Shakespearen vaimo Anne piti kukista. Kuva Shakespeare birthplace trust.
Shakespearen vaimo Anne piti kukista. Kuva Shakespeare birthplace trust.

Englantilaiset osaavat hoitaa puutarhansa katseen kestäväksi. Moniin yksityisiin ja julkisiin puutarhoihin pääsee vierailulle.

Nämä kolme upeaa englantilaista puutarhaa sijaitsevat vain tunnin parin junamatkan päässä Lontoosta. Vieraile ja ihastu! 

1. Shakespearen rouvan puutarha

Kirjailija William Shakespeare (1564-1616) innostaa yhä matkailijoita hänen kotikaupunkiinsa Stratford-upon-Avoniin. Kaupungin Shakespeare-museoista romanttisin on kirjailijan vaimon Anne Hathawayn kotimökki puutarhoineen.

Reilut sata vuotta sitten paikan osti Shakespeare Birthplace Trust -säätiö.

– Puutarhana nykyään kukoistava alue muistutti silloin tavallisen maatalon pihaa kasvimaineen, kertoo opas Jon Coulton. Hän on työskennellyt museolla jo yli 40 vuotta ja tuntee talon ja puutarhan läpikotaisin.

Kun piha-alue palautettiin puutarhaksi, suunnittelijaksi palkattiin sen ajan ekspertti Ellen Willmott. Hänen neuvostaan puutarhaan istutettiin monivuotisia kasveja ja lisättiin väriä istutuksiin. Puutarha on siitä asti yritetty pitää mahdollisimman paljon Willmottin tyylisenä.  

Kevään lumikellojen, krookuksien ja narsissien jälkeen Anne Hathawayn puutarhassa voi ihailla villikurjenpolvia ja unikoita, ja myöhemmin kesällä köynnös- ja salkoruusuja kaikessa komeudessaan. Kukkatarhan yhteydessä rehevöi kasvimaa, jonka erikoisuus on nauriin sukuinen, Kiinasta kotoisin oleva sokerijuuri. Tarhassa kasvavat myös punajuuri, valkoinen retikka ja parsaherne ja yrteistä ainakin rosmariini, rohtovirmajuuri, purasruoho ja rohtosormustinkukka.

– Omenat ja päärynät annetaan enimmäkseen hyväntekeväisyyteen ja vierailijoille. Siideriä emme enää valmista, Jon kertoo.

Anne Hathaway’s Cottage, Cottage Lane, Shottery, Stratford-upon-Avon. Noin 165 km ajomatka Lontoosta. Junalla Lontoon Marylebonen asemalta Stratford-upon-Avoniin, noin 2,5 tuntia. Asemalta kävelee kaupungin keskustaan noin 10 minuuttia, Shakespeare-museoille reilut 20 minuuttia.

2. Gravetye Manor

Nykyisin luksushotellina toimivan Gravetye Manorin kuuluisin omistaja oli irlantilainen puutarhuri ja toimittaja-kirjailija William Robinson (1838-1935).  Muuttaessaan kartanoon 1884 hän pääsi toteuttamaan luonnonmukaisemman, ‘villin puutarhan’ ideoitaan myös omilla tiluksillaan.

Robinsonin kuoltua puutarha joutui vuosiksi oman onnensa varaan. 1950-luvun lopulla Peter Herbert osti kartanon ja muutti sen hotelliksi. Rakennuksen lisäksi uutta isäntää kiinnosti myös tilan puutarha, jonka kunnostamista hän valvoi aina eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 2004.  

Gravetye Manorin nykyinen pääpuutarhuri Tom Coward saapastelee Vera-koira kintereillään hotellin pihalle vastaanottamaan meitä. Hän on suunnitellut hotellin uuden omistajan kanssa kunnostustyöt, jotka pohjautuvat William Robinsonin luomaan puutarhaan.

– On kaksi tapaa ottaa hoitaakseen Gravetye Manorin kaltainen historiallinen paikka, Tom aloittaa.

– Voi valita vaikkapa sen aikakauden, jolloin William Robinson oli tyytyväisimmillään puutarhaansa, ja jäljentää se mahdollisuuksien mukaan tähän päivään. Näin puutarhasta tulee eräänlainen museo.

– Toinen ja mielestäni Robinsonille uskollisempi tapa on parempi. Hän oli innovatiivinen ja hänen puutarhansa oli jatkuvan muutoksen tilassa, joten yritämme pitää Robinsonin tyylin, mutta myös kokeilla ja kasvattaa koko ajan jotakin uutta. Elämässä pitää mennä eteenpäin, sama pätee myös puutarhoihin, Tom linjaa.

– Tietysti on otettava huomioon, että Gravetye Manor ei ole enää yksityiskoti vaan 17 huoneen luksushotelli.

Hotellivieraita eivät häiritse puutarhan kunnostustyöt. Ne etenevät melkein huomaamattomasti. Hotellin paraatipuolella aukeaa pihanurmi, jota reunustavat kukkapenkit nousevat porrastetusti ylös oikealle rinteeseen. Kukkatarhan valloittaneen karhunköynnöksen takia penkkeihin on nyt suureksi osaksi käytetty yksivuotisia kukkia.

– Olemme saamassa rikkakasvit kuriin ja pääsemme viimein istuttamaan helppohoitoisia perennoja, Tom sanoo.

Puutarhaan on suunnitteilla lisää myös pensaita ja puita Robinsonin alkuperäisen asetelman mukaisesti. Alempana kukkatarhan vasemmalla puolella aukeaa Robinsonin luoma alppiniitty, joka on säilynyt kuin ihmeen kaupalla. Pihanurmen takana siintävät magnoliapuut ja kauempana kasvihuoneet, joiden lämmitys- ja kastelujärjestelmät uusitaan.

– Kohta voimme aloittaa vaikkapa kurkun, tomaatin, chilin ja persikoiden kasvattamisen ja saamme mansikoitakin myös sesongin ulkopuolella.  
Rinteen päällä metsikössä kasvaa Robinsonin ulkomaanmatkoiltaan tuomia puita. Metsämaan läpi johtaa polku keittiöpuutarhaan, josta kartanohotellin kuuluisa ravintola saa monet raaka-aineistaan. Kukkien, vihannesten, yrttien ja hedelmien lisäksi keittiötarhaan on Tomin ansiosta muuttanut äskettäin myös kanoja.

Gravetye Manor, Vowels Lane, West Hoathly, Sussex. Noin 50 km ajomatka Lontoosta. Junalla Lontoon Victorian asemalta East Grinsteadiin, noin 55 minuuttia. Taksi rautatieasemalta Gravetye Manoriin noin 10 minuuttia. Hotellissa yöpyminen alkaen noin 300 euroa. Tee pöytä- tai majoitusvaraus ennen  vierailua.

3. Borde Hill

Eversti Stephenson Robert Clarke (1862-1948) osti Borde Hillin tilan 1893 ja alkoi heti innokkaasti luoda sinne puutarhaa. Suuri kiinalainen tulppaanipuu on ensimmäisiä hänen istuttamiaan kasveja.

– Eversti halusi kasveilleen luonnonmukaiset kasvupaikat. Toiset niistä viihtyvät metsän siimeksessä, toiset aukealla paikalla ja erilaisessa maaperässä. Vähitellen tilan koko siis kasvoi miehen hankkiessa kasveilleen sopivia maa-alueita, kertoo tilan nykyinen emäntä Eleni Stephenson Clarke.

Menneinä vuosina suurtilallisilla oli tapana avustaa kasvitieteilijöitä, jotka tekivät keräysmatkoja muun muassa Himalajalle, Andeille ja Tasmaniaan. Retkiltään he toivat eksoottisia kasveja rahoittajilleen.  

Puupuiston lisäksi Eleni-rouvan ylpeydenaihe on päärakennuksen kylkeen luotu englantilainen ruusutarha. Se pohjautuu 1900-luvun alussa samaan paikkaan tehtyihin muodollisiin ruusuistutuksiin. Nykyinen ruusutarha istutettiin 1990-luvun puolivälissä, jolloin Eleni yhdessä miehensä Andrewjohn Stephenson Clarken kanssa peri tilan isännyyden.

– Keväisten alppiruusujen, kamelioiden ja magnolioiden jälkeen kukkivat ruusut. Ne tuovat puutarhaan väriä syksyyn asti. Eri ruusulajeja meillä on jo yli sata. Ruusujen kukkaloistoa korostavat laventeli- ja mirrinmintturivistöt.

Taloa ja puutarhaa ympäröivät puisto- ja metsäalueet kävelyreitteineen, lampineen ja piknik-alueineen. Viktoriaanisessa tallirakennuksessa toimii teehuone ja tunnelmallinen ravintola, joka tarjoilee lähiluomuruokaa.

Borde Hill, Haywards Heath, West Sussex Noin 65 km ajomatka Lontoosta. Junalla Lontoon London Bridgen tai Victorian asemalta Haywards Heathiin, noin 45 min. Asemalta taksilla noin 3 km Borde Hilliin.

