Laatokan ja Äänisen risteilyllä meni kaikki nappiin: mukavaa porukkaa, mahtavia esityksiä, vaihtuvat paikat ja maisemat. Ja se paras: leppoisa tunnelma.

Mikä laiva!

Ihastun m/s Konstantin Korotkov -jokiristeilijään jo Pietarin satamassa. Laiva henkii sympaattista vanhanajan tunnelmaa. Se on mukavan pieni, vain neljä matkustajakantta ja 146 matkustajaa. Ihmiset tulevat helposti tutuiksi.

Kaikissa hyteissä on ikkuna, suihku, jääkaappi ja ilmastointi. Hissiä ei laivalla ole. Lääkäri on, mitä moni arvostaa.

Laiva lähtee lipumaan Nevalta kohti Laatokkaa, matkaa on 74 kilometriä. Jokimatkailu on rentouttavaa, sillä rannoilla on paljon katseltavaa, esimerkiksi suomalaisittain ökyjä, isolla rahalla tehtyjä taloja.

Ylimmällä kannella on lasiseinäinen luentosali. Yliopiston lehtori Juha Aikonen esitelmöi ortodoksisuudesta pohjustaen siten vierailua Valamon luostariin. Puolenyön aikoihin ohitamme Pähkinäsaaren linnan.

Kirkko, orpokoti, disko

Laiva saapuu aamulla Valamoon Iso-Niikkanan lahdelle. Tutustumme Valamon pääsaareen pieninä ryhminä kävellen oppaan kanssa. Erinomaista suomea puhuva Larissa Myöhänen on luokanopettaja, mutta työskentelee Kontupohjan sivistysjohtajana. Kesäisin hän opastaa Valamossa.

Pysähdymme Uuden Jerusalemin skiitalle. Se on Valamon sivuluostari, 1800-luvun puolivälissä rakennettu punatiilinen kaksikerroksinen kirkko. Hyvän akustiikkansa takia kirkko toimi neuvostoaikana diskona.

– 1930-luvulla täällä oli orpokoti pojille, ja monista tuli munkkeja. Kuuluisin oppilas oli jo edesmennyt Moskovan ja Venäjän patriarkka Aleksei. Uralilaiset teollisuusmiehet ovat lahjoittaneet paljon rahaa restaurointiin, ja Uuden Jerusalemin skiitan posliininen ikonostaasi tuotiin tänne helikopterilla.

Patriarkka Aleksei vihki kirkon remontin jälkeen vuonna 2006, Larissa kertoo.
Jatkamme matkaa Öljymäen huipulle, josta avautuu henkeäsalpaava maisema Laatokalle. Kesäsade yllättää meidät.

Upeat bassot Valamossa

Pääluostarin alueelle matkaamme pienemmällä laivalla. Kävelemme luostarin sisäpihalle Pyhän portin kautta. Kristuksen kirkastumisen kirkkoon naisten pitää lainata värikkäät huivit ja kietaisuhameet. Larissa selittää nauraen miesten keksinnöksi sitä, että nainen on niin syntinen, että hänen pitää peittää pää kirkossa. Larissan toinen hauska heitto on: Karjalan naiset kestävät elämässä, vain miehet menevät luostariin.

Vaikka Valamossa on hiukan turistipaikan tunnelma, siellä on myös rauhaa ja kauneutta.

– Valamo on hyvässä kunnossa, tänne on panostettu paljon. Täällä on kaksi isäntää, luostari ja valtio. Luostari haluaisi Valamon vain uskonnolliseen käyttöön ja on luvannut rakentaa talot kaikille mantereelle muuttaville siviileille. Mutta harva kyläläisistä haluaa pois saarelta, Larissa sanoo.
Saamme nauttia upeasta, vartin kestävästä konsertissa, jonka tarjoaa viisi ammattilaulajaa Pietarista.

Raija Väänänen ihailee täydellistä bassoäänten sointia.

– Käyn paljon konserteissa, mutta näin muhkeita bassoja en ole ennen kuullut. Unohtumaton kokemus!

Larissa kertoo, että monet pietarilaiset muusikot tulevat kesällä vapaaehtoistöihin laulamaan turisteille. Jumala kutsuu heitä.

Tanssia ja tunnelmaa

Pirjo ja Raimo Ruotsalainen ottavat muutamia tanssiaskeleita kannella ilta-auringossa. Pari on tavannut toisensa kymmenen vuotta sitten tansseissa.

