Laatokan ja Äänisen risteilyllä meni kaikki nappiin: mukavaa porukkaa, mahtavia esityksiä, vaihtuvat paikat ja maisemat. Ja se paras: leppoisa tunnelma.

Mikä laiva!

Ihastun m/s Konstantin Korotkov -jokiristeilijään jo Pietarin satamassa. Laiva henkii sympaattista vanhanajan tunnelmaa. Se on mukavan pieni, vain neljä matkustajakantta ja 146 matkustajaa. Ihmiset tulevat helposti tutuiksi.

Kaikissa hyteissä on ikkuna, suihku, jääkaappi ja ilmastointi. Hissiä ei laivalla ole. Lääkäri on, mitä moni arvostaa.

Laiva lähtee lipumaan Nevalta kohti Laatokkaa, matkaa on 74 kilometriä. Jokimatkailu on rentouttavaa, sillä rannoilla on paljon katseltavaa, esimerkiksi suomalaisittain ökyjä, isolla rahalla tehtyjä taloja.

Ylimmällä kannella on lasiseinäinen luentosali. Yliopiston lehtori Juha Aikonen esitelmöi ortodoksisuudesta pohjustaen siten vierailua Valamon luostariin. Puolenyön aikoihin ohitamme Pähkinäsaaren linnan.

Kirkko, orpokoti, disko

Laiva saapuu aamulla Valamoon Iso-Niikkanan lahdelle. Tutustumme Valamon pääsaareen pieninä ryhminä kävellen oppaan kanssa. Erinomaista suomea puhuva Larissa Myöhänen on luokanopettaja, mutta työskentelee Kontupohjan sivistysjohtajana. Kesäisin hän opastaa Valamossa.

Pysähdymme Uuden Jerusalemin skiitalle. Se on Valamon sivuluostari, 1800-luvun puolivälissä rakennettu punatiilinen kaksikerroksinen kirkko. Hyvän akustiikkansa takia kirkko toimi neuvostoaikana diskona.

– 1930-luvulla täällä oli orpokoti pojille, ja monista tuli munkkeja. Kuuluisin oppilas oli jo edesmennyt Moskovan ja Venäjän patriarkka Aleksei. Uralilaiset teollisuusmiehet ovat lahjoittaneet paljon rahaa restaurointiin, ja Uuden Jerusalemin skiitan posliininen ikonostaasi tuotiin tänne helikopterilla.

Patriarkka Aleksei vihki kirkon remontin jälkeen vuonna 2006, Larissa kertoo.
Jatkamme matkaa Öljymäen huipulle, josta avautuu henkeäsalpaava maisema Laatokalle. Kesäsade yllättää meidät.

Upeat bassot Valamossa

Pääluostarin alueelle matkaamme pienemmällä laivalla. Kävelemme luostarin sisäpihalle Pyhän portin kautta. Kristuksen kirkastumisen kirkkoon naisten pitää lainata värikkäät huivit ja kietaisuhameet. Larissa selittää nauraen miesten keksinnöksi sitä, että nainen on niin syntinen, että hänen pitää peittää pää kirkossa. Larissan toinen hauska heitto on: Karjalan naiset kestävät elämässä, vain miehet menevät luostariin.

Vaikka Valamossa on hiukan turistipaikan tunnelma, siellä on myös rauhaa ja kauneutta.

– Valamo on hyvässä kunnossa, tänne on panostettu paljon. Täällä on kaksi isäntää, luostari ja valtio. Luostari haluaisi Valamon vain uskonnolliseen käyttöön ja on luvannut rakentaa talot kaikille mantereelle muuttaville siviileille. Mutta harva kyläläisistä haluaa pois saarelta, Larissa sanoo.
Saamme nauttia upeasta, vartin kestävästä konsertissa, jonka tarjoaa viisi ammattilaulajaa Pietarista.

Raija Väänänen ihailee täydellistä bassoäänten sointia.

– Käyn paljon konserteissa, mutta näin muhkeita bassoja en ole ennen kuullut. Unohtumaton kokemus!

Larissa kertoo, että monet pietarilaiset muusikot tulevat kesällä vapaaehtoistöihin laulamaan turisteille. Jumala kutsuu heitä.

Tanssia ja tunnelmaa

Pirjo ja Raimo Ruotsalainen ottavat muutamia tanssiaskeleita kannella ilta-auringossa. Pari on tavannut toisensa kymmenen vuotta sitten tansseissa.

