”Olen 77-vuotias ja pitkässä avioliitossa. Runoni kertoo toiveestani tulla kosketetuksi, mutta mies ei halua. Elän asian kanssa, koska en halua erota.”
Vapauta kätesi
Kätesi taskussa, molemmat – aina.
Näen, tunnen kätesi lähestyvät.
Rohkea tarve, päätän pyytää.
Koskettaisitko?
Hinkkaat toisella, pyydän toisenkin.
Puseron päältä, käsiesi painovoima.
Ihoni kaulassa
odottaa.
Paljas ihoni ei uskalla paljastaa, vaatia, arvostella.
Kädet väistyvät, kädet poistuvat, kauas.
Ajattelee, tuntee iho
himmeäksi jäänyt, koska viimeksi kiiltänyt.
Nyt – maailman tärkeimmät kädet, sileä lämpö.
Tahtovat pehmeät kädet, viipyvät, haluaisin.
Ehkä joskus ne liukuvat kaulasta kyljelle, lantiosta,
vaikka reiden sivua kantapäiden karheutta kokeilemaan.
Jälkinäytös;
Iho, himmeäksi jäänyt jatkaa matkaa varjoista
painaa nämä kirjaimet.
Toivo, kiusallinen liima,
aina roikkuu kantapäillä.
Maija
Runo on julkaistu ET:n numerossa 7/22.
