Saako täytekakun vielä lentokoneeseen? Mikä lasketaan nesteeksi ja mikä ei? Ota talteen ohjeet tuliaisten viemiseksi.

1. Miksi käsimatkatavaroiden pakkaamiseen kannattaa käyttää aikaa ja ajatusta?

Kun matkatavarat ovat oikein pakattu, lentokenttien turvatarkastuksiin muodostuu myös vähemmän turhaa ruuhkaa.

2. Voinko vielä lentokoneeseen käsimatkatavarana itse tekemääni sillisäilykettä tai lanttulaatikkoa?

Periaatteessa et. Joulupöytään kuuluu monta herkkua, jotka on nestepitoisuutensa vuoksi kuljetettava ruumassa. Tällaisia ovat esimerkiksi joululaatikot sekä marinadissa olevat tuotteet.

3. Minkä verran nesteitä voi ottaa matkustamoon?

Matkan aikana tarvittavien nestemäisten lääkkeiden, erityisruokavalionesteiden ja vauvanruoan lisäksi muita nestemäisiä tuotteita saa kuljettaa käsimatkatavarassa enintään 100 millilitran pakkauksissa. Näiden kaikkien pakkausten on mahduttava enintään litran vetoiseen läpinäkyvään ja uudelleensuljettavaan muovipussiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

4. Entä tahnat - saanko kantaa käsilaukussani koneeseen sinappia?

Myös monet tahnamaiset tuotteet, kuten sinappi, lasketaan nesteeksi. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että jos tuotetta voi levittää veitsellä, se on nestettä. Lisäksi pakastetut tuotteet, kuten joululaatikot luokitellaan nesteiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

5. Olen leiponut torttuja pojalleni. Voinko ottaa tortut koneeseen?

Joulukonvehteja, joulutorttuja ja muita pienen määrän hilloa sisältäviä leivonnaisia voi kuitenkin kuljettaa myös käsimatkatavaroissa.

6. Haluaisin ottaa lennolle mukaan itse tekemäni kynttilän ja kauniit enkelitulitikut. Onnistuuko?

Tulitikkujen ja sytyttimien kanssa oltava tarkkana. Lentomatkustajan on syytä muistaa, että sytyttimiä tai tulitikkuja ei saa lainkaan kuljettaa ruumaan menevissä tavaroissa. Yhden sytyttimen tai tikkuaskin voi ottaa mukaansa matkustamoon, mutta tulivälineen on oltava matkustajan kontrolloitavissa eli vaikkapa taskussa.

7. Edessä on pitkästi juhlapyhiä. Voimmeko viedä lentokoneeseen, mökille, myös ilotulitteet? Entä lapsenlapsen leluaseen?

Uuden vuoden lähestyessä kannattaa huomioida, että tähtisadetikkujen tai ilotulitteiden kuljettaminen lentomatkoilla on kokonaan kiellettyä. Lisäksi eräät lasten joululahjoista kuuluvat ruumaan pakattaviksi – leikkiaseet ovat matkustamossa kiellettyjä.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla