Uskonnollisessa perheessä kasvanut Katriina Järvinen, 63: ”Ilkikurinen ilmeeni tai naurun pyrskäykseni paljastivat, että minussa eli epäilyksen henki.”

Vertaus on aika raju.

– Oloni lapsuudenperheessäni oli kuin Pohjois-Koreassa, en voinut luottaa kehenkään, Katriina Järvinen, 63, sanoo.

Katriina toteaa sen tyynesti. Hän on työstänyt kokemuksiaan ääriuskonnollisessa perheyhteisössä kasvamisesta koko aikuisen ikänsä.

– Vanhemmat eivät saaneet huomata, jos olin hilpeällä tuulella, koska silloin Jeesus ei ollut päällimmäisenä mielessäni.

Pienestäkin rikkeestä, naurahduksesta tai poikkipuolisesta sanasta seurasi nuhteita.

”Vanhempien toive oli, että minäkin antaisin elämäni oikein väkevästi Jeesukselle.”

– Helluntailaisten vanhempieni suuri tehtävä oli huolehtia, että mikään normaali elämänmeno eli maailmallisuus ei tarttuisi meihin lapsiin, vaan olisimme valmiita, kun Jeesus hakisi meidät taivaan kotiin. Vanhempien toive oli, että minäkin antaisin elämäni oikein väkevästi Jeesukselle.

Se tavoite ei toteutunut. Katriina antoi itsensä seurustelusuhteille, opinnoille, perhe-elämälle, yhteiskunnan tutkimiselle, kirjoittamiselle ja terapiatyölle. Yksi Katriinan tärkeimmistä tutkimusaiheista on ollut perhe ja yksilö perheen jäsenenä. Myös hänen uutuuskirjansa Meillä kotona käsittelee perhettä ja perheen vaikutusta meihin.

– Nyt kuusikymppisenä elän tavallaan uusperhearkea, mutta uusperheen käsite kalskahtaa siltä, että ihmisellä olisi vain yksi oikea perhe. Ainakaan minun elämässäni ei mennyt niin. Minulla on ehtinyt olla useampi perhe, ja olen ollut vähän eri ihminen kaikissa näissä perheissä.

Yksi pysyvä asia Katriinan elämässä on Helsingissä Hakaniemen halli, jonka lähellä hän on asunut lähes koko aikuisikänsä.

Lapsuuden taivastie

Lapsuudenperhe tulee aina annettuna. Katriinan lapsuudenperhe Tampereella sattui olemaan kahden työläisen avioliitto, johon hän syntyi kolmantena lapsena. Katriinan vanhemmat olivat tulleet kymmenvuotiaina helluntailaiseen uskoon ja siirtyneet 14-vuotiaina työelämään.

– Kouluiässäni isä ja äiti radikalisoituivat yhteisessä uskossaan siinä määrin, että jättivät työnsä tehtaalla ja ryhtyivät täysipäiväisiksi herran sotureiksi. Yritin tehdä parhaani kelvatakseni vanhemmilleni, mutta edes tietoinen uskoontulo yhdeksänvuotiaana ei riittänyt. Ilkikurinen ilmeeni tai naurun pyrskäykseni paljastivat vanhemmille, että minussa eli epäilyksen henki.

”Vanhempieni oikea kotimaa oli taivas.”

Katriina kertoo olleensa luonnostaan eläväinen ja voimakastahtoinen. Ne olivat piirteitä, joita hänestä piti vanhempien mielestä kitkeä pois.

– Vanhempieni rakkaus oli niin ehdollista, että olin tuomittu epäonnistumaan.

Katriina vertaa omia lapsuudenkokemuksiaan sellaisiin pakolaisperheisiin, joissa vanhemmat eivät sopeudu uuteen kotimaahansa.

– Vanhempieni oikea kotimaa oli taivas. Tie sinne vei kuoleman kautta, joten lapsenkin piti ajatella koko ajan iäisyysasioita. En tutustunut oikein koskaan vanhempiini maallisina ihmisinä.

Naurua naapurissa

Katriina on yrittänyt ymmärtää vanhempiaan ja sitä, miksi heidän uskonsa oli niin ehdotonta. Hän ajattelee, että nyt jo edesmenneiden vanhempien taivasikävä oli pakoreaktio sukupolvia jatkuneesta tragedioiden kierteestä.

– Vanhempani tulivat suvuista, joissa oli kärsitty köyhyyttä ja nälkää. Elämä oli ollut selviytymistaistelua. Ajatus taivaasta antoi heille lohdun ja turvan, jota yhteiskunta ei ollut pystynyt antamaan.

Teatteriperheessä sai hassutella ilman, että Jumala tuli surulliseksi.

Katriinaa lupaus taivaan iloista ei puhutellut kuten vanhempiaan. Hän kaipasi niitä yksinkertaisia arjen iloja, joita sai maistaa tamperelaisten naapuriensa Eila Roineen ja Vili Auvisen perheen luona. Teatteriperheessä sai nauraa, hassutella ja kysyä kysymyksiä ilman, että Jumala tuli surulliseksi.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 22/2025 olleesta jutusta. Millainen oli Katriinan nuoruus uskollisen kodin ulkopuolella? Mitä hän on oppinut perheestä? Miltä tuntui rakastua toisella silmäyksellä? Koko jutun pääset lukemaan ET-lehdestä tai tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et ole vielä tilaaja, voit kokeilla digilehdet.fi -palvelua.