Nainen ja kaksi lammasta maatilalla, 1940-luku. Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin kaupunginmuseo
Nainen ja kaksi lammasta maatilalla, 1940-luku. Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin kaupunginmuseo

Lempeä ja kannustava äiti antoi ET:n lukijalle hyvät eväät elämään.
– Äitini halusi toimia omia lapsiaan kohtaan toisin kuin oma ankara äitinsä. Siinä hän onnistuikin erinomaisesti.

Näin äitiään muistelee nimimerkki Äidille kiitollinen: 

"Synnyin 1950-luvun lopulla maanviljelijäperheeseen kolmanneksi vanhimpana lapsena. Lapsia oli yhteensä kuusi. Äitini jäi nuorena yllättäen leskeksi ja neljän alaikäisen lapsen yksinhuoltajaksi. Vanhin lapsista oli 22-vuotias ja nuorin 8-vuotias.

Osaan vain kuvitella, miltä äidistä on silloin tuntunut. Taloudellisesti ainakin oli tiukkaa. Hän ei kuitenkaan katkeroitunut, hänellä oli myönteinen elämänasenne. Murheillaan hän ei meitä lapsia rasittanut, vaan rukoili Taivaan Isältä voimia ja selviytymistä.

Hän jaksoi kasvattaa ja kouluttaa lapsensa, olla tukena ja kannustaa meitä. Jokainen löysi oman paikkansa työelämässä, yksi veljistäni jäi äidin kanssa hoitamaan pientä maatilaa ja karjaa.

Äitini laittoi lapsensa etusijalle eikä ”etsinyt” uutta miestä itselleen. Näin hän minulle kertoi, kun aikuisena keskustelin hänen kanssaan isän kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä.

Äitini ei koskaan arvostellut tekemiäni valintoja.

Muutama vuosi eläkkeelle jäämisensä jälkeen äitini muutti kotikunnan keskustaan asumaan, lähelle palveluita. Pari vuotta muuttonsa jälkeen hän sairastui, ja minulla oli mahdollisuus vastavuoroisesti auttaa ja tukea häntä. Sairastuminen lähensi meitä toisiimme, kun huolehdin hänen asioistaan ja vietin paljon aikaani hänen kanssaan muun muassa ulkoillen ja ystävien luona vieraillen.

Oli helppo olla äidin tukena hänen muistisairautensa aikana, koska hän oli kohdellut lapsiaan lempeästi ja hyväksyvästi. Edes vaikea sairaus ei muuttanut hänen lempeää luonnettaan. Viimeiset vuotensa hän vietti terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Toivottavasti tästä äitini lempeydestä olisi edes pieni osa periytynyt itselleni ja että se näkyisi suhtautumisessani kummilapsiini ja muihin kanssakulkijoihin, omia lapsia minulla ei ole.

Äitini kertoi omasta ankarasta äidistään, hän halusi toimia toisin omia lapsiaan kohtaan. Siinä hän onnistui erinomaisesti. Muistelen äitiäni lämmöllä ja rakkaudella."

Lue myös: Äiti-tytär-suhde koetuksella?