Tukholman Södermalmilla voi tehdä kolmen kilometrin ja 10 baarin olutkävelyn.  

Lättölin ja valtiomonopolin varjossa Tukholmasta on tullut pohjolan olutpääkaupunki. Kiinnostavimmat baarit löytyvät Södermalmilta. Kokosimme niistä kymmenen baarin kävelylenkin, jonka pystyy tekemään vaikka päiväristeilyn aikana – ainakin, jos tyytyy tilaamaan olutta pienissä laseissa.

Jutun lopussa on kartta, johon baarit on merkitty. 

Akkuratin hanaoluet on merkitty esimerkillisen selkeästi.
Akkuratin hanaoluet on merkitty esimerkillisen selkeästi.

1. Akkurat

Vaikka pienpanimot uudistuvat, yksi ei muutu. Akkurat on Söderin olutharrastajien mekka. Vaikka ravintolan olutlista ei ole yhtä trendikäs kuin Söderin uudemmissa baareissa, se tekee vaikutuksen. Erilaisia hanaoluita on 28, joista suurin osa vaihtuu melko taajaan. Ilman hiilihappoa tarjoiltavia real alejakin on aina tarjolla useampaa sorttia. Mykistävintä Akkuratissa on kuitenkin vintage-oluiden määrä. Niitä on varastossa on noin 500 erilaista.

Mykistävintä Akkuratissa on kuitenkin vintage-oluiden määrä. Niitä on varastossa on noin 500 erilaista.

Hornsgatan 18, akkurat.se

Oliver Twist ja Akkurat muodostavat Södermalmin olutkulttuurin kivijalan.
Oliver Twist ja Akkurat muodostavat Södermalmin olutkulttuurin kivijalan.

2. Oliver Twist

Kivenheiton päässä Slussenilta sijaitseva Oliver Twist on Akkuratin ohella Tukholman olutkulttuurin uranuurtajia. 25:stä hanasta kolmessa on aina kolmea real alea. Ravintolassa on laajan olutvalikoiman lisäksi tarjolla lounasta ja maukasta pubiruokaa.

Repslagargatan 6, olivertwist.se

Johan Palo käyttelee Folkölsbutikenin pelkistetyn tyylikästä oluthanaa.
Johan Palo käyttelee Folkölsbutikenin pelkistetyn tyylikästä oluthanaa.

3. Folkölsbutiken

Pikkuriikkisen myymälässä on vaikuttava valikoima pienpanimo-oluita, joita voi istahtaa maistelemaan leveälle ikkunalaudalle. Tiskin takana touhuava Johan Palo näyttää sarjakuvahahmolta pipoineen ja muhkeine viiksineen. Ei ihme, että miehen kuva on painettu kaupan mainospaitoihin. Folköls Butikenin voi bongata myös Hornstullin markkinoilta tai muista kesätapahtumista: kolmipyöräiseen tavarapolkupyörään on rakennettu kahden hanan baaritiski, josta jakaa oluen ilosanomaa.

 Hornsgatan 42A, folkolsbutiken.se

Omnipollos Hattin pitsat ovat kekseliäitä ja herkullisia. Veitsi ja haarukka on korvattu pitsaleikkurilla.
Omnipollos Hattin pitsat ovat kekseliäitä ja herkullisia. Veitsi ja haarukka on korvattu pitsaleikkurilla.

4. Omnipollos hatt

Kivenheiton päässä Götgatanilta sijaitsevan ravintolan olutlista on lyhyt mutta kekseliäs. Oluissa käytetään mausteina esimerkiksi mangoa ja ananasta. Kekseliäs on myös pitsavalikoima: päällisinä on niin perunaa kuin aprikoosiakin. Ei kannata pelästyä, sillä sekä oluet että etenkin pitsat ovat ylimaallisen hyviä.

Hökens gata 1, omnipolloshatt.com

Bottleshopin Fredrik Glejpner on työskennellyt pitkään olutalalla ennen oman folköl-kaupan perustamista.
Bottleshopin Fredrik Glejpner on työskennellyt pitkään olutalalla ennen oman folköl-kaupan perustamista.

5. Bottle Shop

Kocksgatanille viime keväänä avattu Bottle Shop on Tukholman ensimmäinen folköliin erikoistunut baarin ja myymälän yhdistelmä. Kaupan hyllyt notkuvat pienpanimoiden oluita. Fredrik Glejpner, toinen kaupan perustajista kertoo, että myynnissä on reilut sata erilaista olutta. Valtaosa niistä on Ruotsista, mutta myynnissä on myös esimerkiksi virolaisia ja tanskalaisia oluita. Pienen myymälän keskellä on pöytä, jonka ääressä voi maistella pullo-oluita ja paria vaihtuvaa hanatuotetta. 

Kocksgatan 19, bottleshop.se

Yli satavuotias Kvarnen huokuu perinteitä.
Yli satavuotias Kvarnen huokuu perinteitä.

6. Kvarnen

Vuonna 1908 perustettu Kvarnen huokuu menneen maailman tyyliä. Se on ennemmin kapakka kuin moderni olutravintola, mutta käymisen arvoinen paikka – etenkin jos perinteinen ruotsalainen husmanskost maittaa. Dekkareiden ystäville Kvarnen on tuttu Stieg Larssonin Millenium-trilogiasta. 

Tjärhovsgatan 4, kvarnen.com

Katarina Ölkafen ruokalista on kuin New Yorkista. Pienten oluiden tilaaminen auttaa jaksamaan koko olutkävelyn.
Katarina Ölkafen ruokalista on kuin New Yorkista. Pienten oluiden tilaaminen auttaa jaksamaan koko olutkävelyn.

7. Katarina Ölkafe

Söderin jännittävimpiä baareja on Katarina Ölkafe, joka kertoo olevansa ruotsalaisen olutravintolan ja amerikkalaisen delin yhdistelmä. Pelkistetyssä baarissa on tarjolla pastramileipien ja mac'n cheesin tapaisia jenkkiklassikoita ja mainioita pienpanimo-oluita. 

Katarina Bangata 27,  katarinaolkafe.se

Stockholm Brewing Companyn sisäänkäynti on vähän nuhjuinen, mutta perjantaipubissa kannattaa ehdottomasti poiketa.
Stockholm Brewing Companyn sisäänkäynti on vähän nuhjuinen, mutta perjantaipubissa kannattaa ehdottomasti poiketa.

8. Stockholm Brewing Co

Tukholmassa on nykyään kolmisenkymmentä pienpanimoa. Yksi suurimmista uusista panimoista on seitsemän vuotta sitten perustettu Stockholm Brewing Company. Panimolla järjestetään lähes joka perjantai pubi-ilta, jolloin tuotteita pääsee nauttimaan suoraan valmistuspaikassa.

Yksi panimon perustajista on Tomas Hallgren. Hän kertoo panimon kehittävän koko ajan uusia oluita.

– Tällä hetkellä erilaiset hapanoluet ovat muodissa. Sellaisia on oltava joka panimon valikoimissa.

Södermannagatan 49, stockholmbrewing.com

Skottipanimon baariketju kasvaa vauhdilla. Tukholmassa paikkoja on jo kaksi.
Skottipanimon baariketju kasvaa vauhdilla. Tukholmassa paikkoja on jo kaksi.

9. BrewDog

Aivan Stockholm Brewingin vieressä on skottipanimo BrewDogin baari. Sen olutlistalla on luonnollisesti paljon panimon omia tuotteita, mutta vaihtuvalla listalla on myös kiinnostavia oluita muilta panimoilta. BrewDogilla on Tukholmassa toinenkin baari. Kungsholmenilla (Sankt Eriksgatan 56) sijaitseva baari oli ketjun ensimmäinen Britteinsaarten ulkopuolella avattu toimipiste.

Ringvägen 149, brewdog.com

Babajan on trendikäs korttelikapakka, jonka olutvalikoima on todella mielenkiintoinen.
Babajan on trendikäs korttelikapakka, jonka olutvalikoima on todella mielenkiintoinen.

10. Babajan

BrewDogista parin sadan metrin päässä oleva Babajan on monen Söderin olutharrastajan mielestä alueen kiinnostavin ravintola. Sen olutvalikoimaa kuvailaan ”aivan villiksi.” Sisustuskin on jännittävä: ruokapuolella istutaan perinteisesti pöydissä, baarin puolella taas osa asiakkaista lojuu paksuilla matoilla verhoillulla korokkeella. Ruuissa yhdistyvät Afrikan, Aasian ja Lähi-idän maut. Hanoja on kymmenen ja pullo-oluita noin 250.    

Katarina Bangata 75, babajan.com

 

Toisaalla Tukholmassa 

Vaikka iso osa trendikkäistä olutbaareista on Söderissä, löytyy muualtakin kivoja paikkoja.

Wirströms Pub

Gamla Stan oluttärppi on yli 200-vuotias Wirströms. Katutasossa on pikkuinen baari, jonka patinoituneen tiskin takana on kohtuullisen pieni mutta kiinnostava valikoima oluita, joskin villeimmät trendioluet loistava poissaolollaan. 1600-luvulla rakennetussa kellarissa on enemmän tilaa ja livemusiikkia lähes joka ilta. 

Stora Nygatan 13, wirstromspub.se

Man in the moon

Vasastanin Man in the Moonin olutlista on häkellyttävän pitkä. Sen lisäksi tarjolla on noin 350 vuosikertaolutta, joita voi kysellä baarimikoilta.

Tegnérgatan 2, maninthemoon.se

Victor Olin ja Alli McCleary pyörittävät Folks & Friends baaria.
Victor Olin ja Alli McCleary pyörittävät Folks & Friends baaria.

Folks & Friends

Yhdysvaltalaisen Alli McClearyn elämä meni uusiksi ruotsalaisen miehen myötä. Sairaanhoitajaksi opiskellut Alli pyörittää nyt miehensä Victor Olinin kanssa olutbaaria ja -myymälää Kungsholmenilla, muutaman minuutin kävelymatkan päässä kaupungintalosta. Folk & Friends on kodikkuutta korostaa baarikoira Chewie.

Norr Mälarstrand 32, facebook.com/folkbeercafe

Proviant Kungsholmen

Astetta fiinimpi panimoravintola panostaa ruotsalaisiin raaka-aineisiin ja makuihin. Proviant-ravintoiloita on kaikkiaan kolme, mutta panimo sijaitsee Kungsholmenilla. Sen oluita saa toki muistakin ravintoloista.

Arbetargatan 33, proviant.se

Nya Carnegiebryggeriet

Panimoravintola on tunnettu hyvästä ruuastaan ja opastetuista olutmaisteluista. Panimolle pääsee kaupunkilaivalla Nybroplanilta, aivan Tukholman keskustasta, mutta muillakin julkisilla paikalle pääsee.

Ljusslingan 15-17, nyacarnegiebryggeriet.se

Mikkellerin hanaolutvalikoima on vaikuttava.
Mikkellerin hanaolutvalikoima on vaikuttava.

Mikkeller

Tanskalainen Mikkeller-panimo nauttii olutharrastajien keskuudessa vahvaa arvostusta. Panimolla on Tanskan ulkopuolella muutamia baareja, joista Suomea lähin on Tukholman Östermalmilla. Tiuhaan vaihtuvalla olutlistalla ovat näkyvässä roolissa panimon omat juomat, mutta tarjolla on aina mielenkiintoisia oluita eri puolilta maailmaa.

Brahegatan 3-5, mikkeller.dk

Bishops Arms

90-luvulla perustettu ravintolaketju on vaikuttanut paljon Ruotsin olutkulttuurin kehittymiseen. Tukholmassa ketjun pubeja on kahdeksan, joista yksi aivan Arlanda Express -lentokenttäjunan lähtölaiturin kupeessa. Perinteistä pubitunnelmaa tavoitteleva sisustus on hiukan kliseinen, mutta olutvalikoima on mainio.

Vasagatan 7, bishopsarms.com

Katso paikat kartalta

Kaikki jutun ravintolat löytyvät alla olevalta kartalta. Hauskaa matkaa!

 

Mitä, jos passi katoaa loman viimeisenä iltana? Nauti, neuvoo passinsa kadottanut toimittaja.

Toimittaja Olli-Pekka Komonen, 37:

Lennon lähtöön pari tuntia, passi puuttuu 

Kotiinpaluuta edeltävänä iltana huomasin kauhukseni, että passini oli jäänyt reissun ensimmäiseen hotelliin. Kyseinen Marriot-hotelli sijaitsee lähellä San Franciscon lentokenttää, joten en hätääntynyt. Ehtisin hyvin ajaa hotellin kautta ennen paluumatkaa ja hakea huoneen tallelokeroon jääneen passin.

Soitin hotellille ja kyselin passini perään. Sitä ei kuulemma ollut löytynyt, ja kun yritin tiedustella vielä sunnuntaiaamuna toisen kerran asiasta, hotellista väitettiin, etten siellä koskaan ollut vieraana ollutkaan!

Lennon lähtöön oli enää joitakin tunteja, joten pieni paniikki alkoi nousta pintaan. Selvitin netistä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Lähimmästä Suomen pääkonsulaatista Los Angelesista onneksi vastattiin sähköpostiin pyhäpäivästä huolimatta.

Soitin lentoyhtiöön ja sain lykättyä paluulentoni torstaille. Varasin netistä bussilipun San Franciscosta Los Angelesiin, pakkasin tavarani ja hyppäsin bussiin. Matkalla varasin Airbnb:n kautta majoituksen mahdollisimman läheltä konsulaattia siltä varalta, että asiaa pitäisi käydä selvittelemässä useampana päivänä.

Tiistaina pääsin heti aamusta konsulaattiin anomaan passia. Homma hoitui käden käänteessä, ja samassa yhteydessä selvisi, että pääkonsulin luona olisi illalla Kaliforniassa asuvien suomalaisten illanvietto. Pääsin mukaan.

Tutustuin uusiin ihmisiin ja solmin yhteyksiä. Seuraavana päivänä päädyin suomalaisen Hollywood-näyttelijättären kanssa kahville - ja törmäsimme kaiken päälle suosikkinäyttelijääni Seth Rogeniin keskellä katua!

Alkupaniikin jälkeen passin hukkaamisesta seurasi lopulta pelkkää hyvää.


Olli-Pekan vinkit passin katoamiseen

  1. Älä hätäänny. Vaikka passin katoaminen on ikävää, se on kuitenkin vain passi. Uuden saa rahalla. Et ole hengenvaarassa tai syyttömänä vankilassa. Kukaan suomalainen ei tiettävästi ole vielä joutunut jäämään pysyvästi ulkomaille. Vaikka tilanne on sinulle uusi, suurlähetystölle passien tekeminen on rutiinia.
  2. Nauti. Olet luultavasti maassa, johon olet halunnut matkustaa. Nyt saat kenties vain viettää siellä lisää aikaa. Et voi tilanteelle mitään, joten ajattele, että sait loman jatkeen.
  3. Huomioi kulut. Passin hankkimisesta tulee äkkiä satojen eurojen kulut. Varmista, että luottokortin luottoraja ei ylity. Tarvittaessa maksa kiireesti luottokorttilaskua nettipankissa pienemmäksi tai pyydä pankkia korottamaan luottorajaa.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaoppaan numerossa 6/2016.

Israelin Eilatissa saman loman aikana pääsee nauttimaan taivaan, meren, autiomaan ja vuorten ihmeistä.

Pieni, vihertäväsiipinen tiltaltti näyttää heiveröiseltä lintutieteilijä Noam Weissin kourassa. Silti se tapittaa tyynesti isoa miestä.

Weiss silittää linnun höyhenpeitettä ja tarkistaa sen jalassa olevan renkaan tiedot. Sitten hän puhaltaa linnun vatsahöyheniin.

– Näetkö tuon kolon vatsassa? Linnun täytyy syödä niin paljon, että kolo täyttyy, jotta se jaksaa lentää. Se on lähtenyt kenties Suomesta ja ylittänyt jo Euroopan ja lentää vielä yli tuhannen kilometrin matkan yli Saharan autiomaan, Weiss selventää.

Hän kertoo, että tiltaltti on tämän vuoden poikanen. Ihmettelen ääneen, miten tuollainen pieni untuvikko tietää, että nyt sen pitää syödä vatsa täyteen ennen seuraavaa lentoa. Entä mistä se tietää, minne lentää?

Asiantuntija naurahtaa, että sitä hekin yrittävät selvittää. Kukaan ei opeta poikasia eikä näytä niille reittiä. Nuoret linnut lentävät omissa ryhmissään, vanhemmat omissaan.

Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.
Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.

Olemme parin kilometrin päässä Eilatin keskustasta sijaitsevassa lintupuistossa, joka täyttyy lintubongareista varsinkin lintujen muuttoaikaan maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

– Meillä on paljon vakiokävijöitä. Eräs suomalainen on käynyt täällä kahdesti vuodessa jo 20 vuoden ajan. Ja toinen lintuharrastaja odottaa pääsevänsä eläkkeelle tuomarin työstään, jotta voi muuttaa talvehtimaan Eilatiin ja keskittyä lintujen tutkimiseen, Weiss kertoo.

Samalla hän poimii lintuaseman kirjahyllystä käteensä suomenkielisen lintuoppaan.

Matkantekoa lepoasennossa

Muuttolinnut valitsevat etapikseen Eilatin, sillä sen sijainti on ihanteellinen. Linnut, jotka pisimmillään muuttavat jopa 25 000 kilometrin matkan, tarvitsevat ruokailupaikkoja lentomatkan varrella.

Osa niistä käyttää hyväkseen mantereen päällä syntyviä otollisia ilmavirtauksia. Ne vain levittävät siipensä niin sanotusti lepoasentoon.

Lintupuistosta voi nauttia, vaikkei olisi intohimoinen lintuharrastaja. Täällä jokainen aiheesta kiinnostunut saa halutessaan opastusta. Kiikarit voi vuokrata, ja puiston työntekijät antavat mielellään vinkkejä siitä, mitä lajeja löytää mistäkin osasta puistoa.

Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.
Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.

Puisto ja sen tekojärveä kiertävä polku sopivat koko perheelle. Kuka tahansa pääsee seuraamaan rengastuspuuhia ja lintujen tarkastuksia puiston lintuasemalle.

Kun tiltaltti on tutkittu, Weiss siirtää sen varovasti kämmelleni. Saan laskea sen vapaaksi.

Silitän pehmeää untuvaa. Lintunen avaa siipensä, ja toivotan sille turvallista matkaa.

Maalaus löytyi sattumalta

Vuoret hehkuvat punaisina kaikkialla, minne vain katson. Alun perin satamakaupungiksi perustettu Eilat sijaitsee aavikolla, joten autiomaan maisemat kannattaa tutkia.

Hiekkaerämaa kätkee monenlaisia salaisuuksia. Sen on huomannut jeeppikuskimme Alfonso Nussbaumer, joka on opastanut ryhmiä Eilatin alueella jo vuodesta 1961.

– Ensimmäisen seinämaalauksen löysin jo 1960-luvulla, ja 1970-luvulla sattui hauska tapaus. Olin opastamassa fransiskaaniryhmää ja selitin, että seinämaalauksia pitäisi etsiä paljon ylempää kuin siitä, mihin katseemme yleensä ensimmäiseksi osuu.

Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.
Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.

Hän kertoo osoittaneensa lähintä seinää havainnollistaakseen sanomaansa ja yhtäkkiä huomanneensa siinä maalauksen. Tarkempi tutkiminen osoitti sen olevan noin 3200 vuoden takaa.

– Opastamani ryhmä ei uskonut, etten tiennyt maalauksesta etukäteen. Vielä samana päivänä arkeologit tulivat tutkimaan teosta, samoin televisiokamerat.

Nyt farao Ramses III:n seinämaalaus on yksi Timnan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Kun Alfonso Nussbauer kävi Sveitsistä Eilatissa ensimmäisen kerran, hän päätti heti jäädä.

– Löysin Eilatista auringon, meren, autiomaan ja vaimoni. Nappasin hänet ilmasta, Nussbaumer vitsailee.

Vaimo työskenteli aikoinaan paikallisen lentoyhtiö Arkian lentoemäntänä.

Paria yhdisti muun muassa rakkaus vedenalaiseen maailmaan, ja heidät jopa vihittiin avioliittoon veden alla.

Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.
Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.

Alfonso Nussbaumer kertoo tarinoita Aravan aavikon eläimistä ja kasveista sekä siitä, miten ne selviävät karuissa olosuhteissa.

Harvinaisen jouhihietakyyhkyn kohdalla hän pysäyttää maastoauton ja kertoo, että kyyhky voi kantaa vettä sulissaan jopa 30-40 kilometrin matkan.

Akasia tarjoaa varjoa auringon paahteelta. Se levittää juurensa sivusuuntaan, jotta se pysyisi pystyssä hiekkamyrskyissä, ja lisäksi alaspäin, jotta se löytäisi vettä. Juuri voi kurkottaa jopa 60 metrin syvyyteen. Puu voi selvitä ilman vettä jopa kymmenen vuotta.

Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.
Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.

Seudulla ei ole satanut kunnolla 13 vuoteen, ja Alfonso Nussbaumer osoittaa kovaonnista kasvia, jonka kuivuusjakso on tappanut.

