Alao Fariden synnyinmaassa Beninissä perhe huolehtii omistaan läpi elämän. Suomessa häntä on eniten ihmetyttänyt vanhusten yksinäisyys.

Fariden kotimaassa Beninissä, Länsi-Afrikassa, vanhukset nauttivat yhteisössään erityistä kunnioitusta ja arvostusta.

– Perhe ja suku muodostavat tiiviin yhteisön, joka pitää huolta omistaan läpi koko elämän, hän kertoo.

 Beninissä ei ole kotihoitoa, vanhainkoteja, palvelutaloja eikä Kelaa, vaan vanhuksista huolehtiminen kuuluu heidän kasvattamilleen lapsille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Muu suku auttaa vanhusten hoidossa, eikä kukaan ei jää yksin. Ellei vanhuksella ole omia lapsia, hänen sisaruksensa ja heidän perheensä huolehtivat hänestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elämäntarinat jäävät kertomatta

– Eniten minua on lähihoitajan työssäni vanhusten kotihoitoyksikössä Turussa ihmetyttänyt, miten yksinäisiä monet vanhukset ovat, Faride sanoo.

Ero beniniläisen ja suomalaisen elämäntavan välillä on selvä. 

– Suomessa suurperheitä ei enää ole, ja vanhukset ja lapset asuvat erillään, usein pitkienkin matkojen päässä toisistaan. Lapset käyvät katsomassa vanhempiaan juhlapyhinä ja silloin, kun ehtivät omilta kiireiltään. On myös vanhuksia, joita kukaan ei käy katsomassa. 

Faridea surettaa se, että hänellä on niin vähän aikaa hoidettaville.

– Moni vanhus haluaisi kertoa elämäntarinansa, kun käyn hoitamassa heitä. Siihen ei valitettavasti ole mahdollisuutta 15–30 minuutin hoitokäynnin yhteydessä.

– On myös heitä, jotka elävät yksin sotamuistoissaan vailla muuta elämän sisältöä.

Faride kertoo kuitenkin pitävänsä paljon työstään vanhusten parissa.

– Haluan uskoa, että kotikäyntini auttaa vanhuksia heidän arjessaan. Kun vanhus vastaa hymyyni ja iloiseen tervehdykseeni, tunnen onnistuneeni työssäni.

Alao Fariden laajempi haastattelu on 22.11. ilmestyneessä ET-lehdessä 21/2017 .  
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla