Riikka ja Mira tapaavat usein vapaaehtoistyössä, mutta pitävät kiinni tiiviisti myös ystävinä.
Riikka ja Mira tapaavat usein vapaaehtoistyössä, mutta pitävät kiinni tiiviisti myös ystävinä.

Lasten vakava sairaus valoi vahvan pohjan Mira Filatkinin ja Riikka Martikaisen ystävyydelle. Mitä naiset pitävät ystävyytensä siteenä?

Mira: Tyttäreni Maya sairastui syöpään 2,5-vuotiaana vuonna 2009. Olimme pitkään eristyksessä. Ensimmäisestä vuodesta en paljon muista. Vuoden 2011 lopulla osallistuimme perheleirille Kuortinkartanossa. Siellä tapasin Riikan ensi kerran ja juttu lähti heti luistamaan.

Riikka: Huumorintajumme on samanlainen. Nauraminen on keino selviytyä vaikeista asioista. Kuortinkartanossa äitiporukka voi istua koko päivän kahvilla yöpuvuissa juoruamassa, ja lapset juoksevat ympärillä.

Mira: On tärkeää, että sairauteen liittyvistä asioista voi puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka on kokenut saman.

Riikka: Hilman leukemia puhkesi vuonna 2008, kun hän oli neljän vanha. Seuraavat 2,5 vuotta olivat vaikeaa aikaa. Ystävien joukko muuttui. Työläiden ystävyyksien ylläpitoon ei ollut enää voimia. Miran kanssa on helppo puhua, ihan mistä vain, tämä yhdistää meitä. Senkin voi sanoa, jos on eri mieltä.

Mira: Luulen, että ilman lastemme sairastumista emme olisi törmänneet toisiimme. Olemme sen verran eri-ikäisiä ja asumme aika kaukana toisistamme. Kympin Lapset -yhdistys oli alku ystävyydellemme, olemme molemmat hallituksen jäseniä. 

Riikka: Lasten sairaus toi Miran ja minut yhteen, mutta ajan kuluessa on tullut muita yhdistäviä tekijöitä ja niin pitääkin tulla. Toivon, että olemme Miran kanssa ystäviä vielä mummoina.

Onko sinulla tarina ystävyydestä, jonka haluaisit kertoa? Lähetä postia! leena.tanskanen@sanoma.com