuin Janne rohkeni kysyä kenraali Alexander Järnefeltiltä tyttären kättä. Kihlausaikana Janne opiskeli Wienissä ja tunnusti Ainolle olleensa uskotonkin. Ainon rakkaus ei horjunut.

Naimisiin Aino ja Janne pääsivät Järnefeltien kesäpaikassa Tottesundissa Vaasassa 10. kesäkuuta 1892. Janne oli julkaissut ensimmäisen sinfoniansa, Kullervon, saman vuoden keväänä.

Häämatkallekin pari pääsi, koska Janne oli saanut yliopistolta matka-apurahan, jonka avulla hänen oli määrä tutustua kanteleen soittoon ja runolauluun Karjalassa. Nuoripari yöpyi Vuonislahdessa Monolan talossa, ja tietysti sinne otettiin mukaan myös piano.

Ennen kuin piano vietiin Monolan taloon, se tarinan mukaan raahattiin Kolin huipulle, jotta säveltäjä pääsi musisoimaan siihen aikaan niin muodikkaissa karjalaisissa maisemissa.

"Se minussa herättää tuhmuutta..."

Sibelius oli luonteeltaan tunteellinen – hän tunsi syvästi, kaikenlaisia tunteita, ja hän myös ilmaisi niitä.

"Olet niin ihana ja kaunis – et sinä kulta ymmärrä mitä piirteitä ruumiillasi on ja miten jalosti olet luotu. Se minussa herättää tuhmuutta sellaista tulista hurjaa joka voi olla niin melankolista ja salaista mutta joka tekee tunnetta teräksikseksi."

Näin Janne kirjoitti Ainolle elokuussa 1894.

Avioparin kirjeenvaihto on täynnä hellittelysanoja ja ikävää. He olivat toisilleen kaikki kaikessa, Aino oli Jannelle paras ymmärtäjä, tuki ja turva. Sibelius teki säveltäjän uraa ja Aino hoiti lapsia ja kotia, niin kuin siihen aikaan kuului, mutta he olivat tasaveroisia.

Säveltäminen aiheutti Sibeliukselle paineita, samoin huonot arvostelut. Mutta ei ollut hyvä sekään, jos kukaan ei noteerannut uusia teoksia edes jonkinlaisella maininnalla.

Masennus tuli Sibeliukselle tutuksi, ja erityisesti se koetteli pimeään vuodenaikaan. Paineita piti purkaa istumalla Kämpissä ja Königissä pahimmillaan päiväkausia. Joutuipa Sibelius tappeluihinkin.

Kun Janne aneli anteeksi, Aino suli.

Alkoholi kiristi puolisoiden välejä aika ajoin vakavastikin, mutta Aino palautti säveltäjän aina takaisin ryhtiin. Ainon ei tarvinnut nalkuttaa. Hänessä oli auktoriteettia ja voimaa, jolla hän vetosi miehensä poikkeuksellisiin lahjoihin. Tämä ei saisi haaskata lahjaansa huonoon elämään.

Kun Janne viimein kotiutui ryyppyreissuiltaan, Ainolassa oli hyvin hiljaista. Janne joutui anelemaan Ainolta, ettei tämä olisi niin ankara. Ja silloin Aino suli.

Juttua varten on haastateltu Sibelius 150 -juhlavuoden johtajaa Erkki Korhosta ja tietokirjailija SuviSirkku Talasta. 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 1/2015.

Kaikille suomalaisille tuttu Finlandia on kuin Suomi nuotteihin vangittuna. Se ei ole sattumaa.

Sibelius sävelsi ensimmäisen version Finlandiasta helmikuun manifestin jälkimainingeissa 1899 Jalmari Finnen musiikkinäytelmään. Sävellyksen nimi oli Suomi herää. Myöhemmin Sibelius viimeisteli teoksen Finlandiaksi.

– Hän katsoi maiseman muodon, miten metsän viiva horisontissa menee, ja piirsi sen saman viivan melodiaan. Sibelius kertoi, että Finlandiaa säveltäessään hänellä oli ollut mielessään Aulangon kansallismaisema, kertoo Sibelius 150-juhlavuoden johtaja Erkki Korhonen

Viimeisimpänä Finlandian ovat äänittäneet esimerkiksi Club For Five sekä Paula Vesala. Vesalan version pääset kuuntelemaan Spotifysta täältä (kuunteleminen edellyttää rekisteröitymistä).

Club For Fiven version näet alta: