Downton Abbeyn tunnelmissa – tapaammeko jaarlin?

Kirkonkellot moikuvat pitkään ja hartaasti. Jos olisimme Agatha Christien romaanissa, pian tapahtuisi murha.

Hautakivet sojottavat nurmikosta kuin oikomista kaipaavat hampaat. Avaan kirkon tumman oven. Kevätaurinko saa alttaritaulun hehkumaan jalokivinä. Ovi takanani narahtaa ja kuulen askeleet. Sydän hypähtää. Käännän katseeni. ”Tämäkö on se hääkirkko?” kysyy vitivalkoisissa lenkkareissa tepasteleva mies Amerikan aksentilla. Lumous on särkynyt.

Olen tullut Downton Abbey -pyhiinvaellukselle Bamptonin kylään. Kylän raitilla on kauppa, postitoimisto ja pubi, ja jos televisioantenneja, liikennemerkkejä ja autoja ei olisi, voisi kuvitella tipahtaneensa 1920-luvun Yorkshireen. Ihan odottaa, että pian kulman takaa ilmestyy tummaan pukuun pukeutunut jaarlin kamaripalvelija John Bates pyöräänsä taluttaen.

Kylän komein talo on kirkon vieressä. Siinä asui Isobel Crawley. DA-fanit olivat aluksi tervetulleita ihastelemaan puutarhan ruusuja, kunnes omistaja väsyi hinkkaamaan nenänjälkiä ikkunoistaan, ja kiviaidan vaaleansininen portti napsahti kiinni.

Seison sarjassa sairaalaa esittäneen rakennuksen edessä. Nyt kun kirkonkellot ovat vaienneet, voi melkein kuulla sotilaiden huokailut. Sarjan filmauksissa käytettiin Afganistanissa haavoittuneita oikeita sotilaita – aika uljas kotiinpaluu monelle.

Sairaalaa esittänyt rakennus on kirjasto. Sen sisällä on pieni matkamuistomyymälä, jossa on tarjolla joka kodin välttämättömyyksiä kuten DA-keittiöpyyhkeitä.

Kummituslinnan onnenpotku

Taivas on tummunut ja tulevan sateen pystyy lähes haistamaan bussin ikkunoiden läpi. Tuulee niin, että kumpuilevilla ruohokentillä vaeltelevat lampaatkin horjuvat.

Lopulta sarjan todellinen tähti, Downton Abbeyä esittävä goottilinna Highclere Castle nousee jylhänä edessämme. Joku alkaa hyräillä sarjan tunnusmelodiaa, ja pian siihen yhtyvät kaikki. Bussikuski taitaa mutista jotain hulluista naisista.

Kaikki on täydellistä. Jopa 230 vuotta vanhat setripuut ovat oikeilla paikoillaan. Julkisivun kaksi alinta kerrosta huokuvat menneen maailman eleganssia, mutta ylempänä, jossa henkilökunnan tilat sijaitsevat, seinät näyttävät siltä kuin rakennusmieheltä olisi loppunut maali kesken.

Ruohokentällä on kyltti: ei koiria linnan alueelle. Siitä muistan, että linnanherra ei olekaan Lord Grantham, jonka suurin rakkaus oli labradorinnoutaja, vaan täällä isännöi joku muu.

Se joku muu on 8. jaarli George Carnarvon ja hänen vaimonsa Lady Fiona.

Ennen sarjaa jaarli-titteli ei paljon lämmittänyt linnassa, jota kiinteistöagentti olisi kuvaillut mahdollisuuksien runsaudensarveksi:

Linnaan satoi sisään, home söi seiniä ja tuuli ulvoi nurkissa.

Mutta eräänä iltana omistajaparin ystävä Julian Fellowes tuli kylään ja löysi sekä inspiraation että muusan käsikirjoitukseensa. Muusa oli Highclere Castle, joka ennen sarjan kuvauksia sai 12 miljoonan kasvojenkohotuksen. Ja niin tähti oli syntynyt.

Koiperhosia matoissa

Linnan tuplaovien takana ei odota tummakulmainen hovimestari Carlson, vaan kyltti, joka kieltää valokuvauksen.

Ensimmäinen huone tuo punaviinin maun kielelle. Sen punaisilla sohvilla Crawleyt nauttivat alkoholia aikana, jolloin juominen oli hyve, koska vain yläluokalla oli varaa juoda. Huoneen seiniä kiertävissä kirjahyllyissä on kaikkiaan 5650 kirjaa.

Remontista huolimatta eletään yhä 1920-lukua. Yksinkertaisten ikkunoiden läpi tuulee niin, että tukka lähes heiluu, patterit ovat kannettavia, mallia, jota saa rakennusmarketeista kaksi kympillä, ja koiperhoset ovat viihtyneet matoissa ja nojatuoleissa. Kyseessä on siis autenttinen englantilainen idylli: yläluokka rakastaa epämukavuutta.

Ruokasalissa on sarjasta tuttu pitkä illallispöytä, jonka ääressä leskikreivitär Violet Crawley jakoi viisauksiaan. Seiniä koristavat isopäisten ihmisten muotokuvat ja hevostaulut. Konsolipöydillä komeilee kiinalaisia vaaseja ja jalkalamppuja: valaistus on armollinen, ja linnan ainoa kattovalo on aulan meteoriittia muistuttava kristallikruunu.

Oppaamme Margaret kertoo, että ruokailukohtauksia kuvattaessa suurin draama tapahtui pöydän alla. Nykyisen Jaarlin labradorinnoutaja tapasi livahtaa pöydän alle kerjäämään. Ei ihme, että sarja on brittihistorian kallein, jos kohtauksia piti uusia sojottavan hännän takia.

Yläkerrassa ovat Lady Coran, Sibylin ja Edithin makuuhuoneet. Lady Maryn makuuhuone rakennettiin studioon. Vierashuoneiden yöpöydillä on House and Gardens -lehtiä. P. G. Wodehousen Jeeves-kirja on muistuttamassa siitä, että linnassa kuvattiin aikoinaan kirjaan pohjautuva elokuva.

Käytävän konsolipöydillä on perhepotretteja, joita katsellessa tuntee itsensä kuokkavieraaksi.

Seinän valokuvista katsoo tuttu rouva.

Hän on jaarlin kummitäti, kuningatar Elisabet.

Yläkerroksiin vievät kapenevat portaat on suljettu punaisella narulla. Siellä sijaitsevat palvelusväen tilat ovat edelleen kunnostamatta.

Kilkattaako jossain avainnippu?

Laskeudun alakertaan punaisella matolla päällystettyä portaikkoa, jossa Lady Mary aina pysähtyi ihailtavaksi. Korkea holvikatto on jäänne keskiaikaisesta luostarista, jonka päälle linna aikoinaan rakennettiin.

Toinen jäänne on kummitus. Se on kuulemma vanha taloudenhoitaja, jonka voi tunnistaa avainnipun kilkatuksesta.

Kellarikerroksessa ei tuoksu yrttilammas, vaan home haisee pistävästi: keittiökohtaukset filmattiinkin studiossa. Kellotaulu on pleksin suojissa käytävällä.

Brittimedia rakastaa kuvaa, jossa herttuatar Kate poseeraa sen vieressä.

Intohimoisena DA-fanina Kate kuulemma pakotti prinssi Williamin seuraamaan sarjaa hänen kanssaan.

Pois lähtiessämme sataa. Tuulen järsimä lippu liehuu katolla hyvästiksi.

Jään odottamaan Downton Abbey -elokuvaa: koskaan ei voi olla liikaa tähtiä, jotka ovat sekä vanhoja että isokokoisia.