Jälkeen kesän
Keltaista, oranssia syksyn ruskaa sydämeni elää luopumisen tuskaa,
rannan puut tuulessa taipuu, polttavana alkaa jo uuden kesän kaipuu.
Vaahtopäisnä kallioihin aallot meren käy, tuuditellen veden kansaa
jok` ei meille näy.
Talvi ottaa takin alle pienet lehdet puun, kukkasille puiston puhuu
kohta sinnekkin jo tuun.
Keinahdellen aallokoissa meren vaahtopäisen, saatan veneen kotirantaan kuuraisen ja jäisen.
Muistot viipyy suloisissa hetkiss` kesäöiden jalat astuu rantakiviin
myöskin talven töihin.
Jos nyt jaksan uskoa, muuttuu kevääks` rannat uskon myöskin huomiseen, talvi mua kannat.
