Tyrnimehusta voi tehdä upean jälkiruuan.

”Ensimmäisen kerran maistoin tyrnivaahtoa 30 vuotta sitten opettajaystävieni luona. Sen pehmeä maku vei heti mukanaan. Vuosien varrella olen hieman kehitellyt ohjetta, ja nykyisin jälkiruoka kuuluu sunnuntain perhepäivällisten tai hieman juhlallisempienkin aterioiden suosikkeihin. Tyrnit ovat viime vuosina olleet erityisen muhkeita ja maukkaita. Käyn poimimassa tyrnit itse ja puristan osan niistä mehuksi tyrnivaahtoa varten.”
Helena Hinnerichsen, Merimasku

Annos on kuudelle

2 liivatelehteä
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 dl vispikermaa
1 dl tyrnimehua

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
  • Pane liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
  • Sekoita kananmunat ja sokeri kovaksi, vaaleaksi vaahdoksi.
  • Vatkaa toisessa kulhossa kerma pehmeäksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Kiehauta puolet tyrnimehusta. Purista liivatteista vesi. Liuota liivatteet kuumaan mehuun huolellisesti. Kaada kuuma liivateseos muna-sokerivaahtoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon loppu tyrnimehu ja kermavaahto.
  • Jaa tyrnivaahto annoskulhoihin. Peitä kulhot tuorekelmulla ja pane jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi.
  • Koristele tyrnimarjoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tein ko. jälkiruokaa vieraille helatorstaina, sain paljon kehuja. Kiitos hyvästä vinkistä, tyrni on hieman vieras marja vielä molelle, ja siitä ei ole kovin paljon reseptejä. Olen joskus tehnyt hyytelökakun tyrnimehusta ja sekin oli kaunis ja maistui myös vieraille. Tulen säilyttämään tämän reseptin ja aion tehdä uudelleen.

Hieno juttu, että HH Merimaskusta halusi jakaa tämän reseptin meille muille!

terv. Hellapoliisi

Hei Hellapoliisi, olen utelias ja kysyn miltä sivustolta löysit tuon kyseisen reseptin?
Syksyllä ostin torilta tyrnimarja jauhetta, paikallisen viljelijän tuottamaa. Käytimme sen aamuisin puuron päällä ,sekä jotain mehua siihen vähän makeudeksi.Tyrni ei tosiaan ole mikään makea marja, mutta haluaisin käyttää enemmän. Nytkin minulla on marjoja pakastimessa, ja moni on sanonut että he ottavat jäisiä marjoja muutaman puuron päälle.Mutta, mutta kun niistä ei saa "suuta makeaksi". Ajattelin, jos keitän niistä soppaa niin häipyykö vitamiinit.Tuo "vaahto" kuulostaa niin herkulliselta!

terveisin ja etukäteen kiittäen Brinna

Sisältö jatkuu mainoksen alla