Ilkka (vas.), Liisa, Mikko ja Ilari keskittyvät kukin omaan tonttiinsa Dynastarinkannella.
Ilkka (vas.), Liisa, Mikko ja Ilari keskittyvät kukin omaan tonttiinsa Dynastarinkannella.

Päijännepurjehduksen konkari Ilkka Lilja on tartuttanut intonsa kolmanteen polveen asti.

Juurikkasaaren satamassa Jyväskylän Säynätsalossa käy kuhina. Päijännepurjehduksen aattona viime hetken valmistelut työllistävät venekuntia.

Dynastarin kippari Ilkka Lilja, 68, on passittanut vävypoikansa Mikko Puhalaisen, 38, pesemään paattinsa pohjaa. Puhtaus voi kiihdyttää vauhtia puolikin solmua tunnissa. 

– Pitkä ja kapea veneemme on juuri sopiva järvipurjehdukseen, mutta Atlantin ylitys tuskin onnistuisi. Samanlaisia veneitä on Suomessa vain neljä tai viisi. Tämä on 30 vuotta vanha kovan tuulen kapistus, Ilkka kertoo.

Joka vuosi Päijännepurjehduksessa mukana ollut kippari nimettiin tapahtuman kunniajäseneksi pari vuotta sitten. Tuolloin vuorossa oli 40. kerta. Purjehduskärpänen puraisi Ilkkaa jo pikkupoikana.

– Menin isän kanssa kanootilla pitkin Päijännettä. Välillä oli purjekin mukana. Järvipartioon liityin 1958 ja myöhemmin olin merivoimissa.

Päijännepurjehduksen historian kulta-aika ajoittuu 80-luvulle. Enimmillään mukana on ollut 261 venekuntaa. 

Vuosien varrella Ilkka on kisannut useammalla venetyypillä. Voitto on napsahtanut  toistakymmentä kertaa eri miehistöjen saattelemana.

– Nyt unohdan puolet miehistön jäsenten nimistä, kun jonotan ilmoittautumiseen, konkari vitsailee.

Myrskyn kourissa esikoista odottaessa

Aattoillan rutiineihin lukeutuu kipparikokous. Juurikkasaaren juhlatalon sali täyttyy toisilleen tutuista ihmisistä ja iloisesta puheensorinasta. Tuulesta riittää puhuttavaa.

– Parasta on vain katsella taivaalle. Ukonilma on tunnistettava ajoissa. Tuulesta ja purjemuodosta riippuen sama vene voi muuttua aalloilla kyntäväksi hävittäjäksi tai purjelentokoneeksi, Ilkka virkkaa.

Lue myös: Mielitkö vesille? Älä unohda tätä helteellä

Näkökulmaa antaa työura. Viimeiset 20 vuotta Ilkka on toiminut yrittäjänä ja tuonut maahan sääasemia.

Muiden tarinoidessa miehen mieli palaa vuoden 1976 kipparikokoukseen, jonka aikana syntyi viisilapsisen perheen ainoa tytär, Liisa. Sinä kesänä Ilkka seilasi paksu sikari suussaan. Nyt Liisa, 38, on miehistön jäsen puolisonsa Mikko Puhalaisen, kanssa.

Liisalle veneily on tuttua lapsuudesta saakka, ja Mikko innostui purjehduksesta vaimonsa perheen myötä.

– Tähän mennessä jännittävin kisa on ollut 2001. Odotin esikoistamme. Vettä tuli niin, ettei eteensä nähnyt. Ukonilmassa vene kallistui kyljelleen. Silloin pelotti, Liisa muistelee.

Isän kilpailuhenkisyys on helpottanut

Kolmas Liljan perheen edustaja miehistössä on Ilari Lilja, 34, kokenut purjehtija hänkin.

– Välissä oli 15 vuotta, jolloin en halunnut lähteä isän kanssa vesille. Nuorempana hän oli melkoisen kilpailuhenkinen. Nyt kun olen aikuinen, tilanne on rauhoittunut. Purjehduskilpailut ovat opettaneet, ettei kenellekään kannata irvistellä, kuopus naurahtaa.

Miehistöä täydentää Ilkan pitkäaikainen ystävä, Kari Elivuo, 70.

– Minulla on aina ollut kavereita, jotka ovat pyytäneet mukaan. Miehistön jäsenenä olen vapaa purjeveneen omistamisen vastuusta. Voin vain kantaa korteni kekoon, rentoutua ja nauttia maisemista, Kari tuumaa. 

Lue myös: 73 vuotta purjehtineen nostalgiset kuvat

Myös Ilkan puoliso Maire Lilja, 67, on ollut aiemmin seilaamassa. Viime vuosina hän on keskittynyt tapahtuman järjestelyihin, lastenlasten hoitoon ja kannustamiseen.

– Huonot jalkani eivät oikein kestä veneilyä, Maire kertoo.

Pariskunnan rakkaustarina alkoi kansakoulussa, kun Ilkka veti Mairea letistä ja molemmat passitettiin nurkkaan häpeämään.

Ilkka rustasi Mairelle Minä rakastan sinua -lappusen. Ajoitus oli valitettavasti väärä.

– Ajattelin tuolloin, ettei poikia olisi pitänyt olla olemassakaan, Maire naurahtaa.

Teini-iässä kiusantekijä pyysi Mairea painolastiksi veneretkelleen, ja häitä juhlittiin Ilkan ylioppilaaksi pääsyn jälkeen.

Ilkka on konkari. Hänellä on menossa 42. Päijännepurjehdus.
Ilkka on konkari. Hänellä on menossa 42. Päijännepurjehdus.

Tuuli tuntuu poskessa

Kilpailupäivän aamu valkenee aurinkoisena, ja tuuli on heikohko. Juurikkasaaren satama pullistelee väkeä. Omaa starttiaan odottelevat paatit kiertävät lähtöaluetta kuin ravihevoset rataa.

Työnjako Dynastarissa on selkeä: Ilkka istuu ruorissa ja luotsaa. Vävypoika vastaa isopurjeesta. Etupurjeet ovat Karin ja Ilarin heiniä. Liisa navigoi ja tarkkailee kilpakumppaneita.

Viisi minuuttia ennen h-hetkeä Lys 4 -luokka saa ensimmäisen äänimerkkinsä.

–157 tulee kovaa vasemmalta, huomasitteko? Liisa tiedottaa.

Tasan kello 12 Dynastar solahtaa vauhdilla matkaan. Maali häämöttää Padasjoella. Reilun sadan kilometrin reitti taittuu parhaimmillaan noin kahdeksassa tunnissa. Useimmiten Dynastarin kisa on kestänyt 12–14 tuntia.

– Nyt luovitaan siksakkia kohti tuulta. Tunnen sen paineen poskessani.

Veneen ääneen Ilkalla on samanlainen suhde kuin lapsen itkuun.

– Itku on yöllä erilaista kuin vaikkapa silloin, kun kaverit kiusaa. Eri äänien perustella on toimittava eri tavoin. Sama pätee veneeseen. Veden läpsytys, solina ja ryskytyksen voimakkuus suhteessa poskessa tuntuvaan tuulipaineeseen neuvovat minua. Niitä kuulostelemalla voisin seilata vaikka silmät kiinni, Ilkka kuvailee ruorissa.

Napakat käskyt

Alku sujuu vauhdikkaasti. Ilkka määrittelee järvipurjehduksen herkäksi lajiksi, johon maaston muodot vaikuttavat. Tuuli kääntyy nopeasti, kun ilma kohoaa rantoja pitkin.

– Yleensä kolme venettä ajaa kisan aikana karille. Kilpa­purjehtijan on kovissakin säissä osattava toimia ja pärjättävä, Ilkka sanoo.

Tarinoidessaan kippari näyttää rauhalliselta, mutta valpas hän on. Silmä seuraa herkeämättä purjeisiin kiinnitettyjä virtauslankoja. Käsky tulevat ajallaan ja napakasti.

– Kiristäkää spinaakkeripurjetta. Löysätkää vähän, kaikki veneen vasemmalle laidalle. Säädä mastoa. Keulapurje suoraksi, vaijeri ei saa taipua liikaa.

Tällä kertaa voitosta kisaa 140 venettä.
Tällä kertaa voitosta kisaa 140 venettä.

