– Päihteistä luopuminen on vasta raitistumisprosessin alku, Virpi Karhu sanoo. Vuonna 1967 syntynyt Virpi asuu Kokkolassa ja on ammatiltaan päihde- ja läheisohjaaja.
– Päihteistä luopuminen on vasta raitistumisprosessin alku, Virpi Karhu sanoo. Vuonna 1967 syntynyt Virpi asuu Kokkolassa ja on ammatiltaan päihde- ja läheisohjaaja.

Virpi Karhu on alkoholistien lapsi, alkoholistin ex-vaimo ja toipuva sekakäyttäjä itsekin. Hän tietää, millaisia kosteusvaurioita alkoholi aiheuttaa.

Asuimme Koillismaalla 25 kilometrin päässä taajamasta. Pientilaa asuttivat äiti, mummo ja minä. Navetassa oli muutama lehmä.

Isäni asui kylällä ja hänellä oli oma perhe. Äiti oli hänen rakastajattarensa, jota hän tuli tapaamaan yleensä humalassa. Tilanne oli sen verran häpeällinen, ettei siitä saanut puhua.

Kun isä tuli meille humalassa, hän oli kiinnostunut vain äidistäni. Jäin tappiolle. Opin pienestä pitäen olemaan niin kuin en olisikaan.

Äiti oli hyvä maatalon töissä, joten mummo toivoi hänen jatkavan pientilaa. Se ei ollut äidin oma toive. Hän olisi halunnut parturi-kampaajaksi.

Mummo oli elänyt koko elämänsä työntäyteistä arkea ja synnyttänyt kahdeksan lasta. Ensimmäinen mies oli kuollut ja toinen liikkui savotoissa, kunnes kuoli vähän syntymäni jälkeen. Mummolla oli vanhoillislestadiolainen vakaumus, mutta hän ei tuputtanut sitä.

Viinan varjot

Vuonna 1972 panimme pellot pakettiin ja muutimme kylille. Siellä äidin juominen alkoi näkyä ja vaikuttaa yhä enemmän. Välillä hän otti minut ja pikkusiskon ryyppyreissulle mukaan. Jouduimme todistamaan aikuisten tolkutonta kännäilyä ja suorasukaista seksuaalisuutta. Meille ei tehty seksuaalista väkivaltaa, mutta suhteeni seksuaalisuuteen ja omaan kehoon muodostui hankalaksi.

Ouluun muutimme pari vuotta myöhemmin. Asuimme kerrostalossa, jossa useimmat aikuiset kävivät tehtaalla töissä ja juhlivat viikonloput. Niin teki myös äitini.

Selviä viikonloppuja en juuri muista. Viikonloput menivät samalla kaavalla. Pari päivää ryypättiin ja sunnuntai siivoiltiin juhlimisen jälkiä.

”Uimarannalla oli baari ja aloin pelätä, jääkö äiti matkasta ja osaanko yksin kotiin.”

Yksi ikävimmistä muistoista liittyy toisen pikkusiskoni varpajaisiin. Isäpuoli soitti ilouutista kolmatta kierrosta samoja sukulaisia viskipullo jalkojen välissä. Kun hän soitti taas kerran mummolleni, nappasin puhelimen hänen kädestään. Hän päätti lähteä saunomaan.

Kun häntä ei kuulunut saunasta, menin katsomaan tilannetta. Siellä hän makasi eritteidensä keskellä pesuhuoneen lattialla. Olin 11-vuotias ja aloin siivota.

Alkoholi luo varjonsa lapsuuden hyviinkin muistoihin. Muistan, kun lähdimme Oulussa äidin kanssa polkupyörillä nappikauppaan ja uimarannalle. Meillä oli mukavaa, mutta uimarannalla oli baari ja aloin pelätä, jääkö äiti matkasta ja osaanko yksin kotiin.

Virpin arki on nyt ihan erilaista. – Raitistuessa elämä saa oikeat värit ja mittasuhteet.
Virpin arki on nyt ihan erilaista. – Raitistuessa elämä saa oikeat värit ja mittasuhteet.

Umpikujassa

Olin innokas laulaja, ja bravuurini oli työväenlaulu Kuolemaantuomitun hyvästijättö. Naapurin luokse pääsin silloin tällöin kuuntelemaan singlelevyjä. Ne olivat juhlahetkiä. Aloin haaveilla laulajan urasta. Luin myös intohimoisesti kirjoja ja Pentti Saarikoski oli minulle kaikki kaikessa.

Minulla oli hirvittävä tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen, mutta ongelma oli siinä, etten yhtään tiennyt, millainen oikeastaan olin.

Lopetin lukion toisen luokan jälkeen. Olisin halunnut olla jo yliopistossa. En jaksanut mennä tikapuista kaikkia askelmia. Alisuorittamiseni näkyi siinä, että luovutin helposti.

Yritin lukion jälkeen itsemurhaa. Sydämeni jouduttiin käynnistämään uudelleen ja selvisin hengissä, mutten käsitellyt itsemurhayritystä millään tavalla. Yrityksiä tuli lisää.

Nuoruuden umpikujatilanteissa tukeuduin viinaan, lääkkeisiin ja viiltelyyn.

Bentsoja koulussa

Pääsin opiskelemaan Ouluun sosiaalialan oppilaitokseen.

Hakeuduin itseäni vanhempaan seuraan ja politiikkaan. Sujahdin kuin kala veteen. Tunnustelin, mitä mieltä missäkin oltiin, ja olin sitä mieltä. Identiteettini ei rakentunut itsestä, vaan ympäristöstä käsin.

”Hurmaamisen tarpeeni oli pohjaton.”

Sulauduin samalla metodilla myös ystäviini. Me tykätään tästä pizzasta... Me ollaan tätä mieltä… Mitään omia mielipiteitä minulla ei ollut.

Hurmaamisen tarpeeni oli pohjaton. Minulla oli sekä mies- että naissuhteita. Yritin kiinnittyä ihmisiin ilman kiintymystä. Jos toinen alkoi osoittaa aitoa kiintymystä, lähdin pakoon.

Opettelin psyyken sairauksien oireet Kalle Achtén Psykiatrian oppikirjoista ja selvitin, kuka lääkäri kirjoittaa mitäkin lääkkeitä. Sain käyttööni kunnon lääkearsenaalin. Napsuttelin koulussa bentsoja pilleripurkista ja menin kapakan kautta kotiin. Aamulla oli vaikea muistaa, missä se polkupyörä olikaan.

Koulun jälkeen pääsin töihin päihde- ja lastensuojelupuolelle. Työhaastattelussa ei kyselty mitään päihdehistoriastani.

Kaksi Virpiä

Olin vakuuttunut, etten tee koskaan omia lapsia, mutta tulin vuonna 2000 raskaaksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun osasin iloita siitä, että oma ajatteluni muuttui. Se nainen, joka ei halunnut koskaan lasta, halusikin yhtäkkiä lasta aivan kauheasti. Lopetin päihteiden käytön raskauden ajaksi.

Esikoisen syntymän jälkeen alkoholi alkoi taas varjostaa elämääni. Sekä puolison juominen että oma juomattomuuteni kiristivät pinnaani. Jos sain lapsen turvallisesti hoitoon kerran pari vuodessa, jatkoin samaan malliin kuin ennenkin eli join tolkuttomasti ja hain satunnaista seksiseuraa.

”Tein päihde- ja lastensuojelutyötä, mutta omat asiani olivat päin hemmettiä.”

Toinen lapsi syntyi parin vuoden päästä. Yritin saada puolisoni lopettamaan juomisen ja löytää samalla itse tilaisuuksia juoda. Saatoin esimerkiksi lähteä puoluekokoukseen päivää etukäteen, jotta ehdin juoda kunnolla.

Näytin ulospäin miellyttävää naamaa, mutta vihasin vähän kaikkea ja kaikkia. Puolisokin hämmästeli sitä, miten kaksijakoinen saatoin olla. Toisaalta olin kuin imupaperi ja toisaalta todella ilkeä.

Tein päihde- ja lastensuojelutyötä, mutta omat asiani olivat päin hemmettiä. Tajusin, että minun täytyy tehdä jotain, mutten tiennyt yhtään mitä ja missä.

– Viina varjostaa lapsuuteni hyviäkin muistoja, Virpi sanoo.
– Viina varjostaa lapsuuteni hyviäkin muistoja, Virpi sanoo.

Pohjalta ylös

Pohjalla-kokemukseni tapahtui, kun olin yksin kotona. Lähdin ostamaan ruokaa, mutta palasin kaupasta kuuden siiderin kanssa. Kun ne loppuivat, hain seuraavat kuusi ja lopulta vielä kahdeksan lonkeroa. Join kaikki ja löysin lopuksi vielä puolikkaan punaviinipullon.

Kun heräsin aamuyöllä pää tietokoneen näppäimistöllä, en uskaltanut katsoa, mitä viestejä olin lähettänyt. Se oli viimeinen kännini.

Siitä kului puolisen vuotta ennen kuin pääsin aloittamaan ystäväni suositteleman Avominnen hoidon. Siellä ymmärsin saman tien, kuinka syvästi olin päihderiippuvainen.

Kemia oli suojellut minua tuntemiselta ja tunteilta. Raitistumisen myötä pystyin käsittelemään menneisyyttäni. En enää miettinyt, miltä tässä pitäisi tuntua, vaan tunnustelin, miltä oikeasti tuntuu. En usko, että ilman raitistumista mikään terapia olisi tehonnut minuun.

”Raitis minä on rehellisempi, tylsempi, rennompi.”

Olin jättänyt koko elämäni avoimia takaportteja, mutta nyt suljin ne ja päätin ottaa vastuun elämästäni. Aloin selvittää talous- ja ihmissuhdesotkujani ja huomasin, että niiden selvittäminen oli selvin päin paljon helpompaa.

Olen voittanut takaisin myös lasteni luottamusta. He voivat tukeutua nyt siihen, että minä huolehdin heistä, eivätkä he minusta.

En hakenut tai saanut mitään erityistä päihteiden tilalle, mutta elämä sai kirkkaammat, oikeammat ja kohdillaan olevat värit. Minusta alkoi tulla minä. Olin kartalla ja läsnä.

Tämä raitis minä on rehellisempi, tylsempi, rennompi ja ehkä vähän hölmömpikin kuin se entinen Virpi. Sen ei tarvitse pinnistellä ja olla huomion keskipiste. Se voi olla vähän sivummalla ja miettiä, mitä elämältään haluaa.

Rakas äiti

Viime kesänä kävin äidin luona ja minulla oli halu puhua, mutten osannut aloittaa. Paluumatkalla Oulusta Kokkolaan soitin hänelle autosta ja kerroin elämästäni. Pyysin myös anteeksi aiheuttamaani huolta.

Hän vastasi tyypilliseen tapaansa, että nuohan ovat olleet ja menneet.

Ehkä itse teot ovat menneet, mutta mieleni käsittelee ne vasta nyt. Siksi niistä pitää myös puhua. Olen kasvanut alkoholin varjossa, mutta en halua jäädä uhrin asemaan.

Katson nykyään äitiäni rakastavasti ja hellästi. Alkoholismi ei ole hänen syytään. Sairaus on vienyt häntä kuusi nolla.”

Virpi Karhu on yksi haastatelluista Ani Kellomäen uutuuskirjassa Kosteusvaurioita – kertomuksia pullon juurelta (Ateena Kustannus).

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 16/2017.

Humalan valtakunta

  • Alkoholin kulutus oli viime vuonna 10,8 litraa sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä suomalaista kohti. Sataprosenttinen alkoholi hämää.
  • THL:n tutkija Esa Österberg on laskenut, että jos helsinkiläisten kuluttaman alkoholin muuntaa keskiolueksi, jokainen stadilainen kittaa pari oluttölkkiä päivässä. Jos suomalaisten koko kulutuksen laimentaa keppanaksi, suomalaiset juovat 3,5 miljardia tölkkiä olutta vuodessa.
  • Ani Kellomäen kirja ”Kosteusvaurioita – kertomuksia pullon juurelta” kuvaa, miten alkoholin kulutus näkyy ja tuntuu ihmisten arjessa.