Stewart ja  Raili kilistivät 25-vuotishääpäivälleen.
Stewart ja Raili kilistivät 25-vuotishääpäivälleen.

Raili rakastui itseään reilusti vanhempaan mieheen. Onni ei katso ikäeroa.

Työskentelin 90-luvun puolivälissä Kaliforniassa bed & breakfast -paikan emäntänä. Olin aina pitänyt periaatteena, etten ikinä ala seurustella työkaverin tai asiakkaan kanssa.

Yhtenä päivänä puhelin soi, ja toisesta päästä kuului miellyttävä miesääni. Kun Stewart Wilkerson saapui majapaikkaan ja avasin hänelle oven, tiesin heti, että hän on tuleva puolisoni.

Stew teki myyntityötä ja yöpyi majatalossamme viikoittain. Jossain vaiheessa totesimme, että kiinnostus on molemminpuolista.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Olin 26, enkä alkuun edes kysynyt hänen ikäänsä, koska hän näytti nuorelta. Ällistyin, kun hän kertoi olevansa 42-vuotias. Pyysin jopa häntä näyttämään ajokorttinsa, koska en voinut millään uskoa asiaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ällistyin, kun hän kertoi olevansa 42-vuotias.

Siinä vaiheessa olimme jo tosi rakastuneita. Oli myöhäistä perääntyä. Järkeilin, että 16 vuoden ikäero on vain numero, koska meillä synkkasi niin hyvin.

Minulla on kolme vanhempaa sisarusta, joiden kanssa olen aina ollut paljon tekemisissä. Olin ehkä tavallista kypsempi ikäisekseni ja Stew puolestaan ikäistään nuoremman oloinen.

Sain huomata, että Stew on älykäs, hauska ja romanttinen. Itse olen aika itsepäinen ja voimakastahtoinen. Oli ihanaa, kun joku vei. Hän on myös kohtelias, avaa aina oven ja ajattelee minua joka asiassa.

Jouduin lähtemään Amerikasta työlupani umpeuduttua. Alkoi raastava etäsuhde.

Pelkäsin, että koko homma kariutuisi, mutta Stew tuli kuukauden päästä Suomeen ja kosi aivan yllättäen. Muutaman kuukauden kuluttua menimme naimisiin.

Stew palasi yksin Yhdysvaltoihin. Minä anoin viisumia, mutta lupien käsittely takkusi Yhdysvaltojen hallintoseisauksen vuoksi. Stew otti yhteyttä kongressiedustajaansa ja kertoi sydäntä särkevän tarinan, kuinka ei saanut nuorikkoa luokseen.

Kaksi päivää myöhemmin lensin perässä. Siitä lähtien olemme olleet yhdessä.

Aluksi ikäeromme aiheutti hämmennystä lähipiirissä. Ihmiset kysyivät, olinko ihan varma suhteesta. Pian he kuitenkin tajusivat, että olin tosissani.

Aluksi ikäeromme aiheutti hämmennystä.

Ennakkoluulot haihtuivat, kun he tapasivat mieheni. Hän pärjää kaikkien kanssa ja saa ihmiset viihtymään.

Stew´n perhe otti minut lämpimästi vastaan. He olivat uteliaita, koska olin suomalainen. Meillä on maine luotettavina ihmisinä ja hyvinä työntekijöinä.

Stew’lla on tytär, joka kutsuu minua äitipuoleksi. Ajattelen, että enhän minä mikään äitipuoli voi olla, koska meillä on vain 12 vuotta ikäeroa.

Kävimme vuosittain lomalla Suomessa ja ostimme kesämökin. Usein puntaroimme, muuttaisimmeko pysyvästi. Minä kaipasin perhettäni. Vanhempani myös ikääntyivät, enkä tiennyt, kuinka kauan he vielä olisivat täällä.

Muutama vuosi sitten Stew joutui auto-onnettomuuteen. Se oli herättävä kokemus ja vaikea vaihe. Päätimme, että hänen oli aika jäädä eläkkeelle. Aloimme pakata tavaroita ja panimme talon myyntiin.

Vuosi sitten muutimme Suomeen. Aluksi asuimme mökillämme, sitten ostimme vanhan kotitaloni.

Nyt kun Stew on eläkkeellä, huomaan ikäeron eri tavalla kuin ennen. Hän jää kotiin, kun minä lähden töihin.

Mutta en minä sitä millään tavoin murehdi. Olemme sen verran kohtalonuskoisia, että elämä tuo, mitä on tuodakseen. Emmehän tiedä, kumpi meistä lähtee ensimmäisenä.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 23/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla