Hannu Konolan enkeleillä on ihmisen hahmo. Sinunkaupat tämä pappi ja taiteilija on tehnyt myös pirun kanssa.

Enkeleistä ja piruista Hannu Konola, 72, on ollut kiinnostunut aina – ja ne hänestä. Ehkä hän juuri siitä syystä on vauhtiin päästyään niin valloittava. Harppoo, viuhtoo ja herättelee. Vähän niin kuin amerikkalaiset tv-papit. Tai jo lapsuudessa tutuiksi tulleet körttiseurojen maallikkosaarnaajat.

Konolassa on jopa ripaus James Bondia. Ainakin hän myöntää viehtymyksensä kauniisiin naisiin, nopeisiin autoihin ja aseisiin.

Kaunis ja viisas vaimo, osastonhoitajana työuransa tehnyt Kaisa, istuu pöydän toisella puolella ja naurahtelee miehensä jutuille pitkän liiton lataamalla lämmöllä.

Kaisa on kuulunut Hannun elämään melkein aina.
Kaisa on kuulunut Hannun elämään melkein aina.

Konolan lasimaalausten luonnokset ulottuvat helposti olohuoneen päädystä – hänen virallisesta työpisteestään – keittiön ovelle.

Työtila on rajallinen ja kaikki tarvikkeet ovat sotilaallisessa järjestyksessä. Todisteena siitä, että Konolan ego mahtuu pieneen tilaan. Hyvin häneltä sujuu myös jälkiensä siivoaminen.

Pappi ja taiteilija

Papin ja taiteilijan kutsumus ovat rönsyilleet toistensa päälle alusta saakka. Onneksi piispa Martti Simojoki oli niin fiksu, että ymmärsi alaisensa, pätevän saarna- ja laulumiehen ristiriitaista oloa, ja lohdutti: ”Olet vastuussa myös taiteen lahjasta”.

Vauhtiin päästyään Konola otti pelotta vastaan suuria tilaustöitä, esimerkiksi Juankosken kirkon lasimaalauksen. Tekniikan saloihin hän perehtyi vasta työtä tehdessään, joten aika lailla hänessä on myös arkkitehdin vikaa. Lasitaiteen hienouksia hän on opiskellut Saksassa.

Juankosken kirkon lasimaalaus on Konolalle henkilökohtaisesti tärkein työ.
Juankosken kirkon lasimaalaus on Konolalle henkilökohtaisesti tärkein työ.

Liperit olivat naulassa muutaman vuoden, kunnes tuli taas ikävä papin töitä. Hedelmällisen ratkaisun tarjosi sivutoiminen pesti laivaston merimiespappina. Liki parinkymmenen vuoden ajan Hannu pääsi käyttämään persoonansa kaikkia puolia. Hän sai ainutlaatuisen perspektiivin nuorten miesten sielunmaisemaan.

– Tietyt pulmat toistuvat ikäluokasta toiseen: tyttöystävät ja taloushuolet. Erityisesti mieleeni jäi muuan reipas matruusi, joka toivoi minun käyttävän suhteitani, että hänelle myönnettäisiin pankista laina. Kohdekin oli selvä: ”että pääsis Rrrukalle rrrentoumaan”, kertoo Konola, matruusin tyyliin ärrää päräyttäen.

Isähahmona pojille

Konolan meriitteihin kuuluu myös se, miten hän pisti hanttiin kenraali Gustav Hägglundille. ”Kerrankin joku uskaltaa”, kiitteli kenraali ja kallistui Konolan kannalle. Aiemmin kenraali oli kaavaillut, että sotilaspappien pitäisi olla nuoria ja helposti lähestyttäviä. Konola sai hänet uskomaan, että vertaisiaan asevelvollisilla on kasarmit täynnä. Mutta kokenutta isähahmoa monella pojalla ei ole siviilissäkään.

Konola pisti hanttiin kenraali Hägglundille.

Kun Hannun isä palasi sodasta, vastassa oli parivuotias taapero, joka ei tulijaa tuntenut. Suhteesta muotoutui kuitenkin lämmin ja luja

– Isä oli joviaali liikemies. Huomaan ikävöiväni häntä vuosi vuodelta enemmän. Äiti oli toisenlainen, jämpti opettaja. Kasvatti meitäkin liikaa.

Enkeleitä toisillemme

Konolan toinen taiteellisesti vahva oksa on naivismi. Useimmista hänen maalauksistaan löytää tietyt symbolit: enkelin, pirun, papin ja merimiehen. Poutapilviä ja perhosia, hiljaista huumoria. Pirutkin näyttävät aika sympaattisilta veijareilta.

– Se on niiden strategia, niiden seurassa viihtyy!

Konolan enkelit ovat ihmisen näköisiä, koska se kuuluu hänen enkelioppiinsa.

Sammon taonta koristaa Mandatum Lifen pääkonttoria Helsingissä.
Sammon taonta koristaa Mandatum Lifen pääkonttoria Helsingissä.

– Siivekkäitä hahmoja harva tapaa, mutta me kaikki voimme olla – jopa huomaamattamme – enkeleitä toisillemme. Keventää hetkeksi toisen kuormaa, tuupata takaisin raiteille, katsoa kannustavasti. Näennäisen pienien sanojen ja tekojen merkitys voi olla valtava. Pelastava.

Juuri muuta Hannu ei myönnä katuvansa kuin sitä, että tuli luopuneeksi antoisasta merimiespapin tehtävästään viralliseen eläkeikään tultuaan.

Pelastettujen pelastaja

Kirkon nykytilaa pohtiessaan Konola ei piruile eikä pehmoile.

Voimme olla huomaamatta enkeleitä toisillemme.

– Kirkko tyytyy liian vähään, pelastaa pelastettuja. Enemmän pitäisi jalkautua tavalliseen arkeen, niin kuin merimiespapit maailmalla tekevät.

Konola itse kiinnostui teologiasta jo teini-iässä.

– Uskoon en koe koskaan tulleeni... oikein ärsyttää se ilmaus. Mutta rukouksen voimaan olen uskonut aina. Silloinkin, kun toivoin tuota Kaisaa itselleni. En minä häntä muuten olisi saanut – koulun kauneinta tyttöä.

Töitä Konola tekee kurinalaisesti joka päivä. Seinällä on omaa tuotantoa.
Töitä Konola tekee kurinalaisesti joka päivä. Seinällä on omaa tuotantoa.

Ukin roolissa

Viime kesänä Kaisa ja Hannu hoitelivat vielä imeväistä pojanpoikaansa viikon verran Amsterdamissa.

Päivät Hugon kanssa sujuivat yllättävän mallikkaasti, taidemuseoita kierrellen.

Nyt pikku Hugo tapailee ensimmäisiä lauseitaan Tampereella, ja nimeää kaikki kodin maalaukset epäröimättä: ”Ukki!”

Ukille itselleen erityisen merkityksellinen on hänen omaa untaan kuvaava taulu, jossa enkelit häärivät Kaisa-vaimon ympärillä lahjoineen.

–Ehdimme ajatella, ettei meille ole lasta suotu. Tuon enneunen jälkeen tiesin, että pian raskaus onnistuu. Noin muuten olemme jo oppineet, että hyvä elämä on tässä. Ja ehkä siinä levollisuudessa on mukana ripaus tulevaisuuden pelkoa.

5 x Hannu Konola

  1. Syntynyt 1943 Oulussa, varttunut Kuopiossa. Asuu Turussa.
  2. Perhe vaimo Kaisa, poika Joonas, 34, yksi lapsenlapsi.
  3. Teoksia mm. Tampereen nykytaiteen museossa.
  4. Noin 60 julkista työtä.
  5. Harrastaa kuntoilua, metsästystä ja mökkeilyä Kustavissa.

Mummit ja vaarit: lukekaa lastenlapsille! Vuoden 2017 isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas uskoo, että lukeminen luo yhteyden sukupolvien välille.

Vuoden isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas, 92, palkittiin elämäntyöstään sukupolvien välisen yhteyden ja sen vahvistamisen parissa.

– Kunnaksen rakastettuja runoja on luettu sukupolvien ajan kodeissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Niiden äärellä on kohdannut lukematon joukko lapsia, vanhempia ja isovanhempia, sanoo toiminnanjohtaja Virpi Dufva Valli ry:stä. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry myöntää Vuoden isovanhempi -palkinnon myöntää vuosittain.

ET soitti iloiselle voittajalle, joka haluaa kannustaa isovanhempia viemään lapsenlapsiaan kirjojen ja kielen maailmaan. Ihmettelemään luettua yhdessä, oppimaan toisiltaan.  

– Lapsi ottaa maailman haltuun kielen kautta. Lukemisen eri kehitysvaiheissa hän myös oppii oivaltamaan, että kielellä meitä hallitaan, Kunnas sanoo.

Neljän jo aikuisen nuoren isoäiti Kunnas muistelee lukeneensa lapsenlapsilleen muun muassa omia runojaan ja kääntämäänsä lastenkirjallisuutta. Puoliso, Jaakko Syrjä, puolestaan kuljetti lapsenlapsia Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan seikkailuissa.

ET-lehden haastattelussa vuonna 2010 Kunnas kertoi omistautuneensa aikanaan kirjoittamaan lapsille, koska lapsilla on kyky ihmetellä, kyseenalaistaa ja nauraa. Lastenkirjallisuudessa on Kunnaksen mielestä kyse suuremmista asioista kuin vain loruista ja tarinoista – nimittäin identiteetin rakentamisesta ja kielenhuollosta. 

Isovanhempien tehtävä

Kun mummo tai vaari lukee lapselle kirjaa, tapahtuu Kunnaksen mielestä jotain aivan erityistä. 

– Pieni lapsi erottaa kielen sävyt ja tunnistaa, että mummo puhuu eri tavalla kuin äiti. Keskusteluyhteys siirtää kieltä sukupolvien ja vuosikymmenien yli.

Satujen maailmaan lasten kanssa sukeltava isovanhempi saa tilaisuuden myös löytää uudelleen lapsen itsessään. Tämän Kunnas on itsekin kokenut.

– Uskon kielen taikaan. Vanhoissa sanoissa on säteilyä. Niitä käyttäessään isovanhemmat auttavat lasta ymmärtämään, ettei kieli ole staattista ja kuivaa.

Kunnas muistuttaa, että isovanhemmilla on elämänkokemusta ja henkistä perintöä. Kielen avulla he siirtävät tunteita. Syntyy yhteys, henkinen ketju. 

– Tutustukaa lapsenlapsiinne, naurakaa yhdessä, katsokaa toisianne silmiin. Kirja on tähän hyvä väline.

Kunnaksen mielestä isovanhemmilla on myös toinen, tärkeä tehtävä.

– Maailma muuttuu niin nopeasti, että emme tiedä millaiseen maailmaan lapsia kasvatamme. Isovanhemmat jarruttavat nopeaa kehitystä, vieraantumisen tunnetta. Minusta aika on muuttunut niin, että isovanhempia tarvitaan entistä enemmän. 

Hyvää isovanhempien päivää!

Vuoden isovanhemman valitsee Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry. Tunnustus on myönnetty vuosittain vuodesta 1992. Tunnustuksen saa vuosittain henkilö tai taho joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita ja isovanhempien arvostusta.

Tunnustuksen ovat aiemmin saaneet muun muassa rap-mummo Eila Nevanranta, arkkiatri Risto Pelkonen, näyttelijä Eila Roine sekä Enter ry, joka tekee ikäihmisten tietotekniikkataitoja edistävää toimintaa. Viime vuonna palkinnon sai geriatrian professori Jaakko Valvanne. Lue hänen haastattelunsa täältä.  

Varsinaista isovanhempien päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 21.10. Merkkipäivää on vietetty vuodesta 1985. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota isovanhempien merkitykseen lapsille ja isovanhempien arvostukseen yhteiskunnassa.

Sirpa Vaaranmaa, 65, on viettänyt puolet elämästään pyörätuolissa. Aviomies jätti, mutta erotiikka ja kauneudenjano eivät hävinneet elämästä. Eikä varsinkaan huumori.

Oli kaunis ja kuuma aamu Tansanian maaseudulla vuonna 1984. Sirpa Vaaranmaa oli pienen Samuli-poikansa kanssa palaamassa Kilwasta Mtwaraan. Perhe oli Afrikassa YIT:n kehitysyhteistyöprojektissa rakentamassa maanosaan kaivoja.

