Rypäleet kerätään käsin Valladon tilalla Reguan seudulla.
Rypäleet kerätään käsin Valladon tilalla Reguan seudulla.

Dourojoen laaksossa juhlitaan railakkaasti sadonkorjuuta. Hyppää kivipaljuun polkemaan!

Rypäleet riippuvat raskaina vyötäröön ulottuvien köynnösten oksilla. Niks ja naks, terttu tömähtää saaviin näppärien leikkurien avulla.

Portugalilainen Vitoria Moreira opastaa poikiaan José Miguelia ja Santiago Megrea. Pojat nakkelevat suuhunsa kutkuttavan makeita tummia rypäleitä.

– Pojat eivät ole ennen osallistuneet viininkorjuuseen. Haluamme näyttää heille, miten ruokakulttuuriimme kuuluva juoma valmistetaan alusta loppuun, Vitoria nauraa ja vetää kumisaappaat jalkaansa.

Mehukas touriga nacional on yksi lähes 300:sta portugalilaisesta rypälelajista.
Mehukas touriga nacional on yksi lähes 300:sta portugalilaisesta rypälelajista.

Poiminta on raskasta uurastusta jyrkillä kukkuloilla, mutta työ tuo tärkeää lisätuloa paikallisille asukkaille. Viinilaakson tärkeimpään kaupunkiin Peso da Reguaan virtaa ihmisiä myös muualta maasta apuvoimaksi.

Sadonkorjuu huipentuu tuhansilla viinitiloilla ja pikkukylissä vauhdikkaisiin talkoojuhliin. Me osallistumme ulkopaikkakuntalaisille räätälöityihin karkeloihin vanhan aateliskartanon tiluksilla lähellä Reguaa. Tiedossa on ohjelmaa koko päiväksi noin 50 eurolla.

Laulua ja tanssia

Odotukset kohoavat korkealle heti aamutuimaan, kun talkoojuhlan erikoisjuna nytkähtää liikkeelle Porton kaupungista Atlantin rannikolla.

Juna kolskuttelee milloin ylärinteillä rypäle- ja oliivitarhojen pieltä, milloin joen tummanvihreää pintaa nuollen. Vastapäisillä penkeillä istuvat eläköityneet opettajat Maria ja José Armanda Sousa Pinto henkäilevät ihastuksesta. Douron 1800-luvun rataa ylistetään heidän mukaansa maisemiltaan yhdeksi maailman upeimmista.

Eläkkeellä oleva opettajapari Maria Armanda Sousa Pinto ja Aviomies José matkustavat viiniriehaan junalla.
Eläkkeellä oleva opettajapari Maria Armanda Sousa Pinto ja Aviomies José matkustavat viiniriehaan junalla.

– Tänne kannattaa matkustaa aina, mutta kun osallistumme viininkorjuujuhlaan, vaalimme samalla kauniita perinteitä. Rypäleiden poljenta-altaissa on lisäksi hauskaa laulaa ja tanssia, Maria vinkkaa.

Rallatus raikuu heti tervetuliaisiksi Campanhãn tilan pihassa. Pelimanniorkesteri panee polkaksi, ja tanhuajat sieppaavat vieraita pyörähtelemään.

Tarjoilijat kiikuttavat lämpöisiä turskapiiraita ja kinkkupasteijoita alkupaloiksi. Suuta kostutetaan portviinillä, Douron tunnusjuomalla. Grillimestari kääntelee possupihvejä aurinkokatoksen alla.

Pelimanniryhmä tervehtii sadonkorjuujuhlaan saapuvia Campanhãn viinitilalla.
Pelimanniryhmä tervehtii sadonkorjuujuhlaan saapuvia Campanhãn viinitilalla.

Polvia myöten rypäleissä

Livahdan välillä hellettä pakoon hämyisään viinikellariin, jossa opas kertoo satavuotisen tilan historiasta muhkeiden tammitynnyrien katveessa. Kartanossa ei enää asu Alijón kreivisukua, vaan paikkaa isännöi hotelli Peso da Regua. Tilan portit avataan yleisölle vain erityistapahtumissa.

Tämäkin ylimyskoti rakennettiin majesteettiselle näköalapaikalle dourolaisten vallaskotien tapaan. Yhä useammat alueen viinintekijät houkuttelevat tiloille myös matkailijoita. Tiloilla voi syödä ja nukkua tai ainakin maistella viinejä. Douro on noussut viinituristien suosikkilistalle.

– Ja jos sattuu juomaan liikaa, viinitilan kappelissa pyydetään krapulaa anteeksi, eräs vieras veistelee.

Tällä kertaa kukaan ei kumminkaan ylitä sietokykyään, kun vaakunatunnuksin somistettuja pulloja ilmaantuu ruokapöytiin perinneherkkujen rinnalle.

Kilistelemme maljoja tuikituntemattomien pöytänaapurien kanssa pitkäksi venähtävän ruokakavalkadin aikana. Raaputamme muruja kakkulautasilta, kun loppuhuipennos koittaa.

Margarida Silvestre näyttää, miten viinistä nautitaa portugalilaisittain.
Margarida Silvestre näyttää, miten viinistä nautitaa portugalilaisittain.

Hanuristi kehottaa vaihtamaan juhlatamineet sortseihin. Säntäämme hämärän pihan poikki graniittisille viininpoljenta-altaille. Potkaisen kengät jalastani, ja solahdan polvia myöten violettiin rypälemuussiin. Se viilentää mukavasti tanssista polttelevia varpaita.

– Entä jos liukastun? yksi polkijoista säikähtää.

– Rypälemehu nuorentaa hipiää, toinen vitsailee.

Kokeneet polkijat opastavat meitä ottamaan vieruskaveria kaulasta kiinni ja nostelemaan sääriä kuin kabareetanssi can-canissa. Osa vieraista taputtaa tahtia altaan reunojen takana. Posket punehtuvat, ja tarpominen alkaa sujua. Harmonikka tahdittaa menoa railakkaasti.

Murcasin tilalla poljetaan viiniä antaumuksella.
Murcasin tilalla poljetaan viiniä antaumuksella.

Douro haastaa Toscanan

Douro oli pitkään vaivalloisten kulkuyhteyksien päässä, sillä jylhät vuoristot suojaavat viinilaaksoa. Tieverkostoa kunnostetaan kovaa kyytiä. Viljelyksille autoillaan pujottelevat turistit saavat silti nauttia myös extreme-ajosta, kun pyörät sutivat jyrkänteiden reunaa.

Syrjäiseksi mielletty seutu haastaa omintakeisuudellaan vaikkapa Italian Toscanan. Portugalissa viljellään liki kolmeasataa omaa rypälelajiketta. Sauvignon blanc -rypäle on valkoviinin ystäville tuttu, mutta entäpä rabo de ovelha, lampaan takamus? Taikka keskiajalta asti punaviiniksi pullotettu mustekoira tinta cão?

Moni viljelijä vannoo paikallisten rypäleiden nimiin.

– Ne ovat Douron valtti. Ei meidän tarvitse kopioida kansainvälisiä muotivirtauksia. Tänne saapuu uteliaita ja kokeilunhaluisia ihmisiä, tuuheaviiksinen enologi Domingos Alves de Sousa painottaa.

Hän on kuljettanut meitä maastoautossa pitkin perhetiluksia kukkuloiden harjanteilla. Cumieiran kylässä Peso da Reguan lähellä asuva perhe vaalii unohdettuja rypälelajikkeita, joten heidän viininsä herättää kiinnostusta.

Quinta da Gaivosan isäntä Domingos Alves de Sousa, 66, tarjoaa mieluusti viiniä vierailleen.
Quinta da Gaivosan isäntä Domingos Alves de Sousa, 66, tarjoaa mieluusti viiniä vierailleen.

Tilan yhteydessä toimii komea vierailukeskus. Sellaisissa saa maistella juomia asiantuntevassa seurassa. Tietoiskussa kerrotaan, miksi Douron liuskekivistä rakennetut viljelyterassit ovat Unescon suojeluksessa.

