Laura Voutilainen opiskeli terapeutiksi, koska halusi itse kasvaa ihmisenä. Lavalla hän luottaa myös 12 sentin korkoihin.

Järvi  / meri

Olen syntynyt järviseudulla Jyväskylässä ja elänyt lapsuuteni Lahdessa. Olen saanut uida niin paljon kuin haluan. Isän kanssa kävin veneilemässä Vesijärvellä, ja osaan itsekin liikkua sisävesillä. Lahdesta pääsee veneellä Jyväskylään saakka. Isän kanssa opin hyväksi vesihiihtäjäksi. Harjoittelimme, kun olin teini-ikäinen. Minä vedin veneellä isää, ja hän minua. Se oli kivaa.

Valmis / keskeneräinen 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Työprojektit hoidan valmiiksi sovitussa aikataulussa ja juoksevat asiat heti pois alta. Harjoituksissa haluan saada asiat tapahtumaan ja selvitän väärinkäsitykset ja ärsyyntymiset heti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ihmisenä olen keskeneräinen. Välillä minulla on ulkopuolisuuden tunne, esimerkiksi liittyessäni itselleni uuteen teatterityöyhteisöön. Sulautuminen joukkoon ottaa aikansa. Pohdin joskus liikaa, miten voin muuttaa toimintatapojani tai onko minulla jossain asiassa parannettavaa. Siinä on se vaara, etten riitä itselleni. Minun ei ole helppo hyväksyä itseäni noin vain, vaan haluan kasvaa ja kehittyä.

”Lempikenkäni ovat kymmenen vuotta vanhat Guessin nilkkurit.”

Korkokengät  / lenkkarit

Kohta ei enää kehtaa käyttää korkokenkiä, kun muoti määrää joka paikkaan tennarit tai lenkkarit. Suren korkokengän kuolemaa. Minusta lenkkarit kuuluvat lenkkipolulle ja vapaa-aikaan. Korkokenkä tuo juhlan ja ryhdin. Lempikenkäni ovat kymmenen vuotta vanhat Guessin nilkkurit. Niissä on tolppakorot ja korotettu pohja. Olen teettänyt niihin suutarilla talvipohjat, etten lennä hankeen. Keikalla tykkään käyttää mustia mokka-avokkaita, joissa on 12 sentin metallikorko.

”Minusta tulee sohvaperuna vasta pakon edessä.”

Liikunta / lepo

Janoan liikuntaa. Kuntosali, lenkkeily ja kävely kuuluvat elämääni. Kesällä pyöräilen. Olen harrastanut myös akrobatiaa ja triathlonia. Uusin liikuntaharrastukseni ovat Dance Hall -tanssitunnit. Se on afron, hiphopin ja tverkkauksen sekoitusta. Kokeilen mielelläni uusia lajeja ja teen sitä, mikä on hauskaa. Minusta tulee sohvaperuna vasta pakon edessä.

Harrastukset tuottavat iloa ja ovat vastapainoa lavatyöskentelylle. Samalla ne tuovat esiintymiskuntoa. Aikoinaan käytin show’ssani ilma-akroba­tiaa, lauloin ja roikuin kankaassa.

Aamuvirkku / iltavirkku

Vapaapäivänä herään seitsemään mennessä. Makaan sängyssä pitkään ja meditoin. Kirjoitan aamusivuja ja juon kahvia. Aamusivut ovat päiväkirjaan tai muistivihkoon käsin kirjoitettua tajunnanvirtaa, joka virittää luovaa mieltä. Sitten siirryn keittiöön tekemään brunssia. Siihen kuuluu täytetty munakas, smoothie ja puuro.

”Menin koulutukseen itseni takia, mutta innostuin jatkamaan terapeutiksi asti.”

Vanha / uusi 

Valmistuin kesällä 2023 Ihminen tavattavissa -terapeutiksi, mutta esiintyminen pitää minut niin kiireisenä, etten ehdi ottaa uusia asiakkaita. Menin koulutukseen itseni takia, mutta innostuin jatkamaan terapeutiksi asti. Seuraavaksi opiskelen psykodraamaohjaajaksi. Haluan oppia ohjaamaan ryhmää.

Tämä on ote ET-lehden jutusta, joka on julkaistu lehdessä 24/23. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole vielä lehden tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun ja tilaa lehti tästä.

Laura Voutilainen, 48

Syntynyt Jyväskylässä.

Asuu Espoossa.

Työ Laulaja, viihdetaiteilija, musikaalinäyttelijä.

Perhe Pojat Leevi, 26, ja Veeti, 22, Irene-äiti ja Elise-sisko.

Ajankohtaista 30-vuotis­taiteilijajuhlakiertue kesällä 2024.

Sisältö jatkuu mainoksen alla