Kalevi Pitkäranta menetti vaimonsa, kun tämä oli sairastanut kaksi kuukautta. Surutyön lisäksi piti opetella ruoanlaitto ja kotityöt.

Minun Ritvani oli ystävällinen, iloinen ja puhelias ihminen, jolle oma perhe oli tärkeä. Hänen kanssaan ei saanut riitaa millään aikaiseksi, minä välillä poljin yksin jalkaa pihalla. Olimme naimisissa 36 vuotta, ja lapsia siunaantui neljä: Tanja, Ari, Jussi ja iltatähtenä Maiju. Ritva piti minusta niin hyvää huolta, etten osannut edes kaffia keittää saatikka ruokaa laittaa.

Ritva oli pitkään valitellut lonkkakipuja, joihin lääkäri määräsi särkypulveria. Kävelimme paljon, mutta talvella 2008 hänen kävelynsä alkoi olla vaikeaa. Maaliskuussa verikokeet näyttivät kaiken olevan kunnossa. Äitienpäivänä häneltä lähtivät jalat alta. Parin viikon kuluttua tulehdusarvot olivat jukelittoman korkealla, ja hänet otettiin sairaalaan.

Seuraavana aamuna kuulimme, että munuaisissa ja maksassa on syöpä. Henkilökunta ei osannut antaa meille mitään tietoa syövän hoidosta. Olimme täysin epätietoisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolmen päivän päästä sairaalasta tuli kotiin karmiva kirje. ’Syöpä on lähtenyt munuaisista, maksa on kauttaaltaan sen vallassa. Se on levinnyt keuhkoihin, selkärankaan, solisluuhun ja lonkkaniveleen.’

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Putosin istumaan. Tätä oli vaikea sulattaa. Ritvan lonkat olivat niin kipeinä, koska syöpäkasvain työnsi lonkkaniveltä pois paikoiltaan. Mutta olisi ollut mukavampi kuulla tämä tieto ihmisen suusta.

Puurot jymähtivät pohjaan

Kun Ritva sai kuulla elinaikaa olevan kuukauden, hain serkkuni pastori Mauri Pitkärannan avuksi. Hän sai Ritvan hyväksymään tulevan. Vaimoni halusi olla viime ajat kotona, ja minä jäin virkavapaalle postikantajan työstäni hoitamaan häntä. Kotisairaanhoitajat kävivät onneksi arkisin auttamassa. Ritva eli kaksi kuukautta.

"Oli meillä sairausaikana välillä tahattoman hauskaakin, kun Ritva koulutti minua kotitöihin."

Monesti manasin, että perkules, kun olisin harjoitellut tätä aikaisemmin. Mutta kuten maalla työnjako usein menee, Ritva hoiti navetta- ja tupapuolen, minä viljely- ja pihatyöt. Eikä minulla ollut kiinnostustakaan keittohommiin.

Ensimmäisen pyykinpesun muistan hyvin. Komahutin pyykkikoneen päälle. Kyydissä oli tyttären väriä päästävät farkut ja minun valkoinen paitani, ja tulos oli taivaansininen. Seuraavan kerran kannoin Ritvan koneen viereen, ja hän antoi teknisiä neuvoja – tein muistiinpanojakin.

Ritvan ruokahalu oli huono, mutta minäkin laihduin kymmenen kiloa. En osannut tehdä ruokaa, ja kaipa suru hiudutti ruokahaluakin. Paistoin usein makkaralenkin uunissa itselleni. Yritin kokata ja huutelin Ritvalle keittiöstä kammariin kysymyksiä. Puurot jymähtivät pohjaan monta kertaa.

Ritva oli minusta oikeasti huolissaan. Ei hän minulle mitään sanonut, mutta siskolleen oli puhunut, että kuinkahan Kalevi pärjää yksin. Kyllä se vaikiaa oli ja on vieläkin joskus.

Haukuin Taivaan isänkin

Ritva olisi halunnut puhua kuolemasta ja hautajaisista, mutta minä en halunnut. Ritva oli joskus pitkään hiljaa näiden keskusteluyritysten jälkeen, pahoitti ehkä mielensä. Mutta minä en pystynyt puhumaan, koska en hyväksynyt tilannetta, vaikka tajusin kuoleman tulevan. Haukuin Taivaan Isänkin.

Nuorin tytär asui vielä kotona, ja hänkin vetäytyi suruunsa. Olen pystynyt puhumaan hänen kanssaan äireen kuolemasta vasta viime vuosina.

Kun Ritva ei pystynyt enää liikkumaan, minä kannoin hänet vessaan ja suihkuun. Joskus vein hänet pyörätuolilla pihallekin. Pitkään hänen kuntonsa oli tasainen, mutta lopussa se romahti. Kotisairaanhoitaja neuvoi minua tilaamaan ambulanssin sitten, kun tuntuu, että aikaa ei ole pitkään. Jos Ritva olisi kuollut kotiin, olisin joutunut poliisikuulusteluun. Perjantaina ambulanssi vei Ritvan terveyskeskuksen vuodeosastolle. Hän oli silloin jo tajuton.

Kun menin maanantaina katsomaan häntä, kuulin hänen kuolleen yöllä. Minkäänmoista soittoa ei ollut tullut kotiin. Tuntui karulta.

Kuutosen laululla kuoroon

Olen puhunut Ritvan kuolemasta kaikille, jotka ovat jaksaneet kuunnella. Ensimmäisille varmaan väsymiseen asti. Suurin tuki oli, kun kappalainen kävi ehtoolla luonani polkupyörällä pari kertaa, ja puhuttiin niin maailman asioista kuin minun murheistani.

Seurakunnan sururyhmässä kävin puoli vuotta. Olin siellä ainoa mies ja ainoa leski. Muut surivat isää tai äireetä. Ryhmä antoi paljon, mutta monesti naiset pälpättivät niin omiaan, että kaipasin joukkoon miehiä.

Surun myötä seurakunta tuli entistä läheisemmäksi. Saan sieltä voimaa, istun lähes joka pyhä kirkossa. Huomenna menen puhumaan rippikoululaisille, ja viime kesänä olin leirivaarina lasten leirillä. Katsoin perähän, etteivät tappele.

Tein Ritvan käskyn mukaan: älä jää tupaan istumaan. Olen kuutosen laulaja, mutta nyt olen monessa kuorossa. Liityin myös miesten kävelyporukkaan, joka heittää kymmenen kilometrin lenkin maanantaisin ja perjantaisin. Innostuin näyttelemisestä kirkkonäytelmissä, vaikka olin viimeksi näytellyt kansakoulussa. Kannan Seinäjoen Ristin tie -näytelmässä ristiä. Olen mukana myös Peräseinäjoki-seuran kolmessa pienessä näytelmässä. On mukavaa opetella uusia asioita.

Tiikerikaakku kuohui yli

Olen jo kohtuullisen näppärä keittiössä. Osaan tehdä makkara- ja lihaperunat, makaronilaatikon, perunamuusin ja lihapullat. Miniä ja sisko ovat neuvoneet nämä minulle. Valmisruoista tykkään pakasteporonkäristyksestä ja säilykehernekeitosta.

Kerran lykkäsin hyvän kokoisen lihapalan uuniin ja väänsin lämpöä 275 astetta. Istuin tietokoneelle tutkimaan Kalevan kisojen tuloksia 60-luvulta, aika riensi ja havahduin palohälyttimeen. Liha oli kärvähtänyt pinnasta melko railakkahasti, mutta ei se kypsä ollut.

Olen jopa leiponut. Tytär antoi minulle joululahjaksi Kiireisen kokkaajan keittokirjan. Tiikerikaakussa oli mukavan vähän aineksia, joten päätin kokeilla. Mutta laitoin sen liika pienehen formuhun ja se tuli sieltä yli. Seuraavilla kerroilla se onnistui hyvin. Meiningissä on jopa pullan leipominen. Pakon sanelemana olen vähän innostunutkin kokeilemaan.

Kyllikki neuvoo kokkauksessa

Näyttelemisen parista löysin vuosi sitten ystävän, Kyllikin. On mukava kahvitella yhdessä. Tapaamme kerran viikossa, ja kuljemme yhdessä harrastuksissa. Soitellaan ja tekstaillaan päivittäinkin. Hän asuu lähellä, mutta yhteen emme aio muuttaa.

Ystävyys antaa paljon. Kun istun yksin tuvassa soitan Kyllikille, että saanko tulla kahville. Tuntuu hyvältä istua ja puhua milloin mistäkin, vaikka edesmenneistä aviopuolisoistakin. Käyn mielelläni Kyllikillä myös syömässä, ja hän antaa minulla kokkausneuvoja.

Kaikille leskille annan neuvon, että kotiin ei saa jäädä. Ja siihen pitää valmistautua, että kaikki eivät kestä surua.

Ritvan kuoleman jälkeen menin seurakuntatalolle ja istahdin miesporukkaan, jossa näytti olevan hauskaa. Kysäisin, että mitäs teille kuuluu? Parin minuutin kuluttua yksi lähti tupakalle, toinen vessaan ja kolmas tupakkamiehelle kaveriksi. Jäin yksin, sillä suru pelottaa ihmisiä. He eivät hoksanneet, että olisivat voineet sanoa vain ’otan osaa’, ja sitten olisi jatkettu muista asioista.
Sitäkin olen ihmetellyt, että Ritvan kuoleman jälkeen meillä ei käynyt kukaan, eivät edes omat sisarukset!

Suru tulee edelleen pintaan, yllättävissäkin tilanteissa. Kävin keväällä Ritvan haudalla ja purskahdin itkuun pari kolme kertaa. En edelleenkään halua katsoa vanhoja valokuvia enkä hautajaisvideota. Ne vain ruokkivat suruani. Huonon hetken tullen soitan jollekin, se auttaa. Veljeni asuu 150 metrin päässä, hän käy usein. Hänen vaimonsa on Ritvan sisko.

Katso video: Näin Kalevilta sujuu ruuanlaitto

  • Kalevi Pitkäranta
    Syntynyt 1948 Peräseinäjoella.
    Asuu Peräseinäjoella, samassa talossa pojan ja pojan perheen kanssa.
    Leski, 4 lasta ja 3 lastenlasta.
    Työskenteli 46 vuotta postinkantaja, samalla viljeli ja hoiti karjaa maatilalla.
    Harrastaa näyttelemistä, pyöräilyä, kävelyä ja hiihtoa.
  • Kalevin voimanlähteet
    1. Seurakunnan toiminta ja ihmiset ovat minulle läheisiä.
    2. Ritva komensi minua: ”Älä jää tupahan, vaan lähre liikkeelle”. Näin tein, menen ja harrastan.
    3. Ystäviltä saan tukea. Miesten kävelyporukka ja Evankeliumiyhdistyksen hiihtoporukka on toinen ystäväpiirini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla