Purkutalon ballaadi

Olen vintillä purkutalon,
kera vanhojen tavarain.
Hämyssä himmeän valon,
näen muistoja menneestä vain.

Vaik` monet esineet rikki on,
ei niitä pois ole raskittu heittää.
Ne lievemmän saaneet on tuomion;
Niitä aikojen tomu vain peittää.

Kun muistelen aikaani lapsuuden,
monet esineet tuttuja sieltä.
Ne käytössä aikaan vanhempien,
heidän muistonsa herkisti mieltä.

On pölyinen ikkunaruutu,
josta laskeva aurinko kurkkaa:
Että "älähän ystävä suutu",
kun pyyhin mä silmänurkkaa.