Automatka Bulgarian maaseudulle vie takaisin 60-luvulle

Vanha nainen koskettaa sormiani. Hiuksia peittää huivi, silmät ovat kirkkaat, työn kovettamat kädet karheat.

– Blagodarya, hän hokee. Kiitos.

Olen juuri ostanut häneltä päärynöitä kahdella levalla, eurolla.

Hymyilen ja nyökkään. Vanhus ei puhu englantia, mutta onneksi ystävällisillä eleillä pääsee pitkälle.

Seison kuoppaisella raitilla Karabunarin kylässä. Ajoimme tänne vuokra-autolla Burgasista, noin 300 kilometriä.

Mieheni Pasi ajaa, 11-vuotias Sampo ja 7-vuotias Pihla istuvat takapenkillä ja kurkistelevat uteliaina maailmaa, joka on kovin erilainen kuin mihin he ovat tottuneet.

Huvipuistoa tai eläintarhaa tämä matka ei tarjoa, muuta ihmeteltävää sitäkin enemmän. Vanhoja Ladoja ja hevoskärryjä riittää liikenteessä, lammaslaumoja tienpientareilla.

Karabunarin kylässä mummot myyvät puutarhojensa satoa.

Olemme maaseudulla, koska ystävämme Tarja Vettersten puolisoineen asuu lähellä, Menenkyovossa.

Tietä reunustavat punatiilikattoiset, valkoiseksi kalkitut kivitalot, taivaanrannassa kulkevat sinisenä jonona etäiset Balkanvuoret. Tienvarsilla seisoo myyntipöytiä, joilla on kaalinpäitä, sipulinippuja, kurpitsoita, rypäleitä, tomaatteja, paprikoita, omatekoisia säilykkeitä, hunajaa.

Ja viiniä, tietenkin. Kaksi litraa maksaa nelisen euroa. Joka talon pihalla on oma pergola, joka kannattelee korkealla suikertavia viiniköynnöksiä. Rypäleet kerätään pitkän kuuman kesän lopulla, ja niistä tehdään mehumaista kevyttä viiniä. Sitä myydään kahden litran muovipulloissa, joiden kylkiä koristavat yhä rispaantuneet limuetiketit. Myynnissä on myös tuimempaa juomaa, kotipolttoista rakia.

Yhden kojun kohdalle pysähtyy rekka keskelle tietä hätävilkut päällä. Rekan takana tuleva Lada odottaa, kunnes rekkakuski on tehnyt ostoksensa. Ei tarvitse töötätä tai heristää nyrkkiä.

Tiet ovat paremmassa kunnossa kuin uskalsimme odottaa. Tarkkana pitää olla, asfaltissa on yllättäviä juosteita ja murtumia, joita ei liiemmin paikkailla. Tienvarren liikennemerkit varoittavat kärryliikenteestä.

Paikalliset ajavat lujaa ja ohittelevat reippaasti, mutteivät päättömästi. Liikenne on oikeanpuoleista, liikennesäännöt samat kuin meillä.

Lachkovin talon pihassa on pergola, kuten Bulgariassa on tyypillistä.

Saamme kutsun ystävämme tutun huoltomiehen Kostadin Angelov Lachkovin, 43, kotiin. Sukutalossa asuvat Kostan ja hänen vaimonsa Atanaskan ohella Kostan pikkuveli perheineen sekä miesten iäkäs äiti.

Sisäpihalla on possujen karsina, kyyhkyslakka, kanatarha, pergola viiniköynnöksineen ja paljon polttopuuta siisteissä pinoissa. Talon miehet juoksuttavat pihalle pöydän, nostelevat tuoleja sen ympärille.

Atanaska panee pöydälle liinan ja herkkuja. Rasvaista suolaista juustoa, sireneä, kuin fetaa mutta maukkaampaa. Mustia oliiveja. Vastakeitettyjä perunoita omasta maasta, suolakurkkuja, lihaisaa maalaismakkaraa, sipuli-paprikapikkelsiä. Kukin poimii ruuan omalla haarukallaan yhteisiltä lautasilta keskeltä pöytää.

Kosta nostaa pöytään rakipullon, täyttää lasit piripintaan.

– Nazdrave, kippis.

Juoma polttaa kitalakea ja nielua, tuo vedet silmiin. Talon väkeä vain naurattaa.

– Bulgaria, viisikymmentä vuotta jäljessä muusta Euroopasta, Kosta pahoittelee englanniksi ja panee tupakan palamaan.

Menenkyovon kylän iloiset pojat ovat päässeet Kosta Lachkovin kainaloon.

Vierailijalle näiden seutujen viehätys piilee juuri siinä. Bulgarian maaseudulla pääsee matkalle menneisyyteen. Vaaleatukkaista matkailijaa vilkuillaan uteliaasti, niin harvinainen näky turisti täällä yhä on. Moni tahtoo puristaa kättäni. Lapset keräävät hymyjä ja tukan pörrötyksiä.

Bulgaria kuului yli 40 vuotta itäblokkiin. Kommunismi romahti 1989, jolloin isäntämme Kosta oli vasta poikanen.

Tilalle tulivat monipuoluejärjestelmä ja markkinatalous. Euroopan unioniin Bulgaria liittyi 2007.

Kosta on ehtinyt nähdä myös maailmaa.

– Nuorena olin rakennustöissä Englannissa ja Saksassa. Se oli raskasta ja ankeaa. Ihmiset kulkivat kuin laput silmillä toistensa ohi, Kosta sanoo ja kupertaa suuret kätensä näkökentän rajaksi.

Kosta palasi kotikylään. Siellä vanhat valkotukkaiset miehet istuvat rakilaseineen varjossa ainokaisen kuppilan edessä, viinirypäleet kypsyvät auringossa, koirat kiertelevät irrallaan kuhmuisia katuja. Köyhyyttä on paljon. Monet kylät autioituvat, kun osaavimmat nuoret karkaavat leivän perässä töihin muualle.

Kun kuski teki ostokset, rekka odotti keskellä tietä.

Toisaalta monin paikoin on yhä jäljellä yhteisö, jossa jokaisesta pidetään huoli. Menenkyovon miehet käyvät pilkkomassa puut ja kantamassa vedet myös yksin jääneiden vanhusten taloissa.

– Työtä. Paljon työtä, Kosta sanoo.

Kommunismi tai EU, maaseudun asukkaille se on aina melkein samantekevää. Hinnat ovat nousseet, siitä moni ei pidä, Kosta selittää, levittää käsiään.

– Jos tekee enemmän työtä, voi ansaita enemmän rahaa. Se on hyvä. Kommunismissa palkka oli sama, teki töitä tai ei.

Hinnat ovat suomalaiseen hintatasoon tottuneelle erittäin edullisia. Bulgaria on Euroopan halvimpia maita, ja sen huomaa etenkin Mustanmeren turistikohteiden – Varnan, Sunny Beachin ja Burgasin – sekä pääkaupunki Sofian ulkopuolella. Nelihenkinen perhe syö kelpo aterian ravintolassa viineineen ja jälkiruokineen noin 40-60 levalla eli 20-30 eurolla.

Mutkaiset vuoristotiet vievät Velingradiin. Näemme mäntymetsiä, koivikkoja, lisää sinisiä vuoria, punatiilikattoisten talojen rykelmiä. Satunnainen risti siellä täällä tienvarressa muistuttaa, että ajaessa ei saa liiaksi keskittyä maisemiin.

Pihla uskalsi maistaa vettä, jota sai Velingradin kylpyläkaupungin vesipisteestä.

Spa Hotel Dvoretsa huokuu menneen maailman loistoa. Laajojen aulojen ja leveiden portaikkojen lattiat on päällystetty kuviollisilla matoilla, kristallikruunut kimaltelevat, samettiverhot reunustavat ikkunoita. Bulgarian kommunistisen puolueen nokkamiehet on helppo kuvitella tänne palaveeraamaan sikareineen ja snapsilaseineen.

Hoitolassa saa 50 minuutin vartalohieronnan 30 eurolla, kasvohoidon samalla hinnalla. Ymmärrän hoitajan puheesta vain yhden sanan. Da. Se riittää.

Hotellin wi-fi-verkko toimii hyvin, ravintolan lista on kansainvälistä tasoa. Pihvi vai rapuja? Tarjoilija ymmärtää englantia paremmin kuin useimmat paikalliset.

Suureen ravintolasaliin astuu laulajatar minihameessaan. Haikeat ikivihreät kaikuvat. Muita asiakkaita ei ole. Kuumien lähteiden päälle rakennetun hotellin allasalue on laaja. Altaista kohoaa huurupilviä syksynviileään ilmaan.

Kellun selälläni 37-asteisessa vedessä, kuuntelen lasteni naurua, hengitän syvään vuoriston mäntyjen raikastamaa ilmaa.

Tähtien katselemiseen uima-altaasta ei kyllästy koskaan.

Balkanvuoret hehkuvat aamu-auringossa.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaoppaan numerossa 2/2016.