-Isäni sotakaverin jutut innostivat minut arkeologian pariin, Göran Lybäck kertoo.
-Isäni sotakaverin jutut innostivat minut arkeologian pariin, Göran Lybäck kertoo.

Kun Göran Lybäck, 70, joutui sairauseläkkeelle muistihäiriön vuoksi, hän päätti opiskella arkeologiksi. 

"Ensimmäinen koulurupeamani jäi keskikouluun. Isä kuoli, kun olin 16-vuotias. Suru oli sen verran kova, että lähdin merille. Kun palasin, menin kauppakouluun ja sen jälkeen Wärtsilälle opiskelemaan levyseppähitsaajaksi. Sieltä jatkoin Helsingin puhelinyhdistykseen, jossa menikin neljännesvuosisata.

Suoritin lukion töiden ohella ja pohdin, pitäisikö ruveta teknisen alan aikuisopiskelijaksi. Vaimot, lapset, talot, mökit ja työt ajoivat kuitenkin opiskelun edelle.

Käänne tuli kuusikymppisenä, kun olin matkalla Uudessa-Guineassa. Kaaduin viidakkoretkellä ja löin otsani niin pahasti, että olin jonkin aikaa tajuttomana. Minut vietiin paikalliseen vaatimattomaan terveyskeskukseen, jossa otsani ommeltiin. Päätä särki muutaman päivän julmetusti ja huomasin, että muisti ei oikein toiminut.

Suomessa todettiin, että kärsin muistihäiriöistä, mutta muuten pää pelaa normaalisti. Minut passitettiin sairauseläkkeelle.

En halunnut jäädä tyhjän pantiksi, vaan hain opiskelemaan arkeologiaa. Arkeologiasta kiinnostuin jo polvenkorkuisena, kun isäni sotakaveri piti minulle kesäisin esitelmiä Suomen muinaisuudesta.

Sitkeää oppimista

Yliopistolla pidin kunnia-asiana käydä joka ikisellä luennolla, sillä siellä kuulin asioita, joita ei opi kirjoista. Hyvät ja innostavat luennot antoivat myös puhtia lukea ja opiskella omin päin.

Minun oli vaikea pitää muistissa yksityiskohtia, mutta suuret linjat olivat hallussa ja sain hyviä arvosanoja. Kokemukseni mukaan yliopisto ei keskity nippelitietoon vaan antaa ymmärrystä ja syysuhteita.

Välillä luennoilla tuntui, että nuoriso oli taantuneempaa kuin minä. He olivat niin vakavia ja totisia. Sain nuorempien joukosta myös tuttavia. Kun aloin jäljittää gradua varten Länsi-Lapin kivikautista pioneeriasutusta, opiskelukaverini lähti seurakseni.

"Yliopisto on antanut tarkkuutta ajatteluuni."

Tein graduni tiimoilta neljä tutkimusmatkaa Kolariin ja löysin Nuottajärveltä asuinpaikan, jonka iäksi paljastui yli 10 000 vuotta. Sain paljon apua ja virikettä sivuaineestani geologiasta –monitieteisyys oli minulle opiskelussa tärkeää. Graduni valmistui 2013, ja nyt mietin, jatkanko tutkimusta väitöskirjaan asti.

Eläkeiän opiskelu on antanut minulle tarkkuutta ajatteluun. Vaatimustasoni sen suhteen, minkä suostun ottamaan totena, on noussut aika lailla.

Muistiongelma kiusaa minua edelleen. Oppiminen vaatii sitkeyttä. Teen mielelläni käsitöitä ja nikkaroin, sillä niissä muistirajoitteet eivät haittaa. Onneksi ne eivät haittaa arkeologian kenttätöissäkään."

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 15/2017.