Näyttelijä Erja Manto: ”Synkkinä päivinä kirkasvalolamppu palaa aamusta iltaan”

Kun mieheni kuoli 13 vuotta sitten, aikuiset kaksospoikani päättivät, että äidin on aika ottaa uusi kissa. 

Halusin vaaleanharmaan kissan, jonka nimeksi tulisi Valo. Löysin harmaan pennun, ja sen omistaja kysyi, tietäisinkö kuka voisi ottaa sen mustan sisaren. 

”Jos minulla on Valo, on oltava myös Varjo.”

Tajusin, että jos minulla on Valo, on oltava myös Varjo. 

Varjo on kaunis, älykäs ja nopea, Valo tyhmänpulskea mutta myös hyvin suloinen. Eläin maadoittaa ihmistä. Kissani ovat niin ihastuttavia, että ne saavat verenpaineeni laskemaan.

Kirkasvalolamppu pelastaa talvisin

Mitä enemmän ikää tulee, sitä kamalammalta kaamos tuntuu. 

Kirkasvalolamppu on elämäni pelastaja, se palaa synkkinä päivinä olohuoneessa aamusta iltaan. Lisänä on monta kohdevalaisinta ja kynttilöitä. 

Olen paennut kaamosta ystävieni kanssa Espanjan Andalusiaan jo parikymmentä kertaa. Siellä asun hotellissa mahdollisimman korkealla niin, että näen huoneesta vain taivaan ja meren.

”Lomalla en kuuntele äänikirjoja.”

Ennen matkaa nostan matkalaukun makuuhuoneeseen ja kasaan pikku hiljaa sen läheisyyteen mukaan otettavia tavaroita. Ostin laukun Espanjasta, se on suuri ja tummanpunainen. Annoin sille nimeksi Mercedes. 

Otan matkalle pari kirjaa ja ristikoita, lomalla en kuuntele äänikirjoja. Olen siten onnellisessa asemassa, että saan ja jaksan tehdä töitä vielä eläkeläisenä, mutta voin myös sanoa, että nyt lähden lomalle.

Iän myötä tulee kaikkea kremppaa: minulla on paha nivelrikko. Se on pientä siihen nähden, miten hyviä elementtejä elämässäni on. 

Minulla on sellainen henkinen vapaus ja itsenäisyys, jota olen aina toivonut.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 1/2026 julkaistusta jutusta, jossa Erja Manto puhuu myös perheestään ja taiteesta sekä kiittää Jukka Lindströmiä poliittisesta satiirista. Tilaajana voit lukea lehden täällä.