– Täällä on niin paljon ohjelmaa, että aika ei taatusti tule pitkäksi. Meillä on valtavasti isäntiä ja emäntiä, ja suomalaiset ja venäläiset esiintyjät päälle.

Venäläinen folklore-duo on erittäin hyvä, ja pianistiherrankin rauhallisista sävelmistä olemme nauttineet. Tänään olemme menossa tanssiravintolaan kuuntelemaan venäläistä laulajatarta, Pirjo kertoo.

Sitä ennen meitä viihdyttää Taljanka-yhtye tutussa lasiseinäisessä luentosalissa. Kun Timo ja Anja Tyrväinen esittävät venäläisiä ja suomalaisia sävelmiä, yleisö on heti täysillä mukana. Venäläinen iskelmä Dorogoi dlinnoju saa matkalaiset laulamaan mukana, sillä suomeksi se on Oi niitä aikoja. Toki kuulemme myös Those were the days -version. Ja vielä Huopikkaat.

Dramaattiseksi huipennukseksi luonto järjestää hienon esityksen: taivas mustenee ja näemme ukonilman Laatikolla!

Jumppaa ja sotahistoriaa

Laivalla on tohinaa aamusta alkaen. Venäläisen matkanjärjestäjän edustaja inkeriläinen Tatjana Bykova toivottaa huomenet kuulutuksin, kertoo päivän kohteesta ja opettaa pari sanaa venäjää. Puoli kahdeksalta on aamujumppa. Loimaalainen Heikki Mettälä juoksee joka aamu viiden kilometrin lenkin kannella.

Matkaamme Syväri-jokea Laatokalta kohti Äänistä. Joen pituus on 224 kilometriä. Rannan vanhat karjalaistalot näyttävät satavuotiailta, ehkä ovatkin.

Everstiluutnantti Juha Myyryläinen luennoi meille Syvärin sotahistoriasta. Tupa on täynnä kuulijoita, kun ohitamme Syvärin Lotinapellon, jonka suomalaiset saavuttivat syyskuussa 1941.

Tikkakoskelainen veteraani Martti Mäkinen, 95, kertoo omia sotamuistojaan ja lausuu runon.

– Huomasin ET-lehdestä, että Myyryläinen luennoi täällä. Niinpä minäkin tulin, koska olen aina halunnut Ääniselle. Ja mikäs on matkus­taessa, kun olen superkunnossa.

Se on totta, Martin arvioisi hädin tuskin 70-vuotiaaksi. Hänen ympärilleen kerääntyy aina pienimuotoinen fan-klubi.

Viihtyisän unelias Syväri

Saavumme Syvärin eli Svirstrojn kylään. Ostan Andrei-nuorukaiselta mukillisen mustikoita ja kohta Serjozalta vadelmia. Uneliaalla kylänraitilla on värikkäitä puutaloja, pysähtynyttä tunnelmaa ja viihtyisiä pihoja. Piipahdan neuvostoaikaa henkivässä kahvilassa.

Rantavajojen takaa kuuluu iloisia ääniä. Merja Hannula ja Birgit Yrjälä eivät ole voineet vastustaa Syvärin kutsua. En voi minäkään, vaan hyppään mukaan. Kellään meistä ei ole uimapukua eikä pyyhkeitä, mutta hätä ei lue lakia.

– Vesi näytti niin ihanalta, että halusimme kokea uinnin Syvärissä, Merja ja Birgit nauravat.

Jatkan raittia eteenpäin, ja taas kuuluu suomea. Matkatoverit juhlivat Elina Tulonen-Lustigin 60-vuotispäiviä, ja kannon nokkaan on katettu kuohuviiniä, luumuja ja sipulipiiraita. Menen mukaan nostamaan maljan ”Suhosen Paulia”. Pol suhoje on venäläistä puolikuivaa kuohuviiniä.

Tutkin matkamuistokioskien taidokkaita käsitöitä ja ostan pellavarepun, maatuskapyyhkeen ja tuohisen hiussoljen. Osa myyjistä kertoo asuvansa Pietarissa, mutta viettää kesää Syvärillä.

Laivalla pääsen taas syömään. Tarjoilijat ovat nyt pukeutuneet merirosvoteeman mukaan, eilen oli venäläinen ilta. Joka päivä on täysihoito ja pöytiin tarjoilu – miten ylellistä! Istuimme samassa seurueessa koko matkan.

Yksin matkustavankin on helppo tulla risteilylle, sillä ohjelmaa ja seuraa riittää. Matkalle myydään mies- ja naispaikkoja.

Vatsa täynnä on hyvä kavuta kuuntelemaan Timo Tyrväisen kiinnostavaa esitelmää Venäjän talouden haasteista. Myöhemmin näyttelijä Ahti Jokinen lausuu runoja.

– Oli vaikuttavaa kuulla Jokisen lukevan Tuntematonta sotilasta ja Yrjö Jylhän sotarunoja aidossa ympäristössä, Tuulikki Kierimo toteaa.

Kižin jylhät puukirkot

Unescon maailmanperintökohde, puukirkoistaan tunnettu Kižin saari on Äänisen (venäjäksi Onego) pohjoisosassa. Horisontista siintää aamulla sipulikirkon ylväs hahmo. Vuonna 1713 rakennetun kirkon 22 sipulikupolia on katettu haapapaanuin, eikä rakentamiseen ole käytetty ainuttakaan rautanaulaa. Haapapaanu kiiltää auringossa kuin hopea.

Oppaamme Aigul Hatamtajeva, Kazanista kotoisin oleva tataarityttö, opiskelee Petroskoissa viidettä vuotta suomea ja englantia. Hän puhuu ja lausuu suomea aivan erinomaisesti.

Aigulin mukaan suomalaiset turistit ovat vähentyneet. Samaa sanoo jo neljänä kesänä risteilyllä asiantuntijana ollut Juha Aikonen

– Valamon turismi alkoi 20 vuotta sitten. Monet, joilla on juuria tänne, ovat jo käyneet. Nuorempia ei kiinnosta, vaikka reissuhan on aivan upea kaikenikäisille.

Kižin saarella olevan talonpoikastalon kiinnostavuutta lisää se, että naiset tekevät sisällä käsitöitä. Miehet veistävät pihalla kirveellä paanuja, tuore haapapaanu tuoksuu ihan melonilta. Iso kirkko on remontissa, mutta pääsimme pieneen talvikirkkoon, jossa on vanhoja, Äänisen talonpoikien tekemiä, koskettavan vaatimattomia ikoneita.

Laivalla Myyryläinen ja Aikonen luennoivat Äänislinnasta, joksi suomalaiset nimittivät Petroskoin miehittäessään sen jatkosodassa lokakuussa 1941.

– Suomalaiset tulivat rautatieaseman takaa, ja venäläiset pakenivat vesitse pohjoiseen. Ensin suomalaiset valtasivat viinatehtaan ja juhlivat kaksi päivää, Myyryläinen kertoo.

Petroskoin upea esitys

Iltapäivällä on kiertoajelu Petroskoissa sekä soitinyhtye Kanteleen konsertti ja kansantanssiesitys Petroskoin kulttuuritalossa.

– Petroskoin tanssiteatterin ohjelma oli huikea. Täsmällisyydessään ja värikylläisyydessään se hipoi täydellisyyttä. Miten he ehtivätkin vaihtaa vaatteitaan melkein lennossa, Raija Väänänen kehuu.

Illalla juttelen pianobaarissa ihmisten kanssa matkakokemuksista. Heikki Mettälälle Venäjän-reissu on ollut ensimmäinen.

– 50 vuoden työuran jälkeen on ”ammattitautina” katsella matkoilla, miten missäkin maassa rakennetaan. Petroskoissa kerrostalojen parvekkeet näyttivät olevan romahduspisteessä. Matka on ollut mahtava, pidän sotahistorian luennoista ja laivasta. Kävimme vaimon kanssa Syvärissä uimassa. Meidän molempien isät ovat taistelleet Syvärillä.

Seppo Törrönen on reissussa siskonsa kanssa.

– Minulla on tekonivel polvessa ja lonkassa, joten kävely on välillä hankalaa. Jokiristeily on jalkavaivaiselle mainio tapa nähdä paljon, Seppo Törrönen kiittelee.

Jokiristeily sopii niille, jotka halua­vat liikkua hitaasti ja olla matkalla koko ajan, vähän kuin junassa.

Reissusta jäi hyvä maku suuhun, mutta vähän nälkäkin. Jokiristeilylle pitää ihan ehdottomasti päästä uudestaan. 

 

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.