Kuljettaja ajoi Landroverilla sikäläisittäinkin kovaa. Auto kierähti ympäri, ja Sirpa lensi kyydistä.

Apuun tulleet miehet puhuivat vain swahilia. Sirpa nostettiin kuorma-auton lavalle. Hänen oikea kätensä oli murtunut, jaloissa ei ollut tuntoa ja hänen oli vaikea hengittää. Pojan päästä valui verta.

– Voin niin huonosti, että hyvästelin poikani ja sanoin, että isä pitää sinusta kyllä huolta.

Toinen elämä

Helsinkiläisen rivitalon huoneisto on avara ja viehättävä. Ikkunaverhoissa leijuu ruusuja. Työhuoneen verhot ovat Lauri Tähkän suunnittelemat ja niissä lukee "Rakastan sinua". Muistitaululla on valokuva, jossa mallivartaloinen nuori nainen poseeraa keltaisissa bikineissä Afrikan hietikolla.

Nyt Sirpa Vaaranmaa pystyy jo puhumaan 32 vuoden takaisista tapahtumista kyynelehtimättä.

Onnettomuuden jälkeen hänet vietiin pieneen savikyläsairaalaan ja sieltä pienlentokoneella Dar-Es-Salamiin intialaiseen sairaalaan, jossa käsi kipsattiin. Kokovartalokipsiäkin yritettiin, mutta kipu oli niin kova, että kipsauksesta luovuttiin. Suomeen hänet lennätettiin vasta kolmen päivän kuluttua tapahtuneesta tavallisella reittilennolla.

Hän oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Häneltä, joka oli koko ikänsä harrastanut tennistä, lentopalloa ja lenkkeilyä, vietiin yhtäkkiä pois kaikki fyysisyys.

Teholla maatessaan Sirpa toivoi olevansa kuollut.

– Ensimmäinen, laadukas elämäni päättyi Afrikkaan. Tämä toinen elämäni on ollut ihan persiistä. Mutta senkin kanssa olen oppinut olemaan. Mielikuvitusta kehiin ja niin paljon huumoria kuin ikinä jaksaa.

Kipu lähtee huutamalla

Sirpalle kävi kuten monelle vakavasti vammautuneelle naiselle: aviomies jätti hänet melko pian.

– Olin säälittävä reppana, paituli päällä, ei tissiliivejä. Onneksi poikani piti minua kiinni arjessa.

Samuli oli hauska ja sosiaalinen, kutsui bussikuskitkin kylään ja ehdotteli perheelle uusia isiä.

Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.
Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.

Monet konkreettiset asiat ovat kuitenkin olleet esteenä fyysisen rakkauden toteutumiselle, eikä Sirpa osaa kuvitella sen enää olevan hänelle mahdollista.

Sirpan vatsassa on reikä, josta tulee letku. Pissa valuu letkua pitkin pohkeessa olevaan pussiin. Housuissa on varmuuden vuoksi vaipat. Vatsassa on myös jääkiekon kokoinen baclofen-pumppu, joka helpottaa jalkojen spastisuutta, kramppeja. Sirpa on toiminut pari vuotta hoitovälineen valtakunnallisena vertaistukihenkilönä.

Kolme kertaa viikossa hänellä on ulostuspäivä ja siinä vessassa mukana avustaja.

– Kivuissa ei luulotautia ole olemassakaan. Alaselkääni ja alavatsaani särkee, ja välillä jalkoihin iskee salaman kaltaisia kipuja.
Musiikki toimii terapiana. Apulanta laulaa, että "kipu lähtee huutamalla, alastomana lattialla".

Välillä Sirpa antaakin huudon tulla. Tärkeä on myös Edu Kettusen kappale Saatanan kone, älä hyydy.

– Minähän en hyydy. Tarvitseeko elämän aina olla helppoa? Ei tarvitse! Sirpa sanoo.

"Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluan enää kokea fyysistä."

Miehiä ja erotiikkaa

Sirpa on toki kokenut ihastumisia, mutta.

