Äiti ja tytär, Seela Sella ja Ilana Sella, ovat sitkeitä tahtonaisia, jotka ovat huolissaan toistensa jaksamisesta. Suhteen tärkein liima on Ilanan poika Jonatan. Lauantaina 30.12. 81 vuotta täyttävän Seela Sellan teatteriura jatkuu vilkkaana keväällä 2018.

Seela Sellan olohuone rönsyilee muistoja ja kunnianosoituksia. Pöydällä höyryää teepannu. Kun Ilana ja Jonatan astuvat sisään, tunnelma sähköistyy kuin näyttämöllä. Koiratkin riehaantuvat haukkumaan. Ilanan jackrussellinterrieri Gummy yrittää pomottaa isompaansa, Seelan sekarotuista Nasua, joka on pelastettu kreikkalaisesta roskiksesta.

Naiset vaihtavat kuulumisia vähän koirien tyyliin, toisiaan haastaen.

Viime aikoina äiti ja tytär ovat tavanneet usein työn merkeissä. Seela on ollut mukana Espoon Kaupunginteatterin näytelmässä Meidän luokka, jonka menestys on tuottanut iloa myös teatterin myyntisihteerinä työskentelevälle Ilanalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ennen sohvalle heittäytymistään Jonatan nappaa mumminsa lompakosta luottokortin ja tilaa pitsan. Äidin mielestä sen olisi voinut juosta hakemaankin. Mummin mielestä kuljetusmaksuista on turha nipottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun pitsa saapuu, kolmikko istuu laatikko sylissä sohvalle ja on kaikesta samaa mieltä.

Ilana Sella kertoo:

”Tajusin varhain, että äidillä työ menee kaiken muun ohi.

Rooliensa vuorosanat hän muistaa taatusti, mutta jokin meidän keskinen asia voi unohtua: Ai, ollaanko me sovittu tuollaista! Vähän väliä häneltä ovat myös avaimet ja rillit hukassa.

Moni ihailee Seelan energiaa – ja on syytäkin, vaikka kyllä hänellä on jo kaikenlaista pikku kremppaa. Olen huolissani äidin jaksamisesta, ja siitä miten hän huristelee pimeillä ja sohjoisilla teillä näytöksestä toiseen. Minusta hän voisi jo vähän hellittää, koska on taiteilijana saanut kaiken.

Myönnän, että huoleen sekoittuu pettymystä.

Kun poikani 13 vuotta sitten syntyi, Seela oli jo eläkeiässä ja arvelin, että hän malttaisi hieman enemmän kulkea rinnallani ja keventää yksinhuoltajan vastuutani.

Erityisen pettynyt olin kuutisen vuotta sitten, kun jouduin vakavan sairauden takia viikoksi sairaalaan. Äidillä oli tuolloin harjoitukset päällä Tampereen Työväen Teatterissa, eikä hän ehtinyt katsomaan minua kertaakaan.

Isoäidin roolissaan Seela viihtyy hyvin, ja Jonttu osaa hyödyntää mumminsa rakkautta ja väljempiä rajoja. Sääntöjen rikkomisesta saamme riidan aikaan hyvin helposti. Toisaalta olemme riippuvaisia toisistamme, ja ehkä minäkin omaksun äidin seurassa joskus lapsen roolin. Kukaan muu ei tunne minua yhtä hyvin. Voin turvautua äitiin kaikessa.

Olen saanut äidiltä taloudellista tukea, mutta en koe käyttäneeni häntä hyväkseni. Erityisen hieno yhteinen muisto oli Lontoon-reissu, jonka kohokohta oli Jontun suosikkimusikaali Oopperan kummitus. Mutta kyllä äiti sen matkan erityisesti minua virkistääkseen järjesti.

Seela on vaatinut aina eniten itseltään, joten en ole kokenut, että hänellä olisi ollut minun suhteeni erityisiä odotuksia.

Olin isän tyttö jo sen takia, että isä oli enemmän läsnä.

  Isä vastasi arjen pyörityksestä. Aamuisin ennen kouluun lähtöä piti olla ihan hissuksiin, että näytöksestä myöhään kotiutunut äiti sai nukkua rauhassa. Voi olla, että pikkuveli kärsi tilanteesta enemmän, mutta minusta oli ihan luonnollista jakaa äiti yleisön kanssa. Nyt kuitenkin toivon, että hänellä riittäisi enemmän aikaa Jontulle. Ehtisi vähän useammin pojan joulu- ja kevätjuhliin.

