Lapsena hyväksikäytetty Outi Airola: "Yksikään aikuinen ei kysynyt, mitä minulle tapahtui vieraassa talossa vuosien ajan"

Tätä katua Outi Airola, 63, yleensä välttelee.

– Tuo on se talo, Outi sanoo ja nyökkää kohti vaatimatonta rintamamiestaloa.

Se talo Kokkolan Ykspihlajassa kätkee Outin lapsuuden synkimmän salaisuuden. Kansakoulun ensimmäiseltä luokalta 15-vuotiaaksi asti matka koulusta kotiin kulki talon kautta.

Talo kätkee lapsuuden synkimmän salaisuuden.

Talossa odotti aviopari, välipalaa, läksyjen kuulustelua ja sauna, johon mies ja pikkutyttö menivät kahdestaan. Vierailu kesti pari tuntia päivittäin, ja Outi sai palkkioksi arkisin 30 markkaa ja lauantaisin 50 markkaa. Sunnuntaisin oli vapaata.

Outin kuukausipalkka oli parempi kuin hänen siivoojaäidillään. Niin hyväpalkkainen apulaispesti oli vanhempien mielestä lottovoitto.

Kukaan ei tullut kysyneeksi, mitä talossa oikein tapahtui.

– Onhan se käsittämätöntä. Olisin varmaan kertonut, jos joku aikuinen olisi älynnyt kysyä. Edes koulun terveydenhoitaja ei tiedustellut koskaan, miksi minulla oli niin paljon mustelmia.

Rippileirillä Outi rukoili, että jos Jumala ei tee asialle mitään, hän tappaa itsensä. Rukous kuultiin. Hyväksikäyttäjä kuoli muutama kuukausi myöhemmin sydänkohtaukseen.

Outi sulki nuo iltapäivät 15 vuodeksi tietoisuudestaan.

Ei se mulle mitään tee

Kun hyväksikäyttö kansakoulun ensimmäisellä luokalla alkoi, siihen sekoittui erikoista huolenpitoa. Pariskunta suhtautui myötätuntoisesti siihen, miten paljon Outin piti kantaa kotona vastuuta.

He tarjosivat tukea ja rahaa, mutta siitä, mitä saunassa ja välillä metsässä tapahtui, piti vaieta.

– Minusta kehittyi mestari­valehtelija. Ikätoverini tiesivät, että kyseinen mies oli pelottava, mutta väitin kivenkovaa, ettei se mulle mitään tee.

Siitä, mitä saunassa tapahtui, piti vaieta.

Outi oli vakuuttava. Kun nainen kutsui Outin miehensä hautajaisiin, hautajaisväki surkutteli Outia. Tämähän oli perheelle kuin oma tyttö.

– Itkin vuolaasti, kun hautaa peitettiin, mutta en surusta. Itkin, koska ymmärsin, että kaikki kauhea oli takana ja edessä pelkkää hyvää.

Vastentahtoisesti takaisin

Ylioppilaaksi tulo maistui vapaudelta. Kun vihdoin pääsi lähtemään, Outi päätti, ettei palaisi Kokkolan Ykspihlajaan enää koskaan.

Hän suuntasi Turkuun opiskelemaan roomalaista kirjallisuutta latinaksi. Mitään sen älyttömämpää työläiskodin tytär ei olisi voinut vanhempiensa mielestä keksiä.

Outin äiti oli neuvonut tytärtään: ”Paat permanentin päähän, hameen päälle ja hommaat miehen.” Outi teki päinvastoin.

– Leikkasin lyhyet hiukset, pukeuduin poikamaisesti ja kartoin seurustelua.

Jos joku osoitti kiinnostustaan, Outi perääntyi.

– En oikein hahmottanut, että se johtui hyväksikäytöstä. Ajattelin vain, etten tykkää tästä pojasta riittävästi, mutta vielä tulee se oikea.

Oikea tuli. Outi ja Tuomas Airola löysivät toisensa, ja tuttavuus vaihtui seurusteluksi. Suhteen sinetöivät tieto raskaudesta ja avioliitto.

Jos joku poika osoitti kiinnostustaan, Outi perääntyi.

Lapsiuutisen myötä kaksikymppiselle sellistille tuli kiire löytää työpaikka. Kokkolan konservatoriossa oli alkamassa orkesterimuusikoiden poikkeuskoulutus. Outi taipui palaamaan kotiseudulleen.

Asunto löytyi Ykspihlajan työväentalon vintiltä. Talo oli ollut Outin lapsuusvuosien turvapaikka ja pelastaja. Työväentaloon hän oli suunnannut iltaisin musiikki-, teatteri- ja liikuntaharrastuksiin. Niissä iltapäivän saunareissu katosi mielestä.

– Jos työväentalon kannustavaa ilmapiiriä ja iloista tekemistä ei olisi ollut, en olisi varmaan selvinnyt, Outi sanoo.

Muisti palaa koulumatkalla

Paikassa, johon ei pitänyt palata koskaan, on vierähtänyt nyt 41 vuotta. Outin asettumista Ykspihlajaan helpotti perheen ja pitsihuvilan lisäksi se, että lapsuuden salaisuus tuli julki.

Syksyllä 1988 Outi talutti esikoistaan kouluun. He ohittivat talon, jossa Outia oli hyväksikäytetty. Tytär oli juuri saman ikäinen kuin Outi silloin, kun hyväksikäyttö alkoi.

– Kun ohitimme taloa, kaikki lapsuudessa kokemani vyöryi mieleeni pienimpiä yksityiskohtia myöten. Tajusin, etten ollutkaan osasyyllinen niihin tapahtumiin, vaan hirvittävän rikoksen uhri.

Kaikki lapsuudessa kokemani vyöryi mieleeni pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Outi lähti hakemaan apua ja oikeutta. Oikeutta oli myöhäistä saada. Häntä hyväksikäyttänyt mies oli kuollut, ja teot mahdollistaneen naisen rikos oli vanhentunut.

Suomessa raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon ja seksuaalinen hyväksikäyttö vanhenevat rikoksina kymmenessä vuodessa.

Raiskauskriisikeskus Tukinainen on vaatinut, että lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista poistettaisiin vanhenemisaika kokonaan. Outi on samaa mieltä.

Oikeutta oli myöhäistä saada.

– Laki ei ota huomioon, että näihin rikoksiin liittyy usein täydellinen mielestä poistaminen. Mieli pystyy käsittelemään pedofiliaa vasta, kun hetki on oikea.

Vaikka Outi ei saanut asiassa oikeutta, hän otti oikeudekseen puhua.

– Moni ei pysty pukemaan hyväksikäyttökokemustaan koskaan sanoiksi, vaan möykky jää sisälle. Minä päätin puhua. Se helpotti oloa pikkuhiljaa.

Lue Outi Airolan koko tarina ET-lehden numerosta 20/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.