Monet viiniyrittäjät kehittelevät muutakin viihdykettä. Pachecan hotelliksi kunnostetulla 1700-luvun sukutilalla järjestetään viinikursseja. Syksyisin kuka tahansa pääsee sadonkorjaajaksi. Korjuupäivän päätteeksi saa talloa rypäleitä perinteisissä kivipaljuissa.

Kuuluisa Valladon kellari kauppoineen edustaa huippuarkkitehtuuria. Ylelliset hotellit tarjoavat viinimenyy-aterioita.

Douron 40 000 hehtaarin viinitarhoista neljänneksen omistaa Symingtonin suku. Suku avasi yleisölle vastikään hulppean Bomfimin tilan, jonne on merkitty kolme kävelyreittiä. Vierailukeskuksessa toimii myös museo. 

Viininkorjuujuhlassa pelimannit panevat polkaksi.
Viininkorjuujuhlassa pelimannit panevat polkaksi.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 18/2015.

Hyvä tietää: Viinimatka Portugalissa

Näin pääset perille

Meno–paluulento Helsingistä Lissaboniin alkaen 170 e.

Lissabonista junalla Portoon 3 tunnissa. Portosta vie 1800-luvun rautatie kohti Espanjan rajaa Pocinhon kylään. Jos vuokraat auton, hyppää maisemien vuoksi junaretkelle vaikkapa Peso da Reguasta Pinhãoon. Erikoisjunia mantelien kukinta- ja viininkorjuuaikaan. linhadodouro.net

Paras aika matkustaa

Douron viinilaakson vilkkain sesonki kestää toukokuusta lokakuulle. Viiniä polkemaan pääsee varmimmin syyskuussa. Appelsiinit kypsyvät talvella, ja kylissä järjestään värikkäitä karkeloita kukkivien mantelipuiden kunniaksi helmi-maaliskuussa. Viiniköynnöksetkin vihertävät jo helmikuussa.

Ota mukaan

Tukevat retkeilykengät, sateenpitävä takki, paahteelta suojaava hattu sekä automatkalle navigaattoriin kohteiden tarkat koordinaatit.

Mitä, jos passi katoaa loman viimeisenä iltana? Nauti, neuvoo passinsa kadottanut toimittaja.

Toimittaja Olli-Pekka Komonen, 37:

Lennon lähtöön pari tuntia, passi puuttuu 

Kotiinpaluuta edeltävänä iltana huomasin kauhukseni, että passini oli jäänyt reissun ensimmäiseen hotelliin. Kyseinen Marriot-hotelli sijaitsee lähellä San Franciscon lentokenttää, joten en hätääntynyt. Ehtisin hyvin ajaa hotellin kautta ennen paluumatkaa ja hakea huoneen tallelokeroon jääneen passin.

Soitin hotellille ja kyselin passini perään. Sitä ei kuulemma ollut löytynyt, ja kun yritin tiedustella vielä sunnuntaiaamuna toisen kerran asiasta, hotellista väitettiin, etten siellä koskaan ollut vieraana ollutkaan!

Lennon lähtöön oli enää joitakin tunteja, joten pieni paniikki alkoi nousta pintaan. Selvitin netistä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Lähimmästä Suomen pääkonsulaatista Los Angelesista onneksi vastattiin sähköpostiin pyhäpäivästä huolimatta.

Soitin lentoyhtiöön ja sain lykättyä paluulentoni torstaille. Varasin netistä bussilipun San Franciscosta Los Angelesiin, pakkasin tavarani ja hyppäsin bussiin. Matkalla varasin Airbnb:n kautta majoituksen mahdollisimman läheltä konsulaattia siltä varalta, että asiaa pitäisi käydä selvittelemässä useampana päivänä.

Tiistaina pääsin heti aamusta konsulaattiin anomaan passia. Homma hoitui käden käänteessä, ja samassa yhteydessä selvisi, että pääkonsulin luona olisi illalla Kaliforniassa asuvien suomalaisten illanvietto. Pääsin mukaan.

Tutustuin uusiin ihmisiin ja solmin yhteyksiä. Seuraavana päivänä päädyin suomalaisen Hollywood-näyttelijättären kanssa kahville - ja törmäsimme kaiken päälle suosikkinäyttelijääni Seth Rogeniin keskellä katua!

Alkupaniikin jälkeen passin hukkaamisesta seurasi lopulta pelkkää hyvää.


Olli-Pekan vinkit passin katoamiseen

  1. Älä hätäänny. Vaikka passin katoaminen on ikävää, se on kuitenkin vain passi. Uuden saa rahalla. Et ole hengenvaarassa tai syyttömänä vankilassa. Kukaan suomalainen ei tiettävästi ole vielä joutunut jäämään pysyvästi ulkomaille. Vaikka tilanne on sinulle uusi, suurlähetystölle passien tekeminen on rutiinia.
  2. Nauti. Olet luultavasti maassa, johon olet halunnut matkustaa. Nyt saat kenties vain viettää siellä lisää aikaa. Et voi tilanteelle mitään, joten ajattele, että sait loman jatkeen.
  3. Huomioi kulut. Passin hankkimisesta tulee äkkiä satojen eurojen kulut. Varmista, että luottokortin luottoraja ei ylity. Tarvittaessa maksa kiireesti luottokorttilaskua nettipankissa pienemmäksi tai pyydä pankkia korottamaan luottorajaa.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaoppaan numerossa 6/2016.

Israelin Eilatissa saman loman aikana pääsee nauttimaan taivaan, meren, autiomaan ja vuorten ihmeistä.

Pieni, vihertäväsiipinen tiltaltti näyttää heiveröiseltä lintutieteilijä Noam Weissin kourassa. Silti se tapittaa tyynesti isoa miestä.

Weiss silittää linnun höyhenpeitettä ja tarkistaa sen jalassa olevan renkaan tiedot. Sitten hän puhaltaa linnun vatsahöyheniin.

– Näetkö tuon kolon vatsassa? Linnun täytyy syödä niin paljon, että kolo täyttyy, jotta se jaksaa lentää. Se on lähtenyt kenties Suomesta ja ylittänyt jo Euroopan ja lentää vielä yli tuhannen kilometrin matkan yli Saharan autiomaan, Weiss selventää.

Hän kertoo, että tiltaltti on tämän vuoden poikanen. Ihmettelen ääneen, miten tuollainen pieni untuvikko tietää, että nyt sen pitää syödä vatsa täyteen ennen seuraavaa lentoa. Entä mistä se tietää, minne lentää?

Asiantuntija naurahtaa, että sitä hekin yrittävät selvittää. Kukaan ei opeta poikasia eikä näytä niille reittiä. Nuoret linnut lentävät omissa ryhmissään, vanhemmat omissaan.

Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.
Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.

Olemme parin kilometrin päässä Eilatin keskustasta sijaitsevassa lintupuistossa, joka täyttyy lintubongareista varsinkin lintujen muuttoaikaan maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

– Meillä on paljon vakiokävijöitä. Eräs suomalainen on käynyt täällä kahdesti vuodessa jo 20 vuoden ajan. Ja toinen lintuharrastaja odottaa pääsevänsä eläkkeelle tuomarin työstään, jotta voi muuttaa talvehtimaan Eilatiin ja keskittyä lintujen tutkimiseen, Weiss kertoo.

Samalla hän poimii lintuaseman kirjahyllystä käteensä suomenkielisen lintuoppaan.

Matkantekoa lepoasennossa

Muuttolinnut valitsevat etapikseen Eilatin, sillä sen sijainti on ihanteellinen. Linnut, jotka pisimmillään muuttavat jopa 25 000 kilometrin matkan, tarvitsevat ruokailupaikkoja lentomatkan varrella.

Osa niistä käyttää hyväkseen mantereen päällä syntyviä otollisia ilmavirtauksia. Ne vain levittävät siipensä niin sanotusti lepoasentoon.

