Kuvaitaitelija Kaarina Kaikkonen ZIppo-koiransa kanssa.
Kuvaitaitelija Kaarina Kaikkonen ZIppo-koiransa kanssa.

Kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen tekee taidetta tavallisille ihmisille. Hänestä on kiehtovaa, miten eri tavoin ihmiset teoksia tulkitsevat. Tässä muutama esimerkki lähtökohdan ja vastaanototon eroista.

Kuvataiteilija Kaarina Kaikkosen installaatiot huomataan ja niistä keskustellaan. Kaikkosen teosten paidat, pikkutakit, veneet ja sukset ovat värittäneet ja halkoneet suomalaista maisemaa, katukuvaa ja puistoja jo vuosikymmenten ajan. Kaikkonen on halunnut uransa alusta lähtien viedä ja rakentaa töitään sinne, missä ihmiset kulkevat mieluummin kuin suljettuihin gallerioihin.

– On aina kiinnostavaa kohdata kadun ihminen. Ihmisillä on suuri tarve ihmisillä on tulkita taidetta. Kun tein muutamia vuosia sitten Helsingin Tuomiokirkon portaille yli 3000:n pikkutakin Tie-teoksen, ihmiset innostuivat kertomaan tarinoitaan. Lopulta laitoin viereiseen kahvilaan kynää ja paperia ja pyysin ohikulkijoita kirjoittamaan ajatuksiaan ylös. Toista sataa ihmistä kävi kirjoittamasta.

Loppujen lopuksi Kaikkosesta ei ole merkitystä, mitä hän itse on taideteoksellaan ajatellut.

– Valmiin työn edessä katsojasta tulee taiteilija, joka näkee itsensä siinä teoksessa. 

Kaarina peilaa teoksissaan aina jotain omasta elämästään ja usein lähtökohdat ovat henkilökohtaisia. Siksi hänestä on kiinnostavaa, mitä omia kokemuksiaan katsojat töihin peilaavat.

Isän rakkaus ja EU

Kaarina Kaikkonen antaa teostensa tulkinnoista muutaman esimerkin.

Miesten paidat ovat olleet Kaikkosen teoksissa usein materiaalina. 

– Kerran tein paidoista veneen. Olin työtä tehdessä ajatellut, että olen pieni tyttö, jota isä odottaa, kohdatessa nostaa syliin ja halaa. Se oli suuri onnen hetki. Kysyin työlläni, voiko tällainen orpo tyttö, niin kuin minä, selvitä elämässä, kun ei ole saanut riittävästi isän rakkautta.

Kaikkoselle töiden nimeäminen on aina tärkeää, niin tälläkin kertaa. Hän antoi työlle nimeksi Saavutinko sataman?

– Avajaisissa joku katsoja jo totesi, että minä työlläni selvästi vastustan EU:ta. Toinen sanoi, että minä selvästi pilkkaan miehiä. Ja kolmas kysyi, että eivätkö miehet voi käydä enää edes töissä ja saada palkkaa!

Sukupolvet muuttuivat sukuelimiksi

– Käytin miesten puvuntakkeja  Polvesta polveen -teoksessa. Sitä tehdessäni ajattelin hyönteistä, joka pakenee. Ajattelin menneitä sukupolvia, ja kuinka me raahaamme eri sukupolvien taakkoja mukanamme.

Samassa näyttelyssä Kaarina Kaikkosella oli toinen työ, Ja valkeus pakenee. Se rakentui paidoista:

– Sitä tehdessä olin ajatellut maisemaa ja sitä, että jokaisessa meissä on viaton lapsi, joka peittyy eri roolien alle. Yksi intendetti totesi minulle jälkeenpäin, että ei viitsinyt edes katsoa töitä, olivat olleet niin yök, ja että taiteen pitäisi hänestä olla fiksumpaa. Hän näki näissä kahdessa työssä naisen ja miehen sukupuolielimet. Hänestä minä vain yritin tyrkyttää eroottisuutta.

Kulkijansa näköinen tie

Mutta mitä ihmiset kirjoittivat Kaarina Kaikkosen Tie-teoksesta Helsingin Tuomiokirkon portailla? 

– Monet purkivat henkilökohtaista elämäänsä, mutta oli muunkinlaista kertomusta ja tulkintaa. Joku sanoi, että teos kertoo, kuinka käytän miehiä kynnysmattoina. Yksi nainen soitti vihaisena ja sanoi, että miten en naistaiteilijana ymmärrä, että Suomessa on tasa-arvo, että miksi työssäni vain miehet saavat astua kirkkoon.

Kaikkonen on pistänyt merkille, että hänen teoksiaan tulkitaan usein jompaakumpaa sukupuolta sortavana. Tie-työtä tehdessä hänellä ei kuitenkaan ollut sukupuoliasia mielessä lainkaan.

– Minulla oli lähtökohtana henkilökohtainen kilvoittelu. Kirkko edusti työssä arvoa, että etsimme elämässä sitä, mikä on olennaista. Ja että kumminkin minä jään portaalle, ikään kuin kynnysmatoksi.

Valo muuttui pakolaisiksi

Kasvun henki -teos pystytettiin tammikuussa 2016 Helsinkiin, Ateneumin taidemuseon kulmille. Se oli esillä siihen asti, kun lehdet puhkesivat puihin.

– Päälimmäinen ajatukseni teosta tehdessä oli hyvin yksinkertainen, yhteisen ilon levittäminen maailmaan ja ajatus valon lisääntymisestä ja kukkaan puhkeamisesta.

Suurikokoisessa teoksessa ihmiset ikään kuin muodostavat yhdessä tähden muodon.

– Sain työstä valtavasti palautetta, teosta kuvattiin paljon ja kuvia julkaistiin netissä. Kun teosta pystytettiin, monet ohikulkijat kommentoivat, että otan teoksellani kantaa pakolaisten puolesta. Se yllätti, mutta aika hyvä tulkinta sekin oli.

Lue lisää Kaarina Kaikkosesta ET-lehdestä 7/2017.