Luonnonkauniin Kärkistensalmen maisemissa miehistön katse kiinnittyy sillalla huiskuttaviin katsojiin. Maire on hurauttanut Puhalaisten lasten ja esikoisensa Vesa Liljan, 47, kanssa kisaajia kannustamaan. Vesa on tallentanut ja kuvannut vuosien ajan Päijännepurjehduksen etenemistä, milloin rannoilta, milloin veneestä käsin.

– Hän on tapahtuman kävelevä tietopankki, Ilkka määrittelee.

Dynastarin liepeillä pyörähtää moottoriveneellä myös perheen toiseksi vanhin poika, Anssi Lilja, 43, vaimonsa Katri Liljan kanssa. Anssin ja Katrin seitsemästä lapsesta kaksi vanhinta poikaa osallistui kisaan pienellä Lightning-veneellään. Ilkka on tartuttanut into­himonsa kolmanteen polveen.

Ukkosta ilmassa

Kuminan saarta lähestyttäessä on tehtävä ratkaisu: kierretäänkö länsi- vai itäpuolta? Oman mausteensa pähkäilyyn tuovat navigaattorin temppuilu ja nouseva ukonilma.

– Kymmeniä vuosia olen seilannut kartan kanssa, joten tekniikan pettäminen ei haittaa mitään, Ilkka tuumaa ja valitsee länsipuolen.

Matkan edetessä tuuli tyyntyy ja ilma viilenee. Dynastar lipuu etananvauhdilla eteenpäin, ja länteen suuntaaminen osoittautuu virheeksi. Ilari häipyy tirsoille kajuuttaan, ja Kari napostelee veneen nokassa pähkinöitä. Ilkka harmittelee reitti­valintaansa.

– Parhaina vuosina olemme olleet jo yhdeksän tunnin seilauksen jälkeen maalissa, ja ilmassa on ollut urheilujuhlan tuntua.

Nyt näyttää sille, että edessä on pitkä yö. Tuulta ei voi tehdä, se annetaan.

– Ottaako joku tonnikala-majoneesileipiä ja täytettyjä kanamunia? kapteeni kyselee ja alkaa avata eväslaatikoita.

Illan tullen tuuli katosi ja vauhti hiipui.
Illan tullen tuuli katosi ja vauhti hiipui.

Kippari ottaa torkut

Yön saapuessa kärsivällisyys alkaa olla koetuksella. Kolmen aikoihin Dynastariin kantautuu tieto, että ensimmäinen kisaaja on saapunut maaliin 02.34.

– Harvoin on näin suuria eroja, Ilkka huokaa.

Pikkutuntien hämärässä hän bongaa pojanpoikansa lahdenpoukamasta. Nuorten vene on seisonut jo useita tunteja.

– Hyvinhän teillä menee, isoisä kannustaa.

On hänen vuoronsa torkahtaa. Vävypoika ottaa ohjat käsiinsä.

– Olisi pitänyt mennä itäpuolta. Purjehtiminen on kivaa hyvällä tuulella, Ilari murjaisee.

Liisa saattoi ottaa nokoset pitkän päivän jälkeen.
Liisa saattoi ottaa nokoset pitkän päivän jälkeen.

Treffi-ilta veneessä

Aamun valjetessa tuuli nostattaa vauhdin purjeisiin ja miehistö valpastuu. Taas mennään, ja hymy on herkässä. Padasjoen satama häämöttää. Reilun 23 tunnin seilauksen päätteeksi maalivene töräyttää Dynastarille merkin. Perillä ollaan.

– Ei tarvinnut keskeyttää, Ilkka kiittelee.

Aurinko paistaa täydeltä terältä. Kun vene lipuu satamaan, miehistö rullaa purjeet, kiristää köydet ja laskee lepuuttajat paikoilleen. Ilari hyppää uimaan.

– Mikolle ja minulle tämä oli kuin treffi-ilta, pääsimme ilman lapsia purjehtimaan, Liisa iloitsee.

Dynastar saa levähtää hetken määränpäässä. Anssi perheineen on luvannut seilata veneen alkuviikosta kotisatamaan. Kun ei kisata, kiireen voi unohtaa.

– Purjehduksen ystävä on energian ja luonnon säästäjä. Nautin äänettömästä etenemisestä, kippari kiteyttää.

Katso lisää Päijänne-kuvia kuvakarusellista.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2015.

Päijännepurjehdus 2017 Padasjoelta Jyväskylään järjestetään 21.7-23.7.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.