Mitä, jos passi katoaa loman viimeisenä iltana? Nauti, neuvoo passinsa kadottanut toimittaja.

Toimittaja Olli-Pekka Komonen, 37:

Lennon lähtöön pari tuntia, passi puuttuu 

Kotiinpaluuta edeltävänä iltana huomasin kauhukseni, että passini oli jäänyt reissun ensimmäiseen hotelliin. Kyseinen Marriot-hotelli sijaitsee lähellä San Franciscon lentokenttää, joten en hätääntynyt. Ehtisin hyvin ajaa hotellin kautta ennen paluumatkaa ja hakea huoneen tallelokeroon jääneen passin.

Soitin hotellille ja kyselin passini perään. Sitä ei kuulemma ollut löytynyt, ja kun yritin tiedustella vielä sunnuntaiaamuna toisen kerran asiasta, hotellista väitettiin, etten siellä koskaan ollut vieraana ollutkaan!

Lennon lähtöön oli enää joitakin tunteja, joten pieni paniikki alkoi nousta pintaan. Selvitin netistä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Lähimmästä Suomen pääkonsulaatista Los Angelesista onneksi vastattiin sähköpostiin pyhäpäivästä huolimatta.

Soitin lentoyhtiöön ja sain lykättyä paluulentoni torstaille. Varasin netistä bussilipun San Franciscosta Los Angelesiin, pakkasin tavarani ja hyppäsin bussiin. Matkalla varasin Airbnb:n kautta majoituksen mahdollisimman läheltä konsulaattia siltä varalta, että asiaa pitäisi käydä selvittelemässä useampana päivänä.

Tiistaina pääsin heti aamusta konsulaattiin anomaan passia. Homma hoitui käden käänteessä, ja samassa yhteydessä selvisi, että pääkonsulin luona olisi illalla Kaliforniassa asuvien suomalaisten illanvietto. Pääsin mukaan.

Tutustuin uusiin ihmisiin ja solmin yhteyksiä. Seuraavana päivänä päädyin suomalaisen Hollywood-näyttelijättären kanssa kahville - ja törmäsimme kaiken päälle suosikkinäyttelijääni Seth Rogeniin keskellä katua!

Alkupaniikin jälkeen passin hukkaamisesta seurasi lopulta pelkkää hyvää.


Olli-Pekan vinkit passin katoamiseen

  1. Älä hätäänny. Vaikka passin katoaminen on ikävää, se on kuitenkin vain passi. Uuden saa rahalla. Et ole hengenvaarassa tai syyttömänä vankilassa. Kukaan suomalainen ei tiettävästi ole vielä joutunut jäämään pysyvästi ulkomaille. Vaikka tilanne on sinulle uusi, suurlähetystölle passien tekeminen on rutiinia.
  2. Nauti. Olet luultavasti maassa, johon olet halunnut matkustaa. Nyt saat kenties vain viettää siellä lisää aikaa. Et voi tilanteelle mitään, joten ajattele, että sait loman jatkeen.
  3. Huomioi kulut. Passin hankkimisesta tulee äkkiä satojen eurojen kulut. Varmista, että luottokortin luottoraja ei ylity. Tarvittaessa maksa kiireesti luottokorttilaskua nettipankissa pienemmäksi tai pyydä pankkia korottamaan luottorajaa.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaoppaan numerossa 6/2016.

Israelin Eilatissa saman loman aikana pääsee nauttimaan taivaan, meren, autiomaan ja vuorten ihmeistä.

Pieni, vihertäväsiipinen tiltaltti näyttää heiveröiseltä lintutieteilijä Noam Weissin kourassa. Silti se tapittaa tyynesti isoa miestä.

Weiss silittää linnun höyhenpeitettä ja tarkistaa sen jalassa olevan renkaan tiedot. Sitten hän puhaltaa linnun vatsahöyheniin.

– Näetkö tuon kolon vatsassa? Linnun täytyy syödä niin paljon, että kolo täyttyy, jotta se jaksaa lentää. Se on lähtenyt kenties Suomesta ja ylittänyt jo Euroopan ja lentää vielä yli tuhannen kilometrin matkan yli Saharan autiomaan, Weiss selventää.

Hän kertoo, että tiltaltti on tämän vuoden poikanen. Ihmettelen ääneen, miten tuollainen pieni untuvikko tietää, että nyt sen pitää syödä vatsa täyteen ennen seuraavaa lentoa. Entä mistä se tietää, minne lentää?

Asiantuntija naurahtaa, että sitä hekin yrittävät selvittää. Kukaan ei opeta poikasia eikä näytä niille reittiä. Nuoret linnut lentävät omissa ryhmissään, vanhemmat omissaan.

Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.
Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.

Olemme parin kilometrin päässä Eilatin keskustasta sijaitsevassa lintupuistossa, joka täyttyy lintubongareista varsinkin lintujen muuttoaikaan maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

– Meillä on paljon vakiokävijöitä. Eräs suomalainen on käynyt täällä kahdesti vuodessa jo 20 vuoden ajan. Ja toinen lintuharrastaja odottaa pääsevänsä eläkkeelle tuomarin työstään, jotta voi muuttaa talvehtimaan Eilatiin ja keskittyä lintujen tutkimiseen, Weiss kertoo.

Samalla hän poimii lintuaseman kirjahyllystä käteensä suomenkielisen lintuoppaan.

Matkantekoa lepoasennossa

Muuttolinnut valitsevat etapikseen Eilatin, sillä sen sijainti on ihanteellinen. Linnut, jotka pisimmillään muuttavat jopa 25 000 kilometrin matkan, tarvitsevat ruokailupaikkoja lentomatkan varrella.

Osa niistä käyttää hyväkseen mantereen päällä syntyviä otollisia ilmavirtauksia. Ne vain levittävät siipensä niin sanotusti lepoasentoon.

Lintupuistosta voi nauttia, vaikkei olisi intohimoinen lintuharrastaja. Täällä jokainen aiheesta kiinnostunut saa halutessaan opastusta. Kiikarit voi vuokrata, ja puiston työntekijät antavat mielellään vinkkejä siitä, mitä lajeja löytää mistäkin osasta puistoa.

Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.
Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.

Puisto ja sen tekojärveä kiertävä polku sopivat koko perheelle. Kuka tahansa pääsee seuraamaan rengastuspuuhia ja lintujen tarkastuksia puiston lintuasemalle.

Kun tiltaltti on tutkittu, Weiss siirtää sen varovasti kämmelleni. Saan laskea sen vapaaksi.

Silitän pehmeää untuvaa. Lintunen avaa siipensä, ja toivotan sille turvallista matkaa.

Maalaus löytyi sattumalta

Vuoret hehkuvat punaisina kaikkialla, minne vain katson. Alun perin satamakaupungiksi perustettu Eilat sijaitsee aavikolla, joten autiomaan maisemat kannattaa tutkia.

Hiekkaerämaa kätkee monenlaisia salaisuuksia. Sen on huomannut jeeppikuskimme Alfonso Nussbaumer, joka on opastanut ryhmiä Eilatin alueella jo vuodesta 1961.

– Ensimmäisen seinämaalauksen löysin jo 1960-luvulla, ja 1970-luvulla sattui hauska tapaus. Olin opastamassa fransiskaaniryhmää ja selitin, että seinämaalauksia pitäisi etsiä paljon ylempää kuin siitä, mihin katseemme yleensä ensimmäiseksi osuu.

Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.
Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.

Hän kertoo osoittaneensa lähintä seinää havainnollistaakseen sanomaansa ja yhtäkkiä huomanneensa siinä maalauksen. Tarkempi tutkiminen osoitti sen olevan noin 3200 vuoden takaa.

– Opastamani ryhmä ei uskonut, etten tiennyt maalauksesta etukäteen. Vielä samana päivänä arkeologit tulivat tutkimaan teosta, samoin televisiokamerat.

Nyt farao Ramses III:n seinämaalaus on yksi Timnan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Kun Alfonso Nussbauer kävi Sveitsistä Eilatissa ensimmäisen kerran, hän päätti heti jäädä.

– Löysin Eilatista auringon, meren, autiomaan ja vaimoni. Nappasin hänet ilmasta, Nussbaumer vitsailee.

Vaimo työskenteli aikoinaan paikallisen lentoyhtiö Arkian lentoemäntänä.

Paria yhdisti muun muassa rakkaus vedenalaiseen maailmaan, ja heidät jopa vihittiin avioliittoon veden alla.

Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.
Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.

Alfonso Nussbaumer kertoo tarinoita Aravan aavikon eläimistä ja kasveista sekä siitä, miten ne selviävät karuissa olosuhteissa.

Harvinaisen jouhihietakyyhkyn kohdalla hän pysäyttää maastoauton ja kertoo, että kyyhky voi kantaa vettä sulissaan jopa 30-40 kilometrin matkan.

Akasia tarjoaa varjoa auringon paahteelta. Se levittää juurensa sivusuuntaan, jotta se pysyisi pystyssä hiekkamyrskyissä, ja lisäksi alaspäin, jotta se löytäisi vettä. Juuri voi kurkottaa jopa 60 metrin syvyyteen. Puu voi selvitä ilman vettä jopa kymmenen vuotta.

Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.
Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.

Seudulla ei ole satanut kunnolla 13 vuoteen, ja Alfonso Nussbaumer osoittaa kovaonnista kasvia, jonka kuivuusjakso on tappanut.

– Kun ajelen täällä, kaadan usein kanisterillisen vettä jonkin puun juurelle. Mutta puita on paljon, on mahdotonta auttaa niitä kaikkia.

Edomilaiset löysivät Timnan laakson kupariesiintymät jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tosin on arvioitu, että Israelin kuningas Salomo olisi kartuttanut laaksossa rikkauksiaan jo kauan ennen sitä. Siksi arkeologi Nelson Glueck nimesi hienon luonnonmuodostelman Salomon pilareiksi, ja se onkin Timnan kuuluisin maamerkki.

Nemoa etsimässä

Merenpinnan alle oppaakseni lähtee sukelluskouluttaja Osku Puukila. Hän on entinen helsinkiläinen palomies ja pintasukeltaja, joka on asunut ja sukeltanut Eilatissa jo 35 vuoden ajan. Yli 30 000 sukellustunnin jälkeen ei ole montakaan korallia tai kalalajia, joita Osku ei tuntisi.

Puolen tunnin teoriaosuuden jälkeen olen valmis hyppäämään veteen. Saan happisäiliöt selkääni.

Testaamme vielä käsimerkit myös veden alla, ja liu'un korallien sekaan. Osku sukeltaa edelläni ja kyselee käsimerkein, onko kaikki kunnossa. Hän osoittaa värikästä vuokkokalaa, joka on lajina tuttu animaatioelokuvasta Nemoa etsimässä.

Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.
Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.

On vaikea päättää, mitä seuraisi: kalaparven tanssia vai suuren rauskun lepatusta.

Meren äänimaailma on jännittävä. Hiljaisuuden rikkovat pienet pulputukset, rahinat ja loiskeet.

Vaikka ihmisen ja teollisuuden jäljet näkyvät meressäkin ja osa koralleista on kuollut, kaunista katseltavaa on niin paljon, että Osku kertoo sukeltavansa itse aina, kun se vain on mahdollista. Hän on kuvannut satoja tunteja Punaisenmeren kaloja sekä Israelin että Egyptin puolella.

Ilta tummuu, on aika vaihtaa märkäpuku vaatteisiin. Osku Puukila istuu vakiopöytäänsä Barbeach-ravintolassa ja pyytää tarjoilijalta annoksen, jota ei mainita listalla, Osku Specialin. Iso vati kannetaan pöytään, simpukkapataa riittää monelle.

Kolmen kaveruksen kasvitiedettä

Reilun kilometrin päässä Eilatista pohjoiseen pääsee kasvitieteelliseen puutarhaan. Autiomaassa kasvaa muutakin kuin kaktuksia.

Kaikki lähti kolmen ystävyksen Yoram Nadelin, Eyal Arnanin ja Ratzon Cohenin hullusta ideasta saada autiomaa kukkimaan. Ja niin tapahtui: vehreät palmut, apinanleipäpuut ja passionhedelmäpuut kukoistavat.

– Olimme harrastelijapuutarhureita, eikä meillä ollut mitään teoreettista tietoa. Kukaan ei uskonut ideaamme, muttei se meitä haitannut, Ratzon Cohen sanoo.

Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.
Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.

Kaverukset kokeilivat kaikkea, oppivat kantapään kautta ja istuttivat kasveja eri korkeuksille.

Nykyisin biologian opiskelijat tulevat puutarhaan harjoitteluun ja tekemään tutkimuksia.

– Totutimme kasvit pikku hiljaa suolaiseen veteen. Ne, jotka selvisivät, selviävät mistä vain.

Kibbutsin kotimaa

Moni muistaa Israelista kibbutsit, jonne nuoret lähtivät aikoinaan poimimaan appelsiineja. Suomalaiset olivat ensimmäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä 1960-luvun kibbutseilla. Vapaaehtoisia on ollut arviolta 400 000, joista suomalaisia noin 15 000.

Nykyään kibbutseja on noin 250. Sana kibbutz tarkoittaa ryhmää, ja alun perin kibbutsit olivat yhteisomistukseen perustuvia maatalousyhteisöjä. Niissä syötiin isossa ruokasalissa, lapset asuivat erikseen ja johtokunta saattoi päättää jopa lapsen nimen.

Nykyään monet kibbutsit on yksityistetty ja jäsenet voivat työskennellä joko kibbutsissa tai sen ulkopuolella.

Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.
Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 5/2016.