Mierolainen monen maan

Usein uhmaili mies ja lähti,

pakeni kuin mierolle, teille

luota naisen loitolle vieville,

mies metsien murheissaan,

mierolainen monen maan.

Miehen huulilla halkeilleilla,

naisen suudelmien muistoja,

miehen sormilla kohmeisilla

naisen ihosta yhä tuntuma,

miehen silmissä viipyili kuva,

naisen viimeisestä katseesta.

Ei liene koskaan se ehtyvä

naisen syliin on miehen ikävä.

Miehen on siihen tyydyttävä

mihin nainen pyytää tyytyä.

Haikeimmasti huokaa blues

kun laantuu lemmen ihanuus.

Mies vakuutti: pian palaan,

mierolainen monen maan

ei kauaa jatkane kulkuaan,

suuri kirous on kulkurivietti,

sen elämä minullekin opetti.