– Täällä on niin paljon ohjelmaa, että aika ei taatusti tule pitkäksi. Meillä on valtavasti isäntiä ja emäntiä, ja suomalaiset ja venäläiset esiintyjät päälle.

Venäläinen folklore-duo on erittäin hyvä, ja pianistiherrankin rauhallisista sävelmistä olemme nauttineet. Tänään olemme menossa tanssiravintolaan kuuntelemaan venäläistä laulajatarta, Pirjo kertoo.

Sitä ennen meitä viihdyttää Taljanka-yhtye tutussa lasiseinäisessä luentosalissa. Kun Timo ja Anja Tyrväinen esittävät venäläisiä ja suomalaisia sävelmiä, yleisö on heti täysillä mukana. Venäläinen iskelmä Dorogoi dlinnoju saa matkalaiset laulamaan mukana, sillä suomeksi se on Oi niitä aikoja. Toki kuulemme myös Those were the days -version. Ja vielä Huopikkaat.

Dramaattiseksi huipennukseksi luonto järjestää hienon esityksen: taivas mustenee ja näemme ukonilman Laatikolla!

Jumppaa ja sotahistoriaa

Laivalla on tohinaa aamusta alkaen. Venäläisen matkanjärjestäjän edustaja inkeriläinen Tatjana Bykova toivottaa huomenet kuulutuksin, kertoo päivän kohteesta ja opettaa pari sanaa venäjää. Puoli kahdeksalta on aamujumppa. Loimaalainen Heikki Mettälä juoksee joka aamu viiden kilometrin lenkin kannella.

Matkaamme Syväri-jokea Laatokalta kohti Äänistä. Joen pituus on 224 kilometriä. Rannan vanhat karjalaistalot näyttävät satavuotiailta, ehkä ovatkin.

Everstiluutnantti Juha Myyryläinen luennoi meille Syvärin sotahistoriasta. Tupa on täynnä kuulijoita, kun ohitamme Syvärin Lotinapellon, jonka suomalaiset saavuttivat syyskuussa 1941.

Tikkakoskelainen veteraani Martti Mäkinen, 95, kertoo omia sotamuistojaan ja lausuu runon.

– Huomasin ET-lehdestä, että Myyryläinen luennoi täällä. Niinpä minäkin tulin, koska olen aina halunnut Ääniselle. Ja mikäs on matkus­taessa, kun olen superkunnossa.

Se on totta, Martin arvioisi hädin tuskin 70-vuotiaaksi. Hänen ympärilleen kerääntyy aina pienimuotoinen fan-klubi.

Viihtyisän unelias Syväri

Saavumme Syvärin eli Svirstrojn kylään. Ostan Andrei-nuorukaiselta mukillisen mustikoita ja kohta Serjozalta vadelmia. Uneliaalla kylänraitilla on värikkäitä puutaloja, pysähtynyttä tunnelmaa ja viihtyisiä pihoja. Piipahdan neuvostoaikaa henkivässä kahvilassa.

Rantavajojen takaa kuuluu iloisia ääniä. Merja Hannula ja Birgit Yrjälä eivät ole voineet vastustaa Syvärin kutsua. En voi minäkään, vaan hyppään mukaan. Kellään meistä ei ole uimapukua eikä pyyhkeitä, mutta hätä ei lue lakia.

– Vesi näytti niin ihanalta, että halusimme kokea uinnin Syvärissä, Merja ja Birgit nauravat.

Jatkan raittia eteenpäin, ja taas kuuluu suomea. Matkatoverit juhlivat Elina Tulonen-Lustigin 60-vuotispäiviä, ja kannon nokkaan on katettu kuohuviiniä, luumuja ja sipulipiiraita. Menen mukaan nostamaan maljan ”Suhosen Paulia”. Pol suhoje on venäläistä puolikuivaa kuohuviiniä.

Tutkin matkamuistokioskien taidokkaita käsitöitä ja ostan pellavarepun, maatuskapyyhkeen ja tuohisen hiussoljen. Osa myyjistä kertoo asuvansa Pietarissa, mutta viettää kesää Syvärillä.

Laivalla pääsen taas syömään. Tarjoilijat ovat nyt pukeutuneet merirosvoteeman mukaan, eilen oli venäläinen ilta. Joka päivä on täysihoito ja pöytiin tarjoilu – miten ylellistä! Istuimme samassa seurueessa koko matkan.

Yksin matkustavankin on helppo tulla risteilylle, sillä ohjelmaa ja seuraa riittää. Matkalle myydään mies- ja naispaikkoja.

Vatsa täynnä on hyvä kavuta kuuntelemaan Timo Tyrväisen kiinnostavaa esitelmää Venäjän talouden haasteista. Myöhemmin näyttelijä Ahti Jokinen lausuu runoja.

– Oli vaikuttavaa kuulla Jokisen lukevan Tuntematonta sotilasta ja Yrjö Jylhän sotarunoja aidossa ympäristössä, Tuulikki Kierimo toteaa.

Kižin jylhät puukirkot

Unescon maailmanperintökohde, puukirkoistaan tunnettu Kižin saari on Äänisen (venäjäksi Onego) pohjoisosassa. Horisontista siintää aamulla sipulikirkon ylväs hahmo. Vuonna 1713 rakennetun kirkon 22 sipulikupolia on katettu haapapaanuin, eikä rakentamiseen ole käytetty ainuttakaan rautanaulaa. Haapapaanu kiiltää auringossa kuin hopea.

Oppaamme Aigul Hatamtajeva, Kazanista kotoisin oleva tataarityttö, opiskelee Petroskoissa viidettä vuotta suomea ja englantia. Hän puhuu ja lausuu suomea aivan erinomaisesti.

Aigulin mukaan suomalaiset turistit ovat vähentyneet. Samaa sanoo jo neljänä kesänä risteilyllä asiantuntijana ollut Juha Aikonen

– Valamon turismi alkoi 20 vuotta sitten. Monet, joilla on juuria tänne, ovat jo käyneet. Nuorempia ei kiinnosta, vaikka reissuhan on aivan upea kaikenikäisille.

Kižin saarella olevan talonpoikastalon kiinnostavuutta lisää se, että naiset tekevät sisällä käsitöitä. Miehet veistävät pihalla kirveellä paanuja, tuore haapapaanu tuoksuu ihan melonilta. Iso kirkko on remontissa, mutta pääsimme pieneen talvikirkkoon, jossa on vanhoja, Äänisen talonpoikien tekemiä, koskettavan vaatimattomia ikoneita.

Laivalla Myyryläinen ja Aikonen luennoivat Äänislinnasta, joksi suomalaiset nimittivät Petroskoin miehittäessään sen jatkosodassa lokakuussa 1941.

– Suomalaiset tulivat rautatieaseman takaa, ja venäläiset pakenivat vesitse pohjoiseen. Ensin suomalaiset valtasivat viinatehtaan ja juhlivat kaksi päivää, Myyryläinen kertoo.

Petroskoin upea esitys

Iltapäivällä on kiertoajelu Petroskoissa sekä soitinyhtye Kanteleen konsertti ja kansantanssiesitys Petroskoin kulttuuritalossa.

– Petroskoin tanssiteatterin ohjelma oli huikea. Täsmällisyydessään ja värikylläisyydessään se hipoi täydellisyyttä. Miten he ehtivätkin vaihtaa vaatteitaan melkein lennossa, Raija Väänänen kehuu.

Illalla juttelen pianobaarissa ihmisten kanssa matkakokemuksista. Heikki Mettälälle Venäjän-reissu on ollut ensimmäinen.

– 50 vuoden työuran jälkeen on ”ammattitautina” katsella matkoilla, miten missäkin maassa rakennetaan. Petroskoissa kerrostalojen parvekkeet näyttivät olevan romahduspisteessä. Matka on ollut mahtava, pidän sotahistorian luennoista ja laivasta. Kävimme vaimon kanssa Syvärissä uimassa. Meidän molempien isät ovat taistelleet Syvärillä.

Seppo Törrönen on reissussa siskonsa kanssa.

– Minulla on tekonivel polvessa ja lonkassa, joten kävely on välillä hankalaa. Jokiristeily on jalkavaivaiselle mainio tapa nähdä paljon, Seppo Törrönen kiittelee.

Jokiristeily sopii niille, jotka halua­vat liikkua hitaasti ja olla matkalla koko ajan, vähän kuin junassa.

Reissusta jäi hyvä maku suuhun, mutta vähän nälkäkin. Jokiristeilylle pitää ihan ehdottomasti päästä uudestaan. 