Eteisessä
Kotiin tullessa meitä tervehtii hauska lipasto. Saimme siihen idean lomalla Sisiliassa.
Mieheni Matti haki Ikeasta mustan 150 senttiä korkean laatikoston ja maalasi siitä laatikot erivärisiksi. Ylin on pinkki, sitten on kuparin värinen, kirkkaan keltainen, sininen ja alimmaisena punainen.
”Pelastusrenkaan keskellä on valokuva meistä.”
Myös nupit on vaihdettu erilaisiksi. Yksi niistä on satuhahmo Tipin pää.
Toinen Tipi-hahmo nojailee lipaston päällä pelastusrenkaaseen. Sen keskellä on valokuva meistä.
Olen ollut Matin kanssa 12 vuotta. Hänen seurassaan minun on helppo olla oma itseni, se arkinen Kaija. Ajatuksemme käyvät niin hyvin yksiin kaikessa.
Olohuoneessa
Televisio on usein auki, vaikka tekisin samalla jotain ihan muuta. Usein teen sohvalla sudokuja.
Basistillamme oli joskus keikkabussissa mukanaan paksu sudokukirja. Innostuin ja ostin itsellenikin muutaman sudokuvihkosen. Tykkään haastaa itseäni eri vaikeustasojen sudokuilla. Se tekee hyvää aivoille.
Makuuhuoneessa
Yöpöydälläni on pieni messinkinen kynttilänjalka. Lapseni Petri ja Paula antoivat sen minulle pieninä joululahjaksi. Ripustan siihen iltaisin koruni ja rannekelloni.
Keikkaillessa valvoin öisin ja nukuin päivisin. Nyt olen sitä mieltä, että ihmistä ei ole luotu valvomaan öitä. Onneksi nukun hyvin, en heräile edes vessaan. Seitsemältä saatan katsoa kelloa, kääntää kylkeä ja jatkaa unta niin pitkään kuin sitä riittää.
”Korupuun latvassa Mikki Hiiri laulaa mikrofoniin.”
Kymmenen vuotta sitten, kun sairastin rintasyövän ja sain sytostaattihoitoja, pompin joskus ylös kolmelta yöllä. Elämäntilanne huolestutti. Silloin rupesin askartelemaan.
Tein rikki menneistä esiintymiskoruistani ja pienistä koristekengistä korupuun. Sen latvassa muovinen Mikki Hiiri laulaa mikrofoniin.
Koruja katsellessa on kiva muistella, mitä korviksia käytin tietyn mekon kanssa tai mistä ostin tuon kaulaketjun ja keneltä sain nuo korvikset.
Kellarissa
Täpötäydessä verkkokellarissa on kaksi isoa matkalaukullista kankaita. Välillä haen ne ylös ja katselen, mitä kankaista voisi tehdä.
Kun lapset olivat pieniä, ompelin kaikki heidän vaatteensa itse. Joskus teen itselleni puseron tai väkerrän vanhoista vaatteista uusia. Tein juuri yhdestä mekosta hameen. Ruokapöydän päädyssä on nytkin ompelukone odottamassa.
”Ompeluintoni olen perinyt ukiltani.”
Useimmat esiintymisasunikin olen ideoinut ja luonnostellut itse, vaikka olenkin sitten teettänyt ne vakiompelijallani.
Ompeluintoni olen perinyt ukiltani. Hän oli vaatturimestari, jolla oli oma ateljee. Kuopion kotiseutumuseossa on esillä ukkini työvälineitä ja vaatteita. Yksi niistä on isäni vihkipuku, jonka lahjoitin museolle.
Tämä on ote ET-lehdessä 6/2025 julkaistusta jutusta, jossa Kaija kertoo myös, millaisia aarteita hänellä on keittiössä, kylpyhuoneessa ja monissa eri vaatekaapeissa. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun ja tilaa lehti tästä.
Kaija Pohjola
