Kaupunki tuntuu vetoavan kaikenikäisiin. Mistä syntyy sen rentous ja vapaus? Berliinissä asuvat suomalaiset eläkeläiset kertovat.

Lokakuisena iltana seitsemän vuotta sitten Juhani Seppovaara istui tyhjän jugendkaksion lattialla Itä-Berliinin Prenzlauer Bergissä ja kaatoi punaviiniä hammasmukiin. Yksin uudessa asunnossaan, vierellään vain patja, tärkeimmät tavarat sisältävä reppu ja juhlallisesti palava kynttilä.

– Se oli uskomattoman jännä hetki. Tuntui, että nyt alkaa uusi vaihe, hän muistelee nyt, niin ikään kotonaan Prenzlauer Bergissä, asunto vain on vaihtunut.

Juhani Seppovaaran, 67, ja Berliinin rakkaustarina alkoi vuonna 1980. Silloin Suomen Pankissa uraa luonut Seppovaara kaupunkiin ensi kertaa, vierailulle ystävän luo.

– Itä-Berliini oli läpirämä ja harmaa, mutta ilmapiiri oli kotoisa, ja ihmiset olivat uteliaita, kuten Itä-Euroopassa ollaan. Heidän kanssaan ajautui helposti keskusteluihin, aina sattui ja tapahtui. Se sopi minulle. Minulla on sellainen itämieli, Juhani sanoo.

Vuosien varrella hän palasi kaupunkiin yhä uudestaan. Käyntien aikana muuttuivat sekä kaupunki että mies.

Hortoilija löytää paikkansa

Nuorella Juhanilla oli kunnianhimoinen suunnitelma muuttaa Suomea pankkimaailmasta käsin viher-vasemmistolaisemmaksi. Aika pian into lopahti, ja mies alkoi turhautua. Työnsä vastapainoksi hän rakensi kotipihalleen Kirkkonummelle kanalan ja ryhtyi valokuvaamaan.

Berliinin muuri murtui, Saksat yhdistyivät, ja suur-Berliini haparoi ensiaskeliaan. Kaupunki alkoi vaurastua, uusia rakennuksia nousi, mutta vanha raja kummitteli yhä ihmisten mielessä. Eurooppa alkoi hitaasti avautua ja turismi virrata Berliiniin. Kaupunki kasvoi ja kansainvälistyi.

"Tämä on minulle se kaupunkien kaupunki."

Juhani jätti työnsä pankissa ja ryhtyi kokopäiväiseksi valokuvaajaksi ja kirjoittajaksi. Hän kiersi Suomea, kuvasi kaikkea huusseista mummonmökkeihin ja julkaisi toistakymmentä teosta. Hän alkoi myös viettää yhä pitempiä aikoja Berliinissä.

– Tuli tunne, että Suomi oli nähty ja koettu. Lopulta muuttopäätös oli helppo. Tämä on minulle se kaupunkien kaupunki.

Lisämausteena turkinpippuri

Juhani Seppovaara ei ole yksin. Berliinissä asuu noin 1 600 suomalaista, ja vuosittain siellä käy arviolta 70 000 suomalaismatkaajaa.

Nuoret tulevat juhlimaan kuuluisilla klubeilla, varttuneempi väki viihtyy taidenäyttelyjen, teatterin ja konserttien takia.

Juhanille Berliini tarkoittaa taidetta ja tapahtumia, mutta ennen kaikkea ystävien tapaamista ja päämäärätöntä hortoilua ympäri kaupunkia. Berliinissä eri ikäiset viihtyvät samoissa kahviloissa ja baareissa.

Mies ei miellä itseään eläkeläiseksi ollenkaan. Hän kirjoittaa ja kuvaa yhä: viimeksi ilmestyi postikortteihin perustuva omaelämäkerrallinen Elämän kortit.

– Parasta Berliinissä ovat taide, hortoilu ja ystävien tapaaminen, Juhani Seppovaara sanoo.
– Parasta Berliinissä ovat taide, hortoilu ja ystävien tapaaminen, Juhani Seppovaara sanoo.

Tänä keväänä Juhani aikoo seikkailla rauhallisesta Prenzlauer Bergin lintukodostaan nuorison suosikkeihin Kreuzbergiin ja Neuköllniin sekä lisäksi Weddingiin. Kaikki kolme kaupunginosaa tunnetaan Berliinin suuren turkkilaisyhteisön kotikulmina.

– Turkkilaisuus kiinnostaa minua ilmiönä – ravintolat, koko kulttuuri. Koko se ajattelutapa on niin erilainen verrattuna prenzlauerbergiläiseen elämänmuotoon, hirveän machomainen.

Ompelutaidottomien ompeluseura

Juhani Seppovaara käy säännöllisesti myös Kirkkonummella toisessa kodissaan, jossa hänen vaimonsa asuu. Berliinissä mies ei erityisemmin kaipaa suomalaisyhteisöä ympärilleen.

Toiset kaipaavat, ja heille Kreuzbergissä toimii Suomi-keskus, joka tarjoaa neuvontaa ja majoitusta sekä järjestää tapahtumia. Keskuksen yhteydessä toimivat Suomi-koulu ja Berliinin suomalainen seurakunta. Seurakunnan vapaaehtoiset järjestävät toimintaa myös senioreille: sauna- ja elokuvailtoja sekä ompeluseuroja.

– Eikä tarvitse edes osata ommella, vakuuttaa Leena Kratzer, joka perusti seuran viisi vuotta sitten eläkkeelle jäätyään.

– Puolet tulevat paikalle vain, jotta saavat puhua suomea, hän kertoo.

Leena Kratzer rakastaa Berliinin filharmonikkoja. Konserttisalin aula on tuttu paikka.
Leena Kratzer rakastaa Berliinin filharmonikkoja. Konserttisalin aula on tuttu paikka.

Helsingistä kotoisin oleva Leena Kratzer, 65, on asunut Berliinissä yli 30 vuotta. Hänen kotiseudullaan, noin puolen tunnin metromatkan päässä keskustasta sijaitsevassa Dahlemissa, huomaa Berliinissä olevan paljon muutakin kuin museoita, kahviloita ja Alexanderplatzin tv-torni. Siellä on kaksi keskikokoista järveä, ja yliopiston omistamalla viheralueella laiduntaa lampaita.

– Kuin pienet keuhkot, Leena Kratzer kuvailee asuinympäristöään.

Jännityksellä vuotta 2018

Leenan toi Berliiniin parikymppisenä kielikurssilla tavattu saksalaisnuorukainen, josta sittemmin tuli hänen aviomiehensä. Paljon on tapahtunut sen jälkeen: Leena on saanut kolme lasta, ollut toisenkin kerran aviossa ja jäänyt leskeksi. Hän on työskennellyt Länsi-Berliinin jo lakkautetussa pääkonsulivirastossa ja kääntäjänä. Eläkkeelle hän jäi lastenkodin laskentapuolen tehtävistä.

Hän puhuu verkkaisesti ja nauraa paljon.

– Kuulun ompelu-, elokuva- ja kirjoituskerhoon, ja aloin opiskella viittomakieltä ja espanjaa kansanopistossa. Rakastan musiikkia! Jännitän jo, kenestä tulee Berliinin filharmonikkojen johtaja, kun Sir Simon Rattlen kausi päättyy vuonna 2018.

Design on saksalaisten vahvuuksia, ja Berliini on tyylikkään suunnittelun näyteikkuna.
Design on saksalaisten vahvuuksia, ja Berliini on tyylikkään suunnittelun näyteikkuna.

Suomalaisuus on yhä vankka osa Leenaa, vaikka joku suomen sana välillä unohtuukin. Kirjahyllyssä on Kjell Westön uusin romaani, tuolilla Marimekon unikkokassi. Saksalaisissa häntä ärsyttää halvan hinnan pakkomielle.

– Jos ostaa Artekin pöydän, maksaa laadusta. Sehän kestää koko elämän.

Leenan lapsista enää yksi asuu Berliinissä, toinen on Hampurissa ja kolmas Jyväskylässä. Leena omistaa Helsingin Lauttasaaressa pienen kakkosasunnon ja viettää kesät sukunsa saaressa Teijolla. Jyväskylään on syntynyt ensimmäinen lapsenlapsi, ja hetken Leena harkitsi jo muuttoa Suomeen. Mutta Berliini on yhä koti.

"Missään ei ole niin helppo tutustua ihmisiin kuin Berliinissä."

Vapaa, rento, kiireetön

Leena Kratzer kehuu Berliinin eläkeläiselle edullista verojärjestelmää ja laadukasta terveydenhuoltoa, josta hän saa apua kuluneisiin niveliinsä. Näiden etujen takia hän ei kuitenkaan pysy Saksassa.

– Berliiniläiset ovat syy tänne jäämiseeni. Kaupunki on monikulttuurinen, ihmiset ovat vapaamielisiä ja avoimia. Vaikka heillä tuntuu olevan kaikkeen vastaus valmiina, kukin saa tehdä mitä lystää eikä toisten tekemisiä kyttäillä. Esimerkiksi palkat eivät ole tabu, niistäkin voidaan jutella.

Myös Juhani Seppovaara pitää berliiniläisistä.

– Missään ei ole niin helppo tutustua ihmisiin kuin täällä, hän sanoo.

Juhani aistii Berliinin hengen parhaiten kantakahvilassaan Kohlen Quellessa. Kahvilan väki tuntee toisensa: aamuisin kätellään, vaihdetaan kuulumisia, jaetaan sanomalehti.

Kun kahvila äskettäin avattiin tavallista myöhemmin, omistaja oli käynyt silti paikalla, jättänyt ovenkahvaan Berlin Zeitungin ja kirjoittanut siihen liidulla ”varattu Juhanille”.

Kahvila on tuttujen ja tuntemattomien tärkeä kohtauspaikka Berliinissä. Latte maistuu Prenzlauer Bergin kaupunginosassa.
Kahvila on tuttujen ja tuntemattomien tärkeä kohtauspaikka Berliinissä. Latte maistuu Prenzlauer Bergin kaupunginosassa.

Juhanin vinkit Berliiniin

1. Kahvila Kohlen Quelle

Eripariset sohvat, samettipäällysteiset, hieman kuluneet tuolit ja vanhat lampunvarjostimet kertovat, että täällä ei stressata. Alakerrassa voi pelata pingistä. Kesällä ulkorakennuksessa paistetaan pizzaa.
Kopenhagener Straße 16  
Metro: Schönhauser Allee

2. Turkkilaiset markkinat

Tiistaisin ja torstaisin Landwehr-kanaalin varella Kreuzbergissä sijaitseva Maybachufer-katu täyttyy kojuista: tuoreita vihanneksia, kankaita, juustoja, leipiä, laukkuja ja vaatteita. Ilmassa tuoksuu karamellisoitu manteli ja minttu. Basaarimainen tunnelma tinkaavine kauppiaineen on elämys.
Maybachufer
Metro: Schönleinstraße

3. Kulturbrauerein museo 

Kulttuuripyhätöksi muuttuneessa entisessä panimossa avattiin muutama vuosi sitten museo. Pysyvä näyttely esittelee historian ystäville DDR:n arkea. Kulturbrauereissa järjestetään myös konsertteja ja markkinoita.
Knaackstraße 97
Metro: Eberswalderstraße

4. Hamburger Bahnhof

Entinen rautatieasema toimii nykyään komeana kotina Berliinin valtavan Nationalgalerien kokoelmille, joita on kartutettu 1960-luvulta alkaen. 
Invalidenstraße 50-51
Metro: Berlin Hauptbahnhof

Berliinin turkkilaiset markkinat sijaitsevat Neuköllnissä. Tiistai ja perjantai ovat markkinapäiviä.
Berliinin turkkilaiset markkinat sijaitsevat Neuköllnissä. Tiistai ja perjantai ovat markkinapäiviä.

Leenan vinkit Berliiniin

1. Berliinin Filharmonia

Berliinin filharmoninen orkesteri on maailmankuulu, ja Hans Scharounin suunnittelema konserttitalo tunnetaan kiivaita tunteita herättäneestä arkkitehtuuristaan ja hyvästä akustiikastaan. Maistiaisia orkesterin soitosta saa joka tiistai kello 13 järjestettävässä ilmaisessa lounaskonsertissa.
Herbert-von-Karajan-Straße 1
Metro: Potsdamer Platz

2. Berliner Ensemble -teatteri

1800-luvun lopussa rakennettu teatterirakennus on pala teatterihistoriaa. Täällä on nähty Max Reinhardtin kuuluisa versio Shakespearen Kesäyön unelmasta. Bertolt Brechtin ja tämän vaimon Helene Weigelin 1940-luvun lopussa perustama Berliner Ensemble -ryhmän esitykset painottuvat yhä klassikkonäytelmiin ja tietenkin Brechtin tuotantoon.
Theater am Schiffbauerdamm, Bertolt-Brecht-Platz 1
Metro: Oranienburger Tor

3. Tomasa Villa Kreuzberg

Suuren Viktoriaparkin kyljessä sijaitsevan ravintolan keittiö on italialaisvaikutteinen sekoitus klassista ja modernia, kuten kuhaa valkoviini-tryffelikastikkeessa, mutta myös perinteisempää vasikkaa perunaröstin, sienten ja sipulin kera. Tomasalla on kolme muutakin ravintolaa, ja se järjestää kokkikursseja.
Kreuzbergstraße 62
Metro: Yorckstaße

4. Bootshaus Stella 

Tätä ei ehkä suurkaupungista olettaisi löytävänsä: sympaattisessa mökissä toimiva rantakahvila, jonka suuri terassi aukeaa Lietzensee-järven päälle paalujen varassa. Charlottenburgin kaupunginosassa Länsi-Berliinissä sijaitseva Bootshaus Stella on suosittu kahvittelupaikka, mutta tarjoilee myös tuhdimpaa ruokaa ja olutta.
Witzlebenplatz 1
Metro: Sophie-Charlotte-Platz

Villa Kreuzbergin Tomasa-ravintola tarjoaa täydellisen italialaistyylisen brunssin.
Villa Kreuzbergin Tomasa-ravintola tarjoaa täydellisen italialaistyylisen brunssin.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 4/2015.

Missä yöpyä Berliinissä?

  • Yksityismajoitus, alkaen 20 e/yö, on suosittua Berliinissä. Katso Airbnb-majoitukset (www.airbnb.com). 
  • Facebookin Berliinin suomalainen asuntokanava -ryhmässä on myös usein tarjolla Berliinissä asuvien suomalaisten koteja lyhytaikaiseen majoitukseen.
  • Jos toisten nurkissa asuminen jännittää, Shoenhause (www.schoenhouse.de) tarjoaa siistejä ja tyylikkäitä huoneistoja Prenzlauer Bergin läheisyydessä.
  • Perinteisen hotellin ystävälle sopii hyvässä paikassa Spree-joen varrella sijaitseva mutkaton Meliá Berlin -hotelli (www.melia.com/en).

Mitä, jos passi katoaa loman viimeisenä iltana? Nauti, neuvoo passinsa kadottanut toimittaja.

Toimittaja Olli-Pekka Komonen, 37:

Lennon lähtöön pari tuntia, passi puuttuu 

Kotiinpaluuta edeltävänä iltana huomasin kauhukseni, että passini oli jäänyt reissun ensimmäiseen hotelliin. Kyseinen Marriot-hotelli sijaitsee lähellä San Franciscon lentokenttää, joten en hätääntynyt. Ehtisin hyvin ajaa hotellin kautta ennen paluumatkaa ja hakea huoneen tallelokeroon jääneen passin.

Soitin hotellille ja kyselin passini perään. Sitä ei kuulemma ollut löytynyt, ja kun yritin tiedustella vielä sunnuntaiaamuna toisen kerran asiasta, hotellista väitettiin, etten siellä koskaan ollut vieraana ollutkaan!

Lennon lähtöön oli enää joitakin tunteja, joten pieni paniikki alkoi nousta pintaan. Selvitin netistä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Lähimmästä Suomen pääkonsulaatista Los Angelesista onneksi vastattiin sähköpostiin pyhäpäivästä huolimatta.

Soitin lentoyhtiöön ja sain lykättyä paluulentoni torstaille. Varasin netistä bussilipun San Franciscosta Los Angelesiin, pakkasin tavarani ja hyppäsin bussiin. Matkalla varasin Airbnb:n kautta majoituksen mahdollisimman läheltä konsulaattia siltä varalta, että asiaa pitäisi käydä selvittelemässä useampana päivänä.

Tiistaina pääsin heti aamusta konsulaattiin anomaan passia. Homma hoitui käden käänteessä, ja samassa yhteydessä selvisi, että pääkonsulin luona olisi illalla Kaliforniassa asuvien suomalaisten illanvietto. Pääsin mukaan.

Tutustuin uusiin ihmisiin ja solmin yhteyksiä. Seuraavana päivänä päädyin suomalaisen Hollywood-näyttelijättären kanssa kahville - ja törmäsimme kaiken päälle suosikkinäyttelijääni Seth Rogeniin keskellä katua!

Alkupaniikin jälkeen passin hukkaamisesta seurasi lopulta pelkkää hyvää.


Olli-Pekan vinkit passin katoamiseen

  1. Älä hätäänny. Vaikka passin katoaminen on ikävää, se on kuitenkin vain passi. Uuden saa rahalla. Et ole hengenvaarassa tai syyttömänä vankilassa. Kukaan suomalainen ei tiettävästi ole vielä joutunut jäämään pysyvästi ulkomaille. Vaikka tilanne on sinulle uusi, suurlähetystölle passien tekeminen on rutiinia.
  2. Nauti. Olet luultavasti maassa, johon olet halunnut matkustaa. Nyt saat kenties vain viettää siellä lisää aikaa. Et voi tilanteelle mitään, joten ajattele, että sait loman jatkeen.
  3. Huomioi kulut. Passin hankkimisesta tulee äkkiä satojen eurojen kulut. Varmista, että luottokortin luottoraja ei ylity. Tarvittaessa maksa kiireesti luottokorttilaskua nettipankissa pienemmäksi tai pyydä pankkia korottamaan luottorajaa.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaoppaan numerossa 6/2016.

Israelin Eilatissa saman loman aikana pääsee nauttimaan taivaan, meren, autiomaan ja vuorten ihmeistä.

Pieni, vihertäväsiipinen tiltaltti näyttää heiveröiseltä lintutieteilijä Noam Weissin kourassa. Silti se tapittaa tyynesti isoa miestä.

Weiss silittää linnun höyhenpeitettä ja tarkistaa sen jalassa olevan renkaan tiedot. Sitten hän puhaltaa linnun vatsahöyheniin.

– Näetkö tuon kolon vatsassa? Linnun täytyy syödä niin paljon, että kolo täyttyy, jotta se jaksaa lentää. Se on lähtenyt kenties Suomesta ja ylittänyt jo Euroopan ja lentää vielä yli tuhannen kilometrin matkan yli Saharan autiomaan, Weiss selventää.

Hän kertoo, että tiltaltti on tämän vuoden poikanen. Ihmettelen ääneen, miten tuollainen pieni untuvikko tietää, että nyt sen pitää syödä vatsa täyteen ennen seuraavaa lentoa. Entä mistä se tietää, minne lentää?

Asiantuntija naurahtaa, että sitä hekin yrittävät selvittää. Kukaan ei opeta poikasia eikä näytä niille reittiä. Nuoret linnut lentävät omissa ryhmissään, vanhemmat omissaan.

Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.
Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.

Olemme parin kilometrin päässä Eilatin keskustasta sijaitsevassa lintupuistossa, joka täyttyy lintubongareista varsinkin lintujen muuttoaikaan maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

– Meillä on paljon vakiokävijöitä. Eräs suomalainen on käynyt täällä kahdesti vuodessa jo 20 vuoden ajan. Ja toinen lintuharrastaja odottaa pääsevänsä eläkkeelle tuomarin työstään, jotta voi muuttaa talvehtimaan Eilatiin ja keskittyä lintujen tutkimiseen, Weiss kertoo.

Samalla hän poimii lintuaseman kirjahyllystä käteensä suomenkielisen lintuoppaan.