– Kun ajelen täällä, kaadan usein kanisterillisen vettä jonkin puun juurelle. Mutta puita on paljon, on mahdotonta auttaa niitä kaikkia.

Edomilaiset löysivät Timnan laakson kupariesiintymät jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tosin on arvioitu, että Israelin kuningas Salomo olisi kartuttanut laaksossa rikkauksiaan jo kauan ennen sitä. Siksi arkeologi Nelson Glueck nimesi hienon luonnonmuodostelman Salomon pilareiksi, ja se onkin Timnan kuuluisin maamerkki.

Nemoa etsimässä

Merenpinnan alle oppaakseni lähtee sukelluskouluttaja Osku Puukila. Hän on entinen helsinkiläinen palomies ja pintasukeltaja, joka on asunut ja sukeltanut Eilatissa jo 35 vuoden ajan. Yli 30 000 sukellustunnin jälkeen ei ole montakaan korallia tai kalalajia, joita Osku ei tuntisi.

Puolen tunnin teoriaosuuden jälkeen olen valmis hyppäämään veteen. Saan happisäiliöt selkääni.

Testaamme vielä käsimerkit myös veden alla, ja liu'un korallien sekaan. Osku sukeltaa edelläni ja kyselee käsimerkein, onko kaikki kunnossa. Hän osoittaa värikästä vuokkokalaa, joka on lajina tuttu animaatioelokuvasta Nemoa etsimässä.

Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.
Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.

On vaikea päättää, mitä seuraisi: kalaparven tanssia vai suuren rauskun lepatusta.

Meren äänimaailma on jännittävä. Hiljaisuuden rikkovat pienet pulputukset, rahinat ja loiskeet.

Vaikka ihmisen ja teollisuuden jäljet näkyvät meressäkin ja osa koralleista on kuollut, kaunista katseltavaa on niin paljon, että Osku kertoo sukeltavansa itse aina, kun se vain on mahdollista. Hän on kuvannut satoja tunteja Punaisenmeren kaloja sekä Israelin että Egyptin puolella.

Ilta tummuu, on aika vaihtaa märkäpuku vaatteisiin. Osku Puukila istuu vakiopöytäänsä Barbeach-ravintolassa ja pyytää tarjoilijalta annoksen, jota ei mainita listalla, Osku Specialin. Iso vati kannetaan pöytään, simpukkapataa riittää monelle.

Kolmen kaveruksen kasvitiedettä

Reilun kilometrin päässä Eilatista pohjoiseen pääsee kasvitieteelliseen puutarhaan. Autiomaassa kasvaa muutakin kuin kaktuksia.

Kaikki lähti kolmen ystävyksen Yoram Nadelin, Eyal Arnanin ja Ratzon Cohenin hullusta ideasta saada autiomaa kukkimaan. Ja niin tapahtui: vehreät palmut, apinanleipäpuut ja passionhedelmäpuut kukoistavat.

– Olimme harrastelijapuutarhureita, eikä meillä ollut mitään teoreettista tietoa. Kukaan ei uskonut ideaamme, muttei se meitä haitannut, Ratzon Cohen sanoo.

Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.
Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.

Kaverukset kokeilivat kaikkea, oppivat kantapään kautta ja istuttivat kasveja eri korkeuksille.

Nykyisin biologian opiskelijat tulevat puutarhaan harjoitteluun ja tekemään tutkimuksia.

– Totutimme kasvit pikku hiljaa suolaiseen veteen. Ne, jotka selvisivät, selviävät mistä vain.

Kibbutsin kotimaa

Moni muistaa Israelista kibbutsit, jonne nuoret lähtivät aikoinaan poimimaan appelsiineja. Suomalaiset olivat ensimmäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä 1960-luvun kibbutseilla. Vapaaehtoisia on ollut arviolta 400 000, joista suomalaisia noin 15 000.

Nykyään kibbutseja on noin 250. Sana kibbutz tarkoittaa ryhmää, ja alun perin kibbutsit olivat yhteisomistukseen perustuvia maatalousyhteisöjä. Niissä syötiin isossa ruokasalissa, lapset asuivat erikseen ja johtokunta saattoi päättää jopa lapsen nimen.

Nykyään monet kibbutsit on yksityistetty ja jäsenet voivat työskennellä joko kibbutsissa tai sen ulkopuolella.

Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.
Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 5/2016.