Itä-Karjalan retkeen otetaan vauhtia Salpalinjalta Suomen puolelta.
Itä-Karjalan retkeen otetaan vauhtia Salpalinjalta Suomen puolelta.

Bussimatka Itä-Karjalaan vie Väinö Linnan romaanin ja viime sotien tantereille. Historia muuttuu eläväksi aidoilla tapahtumapaikoilla.

Seisomme Jänisjoen törmällä Läskelän kylässä Venäjän Karjalassa.

Varkautelainen yrittäjä Timo Männikkö alkaa kertoa isänsä Onnin sotatarinaa.

– Kerran hän ajoi venäläisen pikakiväärin väijytykseen. Takarengas räjähti, ja isä kellisti pyöränsä ojaan.

Vihollinen luuli miehen kuolleen, mutta tämä yllätti ampujat takaapäin.

– Isältä pääsi itku, kun hän löysi yhden surmaamansa miehen lompakosta kahden pikkulapsen valokuvat.

Onni Männikkö oli moottoripyörälähetti Ruben Laguksen panssaridivisioonassa. Se kulki rinnan kirjailija Väinö Linnan rykmentin kanssa.

Norjasta saapunut Helena Harle Mehus näyttää käsin kirjoitettua paperia, jonka löysi isänsä Niilon jäämistöstä. Siihen isä oli kirjannut joukko-osastonsa liikkeitä sen lähdettyä vetäytymään Syväriltä kesäkuussa 1944.

– En halunnut lapsena kuunnella isän sotajuttuja. Nyt tulin tänne paikkaamaan aukkoja tiedoissani, Helena Harle Mehus sanoo.

Osuma onnensoturiin

Bussi kuljettaa 40 hengen ryhmäämme Tuntemattoman sotilaan maisemissa. Reitti seuraa sotatapahtumia Itä-Karjalassa.

Läskelän kylä sijaitsee Laatokan pohjoispäässä puolen tunnin ajomatkan päässä Sortavalasta. Kylään liittyy hurja tarina, jollaisia retken vetäjä everstiluutnantti Ilmari Hakala tietää monia.

– Heinäkuussa 1941 täällä vaikutti onnensoturiksi kutsuttu talvisodan veteraani, luutnantti Allan Gummerus.

Suomalaiset olivat motittaneet venäläiset joen länsirannalle. Onneensa luottanut Gummerus lähti pioneerivänrikin kanssa tukimaan vaurioitunutta siltaa, vaikka se oli venäläisten tarkka-ampujien tähtäimessä.

– Huonostihan siinä kävi. Pioneerivänrikki kaatui kahteen luotiin. Gummerus sai naarmun kaulaansa, mikä järkytti häntä syvästi. Hän tunsi kohtalonsa kääntyneen.

Kun Gummerus seuraavana päivänä piti käskynjakoa joentörmällä, hän sai luodin rintaansa ja ehti vain todeta: ”Pojat, nyt taisi sattua. Menikö sydämeen? Eikö sydän ole tällä puolella?”

Linnan romaanissa sotamies Asumaniemi sanoo viime sanoikseen: ”Se on vasemmalla puolella… Sydän on vasemmalla puolella…”

Esimerkki kuvaa Linnan tapaa rakentaa teostaan. Hän sijoitti yksittäiset tositapaukset haluamaansa kohtaan fiktiota.

Siksi Tuntematonta sotilasta ei voi pitää historiankirjoituksena tai johtamistaidon oppaana. Se on romaani.

Motissa Lemetissä

Hiekkatie muuttuu huonoksi. Tienvarren kylissä työttömyys vallitsee ja vodka virtaa. Kahden puolen tietä näkyy tiheää pusikkoa. Suomalaisten raivaamat pellot on päästetty pajukoksi.

– Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov innostui maissinkasvatuksesta ja kielsi muun viljelyn. Maissi ei kuitenkaan menestynyt. Vasta nyt viljanviljelyä on alettu elvyttää osin suomalaisten opeilla, Hakala kertoo.

Lemetin tienhaarassa käytiin talvisodan rajuimmat mottitaistelut. Venäläisillä oli valtava ylivoima, mutta pieni Suomen armeija onnistui saartamaan heidät ankarissa olosuhteissa.

”Ja tuhosi…i…it tankkeja?” Niin alokas Hauhia kyselee luutnantti Koskelalta tämän sankariteoista Tuntematon sotilas -romaanissa.

”Pari maahan kaivettua Lemetissä”, Koskelan vastaus kuuluu.

– Tuossa näkyy yksi panssarimonttu, Hakala sanoo ja osoittaa sammaloitunutta kuoppaa.

Historia herää eloon aidoilla tapahtumapaikoilla. Sen koemme monta kertaa neljän päivän reissulla, joka venyy yli 3000 kilometrin mittaiseksi.

Kiinnostuitko tästä matkasta? Lähde mukaan ET-lehden lukijamatkalle – katso lisää tästä 

Pää matalalla

Väinö Linnan joukko-osaston sota päättyi nelisen kilometriä Loimolan kylästä. Poikkeamme bussilla rauhantulon maisemiin kesken matkan, ettei tietä tarvitse ajaa takaisinpäin.

Korpitien metsäisellä harjanteella erottuu juoksuhautojen ja romahtaneiden bunkkereiden verkosto. Katkenneen oksan päässä roikkuu ruostunut ämpäri, kenties jatkosodan ajalta.

Juuri tämän suon laidalla oikean Jalkaväkirykmentti 8:n ensimmäinen pataljoona kävi viimeiset taistelunsa ennen rauhaa. Ilmari Hakala vie meidät alarinnettä seurailevan kaivannon reunalle.

– Tämä on panssarieste. Sitä oli vaikea havaita vaunusta, joka tuli harjanteen yli. Kaivannosta vaunu ei enää päässyt pois. Kaikkea suomalaiset keksivätkin vihollisen pään menoksi.

Ilmari Hakalan vaimo Leena, retken huoltopäällikkö, soittaa meille äänityksen, jonka Yleisradio teki 4. syyskuuta 1944 kello 8.05, kun rauhan piti jo olla voimassa.

Ääni rätisee. Toimittaja kysyy juoksuhaudassa suojautuvilta miehiltä, mitä he ajattelevat rauhantulosta.

”Oudoltahan se tuntuu monen sotavuoden jälkeen. Ensin en tahtonut uskoa, piti soittaa takaisin pataljoonaan. Itse olemme hiljaa, mutta naapuri ei näytä lakkaavan”, kertoo luutnantti Virtanen. Taustalta kuuluu jalkaväen aseiden laukauksia.

– Nuoret miehet puhuvat tosi kypsästi ja rauhallisesti. Sota oli heille jo arkipäivää. Piti vain pitää pää alhaalla, Helena Harle Mehus huokaa.

Tappiomieliala ei välity sotilaiden puheista. Linna pani romaanissaan Vanhalan sanomaan asian tällä tavoin: ”Hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi.”

– Se kertoo torjuntavoitosta. Jatkosodan tavoite oli itsenäisyyden säilyttäminen, ja se toteutui, sotahistorian tutkija Hakala toteaa.

Kollaa kesti

Kymmenisen kilometriä Loimolasta sijaitsee legendaarinen Kollaanmäki. Sen kenttähautausmaalle on haudattu 104 talvisodassa kaatunutta. Hautausmaalla Leena Hakala lukee ääneen Helvi Hämäläisen runot Suomalaiselle tuntemattomalle sotilaalle ja Hevosille jotka kuolivat sodassa.

Kollaalla taisteli Sortavalassa syntynyt luutnantti ja entinen muukalaislegioonalainen Aarne Juutilainen, ”Marokon kauhu”. Hän tuli tunnetuksi rohkeutensa ja omaperäisen johtamistapansa vuoksi.

Yleisradion tallenteessa Juutilainen kuvailee karskiin tapaan miestensä tekoja:

”Ovat kyselleet, milloin ylimääräiset kertausharjoitukset loppuvat ja milloin se sota alkaa. Olen syntisiin tyytyväinen. Lungia poikia.”

Juutilainen kertoilee, miten ”ryssät ovat antaneet” suomalaisille tykkejä, konekivääreitä ja muuta ”pienempää törkyä”. Hän on haavoittunut jalkaan, mutta vähättelee tapahtunutta ja kehaisee istuvansa vaikka kiikkustuolissa sihtailemassa vihollista kiikarikiväärillä.

Juutilaisen yksikössä oli mukana myös Simo Häyhä, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista.

Uusi Tuntematon

Yksi suomalaisten päämäärä kesällä 1941 käynnistyneessä jatkosodassa oli Karjalan tasavallan nykyinen pääkaupunki Petroskoi.

”Hei karjut! Petrosavoski täällä loistelee isänmaan aamunkoitossa.”

Näin kallion laelta tähyilevä sotamies Viirilä hihkaisee romaanissa, kun pataljoona lähestyy kaupunkia. Valtauksen jälkeen syksyllä 1941 kaupungin nimi muutettiin Äänislinnaksi.

Nykyisin Petroskoi on varteenotettavan kokoinen, asukkaita on noin 260 000. Muuttoliike tosin vie monia Venäjän suuriin keskuksiin.

Ensi lokakuussa tulee ensi-iltaan Aku Louhimiehen ohjaama uusi Tuntematon sotilas -elokuva. Siinä on kohtaus Äänislinnan voitonparaatista, jonka Väinö Linna ohittaa romaanissaan lyhyellä maininnalla.

– Isäukko oli mukana polkupyörällä. Minulla on siitä kuviakin. Paraatista ei sodan jälkeen kauheasti haluttu puhua, Timo Männikkö kertoo.

Petroskoita halkoo jylhän rautatieaseman edestä lähtevä viivasuora valtaväylä, Lenininkatu. Sen toisessa päässä välkehtivät Äänisen aallot.

Rantapuistikossa järvelle tähyilee poliitikko Otto Wille Kuusisen patsas. Jykevää hahmoa kutsutaan leikillisesti kalastuksenvalvojaksi.

Vasili saunoo

Sammatuksen kylän mäellä käytiin kesällä 1944 isot taistelut. Alueelta on löydetty sotilaiden jäännöksiä. Pari vainajaa on tunnistettu suomalaisiksi tuntolevystä ja puukosta.

– Tältä mäeltä Mannerheim-ristin ritari Toivo Ilomäki tuhosi useita venäläisiä panssarivaunuja. Hänellä oli tarkka sihti, Hakala kertoo.

Laskeudumme mäeltä kylän raitin varrella sijaitsevalle talolle. 85-vuotias Vasili Tarasov, Hakaloiden tuttu vuosien takaa, tulee ulos punaisesta tuvastaan ja ottaa heti yleisönsä.

Hän osaa suomea, koska kävi välirauhan aikana suomalaisten perustamaa koulua.

– Mies lähti metsään tatteja keräämään. Ei kuulunut takaisin. Ei ole löydetty. Metsä on iso. Karhujakin on paljon ja susia. Viime syksynä sudet söivät ketjussa olevan koirani. Yksi susi ammuttiin, Vasili kertoo kylänsä elämänmenosta.

Kun Vasili käväisi Aunuksessa lääkärissä, talossa kävi varkaita. Tarina saa meidät keräämään pienen avustuksen naapurimaan kansalaiselle. Ilmari Hakala toimittaa rahat perille vaivihkaa, ettei miehen ylpeys saisi tarpeetonta kolausta.

– Minulla on pullo vodkaa. Ilman vodkaa ei saa elää, mutta paljon ei saa juoda, vähän, tervaskanto veistelee ja kumoaa ryypyn hitaasti pohjaan asti.

Sammatuksen kylätien toisella puolella savuaa sauna, koska Vasililla on kylypäiv, saunapäivä.

Isän perässä

Jatkosodan kirjeenvaihtajat Martti Haavio ja Olavi Paavolainen ihastuivat Kuujärven idylliseen Paloniemen kylään. Haavio kirjoitti paikasta päiväkirjassaan Me marssimme Aunuksen teitä.

Sadevesi on syönyt jyrkkää hiekkatietä, joka vie järven rantaan. Ilta-auringossa kylpee unelias karjalaiskylä puutaloineen.

– Isäni istuskeli komentajansa kanssa laiturilla kuuta katsellen. Komentaja oli, kenties hieman liikuttuneessa tilassa, luvannut isälle sata hehtaaria maata järven rannalta. Kyllä sotaan mahtuu mukaviakin muistoja, Timo Männikkö kertoo.

Kotimatka alkaa. Laajojen rehupeltojen keskellä sijaitsee valtava karjakombinaatti. Laatokka vilahtelee silloin tällöin näkyviin.

Tuuloksen kenttähautausmaalle on haudattu 57 suomalaista. Hakala kertoo kesän 1944 rajuista vetäytymistaisteluista.

Viimeiseksi pysähdymme Salmissa, josta on lähtöisin Helena Harle Mehuksen isän suku.

– Tämä reissu on ollut minulle vaellusta hänen kanssaan, Harle Mehus summaa.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 4/2017.

Lähde mukaan ET-lehden lukijamatkalle Tuntemattoman sotilaan jäljille! Katso tarkemmat tiedot täältä. 

Kykladien saaristo hehkuu lämpöä pitkälle syksyyn. Santorini on saarista suosituin. Seikkailijalle sopivat Tinos, Syros, Mykonos, Delos ja Andros.

1. SANTORINI

Maailman valokuvatuin auringonlasku

Seitsemältä on jo myöhäistä. Jos haluaa istua mukavasti auringon painuessa mereen, sopiva paikka pitää varata hyvissä ajoin. Oian kylään pakkautuu illallisaikaan tuhansia turisteja, kännykkäkamerat napsuvat.

Pinta-alaan nähden Santorinilla on enemmän matkailijoita kuin millään muulla Kreikan saarella, 1,5 miljoonaa vuodessa. Asukkaita on vain 12 000.

Saaren suosio perustuu jylhiin maisemiin mereen romahtaneen tulivuoren reunalla. Jyrkät, kapeat tiet vievät söpöihin pikkukyliin,
kuten Pyrgosiin, vaaleahiekkaiselle Monolithos-rannalle ja Faroksen majakalle. Saaren ajaa autolla päästä päähän noin tunnissa.

Huono puoli on korkea hintataso. Kolmen ruokalajin illallinen keskitason ravintolassa maksaa noin 50 euroa. Parhaat ateriat nautin Exo Gonian kylän Metaxy Mas -tavernassa ja Perivolos-rannan Sea Sidessa. Edullisinta on ostaa ruokaisia piirakoita leipomoista.

Ota mukaan hyvät kengät. Jos kunto kestää, kävele Skaroksen lohkareelle ja sieltä rantaan.

  • Viikko alkaen noin 600 e. Syys–lokakuu on miellyttävää matkustusaikaa.
  • santorini.gr

2. TINOS

Kappale aitoa kreikkalaista arkea

Kalastajat lasteineen saapumassa Tinoksen kaupungin keskustaan.
Kalastajat lasteineen saapumassa Tinoksen kaupungin keskustaan.

Tinoksen pääkaupungin satamakadulta nousee kukkulaa kohti leveä Leoforos Megalocharis -katu. Kadulla on pehmustettu kaista pyhiinvaeltajille, jotka konttaavat Panagia Evangelistran kirkkoon suutelemaan ihmeitä tekevää ikonia.

15. elokuuta kaistalla on ruuhkaa, kun kymmenettuhannet uskovat juhlivat Neitsyt Mariaa.

Muulloin Tinos on aito rauhallinen kreikkalaiskaupunki, jonka kivikujien liha- ja kalakauppojen, leipomoiden, souvlakikioskien ja kahviloiden luona on kivaa kuhinaa. Kalakaupan Markos-pelikaani kulkee vapaana.

Saarella on enimmäkseen kreikkalaisia matkailijoita, lentokenttä puuttuu.

Konttaava pyhiinvaeltaja rukoilemassa apua lapsettomuuteensa.
Konttaava pyhiinvaeltaja rukoilemassa apua lapsettomuuteensa.

Malamatenia-tavernassa saa Tinoksen yrttimakkaraa ja meizanosalataa, viereisen kirkon pihassa pidetään ristiäisjuhlia.

Kyliin pääsee bussilla. Panormos mon rauhallinen kalastajakylä, Volaxissa on korinpunojia. Dio Horian keskiaikaisesta kylästä on upeat maisemat merelle.

Saarella on 15 kilometriä hiekkarantaa. Moni ranta on autio suurimman osan vuodesta.

  • Lennä Ateenaan, ota bussi Rafinan satamaan, josta lautta vie perille kahdessa tunnissa.
  • tinos.gr

3. DELOS

Saaren kokoinen ulkoilmamuseo

Jotkut Deloksen patsaat ovat alkuperäisten kopioita.
Jotkut Deloksen patsaat ovat alkuperäisten kopioita.

Kun kävelee tuhansia vuosia vanhoissa kortteleissa, tulee epätodellinen tunne. Yleensä antiikin patsaat ja esineet ovat vitriineissä, mutta täällä ihailemme niitä raunioituneiden talojen ja temppelien sisäpihoilla. Monissa rakennuksissa on hienot mosaiikkilattiat.

Delos on Unescon maailmanperintökohde ja Kreikan merkittävimpiä arkeologisia alueita. Mytologiassa se tunnetaan jumalsisarusten Apollonin ja Artemiin synnyinsaarena.

Saarella ei ole mitään suojaa auringonpaisteelta, joten varaa peittävä vaatetus, aurinkovoidetta ja tarpeeksi juotavaa. Monilla on sateenvarjot päivänvarjona. Onneksi museon yhteydessä on pieni kahvio, josta saa kylmää juotavaa.

Hellenistisellä ajalla noin 100 eaa. Deloksella oli 30 000 asukasta, ja satama oli Välimeren vilkkaimpia. Nyt saarella asuu vain muutama kesätyöntekijä.

Kreikan valtio antoi paikan työmaaksi ranskalaisille arkeologeille vuonna 1872, ja siitä alkaen tutkittavaa on riittänyt. Kuuluisimmat jäännökset ovat leijonat, jotka sijoitettiin museoon. Esillä on kopioita.

Delokselle kannattaa ottaa uimapuku mukaan, sillä saari on täynnä rauhallisia kivirantoja.

  • Delokselle pääsee kesäisin laivalla Naxokselta ja Mykonokselta, josta laivalippu maksaa 20 e. Museolippu 6 e.
  • odysseus.culture.gr

4. MYKONOS

Bilettäjän paratiisi

Mykonoksen rantabaareissa näyttäydytään päivin öin.
Mykonoksen rantabaareissa näyttäydytään päivin öin.

Mereltä katsottuna Mykonos on kaunis, puhdas ja täydellisyydessään jopa hieman epätodellinen. nLaiva jää parin kilometrin päähän kaupungista, mutta satamasta tulee vesibussi vastaan.

Kaupunki on syötävän söpö, sinivalkoisia taloja, valkoisiksi kalkittuja kujia, laatuputiikkeja ja trendikkäitä kahviloita.

Sokkeloiset kujat ovat täynnä yllätyksiä. Kulman takana voi olla pramea kenkäliike tai pittoreski taidegalleria. Ylihinnoiteltu drinkki kannattaa juoda pikku-Venetsiassa tuulimyllyjen kupeessa. Ravintolapöydät ovat valaistun merenpohjan vieressä.

Mykonos on Santorinin ohella Kreikan kalleimpia paikkoja. Se on kreikkalaisen ja kansainvälisen suihkuseurapiirin suosikki.

Vapaa ilmapiiri viehättää seksuaalivähemmistöjä, ja sateenkaarilipuilla merkityissä baareissa bileet jatkuvat aamuun. Tunnelma on suvaitsevainen, ja heterot ja homot bailaavat sulassa sovussa.

Paradisen ja Super Paradisen rannoilla tanssitaan pöydillä ja muhinoidaan aurinkotuoleilla, mutta rauhaakin saarella riittää.

  • Tinokselta pääsee Mykonokselle monta kertaa päivässä. Matka kestää 20 minuuttia.
  • mykonos.gr

5. ANDROS

Vaatii vaivannäköä

Saaren pääkaupunkiin Androkseen tulemista ei haluta tehdä liian helpoksi. Satama on Gavriossa saaren länsirannikolla tunnin
bussimatkan päässä kaupungista.

Bussi keskustaan kiemurtelee kaunista reittiä rannikkoa pitkin. Matkalla näkyy hiekkaisia uimapoukamia. Reitti kulkee läpi Batsin kylän, jossa on eniten rantaturismia.

Andros on elegantti, rauhallinen ja vehrein kaikista Kykladeista. Vaikuttaa siltä, että saarella olisi vain paikallisia. Monilla varakkailla kreikkalaisilla on siellä asuntoja.

Kaupunkia halkoo pitkä pääkatu, jonka varrella on vaaleanpunaisia ja keltaisia taloja, erikoisliikkeitä ja kahviloita. Kaupungin sievä vanha osa on rakennettu kapealle kannakselle.

Kato Kastro on vanha linnake piskuisella saarella. Sinne voi kävellä tai kontata ikivanhaa kaiteetonta jyrkkää kaarisiltaa pitkin. Moni ui kaarisillan alla. Toinen uimapaikka on pienen keskusaukion kiviportaiden alapäästä mavautuva pitkä hiekkaranta.

Taksimatka satamasta kaupunkiin maksaa 45 euroa, bussimatka 5 euroa.

  • Laivalla Rafinasta Androkselle kahdessa tunnissa.

6. SYROS

Hieman kuin Italiassa

Laiva lipuu lahdenpoukamaan, Kykladien saariryhmän hallinnollisen pääkaupungin keskustaan. On pakko nielaista ihastuksesta, sillä Ermoupoulin kaupunki nousee amfiteatterimaisesti kahden kukkulan välistä.

Kaupungissa on vähän italialaistyylinen tunnelma. Sitä sanotaankin Pikku-Milanoksi. Keskustoria ympäröivät isot uusklassiset hallintorakennukset, joiden kivijaloissa on varjoisia kahviloita ja baareja.

Illalla aukiolla on leppoisa tunnelma. Lapset juoksevat kauniiksi hioutuneilla marmorilaatoilla ja vanhemmat seurailevat heitä nauttien samalla ouzoa ja mezealkupaloja. Lähistön kapeilla basaarikujilla on pieniä putiikkeja.

Kannattaa kiivetä marmoriportaita ylös kukkulalle, jossa on viehättävä keskiaikainen Ano Syros -kaupunginosa. Agios Giorgiosin kirkolta näkee 1200-luvulla rakennettuja taloja ja meren yli Tinokselle ja Delokselle.

Ermoupoli ei ole rantakohde, mutta Galissan ja Poseidonian kylissä on kauniit rannat. Taksi Galissaan maksaa 20 euroa.

  • Syrokselle pääsee Pireuksen satamasta mAteenasta ja Tinokselta tunnissa.
  • siros.gr

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 16/2017.

Kolilla voi ihailla kansallismaisemaa korkeuksista, kallioluolien syvyyksistä, tuopin äärellä tai hevosen selästä.

1. Paljussa maan ja taivaan välissä

Saunan kiviset lauteet näyttävät pelottavan kuumilta, mutta varovainen kokeilu sormenpäällä paljastaa ne yllättävän viileiksi. Löylykaveri osaa kertoa, että vuolukiven sisällä kiertää vesijäähdytys.

Lasiseinän takana aukeaa komea maisema. Avaraa ikkunapintaa riittää, sillä Kolin laelle rakennettu kylpylä ottaa kaiken irti upeasta sijainnistaan.

Juhlava maisema antaa paljukylvylle lisähohtoa.
Juhlava maisema antaa paljukylvylle lisähohtoa.

Parhaimmillaan maisema on ulkoterassille rakennetusta paljusta katsottuna. Tynnyrin 34-asteisessa vedessä tarkenee talvellakin.

Koli Relax Spa on pieni ja rauhallinen –ja sellaisena se halutaan pitää. Lapset ovat tervetulleita päiväsaikaan, mutta kello 16:n jälkeen ikäraja on 18 vuotta. Toisaalta kylpylän palvelut jaaltaatkin on suunniteltu aikuiseen makuun. Vesiliukumäkien sijaan tarjolla on jalkakylpyjä ja tunnelma-allas, jossa veden alla soi Jean Sibeliuksen Finlandia.

Pääsymaksu sisältää pyyhkeen, kylpytakin ja Lumenen kosmetiikkaa. Kuohuviinistä peritään lisämaksu.

2. Siedätyshoitoa ahtaan paikan kammoon

Kolilla rytisi jääkauden aikaan, kun vaara madaltui jäämassojen voimasta satoja metrejä.

Vetäytyvä jää jätti jälkeensä valtavia kivenlohkareita, joiden välissä kulkee eri kokoisia luolastoja. Niistä tunnetuin on Pirunkirkko, yli 30 metriä pitkä ja korkeimmillaan seitsenmetrinen luola, jossa rohkea matkaaja voi poiketa omalla vastuullaan.

Z-kirjaimen mallinen luola on vaikuttava kokemus - niin vaikuttava, että taidemaalari Eero Järnefelt kirjoitti sen seinään haltioituneena runon sata vuotta sitten.

Pirunkirkkoon pääsee vain ohjatulla retkellä.
Pirunkirkkoon pääsee vain ohjatulla retkellä.

Kolin hurjimmalle luolaseikkailulle pääsee vain ohjaajan kanssa. 127 metriä pitkä luolasto on matala, sokkeloinen ja eksyttävä. Jalkavaivoja potevalle retki ei sovi, sillä matkaa taitetaan kontaten ja ryömien. Polvisuojista huolimatta eteneminen panee myös vaatteet koville.

Paikoittain reitti on sen verran tiukka, että eteenpäin pääsee vain tikkusuorana hivuttautumalla, mutta oppaiden mukaan kukaan ei ole juuttunut tunneleihin. Ei ainakaan pysyvästi.

  • Pirunkirkolle on lyhyt matka Rantatieltä.
  • Luolavaellus 30 e, talvisin 40 e. Minimiryhmä 6 henkeä.
  • koliactiv.fi

3. Nelistäen ikimetsiin

Jäyhäntöpäkkä islanninhevonen on kuin tehty Suomen karuihin oloihin. Kolin juurella sijaitsevan Paimentuvan ratsastustilan issikat Snörp, Skjanni ja Fagri näyttävät olevan maisemassa kuin kotonaan. Pellon takana aukeava jylhä näkymä vie ajatukset ennemmin Amerikan Kalliovuorille kuin kotoisiin tunnelmiin.

Paimentuvan tilalla on yhdeksän islanninhevosta, joiden selässä retkeily onnistuu ympäri vuoden. Vain paukkupakkasilla reissu jää tekemättä.

Issikkavaellus sopii kaikille.
Issikkavaellus sopii kaikille.

Vaelluksella tahti on niin rauhallinen, että myös ensikertalainen pysyy hevosen selässä. Alkumatkan jännitys muuttuu hiljalleen ratsastuksen riemuksi. Kolmen tunnin matkalla ehtii nähdä niin kaunista peltomaisemaa kuin kaskenpolton jälkeen rauhassa kasvanutta yli satavuotiasta ikimetsää.

Seuraavan päivän ohjelmaa miettiessä kannattaa muistaa, että ratsastus rasittaa lihaksia, joita harva tulee muuten käyttäneeksi. Retken jälkeen olo on pari päivää hiukan jäykkä.

  • Matkailutila Paimentupa, Kotaniementie 1.
  • Kolmen tunnin ratsastus eväineen 70 e.
  • paimentupa.fi

4. Pikku Ranska keskellä kylää

Punamultainen pihapiiri keskellä Kolin pikkuruista keskustaa on kuin satukirjasta.

Kuin sadusta on myös Kolin Ryynäsen kahvilaa pyörittävien Jean-Francois ja Darja Flognyn tarina. Ranskalainen Jean-Francois, suomeksi Fransu, tuli Suomeen töihin, rakastui maahamme ja päätti perustaa ravintolan yhdessä Murmanskissa syntyneen vaimonsa kanssa. Sopivaa tilaa he etsivät pitkään, kunnes heitä onnisti.

1930-luvulla rakennettu punamullalla maalattu perinnetalo sai huoneisiinsa Kolin Ryynänen -nimisen ravintolan. Gastropubin tunnelma on yhtä aikaa hyvällä tavalla perisuomalainen ja kansainvälinen.

Ravintola toimii liki satavuotiaassa talossa.
Ravintola toimii liki satavuotiaassa talossa.

Isäntäväki luottaa paikallisuuteen ravintolan ruuassa: kala tulee Pielisestä ja pihviliha paikalliselta tuottajalta. Ilahduttavan laaja olut- ja viskivalikoima taas kurkottaa rohkeasti Eurooppaan. Kahvin kanssa maistuvat korvapuustit.

Ravintolakäynnin jälkeen vierailija voi yöpyä Ryynäsen pihapiirissä idyllisessä aitassa. Päärakennuksen yläkerrassa on taiteilijaresidenssi, jota suomalaiset ja ulkomaiset ammattitaiteilijat voivat vuokrata edullisesti. Taiteilijaresidenssistä ja sen toiminnasta vastaa Kolin kulttuuriseura.

...sekä tietysti:

5. Ukko, akka ja kansallismaisema

Säveltäjä Jean Sibelius, taidemaalarit Pekka Halonen ja Eero Järnefelt sekä moni muu taiteen kultakauden mestari on iskostanut teoksillaan Pohjois-Karjalan korkeimman vaaran suomalaiseen sielunmaisemaan.

Kun seisoo Kolin korkeimmalla huipulla Ukko-Kolilla, on helppo ymmärtää kansallisromantikkojen intoilua. Alla aukeaa metsien vihreyttä ja järven sinisyyttä. Vieressä on Akka-Koli.

250 metriä alempana kimaltelee Suomen viidenneksi suurin järvi Pielinen, jonka vastaranta on kaukana katseen tavoittamattomissa. Täällä ihmisen on helppo tuntea itsensä pieneksi.

Kolilla ihmisen on helppo tuntea itsensä pieneksi.
Kolilla ihmisen on helppo tuntea itsensä pieneksi.

Vaaran huippu on osa Kolin kansallispuistoa, jossa vierailee vuosittain yli 150 000 ihmistä. Heidän seassaan laiduntavat suomenlampaat ja kyyttölehmät.

Vaikka Kolin maasto on hyvin vaihtelevaa, osa poluista sopii myös liikuntarajoitteisille. Pisimmät merkityt reitit ovat yli 60 kilometriä pitkiä.

Jos patikointiin ei ole aikaa, luontokeskus Ukko kertoo alueen luonnosta ja historiasta.

Mäkisen metsämaaston lisäksi Kolin kansallispuistoon voi tutustua myös Pielisen rannalla tai ainutlaatuisilla Hiekkasaarilla, jonne järjestetään kesäisin venekyytejä.

Suomenlampaat kuuluvat Kolin maisemiin.
Suomenlampaat kuuluvat Kolin maisemiin.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 14/2017.