Vaihdevuosioireista kärsinyt Susanna Haavisto: ”Jos suoraan sanon, minusta tuli vittumainen ämmä.”

Kuvat
Milka Alanen
Laulukeikoillaan Susanna Haavisto kertoo yleisölle, millaisista arjen tapahtumista hänen laulunsa ovat syntyneet.
– Uskon, että jokainen on kokenut samantapaisia tunteita ja tilanteita.

Viisikymppisenä Susanna Haavistoa alkoi ottaa päähän kaikki. Peilikuva, mies ja oudot oireet. Nyt hän tietää, että sama asia häntä silloin heitteli, joka heittelee naisia koko elämän ajan. Hormonit.

Ensin alkoi ärsyttää mies. Susanna Haavisto, 68, muistaa sen hyvin.

Hän ja Juha Tikka olivat olleet yhdessä siitä asti, kun Susanna oli 17-vuotias ja Juha 19. He olivat saaneet kaksi ihanaa poikaa.

Oli rakastettu ja riidelty, vietetty aikaa yhteisten ystävien kanssa, matkustettu. Aina yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt Susanna oli vähän vaille viisikymppinen, ja kaikki, mitä mies sanoi, kuulosti ärsyttävältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun vaihdevuosioireet alkoivat, Susanna löysi itsestään uuden piirteen.
– Minulle alkoi olla ihan elinehto, että saan olla välillä yksin.

Susannalle oli alkanut tulla muitakin kummallisia oloja. Ruumiillisia, inhottavia, tykyttäviä. Niihin auttoi vähän se, että hän kiipesi yläkerran kylpyhuoneeseen ja painautui pitkäkseen kylmälle klinkkerilattialle.

Susanna pani kropan oireet alkavan nivelrikon piikkiin. Mielen oireita hän ei osannut selittää.

– Jos suoraan sanon, minusta tuli vittumainen ämmä. Mietin, onko tämä nyt vain sitä, että lapset ovat muuttaneet pois ja me olemme olleet miehen kanssa yhdessä ikuisuuden, Susanna kertoo.

Tätäkö elämä on tästä lähtien, hän mietti.

Tissejä ja silmäpusseja

Hikoilua, sydämentykytystä, kiukunpuuskia, särkeviä niveliä. Susanna ei ollut viittäkymmentä täyttänyt eikä osannut ajatella, että oudot olot voisivat liittyä vaihdevuosiin.

Tuttu gynekologi osasi. Rutiinitarkastuksen päätteeksi hän ehdotti Susannalle hormonikorvaushoitoa.

Selvä.

Paitsi, että ei ollut yhtään selvää. Susanna kävi läpi pitkän sarjan lääkkeitä, ennen kuin löytyi yksi, josta hän ei saanut sivuvaikutuksia. 

Tätäkö elämä on tästä lähtien?

Parhaiten hänelle jäi mieleen ensimmäisenä yritetty lääke.

– Sillä oli niin tyhmä nimikin, Annabelle. Ihan kuin perunalajikkeella. Se kasvatti tissit kolminkertaisiksi. Mies oli tyytyväinen, mutta minusta tuntui, että räjähdän.

Mitä tänään syötäisiin?

Mies ei enää Susannaa ärsytä, eikä arki.

Niinä päivinä, joina Susanna ei ole töissä vaan eläkkeellä, hän tekee esimerkiksi käsitöitä. 

Usein iltaisin Susanna ja Juha kuuntelevat musiikkia, viimeksi Carole Kingiä ja Nat King Colea.

Susanna oppi vaihdevuosina arvostamaan yksinoloa. Siitä tuli hänelle elinehto, kävelyistä metsässä ja päivistä ystävien lainaamassa mökissä oman itsen seurassa.

Susanna käytti esiintyessään piilolinssejä viime syksyyn asti.
– Sitten totesin, että kasvoni näyttävät selkeämmiltä silmälaseissa.

– Kun olen yksin, päivät menevät minun ehdoillani. Minun ei tarvitse suhteuttaa itseäni kehenkään. 

Hormonikorvauslääkkeet Susanna lopetti 60-vuotispäiviensä korvilla. Nyt hän on harventanut keltarauhashormoninkin ottamista, eikä ole huomannut olossa mitään outoa.

– Sille alle viisikymppiselle oireissa kärvistelevälle itselleni sanoisin nyt, että älä junttaa kotona. Pyydä apua. Sitä varten lääkärit kouluttavat itseänsä, että auttavat.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 1/2026 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.

 

 

Susanna Haavisto

  • Syntynyt 1957 Helsingissä. 
  • Näyttelijä, laulaja ja käsikirjoittaja. 
  • Puoliso Juha Tikka, kaksi poikaa perheineen.
  • Kysy siskoilta -musikaali tulee Helsinkiin Aleksanterin teatteriin maaliskuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla