Costa Rica keikkuu onnellisuustutkimusten kärjessä. Matkailija viedään varmasti viidakkoon, sillä Väli-Amerikan pieni ihme luottaa ekomatkailuun.

Vihreä seinä elää. Huojuu, suhisee ja tiputtelee kimaltelevia kastehelmiä. Pesuvatia leveämmät jättiläislehdet limittyvät toisiinsa. Rinteeltä niiden takana roikkuu lisää ­lehtiä. Liaanien, saniaisten ja sammaltuneiden puunrunkojen muuri jatkuu yhä ylöspäin, jonnekin missä ehkä pilkottaa taivas.

Costaricalaisen sademetsän seinä on ­aukoton. Siitä ei mahdu läpi kuin muurahainen. Muttei sentään tämä valtava karvainen jötikkä, jonka Selva Verden luonnonsuojelualueen eräopas nostaa esiin varovasti pitkän tikun päässä.

– Sitä kutsutaan luotimuurahaiseksi. Purema tyrmää kuin laukaus. Tekee kipeää muttei ole vaarallinen, hän selittää.

Varotaanpa siis nojaamasta kiemuraisiin puunrunkoihin, jotka kaartuvat kapean sademetsäpolun molemmin puolin. Juuri niiden tyviin ja juurakoihin nämä elävät ammukset rakentelevat pesiään.

Tuossa niitä kulkeekin yli polun kotia kohti. Pitkän jonon jokainen pistiäinen kantaa itseään suurempaa vihreää lehteä pesän tilkkeeksi. Kolmionmuotoisten lehtiensä kanssa vaappuva joukko näyttää kuivalle maalle eksyneiltä minisurffaajilta.

Kun Selva Verde tarjoaa parastaan, kaikki aistit ovat täystyöllistettyjä.

Luonto on täynnä ihmeitä, pieniä ja suuria Costa Ricassa. Suomea seitsemän kertaa pienemmässä keskiamerikkalaisvaltiossa kasvaa jo orkideoita yli 1 200 erilaista. Puulajeja on saman verran. Lintu-, matelija-, nisäkäslajeja löytyy sadoittain.

Viidakon poikki on viritetty riippusiltoja.
Viidakon poikki on viritetty riippusiltoja.

Olemme keskellä yhtä maailman rikkainta luontoelämystä, vain muutaman kilometrin päässä hotelliltamme. Lakkaan kiusaamasta itseäni: en enää yritä ­tunnistaa ja tajuta kaikkea näkemääni, vaan vain nautin.

Tulivuorta alas syöksyvä vesiputous kohisee jossain kauempana. Kohinaan sekoittuu sirinää, vikinää, litinää, kimakkaa kiljahtelua, karvaita ja huumaavan makeita tuoksuja, linnun nokkien liikettä ja punaisten sammakoiden hyppyjä. Kun Selva Verde tarjoaa parastaan, kaikki aistit ovat täystyöllistettyjä.

Luonto on tärkein

Tuijotan suurta leguaania, joka kerää viidakon ­aukealla aurinkoenergiaa harmaan kyhmyisen nahkansa läpi. Se ­katsoo ­takaisin rävähtämättömin liskonsilmin.

Otuksella on mittaa ja ­muotoa kuin esihistoriallisella hirmuliskolla. Ei ihme, että Jurassic Park -­kirjan dinosauruspuisto sijaitsee juuri Costa Ricassa – rikkaalla ­rannikolla, kuten löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus paikan luonteen tiivisti viitisensataa vuotta sitten.

Ekoturismi on luontoa kunnioittavaa matkailua. Samalla se antaa matkakohteen asukkaille paremmat eväät suojella luonnonvarojaan ja saada niistä toimeentulonsa. Kaikki ekoturismina mainostettu ei ole sitä, mitä luvataan, mutta Costa Ricassa määrite saa jopa enemmän katetta kuin voi toivoa.

Nykyisin maassa on luonnonsuojelualueita ja kansallis­puistoja enemmän kuin missään muussa maailman valtiossa kokoon ja asukas­lukuun suhteutettuna: neljäsosa maapinta-alasta. Costa Rica päätti 1980-luvulla nostaa luontomatkailun avaintuotteekseen kahvin tilalle.

Pura vida, puhdasta elämää. Mikäpä sopisi paremmin juuri tänne?

Ihmiset kertovat kysymättä, mitä mikäkin asia tarkoittaa luonnon kannalta, miltä tulevaisuus näyttää ja miksi näin toimitaan. Meidänkään oppaamme ei kuitenkaan paasaa vaan kertoo hauskasti tukaaneista, leguaaneista, laiskiaisista ja lääkeyrteistä. Monesta asiasta, joita en kohta enää muistakaan. Mutta täällä ne ovat, lähellä Nicaraguan rajaa ja Karibianmeren rannikkoa, Selva Verden siimeksessä.

Pura vida, tervehdimme toisiamme, kun lähdimme ­patikoimaan.

Costaricalaisten yleisin tervehdys tarkoittaa tilanteesta riippuen moi, kiitos tai kaikki ookoo. Sananmukaisesti käännettynä lausahdus ­merkitsee puhdasta elämää. Mikäpä sopisi paremmin juuri tänne?

Perhoset liihottavat Catarata La Pazin luonnonpuistossa.
Perhoset liihottavat Catarata La Pazin luonnonpuistossa.

Tukaani rääkäisee pura vidan jostain yläilmoista. Ääni on terävä ja rähisevä muttei riidanhaluinen. Tuijotamme oksistoon, missä ­suurten lintujen nokat hehkuvat sateenkaaren väreissä.

Niillä saisi aikaan pahaa jälkeä naapurin höyhenturkissa, mutta tukaanit tietävät, että rähistä voi tappelemattakin. Porukka napsii hedelmiä sulassa sovussa.

Samaa rääkymistä kuuntelen kuistillani hörppiessäni aamu­kahvia. Sakeaa, makeaa ja täyteläistä juomaa, josta maa on ansaitusti ylpeä.

Viidakko tulee kuistille

Selva Verdessä asutaan korkeiden paalujen päälle kohotetuissa puutaloissa, joiden lattia­lankut narahtelevat mukavasti. Niin narisee myös kiikkutuoli, joka odottaa bungalowin edessä.

Talot ovat sademetsän siimeksessä, ja viidakko ulottuu kuistille. ­Viidakkopolut ovat katettuja, jotta sadekuurot eivät haittaisi ­vaeltajaa. Polut vievät päärakennukselle, jossa on majatalon vastaanotto, kauppa, kirjasto ja näköalaravintola.

Liki on myös sademetsiin erikoistunut ­biologinen tutkimuskeskus, joka tarjoaa ­matkailijalle tietoiskuja ja tutustumis­käyntejä luontoon.

Yläpuolella roikkuvat Barban tulivuoret, vieressä kiemurtelee leveä Sarapiqui-joki kohti Karibianmerta. Pääkaupunki San Joséen ja sen lentokentälle on kolmen tunnin ajomatka pääosin ­päällystettyä valta­tietä pitkin.

Samanlaisia siistejä ja hyvin toimivia paikkoja on ­runsaasti sekä Karibianmeren että Tyynenmeren rannikkoseuduilla.

Sarapiqui-jokiretkellä voi kohdata kaimaanin.
Sarapiqui-jokiretkellä voi kohdata kaimaanin.

Vihreällä kaudella halvempaa

Luonnonpuistoissa voi vierailla läpi vuoden, näkymät eivät juuri muutu. Vähemmän märkää on marras–huhtikuussa.

Nyt on meneillään toukokuusta lokakuun loppuun kestävä vihreä kausi. Joka päivä sataa, mutta toisaalta luonto on rehevimmillään. Tuskin on sellaista smaragdin, mintun, sammaleen, avokadon tai ruohon­korren muotiväriä, jota viidakko ei pukisi päälleen. Inkivääri ja monet muut kasvit kukkivat polunvarsilla punaisen eri sävyissä, ­muuten vihreän ylivalta olisi täydellinen.

Matkalla bungalowista ravintolaan tuli sade rankka – hämähäkki jäi. Verkkonsa keskellä askarteleva lukki on yhtä iso kuin punainen ­sammakko lumpeenlehden eessä. Myrkyllinen vai ei? Vastausta voi hakea luontokeskuksen opastauluilta ja kirjastosta.

Yleensä tiedot ovat rauhoittavia, mutta sandaaleissa kulkemista ei suositella. Huolettomuudella on rajansa, ja raja tulee vastaan yllättäen ja äkkiä jopa matkailijan viihdekäyttöön kesytetyssä sademetsässä

"Kahvin hinta romahti, mutta onneksi keksittiin ekoturismi."

Vihreällä kaudella hinnat ovat halvemmat ja matkailijoita on vähemmän. Se kannattaa ottaa huomioon, sillä hyvien uutisten viidakko­rumpu on kasvattanut Costa Ricaan saapuvien matkailijoiden määrän 20 vuodessa lähes kolminkertaiseksi. Huippusesongin aikana näkee kävijämäärän olevan monin paikoin jo lähellä sietorajaa.

Sitä paitsi matkailusesonki katkeaa jyrkemmin kuin sateet kiihtyvät. Nyt on vasta kesäkuun alku, mutta kun astun pieneen joki­purtiloon Sarapiquin satamassa, olen risteilyn ainoa matkustaja.

Uneliaan jokisataman laiturilla pitävät valtaa pojat, jotka ponnistavat toinen toistaan uljaampia hyppyjä alas sameanruskeana kiitävään virtaan. Ennen täältä lastattiin veneisiin banaaneja ja kahvia.

– Sitten kahvin hinta romahti, mutta onneksi keksittiin ekoturismi, siunailee aluksen kippari. Hän on kieppunut virtaa pitkin ja poikin kolmattakymmentä vuotta.

Vamos a ver, mennään siis katsomaan kahdestaan, mitä Sarapiquijoki tarjoaa.

Seikkailu Sarapiqui-virralla voi alkaa.
Seikkailu Sarapiqui-virralla voi alkaa.

Mölyapinoita ja kaimaaneja

Sarapiqui on kunnon sademetsävirta. Se kiemurtelee monella mutkalla yhä tiheämmäksi käyvän viidakon keskellä. Mutkan takana odottaa – mitä?

Kaikki tuntuu mahdolliselta. Melkein kuvittelen ­näkeväni elokuvaohjaaja Steven Spielbergin lavastetaikurien rakentaman Tyranno­saurus rexin kohottavan jykevää kalloaan yli latvusten, raatelijankita hotkaisuun ammollaan.

No, kohtaamme mölyapinan. Kammottavaa sekin. Korkeiden, joen yli huojuvien kapokkipuiden oksistossa mölisee. Alkuun se huvittaa, mutta lopulta toivon, että kun bungalowini lamppu tänä iltana sammuu, musta suurisuinen apina kavereineen ei oleskele lähistöllä.

Reipas kolmivarvaslaiskiainen ei piittaa mölyapinan mekastuksesta. Ruskea iso karvapallo puristaa tiukasti oksaa korkean kapokkipuun latvassa.
Reipas?

– Niin, niin, kippari vakuuttaa. Hän on nähnyt tämän sankarin vaihtavan asentoaan jo kahdesti kuluneen viikon aikana. Ensimmäisellä kerralla se käänsi päätään, toisella kylkeään. Tulkoon hurrikaani, tulivuorenpurkaus tai vedenpaisumus, täällä pysytään.

Vihreitä oksia riittää, sillä Costa Rican vakavat metsätuhot ovat pysähtyneet.

Costaricalaisia sanotaan ticoiksi. Kunnon ticon tapaan tukaani osaa rääkyä riitelemättä.
Costaricalaisia sanotaan ticoiksi. Kunnon ticon tapaan tukaani osaa rääkyä riitelemättä.

Sarapiquijoki on tuhansien kaimaanien eli alligaattorin sukulaisten kotikenttä, mutta kun vene puksuttaa leveään tyyneen suvantoon, vastaamme kelluu poikajoukko suurten kuorma-autonrenkaiden varassa. Jokainen uittaa sormiensa välissä veteen siimaa, jonka pienimmänkin nykäisyn tottuneet kädet tunnistavat.

Missäpä sen leppoisampaa kalastella, lämpimän virran viedessä.

Kaimaanit näyttävät saavan ujoudenpuuskan. Sujuvasti ne solahtavat rantaliejusta silmiään myöten veteen.

Leguaani ja laiskiainen kuuluvat Costa Rican ympäristöpolitiikan hyötyjiin. Molemmat ovat toki kylmäverisiä kiipeilijöitä, mutta kumpikin on sen verran jähmeä liikkeissään, ettei tulisi toimeen ilman isojen yläoksien takaamaa suojaa.

Ympäristönsuojelijat

Vihreitä oksia riittää taas, sillä Costa Rican vakavat metsätuhot ovat pysähtyneet. Kun metsien osuus pinta-alasta oli 1980-luvulle tultaessa kutistunut viidesosaan, nykyisin ne kattavat taas puolet maasta.

Luonnonsuojeluohjelma on onnistunut, koska se liitettiin alusta asti koulujen opetusohjelmiin, maaseudun kehityshankkeisiin ja kaikkeen julkiseen keskusteluun.

Suuri osa rahoista jää paikallisille ja ohjautuu ympäristönsuojeluun.

Asenteet muuttuivat vähitellen, kun luonnosta vuosisatoja elantonsa ilman sääntöjä ja rajoituksia ottaneet ihmiset tajusivat hyötyvänsä suojelusta. Nykyisin matkailu tuottaa Costa Ricalle tuloja enemmän kuin sen aiemmat tulolähteet kahvi ja banaanit yhteensä.

Suuri osa rahoista jää paikallisille ja ohjautuu ympäristönsuojeluun. Siitä hyödymme me tilapäiset kävijätkin. Hotellien, ravintoloiden ja opastettujen vierailujen hintataso on kohtuullinen, koska voittoja ei kotiuteta maailmalle.

Arenal-järveltä voi ihailla aktiivista tulivuorta.
Arenal-järveltä voi ihailla aktiivista tulivuorta.

Costa Rica, onnistuja

Costa Rica on yhteiskuntana onnistunut kaikessa, missä sen ­naapurit ovat epäonnistuneet. Muiden Väli-Amerikan valtioiden arkea ovat piinanneet diktaattorit, sotilasvallankaappaukset ja veriteot, joilla rikkaat suurtilalliset ovat pitäneet maanviljelijät ja alkuperäisväestön hiljaisina ja voimattomina.

Costa Rica sen sijaan kuuluu ainoana Latinalaisen Amerikan maana maailman valtioiden eliittikerhoon, jonka jäsenet ovat vuodesta 1950 lähtien pysyneet vakaina demokratioina. Siellä ei ole ollut armeijaa 65 vuoteen, ja sen elämänmuoto noudattelee ennemminkin pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihanteita.

Costaricalaisia eli ticoja on melkein saman verran kuin suomalaisia, vajaa viisi miljoonaa. Heille kertyy elinikää keskimäärin 79 vuotta, ja heistä 96 prosenttia osaa lukea ja kirjoittaa.

Koulunkäynti on ilmaista yliopistoon asti. Neljä viidestä saa ilmaisen sairaanhoidon, koska heillä on sairausvakuutus. Maa nousee jatkuvasti erilaisten onnellisuus­mittausten kärkipäähän.

Minkään riidan ei pitäisi kestää kolmea päivää pitempään, ­kuuluu suosittu costaricalainen sananparsi. Costa Rica onkin ollut YK:n turvallisuus­neuvoston jäsen kolme kertaa.

Maan oma Martti Ahtisaari, presidentti Oscar Arias Sánchez sai Nobelin rauhanpalkinnon jo 1987. Mies piti Costa Ricaa puolueettomana ja Väli-Amerikan jatkuvien sisällis­sotien ulkopuolella sekä auttoi rauhanvälittäjänä El Salvadoria, Hondurasia, Guatemalaa ja ­Nicaraguaa lopettamaan väkivaltaisuutensa.

Kurjuudesta tasa-arvoon

Syrjäseuduilla törmää siis todennäköisemmin laiskiaiseen kuin rosvoon. Myös siistissä ja rauhallisessa pääkaupungissa San Joséssa matkailijan riski joutua mukiloiduksi, ryöstetyksi tai huijatuksi on pienempi kuin muualla Väli-Amerikassa.

Lentokenttä on matkailukohteen käyntikortti, jonka antama ensivaikutelma säätää usein mielikuvia. San Josén nykyaikainen, puhdas lentokenttä on parhaimmillaan matkailijan toiveuni. Palvelu on ystävällistä, nopeaa ja kohteliasta, jopa huumorintajuista. Laukut tulevat äkkiä.

Maahantulokaavakkeissa ei kysytä koko sukuhistoriaa eikä passivirkailija järjestä ristikuulustelua. Pimeitä takseja ja mustanpörssin valuuttakursseja tarjoavat jobbarit puuttuvat.

Kahvitiloilla voi seurata kahvinviljelyn arkea. Retket alkaen 17 euroa.
Kahvitiloilla voi seurata kahvinviljelyn arkea. Retket alkaen 17 euroa.

Miten maa kehittyi täysin päinvastaiseen suuntaan kuin ­naapurinsa? Ticojen vakiovastaus on, että ilman armeijaa ei synny sotilaskaappauksia ja mitä vähemmän on aseita, sitä vaikeampi niillä on tappaa.

Costa Rica jäi oman onnensa nojaan – ja juuri siksi siitä tuli muita siirtomaita tasaveroisempi.

Costa Rican kehityksen alkuperäinen avain oli kuitenkin ­kurjuus. Taudit ja alkuperäisväestön vastarinta estivät pitkään ­pysyvän siirtolais­asutuksen muodostamisen. Sen synnyttyäkin uudis­asukkaat vain kituuttivat. Espanjan siirtomaaviranomaiset kutsuivat 1700-luvulla Costa Ricaa köyhimmäksi ja kurjimmaksi siirtomaakseen koko Amerikassa.

Kurja loukko jätettiin oman onnensa nojaan. Ja juuri siksi sinne kehittyi kuin varkain muita siirtomaa-alueita tasaveroisempi ja paremmin omillaan toimeen tuleva yhteiskunta.

Siksi Costa Rican ainoa todellinen sisällissota päättyi outoon loppu­tulokseen vuonna 1948. Sota alkoi tyytymättömyydestä vaali­tulokseen, vaati yli 2 000 uhria ja päättyi sotilasjuntan valtaan­nousuun. Tuttu kuvio siis.

Tai ei sittenkään. Juntta lakkautti ensi töikseen oman armeijansa. Sitten se antoi ­naisille ja afrikkalaissyntyisille orjien jälkeläisille äänioikeuden ja ­järjesti vapaat vaalit. Kun eduskunta oli vuoden kuluttua laatinut uuden perustuslain, sotilaat luopuivat vallasta.

Sen jälkeen Costa Ricassa on käyty 14 avoimet ja rehelliset presidentin­vaalit. Kelpaa tarjota Costa Ricaa.

 

5 Vihjettä – tutki nämä!

  1. Arenal-järvellä ja saman­nimisessä luonnon­puistossa voi ihailla ­aktiivista tulivuorta ja seudun värikästä eläin ja kasvimaailmaa.
  2. Jokiretkellä ­Sarapiquissa kohtaa yleensä runsaasti sademetsän lintuja, kaimaaneja, laiskiaisia ja mölyapinoita.
  3. Catarata La Pazin luonnon­puistossa lähellä Sarapiquia on maailman suurin perhoskeskus ja viisi toisiinsa kytkeytyvää upeaa vesiputousta.
  4. Kahvitilalla voit tutkia kahvinviljelyn arkea ja historiaa. Tiloille järjestetään retkiä alkaen 17 eurolla.
  5. Vehreä, rauhallinen rantakohde Samara Nicoyan­lahdella on Tyynen­meren parhaita.

Artikkeli on ilmestynyt Matkaopas-lehden numerossa 7/2014.

COSTA RICA

Sijainti: Keski-Amerikassa Tyynen­meren ja Karibianmeren välissä
Pinta-ala: 51 000 km²
Asukkaita: Noin 4,8 milj
Pääkaupunki: San José, 300 000 asukasta
Kieli: espanja, intiaanikieliä.
Aikaero Suomeen: kesäaikana -9 tuntia, talviaikana -8 tuntia
Raha: colón
Passi ja viisumi: Passin pitää olla voimassa vähintään 6 kk matkan jälkeen. Suomalainen matkailija voi viipyä perillä 90 päivää viisumitta.
Terveys: Perus­rokotukset ja A-hepatiitti-suoja ovat tarpeen ja malarian estolääkitys sademetsäalueilla. Dengue­kuumetta esiintyy, joten suojaudu hyttysiltä. Juo vain pullovettä ja muista hyvä käsihygienia.
Hintataso: Korkeampi kuin muualla Väli-Amerikassa. Lounas kansanravintolassa 5-8 €. Litran vesipullo 1 €. Kahvi, pieni olut tai limu 1,50 €.
Ilmasto:  Trooppinen, noin +30 °C läpi vuoden. Tyynenmeren rannikolla sataa vähemmän kuin Karibianmeren rannikolla. Kuiva, aurinkoinen kausi joulu–huhti­kuussa, sadekausi touko-marraskuussa. Sadekaudellakin aamut ovat usein aurinkoisia. Rannikolla on kuumaa läpi vuoden, ylänköalueilla ja vuorilla villapaita on tarpeen iltaisin. Hurrikaanikausi alkaa kesäkuussa ja jatkuu marraskuuhun.
Paras aika matkustaa: Touko-kesäkuussa on hiljaista ja edullisia, joulukuu ruuhkaisinta ja kalleinta aikaa.