Syysmyräkkä

Tuuli vinkuu vihassaan
ja sade yltyy juuri.
Syysmyräkkä on konsanaan,
sen valta on nyt suuri.

Se voimalla lyö ikkunaan,
nyt rämisee jo pelti.
Sade iskee tullessaan,
jo raivoo myrskyn henki.

Se puita kovin riepottaa,
jo taipuu niiden runko.
Se lehdet repii oksistaan,
on maassa lehtitunko.

Nyt harmaata on maailma
ja vilu viiltää pintaa.
Syysmyräkkä on vallassa,
se vavisuttaa rintaa.

On luonto tuskan kourissa,
se itkee myrskyn alla.
Maailma on murheissaan,
sen huomaa kaikkialla.

Syysmyräkkä kun yltyy vaan
ja vallankahvaan tarttuu,
niin kaikki kaunis katoaa,
vain lohduttomuus karttuu.