Suomi on 100 000 etunimen maa. Nimipäivä kuitenkin uupuu monelta, sillä almanakassa nimiä on vain 873. Onko sinulla suosikkinimi?

Tämän artikkelin kahdessa pääkuvassa esiintyy kaksi Reinoa (katso molemmat kuvat klikkaamalla nuolia). 

Reino Armas Jokinen syntyi 22.6.2014 Helsingissä perheen kolmanneksi lapseksi.

– Listasimme mieheni kanssa nimiä, jotka molemmat hyväksyimme. Tiesimme odottaa poikaa, kertoo Reinon äiti Jenni Järvelä.

Jääkaapin oveen päätyivät Reino, Ukko, Armas, Alvari ja Onni. Sisarukset ovat Aalto ja Martta.

– Reino oli Martan keksintö, hänen päiväkodissaan on Reino. Se jäi työnimeksi, ja sen jälkeen Reino alkoi tuntua oikealta ja muut nimet vääriltä.

Reino on tyytyväinen lapsi ja nauraa kukkuu-jutuille. Hän ottaa asiat rennosti.

Reino Veli Ilmari Porko puolestaan syntyi 18.4.1938 Kokkolassa perheen kuudenneksi lapseksi.

Reino-nimi annettiin kuuluisan kuplettimestari Reino Hirvisepän alias Pallen mukaan. Musisoija tuli nuoresta kaimastakin.

– Laulan kuorossa ja haitarille annan kyytiä Kälviällä vanhainkodissa, ystäväni soittaa kitaraa. Laulamme Kulkurin valssin, Metsäkukkia ja kansanlauluja. Elämä on mukavaa, Reino nauraa.

Nousevatko Raija, Ritva ja Pirkko?

Suomessa on suhteessa väestöön paljon enemmän etunimiä kuin monissa muissa maissa.

– Vielä 1980-luvun alussa suomalaisilla oli käytössä noin 32 000 etunimeä. 2000-luvulle tultaessa niitä oli jo 50 000, ja nyt nimistöä on lähes 100 000, kertoo dosentti Minna Saarelma-Paukkala Helsingin yliopiston almanakkatoimistosta.

Hän tuntee nimimuotien kehityksen ja povaa seuraaviksi suosikeiksi suurten ikäluokkien nimiä.

– Sitä on kuitenkin vaikea ennustaa, nouseeko Raija, Ritva vai Pirkko. Vauvan vanhemmat eivät ehkä valitse 1950-luvun suosikkinimeä vaan jonkun muun tuon aikakauden nimen. Esimerkiksi Venla ei ollut 1990-luvulla erityisen suosittu nimi, mutta nyt on.

Poika nimeltä Nietos

Suomessa myös annetaan poikkeuksellisen paljon nimiä, joita ei ole muilla.

– 2000-luvun tytöt ovat saaneet sellaisia uniikkinimiä kuin Karpalo ja Vanilja, pojat Nietos ja Jyly. Toissa vuonna syntyneistä tytöistä 6 prosenttia sai nimen, jota ei ole kenelläkään muulla. Pojilla luku oli 4 prosenttia.

Vuonna 2013 syntyneiden tyttöjen nimiä, joita ei ole muilla, ovat Karpalo, Kiuru, Mahla, Mesi, Niitty, Pihka, Puro, Tilhi ja Vanilja.

Samana vuonna syntyneiden poikien uniikkinimiä ovat puolestaan Nietos, Repo, Peippo, Silmu, Talvi, Tyrsky, Jyly, Routa, Huima, Koitto, Leimu, Nuotti ja Roihu.

Uniikkinimiä on paljon, sillä suosikkinimiäkin annetaan vain alle 2 prosentille ikäluokasta. Vuonna 2014 Sofia-nimen ensimmäiseksi nimekseen sai 380 tyttöä ja Elias-nimen 438 poikaa. Suomessa syntyy hieman alle 60 0000 lasta vuodessa.

– Erikoisella nimellä vanhemmat haluavat korostaa lapsensa yksilöllisyyttä. He jopa ajattelevat persoonallisen nimen auttavan muita muistamaan lapsen. Toki myös maahanmuuttajat ja kahden kulttuurin perheet lisäävät nimimäärää. Vaikutteita otetaan televisiosarjoista, elokuvista ja muusta kulttuurista.

Neljä Markkua

Markuksi nimettiin 29 422 poikaa vuosina 1940–59. Tässä heistä neljä: 

Markku Klockars (vasemmalla) syntyi vuonna 1956 Helsingissä. "Vuodesta 1997 alkaen me Markut olemme kokoontuneet Porin Söörmarkun kylään Markunpäivänjuhlaan 25.4. Siellä henki tiivistyy, kun koolla on jopa satoja Markkuja. Sloganimme on Markku-nimi antaa pojalle positiivisen vireen ja terveen itsetunnon. Markkuun on naisen turvallista tukeutua. Jaamme myös Markunteko-ohjeita."

Markku Kuutschin syntyi vuonna 1965 Helsingissä. "Tuttavapiiriini kuuluu neljä Markkua, ja minun lempinimeni on Make. Olen aina tykännyt nimestäni, ja Markku-liiton ansiosta vielä enemmän. On hauskaa, kun monta päätä kääntyy Markkua huudettaessa." 

Markku Laakkonen syntyi 1952 Jyväskylässä. "Latinan Marcuksesta muodostettu Markku pääsi kalenteriin 1929 ja räjähti suosioon 1940-luvun lopulla. Vuonna 1996 perustettu Markku-liitto on edunvalvojamme, henkinen kotimme ja aktiivinen toimija."

Markku Vettenniemi syntyi 1964 Porissa. "Markku-liitto on antanut nimelle positiivista kaikua. Markunpäivänjuhlaan kokoontuu satoja Markkuja. Uudet jäsenet lyödään Söör Markuiksi. He muodostavat maan suurimman ritarikunnan."

Pieni perintö papalta

Etunimien kärkikymmenikkö on Suomessa melko pysyvä. Eeva ja Antti eivät koskaan kuulosta täysin mahdottomilta. Toisen nimen listalla pitävät pintansa vuodesta toiseen Helena, Katariina, Kristiina, Juhani, Johannes, Olavi ja Tapani.

Monissa katolisissa maissa lapsille annetaan pyhimysten nimiä ja niiden kansanomaisia muotoja. Samoin isovanhempien mukaan nimeäminen on Euroopassa vahva perinne.

Islamilainen nimistö on suppea: profeetan perheenjäsenet, Koraanin keskeiset henkilöt sekä Muhammedin vaimojen ja tyttärien nimet. Muslimeilla on lisäksi kuvailevia, vaikkapa naisen kauneuteen liittyviä nimiä.

– Amerikassa ovat muotia intiaaninimet eli luontonimet, joilla on merkitys. Siellä ei ole nimilakia, joten etunimeksi voi antaa vaikka sukunimen.

Sarin ja Mikan ylivoimaa

Suomessa heräsi 1800-luvulla kansallisuusaate, suomalaisia nimiä suosittiin. Sitä ennen nimet olivat paljolti ruotsalaisia. Kirkonkirjoihin merkittiin Fredrika, vaikka henkilöä aina kutsuttiin Riikaksi.

– Nimenanto oli luovaa, ja uusia nimiä tuli satoja, kuten Rauha, Tyyne, Armas ja Tarmo. Monia nimiä annettiin ensin sekä tytölle että pojalle, esimerkiksi Suloa ja Rauhaa, Minna Saarelma-Paukkala toteaa.

Sota-aikana nimenanto yhdenmukaistui, sillä kansakunta halusi olla yhtä, tavallisia Pirkkoja ja Erkkejä. Suuret ikäluokat syntyivät vuosina 1945–50 ja tuon ajan suosikkinimiä olivat Kaija, Mirja, Raija, Jorma, Pentti ja Seppo. Tyttöjen yhdysnimet, kuten Eeva-Maija, tulivat muotiin.

– Samannimisyys oli Suomessa yleisintä 1960-luvun lopulla. Seitsemän prosenttia ikäluokasta saattoi saada nimen Sari tai Mika, Saarelma-Paukkala toteaa.

Itse keksitty jyrää

Suomen kieleen on helppo luoda uusia nimiä.

– Luontonimien lisäksi suosittu tapa keksiä nimiä on muunnella olemassa olevia. Henjan, Injan, Renjan ja Vinjan tunnistaa heti tytön nimiksi. Lumi-nimestä on kehitelty Luminja, Lumiina, Lumiella ja Lumiisa.

Perheissä on entistä vähemmän lapsia, ja siksi nimeen kiinnitetään paljon huomiota. Nykyään noin puolet vauvoista saa kolme etunimeä. Helsingin Käpylässä asuu ekohenkisiä ihmisiä, jotka voivat nimetä lapsensa niin sanotulla Käpylä-nimellä. Se on kulttuuri- tai luontonimi, kuten Kaarna ja Kivi.

Lapselle annetun niin sanotun euronimen halutaan kuulostavan kansainväliseltä. Esimerkiksi Anton ja Laura ovat tunnistettavia tytön tai pojan nimiä Euroopassa.

– Lähiönimissä kirjoitetaan Nico c-kirjaimella tai Alexandra x-kirjaimella, koska se vaikuttaa hienommalta. Voi miettiä, miltä nimi kuulostaa sukunimien Möttönen tai Mutikainen kanssa.

Neljä Ritvaa

Ritvaksi nimettiin 27 065 tyttöä vuosina 1940–59. Tässä heistä neljä:

Ritva Luhtala (vasemmalla) syntyi 1950 Turussa. "Olen toinen kaksosista, saimme hätäkasteessa nimet Ritva-Liisa ja Marja-Liisa. Meidät jätettiin synnytyslaitokselle ja annettiin kasvattilapsiksi. Lempinimeni on aina ollut Ritu."

Ritva Nurmi syntyi 1951 Perniössä. "Äiti kuvitteli Ritvan harvinaiseksi nimeksi. Kutsuin pienenä itseäni Utvaksi, ja jotkut sanovat minua Rituksi edelleen. Työelämässä olen törmännyt moneen kaimaan."

Ritva Räisänen (edessä) syntyi 1950 Ilomantsissa. "Nuorena käytin joskus toista nimeäni Margit. Monet kutsuvat minua Rituksi. Tuttavapiiriini kuuluu kuusi Ritvaa. Pitäisiköhän meidänkin perustaa yhdistys, kuten Markuilla on?"

Ritva Romero (oikealla) syntyi 1947 Jyväskylässä. "Lempinimeni oli lapsena Ippa. Veljeni väänsi Ritva Paavolan myös muotoon Patva Riivola, Pallukka ja Päälykkä. Teini-iässä olin Pändi. Oppikoulussa luokallani oli neljä Ritvaa. Opettaja kutsui meitä kaikkia sukunimellä."

Maistraatti pitää nimikuria

Nimilain mukaan tytölle ei saa antaa pojan nimeä ja päinvastoin, mutta uutta nimeä voidaan antaa kummallekin sukupuolelle, kunnes tilanne vakiintuu. Esimerkiksi Tuisku vakiintui tytön nimeksi.

Nimi ei saa olla kotimaisen nimikäytännön vastainen, siinä ei esimerkiksi saa olla numeroita. Nimestä ei saa olla lapselle haittaa.

– Maistraatti hyväksyy tai hylkää nimen ja voi pyytää lausunnon oikeusministeriön nimilautakunnalta. Hylätyt nimet ovat esimerkiksi muodoltaan hankalia. Niissä on suhuässiä ja heittomerkkejä. Pitkään keskusteltiin, onko Karhunpoika sopiva, eikä sitä hyväksytty, kertoo Minna Saarelma-Paukkala.

Esimerkiksi vuonna 2012 nimilautakunta käsitteli ja hyväksyi seuraavat tytön nimet: Semilla, Kalliope, Eveliia, Ruuti, Rosabella, Vivana, Tennessee, Salvia ja Evilia. Poikien nimistä samana vuonna hyväksyttiin Joa, Urhea, Aaros, Einri, Temppu, Roihu, Iloittu, Selassie, Mjölnir, Tuliotso, Filo, Roihi ja Karhu.

Almanakan nimipäiväluettelo uudistetaan joka viides vuosi. Vuonna 2015 siihen tuli 39 uutta nimeä, kuten Aava, Isla, Janni, Kiira, Melissa, Nanna, Pipsa, Eemi, Kasper, Nooa, Okko, Peetu ja Sisu.

– Almanakassa on nyt 873 nimeä. Uudistuksessa ei yleensä poisteta vanhoja nimiä. Okko poistettiin 1950-luvulla ja nyt se on tehnyt paluun.

Väestörekisterikeskuksen maksuton nimipalvelu: verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 3/2015. Tekstiä on muokattu 25.1.2017.

Suosituimmat nimet ennen ja nyt

Vuosina 1945–50 syntyneiden suosikkinimet

Tytöt: Kaija, Marja, Mirja, Pirkko, Raija, Raili, Riitta, Ritva, Sirkka ja Tuula.

Pojat: Hannu, Jorma, Jouko, Markku, Pentti, Pertti, Raimo, Reijo, Risto ja Seppo.

Vuona 2015 syntyneiden suosikkinimet

Tytöt: Aada, Aino, Eevi, Ella, Elsa, Emilia, Emma, Helmi, Sofia ja Venla.

Pojat: Daniel, Eetu, Eino, Elias, Leevi, Leo, Niilo, Oliver, Onni ja Väinö.

 

Tuulikki

Ritva, Markku, Karpalo vai Nietos? 50-luvun ja uniikit nimet ovat nyt huudossa

Nappisuoritus vanhemmiltani kun antoivat minulle nimeksi Tuulikki vaikka olisihan tuo voinut olla lyhyempi versio Tuuli. Kuvaa hyvin luonnettani, joka oli varsinkin nuorempana kuin tuuliviiri. Vanhemmiten olen hieman rauhoittunut. Nimi ei ole kovin yleinen mutta ei harvinainenkaan. En tunne henkilökohtaisesti muita Tuulikkeja eikä luokallani koulussa ollut muita Tuulikkeja. Rinnakkaisluokalla oli yksi Tuuli. Äitini nimi oli Aune ja isänäitini nimi oli Ada. Hienoja nimiä molemmat.
Lue kommentti