Matkantekoa lepoasennossa

Muuttolinnut valitsevat etapikseen Eilatin, sillä sen sijainti on ihanteellinen. Linnut, jotka pisimmillään muuttavat jopa 25 000 kilometrin matkan, tarvitsevat ruokailupaikkoja lentomatkan varrella.

Osa niistä käyttää hyväkseen mantereen päällä syntyviä otollisia ilmavirtauksia. Ne vain levittävät siipensä niin sanotusti lepoasentoon.

Lintupuistosta voi nauttia, vaikkei olisi intohimoinen lintuharrastaja. Täällä jokainen aiheesta kiinnostunut saa halutessaan opastusta. Kiikarit voi vuokrata, ja puiston työntekijät antavat mielellään vinkkejä siitä, mitä lajeja löytää mistäkin osasta puistoa.

Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.
Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.

Puisto ja sen tekojärveä kiertävä polku sopivat koko perheelle. Kuka tahansa pääsee seuraamaan rengastuspuuhia ja lintujen tarkastuksia puiston lintuasemalle.

Kun tiltaltti on tutkittu, Weiss siirtää sen varovasti kämmelleni. Saan laskea sen vapaaksi.

Silitän pehmeää untuvaa. Lintunen avaa siipensä, ja toivotan sille turvallista matkaa.

Maalaus löytyi sattumalta

Vuoret hehkuvat punaisina kaikkialla, minne vain katson. Alun perin satamakaupungiksi perustettu Eilat sijaitsee aavikolla, joten autiomaan maisemat kannattaa tutkia.

Hiekkaerämaa kätkee monenlaisia salaisuuksia. Sen on huomannut jeeppikuskimme Alfonso Nussbaumer, joka on opastanut ryhmiä Eilatin alueella jo vuodesta 1961.

– Ensimmäisen seinämaalauksen löysin jo 1960-luvulla, ja 1970-luvulla sattui hauska tapaus. Olin opastamassa fransiskaaniryhmää ja selitin, että seinämaalauksia pitäisi etsiä paljon ylempää kuin siitä, mihin katseemme yleensä ensimmäiseksi osuu.

Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.
Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.

Hän kertoo osoittaneensa lähintä seinää havainnollistaakseen sanomaansa ja yhtäkkiä huomanneensa siinä maalauksen. Tarkempi tutkiminen osoitti sen olevan noin 3200 vuoden takaa.

– Opastamani ryhmä ei uskonut, etten tiennyt maalauksesta etukäteen. Vielä samana päivänä arkeologit tulivat tutkimaan teosta, samoin televisiokamerat.

Nyt farao Ramses III:n seinämaalaus on yksi Timnan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Kun Alfonso Nussbauer kävi Sveitsistä Eilatissa ensimmäisen kerran, hän päätti heti jäädä.

– Löysin Eilatista auringon, meren, autiomaan ja vaimoni. Nappasin hänet ilmasta, Nussbaumer vitsailee.

Vaimo työskenteli aikoinaan paikallisen lentoyhtiö Arkian lentoemäntänä.

Paria yhdisti muun muassa rakkaus vedenalaiseen maailmaan, ja heidät jopa vihittiin avioliittoon veden alla.

Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.
Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.

Alfonso Nussbaumer kertoo tarinoita Aravan aavikon eläimistä ja kasveista sekä siitä, miten ne selviävät karuissa olosuhteissa.

Harvinaisen jouhihietakyyhkyn kohdalla hän pysäyttää maastoauton ja kertoo, että kyyhky voi kantaa vettä sulissaan jopa 30-40 kilometrin matkan.

Akasia tarjoaa varjoa auringon paahteelta. Se levittää juurensa sivusuuntaan, jotta se pysyisi pystyssä hiekkamyrskyissä, ja lisäksi alaspäin, jotta se löytäisi vettä. Juuri voi kurkottaa jopa 60 metrin syvyyteen. Puu voi selvitä ilman vettä jopa kymmenen vuotta.

Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.
Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.

Seudulla ei ole satanut kunnolla 13 vuoteen, ja Alfonso Nussbaumer osoittaa kovaonnista kasvia, jonka kuivuusjakso on tappanut.

– Kun ajelen täällä, kaadan usein kanisterillisen vettä jonkin puun juurelle. Mutta puita on paljon, on mahdotonta auttaa niitä kaikkia.

