KOHDATA TOISTA EI VOI YKSIN

KOHDATA TOISTA EI VOI YKSIN

Olen kuin eteläinen talo,
valkoiseksi kalkittu,
puunattu ja talkittu,
siamilainen kissa.

Et saa sä minusta otetta
et kuule mun ajatusta,
mitä mä olen mieltä susta?
Onko mulla edes ajatusta?

Kuinka nää päivät vain
eteenpäin vierii.
Kuin pallo salamana
alas rinnettä kierii.

Onko vika tässä
kiireisessä elämisessä?
Kun ei oo muka aikaa toiselle.
Jos voisin, laittaisin
heti stopin sellaiselle...

Kohdata toista ei voi ihan yksin,
ei yksin olla voi sylityksin.
Siihenkin tarvitaan aina kaksi,
ja jotta muuttuisi paremmaksi
oltaisko siis,
me kaksi?