– Ikäiseni miehet... Ei minulle riitä se, että istutaan käsi kädessä keinutuoleissa. Olen myös tottunut asumaan yksin. Ehkä yhteiselämä onnistuisi, jos miehellä olisi oma kämppä ja paljon työmatkoja ulkomaille.

Unissaan Sirpa Vaaranmaa ei ole koskaan pyörätuolissa. Hän käy lenkillä Björn Borgin kanssa tai saunoo Taneli Mäkelän kyljessä. Ja saa orgasmejakin.

– Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluaisin enää kokea fyysistä yhdyntää. Tai mistä sen tietää, jos vastaan tulisi oikein hyvä tyyppi, jolla on elämänkokemusta. Ehkä kuitenkin menisin mieluummin Kappeliin syömään Jari Sillanpään kanssa ruokalistan a:sta ö:hön ja ehdottaisin, että voisin ryhtyä hänen henkiseksi valmentajakseen.

Sirpa Vaaranmaan silmissä pilkahtaa.

Hän nauttii katsellessaan komeita miehiä. Rion olympialaisia hän katsoi lähes vuorokaudet ympäri.

– Kymmenottelija Ashton Eaton! Siinä on mies minun makuuni.

Erotiikkaa Sirpalle on jo se, että pitää itsestään huolta. Hän havahtui kiinnittämään huomiota asiaan vuonna 2003 kohdatessaan Vantaan hotellissa kreikkalaisen komistuksen. Mies osoitti pyyteetöntä huomiota, ja pari tapaili jonkin aikaa.

– Aloin pukeutua joka päivä kauniisti, käydä kampaajalla ja meikata. Esteettisyys on ollut siitä lähtien hyvin tärkeää.

Vastikään lounasravintolassa Sirpan pöytään tuli istumaan miellyttävä vanhempi herrasmies, joka sanoi Sirpan muistuttavan Katri Helenaa.

– Meillä oli pitkä ja mieleenpainuva keskustelu, joka lainehti ihmisyydestä politiikkaan. Kirjoitin päiväkirjaani: "Wau, mikä iltapäivä!"

Ei vähättelylle

Kerran viikossa Sirpa pyrkii lähtemään ulos, usein ostoskeskukseen.

– Tykkään katsella ihmisiä ja syödä ravintoloissa. Olen moottoriturpa, kova höpöttelemään kuten isäni oli. Viimeksi minulla oli hauskaa kirjakaupassa kolmen pohjoiskarjalaisen mummon kanssa.

Sirpa on ollut Jari Sarasvuon koulutuksessa Kaapelitehtaalla, ja siellä tehty aarrekartta on edelleen seinällä. Kartassa lukee, että Sirpan tavoite on pysyä hyvännäköisenä elämänsä loppuun asti.

Jari Sillanpäälle Sirpa sanoi konsertin jälkeen, että miestä on helppo rakastaa, koska hän on lavalla niin aidosti läsnä. Kumpikin alkoi itkeä. Mutta hyvää se vain teki: itku puhdistaa sielun.

– Rakastan diivoja. Ihmisen ei tarvitse vähätellä itseään, jos on jossakin hyvä.

Hulvaton tyyppi

Kriiseistä selviää vain elämällä ne läpi. Sirpa haluaisi olla vertaistukiaikuinen.

– Miksei vaikkapa sairaaloissa ole huonetta, joissa istuisi "kuuntelija"? Lääkärille tai psykiatrille voi olla vaikea puhua, mutta pelottaisiko, jos oven takana istuisin minä pyörätuolissa? Voisin olla potilaan ja asiantuntijan välikäsi. Kukaan meistä ei voi toista pelastaa, mutta jos sisällä on pienikin itu, sitä voidaan yhdessä ruokkia.

SPR:n kursseille Sirpa ei enää jaksaisi lähteä.

– Eikö muka enää osata olla kavereita ilman kursseja? Voihan kutunjuusto! Kyllä minuakin joskus vituttaa, mutta aikuinen löytää ongelmiinsa ratkaisun.

– Pyörätuoli ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä, vaan ne ainekset ovat olleet minussa olemassa. Haluan, että minusta jäisi sellainen muisto, että oli se Sirpa Vaaranmaa aika hulvaton tyyppi.

Lue myös: Tällainen on Sirpan päivä

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2016.