Edomilaiset löysivät Timnan laakson kupariesiintymät jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tosin on arvioitu, että Israelin kuningas Salomo olisi kartuttanut laaksossa rikkauksiaan jo kauan ennen sitä. Siksi arkeologi Nelson Glueck nimesi hienon luonnonmuodostelman Salomon pilareiksi, ja se onkin Timnan kuuluisin maamerkki.

Nemoa etsimässä

Merenpinnan alle oppaakseni lähtee sukelluskouluttaja Osku Puukila. Hän on entinen helsinkiläinen palomies ja pintasukeltaja, joka on asunut ja sukeltanut Eilatissa jo 35 vuoden ajan. Yli 30 000 sukellustunnin jälkeen ei ole montakaan korallia tai kalalajia, joita Osku ei tuntisi.

Puolen tunnin teoriaosuuden jälkeen olen valmis hyppäämään veteen. Saan happisäiliöt selkääni.

Testaamme vielä käsimerkit myös veden alla, ja liu'un korallien sekaan. Osku sukeltaa edelläni ja kyselee käsimerkein, onko kaikki kunnossa. Hän osoittaa värikästä vuokkokalaa, joka on lajina tuttu animaatioelokuvasta Nemoa etsimässä.

Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.
Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.

On vaikea päättää, mitä seuraisi: kalaparven tanssia vai suuren rauskun lepatusta.

Meren äänimaailma on jännittävä. Hiljaisuuden rikkovat pienet pulputukset, rahinat ja loiskeet.

Vaikka ihmisen ja teollisuuden jäljet näkyvät meressäkin ja osa koralleista on kuollut, kaunista katseltavaa on niin paljon, että Osku kertoo sukeltavansa itse aina, kun se vain on mahdollista. Hän on kuvannut satoja tunteja Punaisenmeren kaloja sekä Israelin että Egyptin puolella.

Ilta tummuu, on aika vaihtaa märkäpuku vaatteisiin. Osku Puukila istuu vakiopöytäänsä Barbeach-ravintolassa ja pyytää tarjoilijalta annoksen, jota ei mainita listalla, Osku Specialin. Iso vati kannetaan pöytään, simpukkapataa riittää monelle.

Kolmen kaveruksen kasvitiedettä

Reilun kilometrin päässä Eilatista pohjoiseen pääsee kasvitieteelliseen puutarhaan. Autiomaassa kasvaa muutakin kuin kaktuksia.

Kaikki lähti kolmen ystävyksen Yoram Nadelin, Eyal Arnanin ja Ratzon Cohenin hullusta ideasta saada autiomaa kukkimaan. Ja niin tapahtui: vehreät palmut, apinanleipäpuut ja passionhedelmäpuut kukoistavat.

– Olimme harrastelijapuutarhureita, eikä meillä ollut mitään teoreettista tietoa. Kukaan ei uskonut ideaamme, muttei se meitä haitannut, Ratzon Cohen sanoo.

Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.
Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.

Kaverukset kokeilivat kaikkea, oppivat kantapään kautta ja istuttivat kasveja eri korkeuksille.

Nykyisin biologian opiskelijat tulevat puutarhaan harjoitteluun ja tekemään tutkimuksia.

– Totutimme kasvit pikku hiljaa suolaiseen veteen. Ne, jotka selvisivät, selviävät mistä vain.

Kibbutsin kotimaa

Moni muistaa Israelista kibbutsit, jonne nuoret lähtivät aikoinaan poimimaan appelsiineja. Suomalaiset olivat ensimmäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä 1960-luvun kibbutseilla. Vapaaehtoisia on ollut arviolta 400 000, joista suomalaisia noin 15 000.

Nykyään kibbutseja on noin 250. Sana kibbutz tarkoittaa ryhmää, ja alun perin kibbutsit olivat yhteisomistukseen perustuvia maatalousyhteisöjä. Niissä syötiin isossa ruokasalissa, lapset asuivat erikseen ja johtokunta saattoi päättää jopa lapsen nimen.

Nykyään monet kibbutsit on yksityistetty ja jäsenet voivat työskennellä joko kibbutsissa tai sen ulkopuolella.

Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.
Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 5/2016.