Minä olin koulussa seiskan oppilas. Teatterissa ja elokuvissa tein jonkin verran lapsirooleja, mutta lukiossa huomautin uhmakkaasti, että pyrin teatterikouluun vain siinä tapauksessa, etten muualle pääse. Kirjoitusten jälkeen päädyin Israeliin, jossa vierähti kuusitoista vuotta. Aikuistuin ja suhde äitiinkin muuttui. Aina kun hän tuli katsomaan minua Tel Aviviin, meillä oli hauskaa kuin parhailla ystävillä, istuimme kahviloissa ja shoppailimme.

Isä kuoli pian sen jälkeen, kun palasin Suomeen.

Yhteinen järkytys lähensi meitä uudella tavalla.

Hoidin tuolloin kaikki paperiasiat, koska olen niissä tarkempi kuin äiti. Hiljattain huomasin, että Seela oli pari vuotta sitten vaihtanut nettiliittymää, mutta unohtanut irtisanoa vanhan. Äiti suhtautuu kaikkeen tuollaiseen paljon rennommin kuin minä ja väittää, että minä tuhlaan energiaa asioihin, joille en mahda mitään. Yhdestä aiheettomasta parkkisakosta valitin kaikki mahdolliset oikeusasteet, turhaan. Monille murheille tulee kyllä naurettua yhdessä jälkeenpäin.

Olen ylpeä äidistä, mutta sama sukunimi on teatteripiireissä myös rasite. Joskus jopa tuntuu, että oma ammattitaitoni ja persoonani jäävät täysin huomiotta. Siihenkin on pitänyt tottua, että kun lähdemme johonkin yhdessä, Seela juuttuu vähän väliä juttelemaan faniensa kanssa. Hän on niin kiltti ja hyväkäytöksinen.

Yhteinen mökkimme on Tottijärven rannalla Nokialla. Se on äidin vanhemmilta peritty paikka, ja Seelalla on sielläkin oma reviiri. Usein hän istuu siinä yhdeksän neliön vierasmajassaan keinutuolissa ja opettelee tekstejään. Omassa maailmassaan.”

Seela Sella kertoo:

”Kaikkein tärkeimmän keskustelun kävimme silloin, kun Ilana kertoi olevansa raskaana.

Hän mietti raskauden keskeytystä, koska mies oli ilmoittanut, ettei lasta halua.

Minä sanoin, että eiköhän me yksi pentu saada hoidettua.

Kannustin pitämään lapsen senkin vuoksi, että Ilana oli jo nelissäkymmenissä – uutta tilaisuutta ei ehkä tulisi.

Kumpikaan meistä ei ole tuota päätöstä katunut.

Suhteeni Jonttuun on erityinen myös siksi, että poikani asuu perheineen Israelissa. Silloin kun olemme kaikki koolla, tunnelma on hieno, mutta pinnan alla on jännitteitä ja reilua sisarkateutta.

Ja tottahan se on, että Arielin eli Huisun lapset Tom, 18, ja Natan, 14, ovat jääneet minulle vieraammiksi. Toisaalta he ovat saaneet paljon, koska heillä on niin hyvät vanhemmat ja paljon sukua ympärillään.

Nostan Ilanalle hattua siitä, miten hän on ollut Jontulle sekä äiti että isä. Usein olen hänen jaksamisestaan huolissani – ja siitä, miten hänen hermonsa kestävät pojan alkavan murrosiän.

Ilana on pärjännyt hyvin, mutta mielestäni hän on kasvattajana turhan tiukka.

En tiedä toista 13-vuotiasta, joka yhtä sujuvasti hoitaa itsensä kouluun ja treeneihin, jopa vaatteensa pesukoneeseen. Jos muussa siisteydessä on toivomista, niin so what! Tämän kyseenalaistavan ilmauksen pentu on jo oppinut minulta. Se saa Ilanan kiihtymään sekunnissa nollasta sataan. Lipsun muutenkin säännöistä, sillä uskon, että liian kiltit eivät tässä maailmassa pärjää.

Esikoisena Ilana joutui joskus ottamaan liikaa vastuuta allergisesta pikkuveljestään. Toisaalta hän sai olla isänsä Eliksen prinsessa. Luulen, että kaikkia Ilanan vähemmän onnistuneita miessuhteita selittää osaltaan se, että hän on ikänsä etsinyt isänsä kaltaista miestä. Mutta ei niin hienoa löydy. Tai oli Ilanalla yksi, joka teki vaikutuksen minuunkin, mutta se mies oli naimisissa.

Kun Ilana laittautuu, hän on vielä hyvän näköinen. Useamminkin olisin voinut antaa hänelle positiivista palautetta ja kehua sen sijaan, että kehotan laihduttamaan viisi kiloa.

Kaikki perheessämme tietävät, että jos olen töissä, perääni ei saa soitella.

Nykyään unohdan puhelimeni aika usein äänettömälle muutenkin, ja se suututtaa Ilanaa. Olemme yhteydessä melkein päivittäin. Muodostamme tiukan kolmen ihmisen symbioosin, ja ulkopuolisen silmin tilanne voi vaikuttaa kummalliselta, kun isoäiti on joka käänteessä sähläämässä.

Onneksi Jonttu on viime aikoina saanut miehenmallia Matiaksesta. Hän on Mieskaveritoiminnan kautta löytynyt mukava nuori mies, jonka kanssa Jonttu on käynyt elokuvissa ja päässyt puhumaan omia juttujaan. Matiaksen hän kutsui myös bar mitsva -juhlaansa, joka on juutalainen ”rippijuhla”.

Jonttu on minunkin kannaltani kiinnostavaa seuraa. Hän pystyy ihmeen kypsästi analysoimaan esityksiä ja näkee heti, jos niissä on jotakin pielessä. Jonttu on itsekin käynyt koe-esiintymisissä ja tehnyt radiospiikkejä. Tiedän hänen tähtäävän näyttämölle tosissaan. Nuoruudessaan Ilanakin pohti, olisiko hänestä alalle. Vastasin, että jos sitä pitää kysyä, niin älä pyri. Näin olen sanonut monelle nuorelle.

Nykyään Ilana saattaa kysyä asioita, joihin en osaa vastata. Varsinkaan talousasioissa en pysty häntä neuvomaan, olemme yhtä huonoja kumpikin.

Toisinaan rahasta tulee riitaa, kun hankin pennulle jotakin, minkä Ilana on kieltänyt. Jontun viimeksi mankumaa lasketteluvälinettä snow scootia en kuitenkaan aio ostaa.

Ilanakin tekee joskus ratkaisuja turhan spontaanisti . Esimerkiksi lemmikin hankkimista hän olisi voinut harkita tarkemmin. Tietysti se koira on ihana, mutta lisää arkeen ylimääräisiä kierroksia.

Minä olen viime aikoina tietoisesti opetellut stressittömyyttä.

Kuolema on meidän kesken aika arkinen puheenaihe.

Ei mitään synkistelyä vaan realismia, ja sen arvostamista, mitä on tässä ja nyt. Toivon jaksavani ainakin niin pitkään, että Jonttu on päässyt omille jaloilleen. Oma äitinikin selvisi pää terävänä 91-vuotiaaksi. Muutenkin olen päättänyt ottaa mallia viisaasta äidistäni. En kaada huoliani Ilanan niskaan, vaan yritän selvitä niistä itse.”

Artikkeli on julkaistu alunperin ET-lehdessä 20/2016. Tekstiä on päivitetty 15.12.2017.

Kevät 2018 kuluu eläinrooleissa

Energisen Seela Sellan kevääseen 2018 kuuluu paljon teatterityötä.

Marraskuussa ensi-iltaansa tullut lastenmusikaali Tippukivitapaus sai Helsingin Sanomien arvostelussa luonnehdinnan kulttuuriteko. Seela Sella esittää teoksessa mahtimummeli päätäi Väätäistä.

"Yli viisivuotiaille suositellun teoksen suurin ansio on, että Tippukivitapaus on tehty niille, jotka ovat lapsia nyt. Ei niille, jotka olivat lapsia 70-luvulla. Niin ihania kuin Pepit ja Eemelit ovatkin, raikkaalle lastenteatterille on valtava tarve", Laura Hallamaa kirjoitti arvostelussaan.

Keväällä jatkuvat myös Seela Sellan 80-vuotijuhlanäytöksen esitykset, kun Pieni eläin -teos kiertää Suomea.

 

 

Hannah

Seela, Lenita, Aira. Siinä mahtavia suomalaisia naisia. Toivomme heille voimia, terveyttä ja monta vuotta lisää ♥

Kiitos tästä haastattelusta; on aina kiinnostavaa lukea Seelasta ja hänen perheestään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla