Epätäysi

Ihminen luojansa luoma

elämän ahjossa kärventyy

milloin siipien kärjet mustuu

milloin silmä samentuu

milloin olkavarsi taittuu

joskus taas selkä murtuu

Mutta mielen sopu tuohon

taipuilee vasta sitten kun

sanallinen arkku vaimenee

Mutta sitä enne suustaan

suoltaa kipunsa kireät

mielensä matalan saastan

kohti ihmistä tuntematonta

loukkaa valheilla joutavilla

kieroilla sanoilla katalilla

Noin hän tasoitusta elämäänsä

noukkii että ei itseään niin

tuntisi muuntaneen täydellisetä

epätäydeksi ihmisen muotoiseksi

heikkoksi vajaaksi ihmiseksi

Heikkous ihmisen on

se niin inhimillistä oivaa

että jossain välissä

alkaa kellot soimaan...