Aviisi, aamujemme aurinkoinen

Häthätää hetkosesta, heti kun ehtii

silmämme rävähtää aamuisin auki,

käppäsemme kumpikin kahvinkeittoon,

me entiset nuoret, minä ja helluni.

Aamutossuilla hiihdämme hissutellen,

haemme aviisin, aamujemme aurinkoisen,

ja ruplattaessa kahvinkeittimemme,

jäseniämme yön jäljiltä oikoessamme,

haukotusten viruttaessa naamojamme,

pirtin pöydän ääreen istahdamme,

toinen toisemme tanakasti tiedostamme,

ajatukset läpi ja poikkikin luemme...

Mitä olisivatkaan arkiset aamumme,

mistä kirpoaisivatkaan kommenttimme,

ilman aviisia, aamujemme aurinkoista,

jota voimme selailla, kuvasia katsastella,

lueskella, mitä on menossa maailmalla?

Siinäkö sitä turjottaisi kansalaista kaksi,

me entiset nuoret, minä ja helluni,

vakavina vastapuolilla pirtin pöytää,

aivot osin unessa, naavaisina nuokkuen,

hengen leivän nälässä alvariinsa riutuen?

Ehei, ei käy, ei ikimaailmassa natsaa se -

me painettuna sanat, tiedot tarvitsemme!