Toimittaja Jake Nyman tietää, millaista on elää paniikkihäiriön kanssa

Radion klassikkoääni Jake Nyman, 74, empi pitkään muistelmiensa kirjoittamista. Ensimmäinen käsikirjoitusversio kertoi pelkästään vuonna 1972 alkaneesta radiourasta.

– Kustantajani sanoi, että ihan kiva, mutta ihmiset haluavat myös tietää, millainen ihminen on se leppoisa sunnuntaiaamujen ääni, joka soittelee ajattomia levyjä.

Jake tiesi vastauksen, muttei halunnut puhua siitä.

Hän ei halunnut kirjoittaa Jakesta, joka oppi pelkäämään isäänsä. Lähti juhlista ensimmäisenä. Kertasi kassajonossa seitsemän kääpiön ja Jukolan veljesten nimet.

Hän ei halunnut kertoa miehestä, joka ilkeili kollegoilleen.

Hän ei halunnut kertoa miehestä, joka ei käyttänyt julkisia liikennevälineitä, ilkeili kollegoille ja linnoittautui pariksi vuodeksi kotitalonsa kellariin.

Siitä paniikkihäiriöön 30-vuotiaana sairastuneesta miehestä eivät tienneet kuin terapeutti ja silloinen vaimo Pirjo.

Ensimmäinen paniikkireaktio iski lounastauolla

Oli huhtikuu 1979. Jakella oli radiouraa takana seitsemän vuotta, avioliittoa ja isyyttäkin jo pari. Hän palasi lounaalta Heikki Harman eli Hectorin kanssa Yleisradion tiloihin Helsingin keskustassa.

Sydän laukkasi, hengitystä salpasi, kylmä hiki puski pintaan.

Matkalla Jake alkoi saada kummallisia oireita. Sydän laukkasi, hengitystä salpasi, kylmä hiki puski pintaan ja valtava ahdistus puristi rintaa.

– En tiennyt, olinko sekoamassa vai saamassa sydänkohtauksen. Hävetti ja vielä enemmän pelotti, kuolenko minä.

Työpaikalla Jake heitti pitkäkseen. Vanhempi kollega Erkki Melakoski tarjosi ­avuksi konjakkia.

Lääkäri ohjasi psykiatrille.

– Seuraavana päivänä menin työterveyshuoltoon ja kerroin oireista. Lääkäri sanoi olevansa kirurgi ja kysyi, mitä ihmettä teen hänen luonaan. Hän ohjasi psykiatrille. Sain masennuslääkettä.

Ei kiitos juhlille ja julkisille esiintymisille

Lääke teki Jaken olon niin sumeaksi, että hän vältti sen ottamista. Paniikkikohtaukset toistuivat.

– Piti vain kehitellä systeemit selvitä.

Tv-esiintymispyynnöille täytyi sanoa jyrkkä ei.

Tärkeintä oli varmistaa nopea hätäpoistumistie.

Elokuvateatterissa piti istua rivin päässä.

Tv-esiintymispyynnöille täytyi sanoa jyrkkä ei.

Julkisten kulkuneuvojen sijaan oli valittava oma auto.

Jos paniikki iski, Jake alkoi muistella seitsemän veljeksen nimiä.

– Jos paniikki iski kaupassa ja tavarat olivat jo kärryssä, aloin laskea kertolaskuja tai muistella seitsemän veljeksen nimiä, jotta sain mieleni pois pakokauhusta.

Jake ei käynyt enää konserteissa eikä viihtynyt juhlissa.

– Oli paljon asioita, joita olisin halunnut tehdä, mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että paniikki iskee taas. Oli helpompi keksiä joku tekosyy ja kieltäytyä kutsuista.

”Minusta tuli kyyninen ja paha suustani.”

Jake kokeili myös terapiaa. Ensimmäinen terapeutti oli poissaoleva ja flegmaattinen, toinen moralisoi. Jake päätti selvitä omin avuin.

Radiostudio on tuttu turvasatama

Paniikkireaktioita ei voinut hallita pelkällä tahdonvoimalla. Jake huomasi käytöksensä muuttuvan.

– Minusta tuli kyyninen ja paha suustani. Jos työkaveri sanoi ”hauska nähdä sinua”, saatoin tokaista, että voisinpa sanoa samaa sinusta. Kehitin kovan kuoren, enkä päästänyt ihmisiä lähelleni.

”Osasin puhua mikille ajattelematta ihmismassaa vastaanotinten äärellä.”

Työpaikka eli radiostudio tuntui turvasatamalta. Siellä ei ollut kuin Jake, mikrofoni ja joku tutuista äänitarkkailijoista.

– Studiossa minulla ei ollut koskaan mitään ongelmaa, ei edes suorissa lähetyksissä. Osasin puhua mikille ajattelematta sitä ihmismassaa, joka oli kokoontunut vastaanotinten ääreen.

Onnenpäivä keräsi parhaimmillaan 900 000 kuulijaa.

Jake Nymanin tunnetuin radio-ohjelma Onnenpäivä aloitti sunnuntaiaamussa 14. syyskuuta vuonna 1984 ja keräsi parhaimmillaan radion ääreen 900 000 kuulijaa.

He eivät tienneet niistä toisenlaisista päivistä.

Lannistavasta lamasta uuteen nousuun

Paniikkikohtauksista huolimatta kaikki oli vielä aika hyvin 1980-luvulla. Nymanien lapset olivat pieniä. Ville oli syntynyt 1977, Helmi 1983 ja Amelia 1987. Jake sai toteuttaa radio-ohjelmaunelmiaan ja kirjoitti ensimmäisen kirjansa.

Sitten tuli 1990-luvun lama. Talolainan lyhennykset painoivat päälle.

Vuosikymmenen lopussa Nymanit päättivät rakentaa viisihenkiselle perheelleen omakotitalon. Tontti löytyi Jaken lapsuuden kotikaupungista Hämeenlinnasta. Rakennusajan tila­päis­asunnoksi perhe osti läheltä rivitalohuoneiston.

Sitten tuli 1990-luvun lama. Väliaikaiseksi hankittu rivitalo­asunto oli myymättä, ja talolainan lyhennykset korkoineen painoivat päälle.

Mielenterveysongelmat palasivat.

Uusi kotitalo piti laittaa vuonna 1993 myyntiin. Kun se meni alihintaan kaupaksi, Nymanit muuttivat Hämeenlinnassa pikaista remonttia kaipaavaan 1950-luvun oma­kotitaloon.

Jakesta muutto Hämeenlinnaan alkoi tuntua todella huonolta siirrolta. Vanhat kaverit olivat muuttaneet toisaalle ja uusia oli vaikea saada.

Mielenterveysongelmat palasivat.

– Olin syvästi masentunut, ja huonoina päivinä edes kaupassa käynti ei onnistunut. Aloin viettää yhä enemmän aikaa vanhan omakotitalomme kellarissa työhuoneessani.

Terapeutti osasi kuunnella ja teki oivaltavia kysymyksiä.

Ainut valonpilkahdus oli uusi terapeutti. Hän osasi kuunnella ja teki oivaltavia kysymyksiä.

Jake epäili ongelmiensa juurisyyksi tuurijuoppoa isäänsä.

– Hänen seurassaan ei voinut koskaan olla varma, oliko tänään se päivä, jolloin isä nauraa, vai se päivä, jolloin hän lyö.

Terapeutti alkoi kysellä Jakelta myös äidistä.

”Myös äitini vaativuus ja tunnekylmyys olivat vaikuttaneet minuun.”

– Siinä vaiheessa tajusin, että nyt ollaan uusilla jäljillä. Ymmärsin, että myös äitini vaativuus ja tunnekylmyys olivat vaikuttaneet minuun. Minun oli vaikea luottaa, mutta myös vaikea puhua.

Jake sitoutui terapiaan, ymmärsi kärsivänsä paniikkihäiriöistä, löysi toimivat lääkkeet ja alkoi vallata menettämäänsä arkea takaisin.

Onnistumisia ja hallittavia tilanteita

Alpratsolaami rauhoitti, mutta ei sumentanut. Sen vaikutuksen turvin Jake uskaltautui taas 1990-luvun loppupuolella elokuviin, konsertteihin, yleisön eteen ja jopa matkoille.

– Paniikkihäiriötä kokemattoman on vaikea ymmärtää sitä mielihyvää, mikä syntyy, kun voi taas tehdä asioita.

Viisikymppisenä Jake koki uuden alun.