Lintupuistosta voi nauttia, vaikkei olisi intohimoinen lintuharrastaja. Täällä jokainen aiheesta kiinnostunut saa halutessaan opastusta. Kiikarit voi vuokrata, ja puiston työntekijät antavat mielellään vinkkejä siitä, mitä lajeja löytää mistäkin osasta puistoa.

Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.
Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.

Puisto ja sen tekojärveä kiertävä polku sopivat koko perheelle. Kuka tahansa pääsee seuraamaan rengastuspuuhia ja lintujen tarkastuksia puiston lintuasemalle.

Kun tiltaltti on tutkittu, Weiss siirtää sen varovasti kämmelleni. Saan laskea sen vapaaksi.

Silitän pehmeää untuvaa. Lintunen avaa siipensä, ja toivotan sille turvallista matkaa.

Maalaus löytyi sattumalta

Vuoret hehkuvat punaisina kaikkialla, minne vain katson. Alun perin satamakaupungiksi perustettu Eilat sijaitsee aavikolla, joten autiomaan maisemat kannattaa tutkia.

Hiekkaerämaa kätkee monenlaisia salaisuuksia. Sen on huomannut jeeppikuskimme Alfonso Nussbaumer, joka on opastanut ryhmiä Eilatin alueella jo vuodesta 1961.

– Ensimmäisen seinämaalauksen löysin jo 1960-luvulla, ja 1970-luvulla sattui hauska tapaus. Olin opastamassa fransiskaaniryhmää ja selitin, että seinämaalauksia pitäisi etsiä paljon ylempää kuin siitä, mihin katseemme yleensä ensimmäiseksi osuu.

Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.
Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.

Hän kertoo osoittaneensa lähintä seinää havainnollistaakseen sanomaansa ja yhtäkkiä huomanneensa siinä maalauksen. Tarkempi tutkiminen osoitti sen olevan noin 3200 vuoden takaa.

– Opastamani ryhmä ei uskonut, etten tiennyt maalauksesta etukäteen. Vielä samana päivänä arkeologit tulivat tutkimaan teosta, samoin televisiokamerat.

Nyt farao Ramses III:n seinämaalaus on yksi Timnan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Kun Alfonso Nussbauer kävi Sveitsistä Eilatissa ensimmäisen kerran, hän päätti heti jäädä.

– Löysin Eilatista auringon, meren, autiomaan ja vaimoni. Nappasin hänet ilmasta, Nussbaumer vitsailee.

Vaimo työskenteli aikoinaan paikallisen lentoyhtiö Arkian lentoemäntänä.

Paria yhdisti muun muassa rakkaus vedenalaiseen maailmaan, ja heidät jopa vihittiin avioliittoon veden alla.

Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.
Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.

Alfonso Nussbaumer kertoo tarinoita Aravan aavikon eläimistä ja kasveista sekä siitä, miten ne selviävät karuissa olosuhteissa.

Harvinaisen jouhihietakyyhkyn kohdalla hän pysäyttää maastoauton ja kertoo, että kyyhky voi kantaa vettä sulissaan jopa 30-40 kilometrin matkan.

Akasia tarjoaa varjoa auringon paahteelta. Se levittää juurensa sivusuuntaan, jotta se pysyisi pystyssä hiekkamyrskyissä, ja lisäksi alaspäin, jotta se löytäisi vettä. Juuri voi kurkottaa jopa 60 metrin syvyyteen. Puu voi selvitä ilman vettä jopa kymmenen vuotta.

Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.
Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.

Seudulla ei ole satanut kunnolla 13 vuoteen, ja Alfonso Nussbaumer osoittaa kovaonnista kasvia, jonka kuivuusjakso on tappanut.

– Kun ajelen täällä, kaadan usein kanisterillisen vettä jonkin puun juurelle. Mutta puita on paljon, on mahdotonta auttaa niitä kaikkia.

Edomilaiset löysivät Timnan laakson kupariesiintymät jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tosin on arvioitu, että Israelin kuningas Salomo olisi kartuttanut laaksossa rikkauksiaan jo kauan ennen sitä. Siksi arkeologi Nelson Glueck nimesi hienon luonnonmuodostelman Salomon pilareiksi, ja se onkin Timnan kuuluisin maamerkki.

Nemoa etsimässä

Merenpinnan alle oppaakseni lähtee sukelluskouluttaja Osku Puukila. Hän on entinen helsinkiläinen palomies ja pintasukeltaja, joka on asunut ja sukeltanut Eilatissa jo 35 vuoden ajan. Yli 30 000 sukellustunnin jälkeen ei ole montakaan korallia tai kalalajia, joita Osku ei tuntisi.

Puolen tunnin teoriaosuuden jälkeen olen valmis hyppäämään veteen. Saan happisäiliöt selkääni.

Testaamme vielä käsimerkit myös veden alla, ja liu'un korallien sekaan. Osku sukeltaa edelläni ja kyselee käsimerkein, onko kaikki kunnossa. Hän osoittaa värikästä vuokkokalaa, joka on lajina tuttu animaatioelokuvasta Nemoa etsimässä.

Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.
Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.

On vaikea päättää, mitä seuraisi: kalaparven tanssia vai suuren rauskun lepatusta.

Meren äänimaailma on jännittävä. Hiljaisuuden rikkovat pienet pulputukset, rahinat ja loiskeet.

Vaikka ihmisen ja teollisuuden jäljet näkyvät meressäkin ja osa koralleista on kuollut, kaunista katseltavaa on niin paljon, että Osku kertoo sukeltavansa itse aina, kun se vain on mahdollista. Hän on kuvannut satoja tunteja Punaisenmeren kaloja sekä Israelin että Egyptin puolella.

Ilta tummuu, on aika vaihtaa märkäpuku vaatteisiin. Osku Puukila istuu vakiopöytäänsä Barbeach-ravintolassa ja pyytää tarjoilijalta annoksen, jota ei mainita listalla, Osku Specialin. Iso vati kannetaan pöytään, simpukkapataa riittää monelle.

Kolmen kaveruksen kasvitiedettä

Reilun kilometrin päässä Eilatista pohjoiseen pääsee kasvitieteelliseen puutarhaan. Autiomaassa kasvaa muutakin kuin kaktuksia.

Kaikki lähti kolmen ystävyksen Yoram Nadelin, Eyal Arnanin ja Ratzon Cohenin hullusta ideasta saada autiomaa kukkimaan. Ja niin tapahtui: vehreät palmut, apinanleipäpuut ja passionhedelmäpuut kukoistavat.

– Olimme harrastelijapuutarhureita, eikä meillä ollut mitään teoreettista tietoa. Kukaan ei uskonut ideaamme, muttei se meitä haitannut, Ratzon Cohen sanoo.

Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.
Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.

Kaverukset kokeilivat kaikkea, oppivat kantapään kautta ja istuttivat kasveja eri korkeuksille.

Nykyisin biologian opiskelijat tulevat puutarhaan harjoitteluun ja tekemään tutkimuksia.

– Totutimme kasvit pikku hiljaa suolaiseen veteen. Ne, jotka selvisivät, selviävät mistä vain.

Kibbutsin kotimaa

Moni muistaa Israelista kibbutsit, jonne nuoret lähtivät aikoinaan poimimaan appelsiineja. Suomalaiset olivat ensimmäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä 1960-luvun kibbutseilla. Vapaaehtoisia on ollut arviolta 400 000, joista suomalaisia noin 15 000.

Nykyään kibbutseja on noin 250. Sana kibbutz tarkoittaa ryhmää, ja alun perin kibbutsit olivat yhteisomistukseen perustuvia maatalousyhteisöjä. Niissä syötiin isossa ruokasalissa, lapset asuivat erikseen ja johtokunta saattoi päättää jopa lapsen nimen.

Nykyään monet kibbutsit on yksityistetty ja jäsenet voivat työskennellä joko kibbutsissa tai sen ulkopuolella.

Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.
Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 5/2016.