Tiketti taivaaseen

Rautatieasemalla Helsingissä, odotushallissa

itsekseni istuskelin, mietteet nostalgiassa.

Lähestyi liikaten minua mies, nöyrästi puhutteli:

Voesko hieno herra avustoo, pitäs tiketti ostoo..?

Ei ou tämä paekka pykätty immeistä varten...

Minä Hankasalamelle tahtosin takasin, ennen

siellä elin, taloloessa paemenpoekoo toemitellen.

Oli asemahallissa tupaten täyttä; oli melua,

oli mustalaista, somalia, narkkaria, tuhat turistia

ja ohitse kiirehti kaupungin kivikasvoinen kansa.

Ei liiennyt nukkavierulle latia, ei latin latiakaan,

hohtimilla katsoivat, hampaitaan kiristelivät vaan.

"Koettelee, koettelee..." huokaisi mies alistuneesti,

istahti viereeni, silmillään tihrusti, sitten hymyili:

No johan, nyt sanon kyllä vee ja pee ja pirskatti,

sinähän out se entine Hankasalamen hulttiopoeka,

viheltäjäkskii nuapurit haakku, outo mutta mukava!

Katsoin kauan äijän kuvatusta, silmät vihdoin tunnistaen.

Itse Hulkkonenhan se siinä tai sitten haamu Hulkkosen.

"...muttei hylkää Herra" jatkoin, sanaleikkiä muistelin.

Elämä on lottoo, sama matka on meillä, virkahdin,

lippukassalle kävelin, kuului takaa yksi toive vielä.

Osta menotiketti pelekästää, en ennee tänne palloo,

pärjeevät iliman minnuu, ikijiä on immeiste syvämissä.

Palasin asemahallin penkin luo, virnistin sanoen: halloo,

tässä sinulle, paemenpoeka, tiketti taevaaseen, missä

veski veiltä maestuu, ja hyvvee päevee sanovat siellä...

Ei vastannut enää äijä, oli uupunut ukko viimeunehen,

kaikkosi kauemmas kulkurista kansa kylmäkatseinen,

minä viereensä lysähdin, tiketin kouraansa tunkien.

Siinä huilasi kaksi huutolaista, vieroksuttua vieretysten.