Jätkä jäykkänä

Ei ollut ikinä minulla tapana

ketään kellokasta pokkuroida,

suuntaan toiseen kumarrella,

pyllistellä päin toistakaan tahoa.

Oli kunnia jätkän jäykkänä olla;

takana sanojensa seisoa suorana,

hallitusti handulla handuun tarttua

ja suoraan silmiin ihmistä katsoa.

Lie tragikoomista ollut elämäni:

en koskaan taipunut, taituin silti,

jopa mieluusti - tuli mitä tuli,

meni mitä meni - ja uhmakkaasti

kalkkiviivoilta rynnin maaliin asti.

Ylimmät ystävät, hautakiveeni

te kirvein kirjoittakaa kernaasti:

Tässä huilii jäykkä jätkä, iloveli,

tyhjätakkina tellukselle syntyili,

ikilapsena läpi elämän taaperteli,

kun kuoli, helpottuneena hymyili.