Itseluottamus koheni. Lääkeaine auttoi Jaken alkuun, mutta vasta riittävä määrä onnistumisia teki tilanteista ennustettavia, hallittavia ja pikkuhiljaa myös nautinnollisia.

Viisikymppisenä Jake koki uuden alun. Hän rakastui.

– Rakastuin silloiseen kustannustoimittajaani. Kokemus oli ihan samaa vaaleanpunaista höttöä kuin nuorena. Kaikki oli kivaa, toinen ihana eikä tullut mieleenkään, että jokin voisi mennä pieleen.

Erossa ei kuitenkaan ollut mitään kivaa ja ihanaa. Jaken nuorin tytär Amelia oli vasta 13-vuotias.

”Jos olisin jäänyt sinne talomme kellariin, ehkä olisin siellä edelleen."

– Tunsin valtavaa syyllisyyttä neljännesvuosisadan liiton rikkomisesta. Mutta jos olisin jäänyt sinne talomme kellariin, ehkä olisin siellä edelleen.

Jake ja uusi puoliso pitivät samanlaisista asioista. Vuonna 2006 suhde kuitenkin kariutui.

– Luulin tulleeni uudeksi ihmiseksi, mutta sitten se vanha ja ilkeilevä Aatami nosti taas päätään.

Sinikka opetti nauramaan ja ottamaan rennommin

– Mä en ehdi puhua, tv:stä tulee Tanssii tähtien kanssa.

Näin kirjailija Sinikka Nopola vastasi, kun Jake soitti hänelle keväällä 2008 tarkistaakseen yhtä faktaa tekeillä olevaan kirjaansa. Ohjelman loputtua Sinikka soitti takaisin ja juttua riitti yli tunti.

Jake ja Sinikka saivat jakaa 12 vuotta.

Puhuttava ei loppunut niinä 12 vuotena, jotka Jake ja Sinikka saivat jakaa.

Sinikka sairastui kesällä 2019, ja sairausaika kesti puolitoista vuotta. Joku oli aina hänen vierellään, useimmiten Jake tai Sinikan sisko Tiina.

Sinikka kuoli tammikuussa 2021.

”Kaipaan häntä ja hänen juttujaan joka ikinen päivä.”

– Terapeutti pelasti minut elämälle, mutta Sinikka opetti nauramaan ja ottamaan rennommin. Kyllä minä häntä ja hänen juttujaan kaipaan joka ikinen päivä.

Uutinen omasta syövästä ei järkyttänyt

Kun Jake kuuli viime kesänä sairastavansa pahalaatuista paksusuolen syöpää, uutinen ei jaksanut enää järkyttää. Paniikki pysyi poissa.

”Ajattelin vaan, että jaaha, tuli sitten mun vuoro.”

– Kymmenen vuotta sitten olisin hyppinyt seinille. Nyt ajattelin vaan, että jaaha, tuli sitten mun vuoro.

Jake vietti Jorvin sairaalassa Espoossa yön ennen kuin tiedot syövän levinneisyydestä tulivat. Unen päästä ei saanut kiinni, joten Jake alkoi kuunnella suosikkikappaleitaan Spotify-listaltaan.

Osa kappaleista muistutti lapsista.

Sairaalassa kesäyötä valvoessaan Jake ei voinut kuunnella kaikkia Spotify-listansa kappaleita. Jotkut piti hypätä yli. Ne toivat liian vahvasti mieleen pelokkaan pojan peiton alla, keski-ikäisen kellarissaan ja sen täydellisen yksinäisyyden tunteen silloin, kun paniikkikohtaus saa vallan.

Osa kappaleista muistutti lapsista, vuonna 2015 tapaturmaisesti kuolleesta Villestä ja vuonna 2022 syöpään menehtyneestä Ameliasta.

Kun Édith Piaf alkoi laulaa hymniään rakkau­delle, siihen tuntui kiteytyvän Jake Nymanin koko elämä.

– Kappaleessa yhdistyy äärimmäinen suru ja mykistävä kauneus. Kyllä tämä poika vollotti.

Päivän noustua tuli tieto, että syöpä ei ollut levinnyt.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 2/24 julkaistusta artikkelista, jossa Jake Nyman kertoo esimerkiksi aikuisten lastensa kuolemista. Tilaajana voit lukea koko jutun täällä. Jos et ole lehden tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun ja tee tilaus tästä.