mielen slummi

opin rakastamaan, olin rakastettu. kerran myös tulta, nuotiota, hyvyydestä sen tarinan kertojan. opin kunnioittamaan ja näkemään toisin, puristuksessa olleesta hiilikasasta tahdottiin luoda tuskaton timantti. kaikki annettiin, niin monelta taholta. hyvyyttä. nyt täysi yksinäisyys on tieni. syvään juurtuneet pinttymät oli joskus kaukana, sain voimaa rakastaa ja olla rakastettu. normaali. kuka vaan, hyvä ihminen. nyt kaiken, kaiken menettäneenä on sydämeni kuin slummi, täynnä pimeyttä. kaiken menettäneenä, viimeinkin tajuten, mietin lyriikkaa kumpi voittaa rakkaus vai pelkuruus??

huono runo