Houreesta houreeseen

Viime yön sylissä tummassa

uni minua tuuditti houreessa,

jossa tanssi kaksi hullua keijua

silmäluomillani viehkoa valssia

nilkoin norjin, säärin sorjin, ja

ne korviini kuiski: kulta, kulta...

Se veitikkamaisin, keiju toinen,

paletiltaan värin riemuntäyteisen

siveltimeensä sipaisi ja maalasi

ison isot sydämet pojanposkiini,

vasempaan ja oikeaan, vuorotellen,

siveltimen vedoin herkin, hellien.

Keiju toinen lupasi, vaati lupaamaan,

me ensi yönä taas täällä tavataan,

me maalataan, me tanssitaan -

mitäs me taiteilijat, me uhotaan,

meillä on taito, joka on harvoilla:

kokea maailma aina niin kauniina...